Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia miten adhd-lääkitys muutti elämäsi? Hädissäni ystävän puolesta kyselen
31.03.2024 |
Kaipaisin ystävälle positiivisia kokemuksia siitä, miten diagnoosi ja lääkitys on muuttanut elämän paremmaksi. Hän on niin huonovointinen että ei jaksa hakea apua, uskoo että ei mikään voi häntä enää auttaa. Adhd kuitenkin aiheuttaa suuren osan hänen masennuksesta ja ahdistuksesta, ja tuntuu järkyttävältä katsoa vierestä kun hän vaan kuihtuu pois. Todella fiksu ihminen ja kapasiteettia vaikka mihin, mutta hän on päänsä vanki.
Olisi kiva kuulla, minkälaisia haasteita sinulla oli ennen kuin aloitit lääkityksen, ja mikä konkreettisesti muuttui kun aloit lääkkeitä syödä?
Kiitos vastauksista todella paljon jo etukäteen.
Kommentit (96)
Ei ole diagnoosia vielä. Kriteerit täyttyy kirkkaasti ja kaikki adhd-aikuisten kertomukset on kuin hänen omasta kynästä. Hän on koko elämänsä ollut varma että hänellä on adhd, ja hänelle on useampi ihminen elämän aikana sanonut että sinulla on todennäköisesti adhd ja hae ihmeessä apua. Hänen oireilu on alkanut jo ihan lapsena, ja pahan kierre myös. Erinäisistä syistä johtuen ei ole apua hakenut. Nyt on jo pitkään ollut ihan voimaton.
Mä olen luvannut olla hänen tukena jos aikaa varaa tutkimuksiin, ja sinne mennessäkin. Mutta nyt kaipaisin niitä rohkaisevia kokemuksia siitä, miten asiat on alkaneet helpottaa lääkityksen myötä. Kun en ole vielä saanut häntä toimimaan. Ja toivon että hyviä kokemuksia kertomalla hänet sinne saisin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika villiä mutuilua täällä. Tässä teille faktaa:
Kokeilin joskus lääkitystä. Todella yksinkertaistettuna, lääke auttoi keskittymään ja siten paremmin saamaan aikaiseksi asioita.
Ilman lääkettä teen vähän sitä ja tätä ja unohdan ja jätän puolitiehen monta juttua. Aikaansaaminen ja aloittaminen on myös vaikeaa, suunnitelmien laatiminen on vaikeaa. Lääke auttoi asioissa jotka muille ovat normaaleja ja joilla arjen pyörittäminen on helpompaa.
Lopetin lääkityksen koska ennestään huono nukkuminen kärsi ja koen pärjääväni ihan ookoosti ilman. En ylitä esimerkiksi deadlineja vaikka viime tippaan jääkin ja saan lopulta tehtyä tarpeelliset asiat hirveän viivyttelyn jälkeen. Välillä mietin pitäisikö kuitenkin kokeilla uudestaan koska vaikka vaikutankin olevan lievä tapaus joihinkin verrattuna, silti lääkkeestä oli apua.
"Jos lapsi tarvitsee lääkkeen tai esim. tarkat päivärutiinit suoriutuakseen koulusta tai ylipäätään elämästä, niin silloin hänelle kannattaa ne järjestää."
Missaat pontin. Ongelma on adhd:n salliminen ilmiönä... ei se, kuinka sitä saisi kemiallisesti kompensoitua, piilotettua.
Vierailija kirjoitti:
Kokeilin joskus lääkitystä. Todella yksinkertaistettuna, lääke auttoi keskittymään ja siten paremmin saamaan aikaiseksi asioita.
Ilman lääkettä teen vähän sitä ja tätä ja unohdan ja jätän puolitiehen monta juttua. Aikaansaaminen ja aloittaminen on myös vaikeaa, suunnitelmien laatiminen on vaikeaa. Lääke auttoi asioissa jotka muille ovat normaaleja ja joilla arjen pyörittäminen on helpompaa.
Olemme kuitenkin varmasti samaa mieltä siitä, että parempi olisi, kuin ei edes olisi adhd:tä, vai mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis näitä mömmöjä syötetään ihmisille, jotta he olisivat paremmin muiden mieliksi. Eikä syöttäjien tarvitse itse muuttua... elleivät sitten muutu vähäsen siitä mielihyvästä, että heidän "ei edes kuulu muuttua" vaan he tunnollisesti auttavat toista sopeutumaan vaikka väkisin, kemiallisesti. Silloin ollaan lähtökohtaisesti väärillä urilla, koska akuisen kuuluisi palvella lasta, ei päinvastoin.
Taidat puhua nyt jostakin muusta kuin ADHD:sta. Autismiin tuo kirjoittamasi pätee, siinä käytännössä kaikki ongelmat johtuvat ympäristön reaktioista. Sen sijaan ADHD vaikuttaa myös henkilöön itseensä kuormittamalla ja lannistamalla jatkuvien epäonnistumisten ja jatkuvan, liian suuren kuormituksen kautta.
Eikä kukaan koskaan vaatinut häneltä tehokasta oppimista, reippautta ja kiltteytt
Minä ainakin itse vaadin noita itseltäni, eivät niinkään muut.
Vierailija kirjoitti:
Aika villiä mutuilua täällä. Tässä teille faktaa:
Tämä on keskustelufoorumi, joten lopeta keskustelijoiden haukkuminen jankkaajiksi tai mutuilijoiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkkeisiin jos haksahtaa, voisi samantien tyytyä kehnoon elämään jatkossakin. Koska ei asiat turruttamalla paremmaksi muutu ts. ongelma on olosuhteissa, ei turrutuksen puutteessa. Ne aineet on addiktoivia eikä niistä ole helppo päästä eroon, voi helposti mennä muiden lääkeaineiden käytöksi ja sitten onkin vakavampi ongelma.
Tässä on ongelman ydin: ei tunnisteta tai hyväksytä juurisyytä, eikä siten todellisuudessa estetä adhd:ta.
Miten ADHD:n saisi estettyä? Se on perinnöllinen, pysyvä ominaisuus eikä siihen ole mitään muuta estokeinoa kuin jäädä kokonaan syntymättä.
Ei ole mitään tuollaista tieteellisesti todistettu; itse asiassa, käytäntö osoittaa asian olevan päinvastoin. "Adhd" on ennen kaikkea aiheutettu.
Se sitten on todellakin "adhd" eikä adhd.
-Eri
Tottakai - sellaiseksi sinut on koulutettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tottakai - sellaiseksi sinut on koulutettu.
se oli vastaus viestiin 47/51|31.03.2024 | 18:13
Vierailija kirjoitti:
"Jos lapsi tarvitsee lääkkeen tai esim. tarkat päivärutiinit suoriutuakseen koulusta tai ylipäätään elämästä, niin silloin hänelle kannattaa ne järjestää."
Missaat pontin. Ongelma on adhd:n salliminen ilmiönä... ei se, kuinka sitä saisi kemiallisesti kompensoitua, piilotettua.
Jos joku ei salli ADHD:ta, niin hänellä tosiaan on asennevamma. On kuitenkin paljon enemmän ihmisiä, joille ADHD on ominaisuus siinä missä muutkin.
Ylipäätään ongelma ei ole se, että vanhemmat haluaisivat piilottaa lapsensa ominaisuuden. Ongelma on se, ettei lapsi pysty keskittymään. Siihen tarvitaan lääkkeitä ja/tai sopivia ongelmaa kompensoivia toimia, kuten tietyt päivärutiinit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkkeisiin jos haksahtaa, voisi samantien tyytyä kehnoon elämään jatkossakin. Koska ei asiat turruttamalla paremmaksi muutu ts. ongelma on olosuhteissa, ei turrutuksen puutteessa. Ne aineet on addiktoivia eikä niistä ole helppo päästä eroon, voi helposti mennä muiden lääkeaineiden käytöksi ja sitten onkin vakavampi ongelma.
Tässä on ongelman ydin: ei tunnisteta tai hyväksytä juurisyytä, eikä siten todellisuudessa estetä adhd:ta.
Miten ADHD:n saisi estettyä? Se on perinnöllinen, pysyvä ominaisuus eikä siihen ole mitään muuta estokeinoa kuin jäädä kokonaan syntymättä.
Perinnölliset sairaudet johtuvat äidistä sikiöön kulkeutuvista myrkyistä. Kun myrkyt poistetaan lapsesta/ihmisestä, poistuu adhd sekä autismi.
Perinnöllisyyden käsite on hieman sinulta hukassa
Keskittymiskyky paranee lääkkeen avulla ja jaksan pysyä suunnitelluissa kotitöissä. Opiskelukin sujuu paremmin ja jaksaa keskittyä paremmin asioihin. Samalla lääkkeen aloituksen aikana, jos aloittaa muutenkin elämänsä järkeistämisen adhd-elämään sopivammaksi ja ottaa käyttöön rutiinit - ei kaikkia muutoksia kerralla, mutta aloittaa vaikka siitä, että alkaa mennä nukkumaan samaan aikaan ja herää aina samaan aikaan - olipa pyhä tai arki.
Minun on helppo sanoa, että kaikkien päihteiden käyttö nollaan, koska en itse päihteitä käytä, enkä niistä ole riippuvainen, mutta tiedän, että se auttaa hirveästi ettei käytä mitään. ELämästä ei tule tylsempää ilman alkoholia tai tupakkaa, vaikka alussa voi siltä tuntuakin.
Kaverisi voisi hyötyä myös ajatuksesta, että hänessä ei ole mitään vikaa, eikä hänellä ole mitään häiriötä tai sairautta: adhd on ominaisuus ja meissä on todella paljon sellaisikin apuja, joihin ns. normaalitason aivot eivät vaan kykene tai pysty. Pitää vain jotenkin osata löytää se oma laatikko tässä hyvin homogeenisessä yhteiskunnassa, joka on luotu vain normaaliaivoisia varten. Se maailma on adhd:eille hyvin tylsä ja siksi oireilemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole diagnoosia vielä. Kriteerit täyttyy kirkkaasti ja kaikki adhd-aikuisten kertomukset on kuin hänen omasta kynästä. Hän on koko elämänsä ollut varma että hänellä on adhd, ja hänelle on useampi ihminen elämän aikana sanonut että sinulla on todennäköisesti adhd ja hae ihmeessä apua. Hänen oireilu on alkanut jo ihan lapsena, ja pahan kierre myös. Erinäisistä syistä johtuen ei ole apua hakenut. Nyt on jo pitkään ollut ihan voimaton.
Ap
Niin, adhd on vuosien prosessi... joka hyväksytään käytöshäiriönä, oppimisvaikeutena, tms. Sen vuoksi kehityssuuntaa ei pyritä muuttamaan, ts. adhd:n kehittyminen sallitaan; mikäli se haittaa, myydään "lääkkeitä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos lapsi tarvitsee lääkkeen tai esim. tarkat päivärutiinit suoriutuakseen koulusta tai ylipäätään elämästä, niin silloin hänelle kannattaa ne järjestää."
Missaat pontin. Ongelma on adhd:n salliminen ilmiönä... ei se, kuinka sitä saisi kemiallisesti kompensoitua, piilotettua.
Jos joku ei salli ADHD:ta, niin hänellä tosiaan on asennevamma. On kuitenkin paljon enemmän ihmisiä, joille ADHD on ominaisuus siinä missä muutkin.
Ylipäätään ongelma ei ole se, että vanhemmat haluaisivat piilottaa lapsensa ominaisuuden. Ongelma on se, ettei lapsi pysty keskittymään. Siihen tarvitaan lääkkeitä ja/tai sopivia ongelmaa kompensoivia toimia, kuten tietyt päivärutiinit.
Eihän sitä sallita, kun se päästetään pitkälle, kunnes "LÄÄKITÄÄN"!!
Vierailija kirjoitti:
Okei, olisin tullut tänne kertomaan omia, asiallisia kokemuksiani siitä että lääkitys ei toiminut ollenkaan ja sivuoireet oli niin pahat että lopettaminen oli pakollista, ja että lääkityksen hehkuttaminen on mielestäni haitallista, mutta ilmeisesti ketjuun pesiytyi jo jankkaajatrollit. Eli minua ei tulla ottamaan tosissaan jos jaan omia kokemuksiani.
No elä nyt noin mieltäsi pahoita, vaan kerro ihmeessä kokemuksesi.
Minäkin kerron: adhd-lääke ei tosiaan tehnyt autuaaksi. Auttoi muutaman tunnin päivässä, mutta ei varsinaisesti muuttanut yhtään mitään, koska adhd on pysyvä neurologinen ominaisuus. Sen 6-8 h ajatukset pysyi kutakuinkin vähän enemmän kasassa, mutta sitten kun lääkepitoisuus veressä väheni, niin voi jestas sitä ahdistuksen määrä ei voi sanoin edes kuvata. Tuntui, että pää räjähtää.
Silloin jo mietin, että lopetan, kun ei ole sen vaivan arvoista. Jatkoin vielä jonkun aikaa, kunnes sain aivoinfarktin. Johon ei ollut muuta syytä kuin adhd-lääke.
Että ei ne ole niin ihania ja elämää parantavia ollenkaan. Hyvä jos joku käärii voitot ja heille lääke auttaa, mutta minä vain hävisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeilin joskus lääkitystä. Todella yksinkertaistettuna, lääke auttoi keskittymään ja siten paremmin saamaan aikaiseksi asioita.
Ilman lääkettä teen vähän sitä ja tätä ja unohdan ja jätän puolitiehen monta juttua. Aikaansaaminen ja aloittaminen on myös vaikeaa, suunnitelmien laatiminen on vaikeaa. Lääke auttoi asioissa jotka muille ovat normaaleja ja joilla arjen pyörittäminen on helpompaa.Olemme kuitenkin varmasti samaa mieltä siitä, että parempi olisi, kuin ei edes olisi adhd:tä, vai mitä?
Tottakai olisi parempi, ettei olisi koko häiriötä. Mitä ajat takaa? ADHD:ta ei saa ihmisestä pois millään hoidolla eikä asennemuutoksella, sillä se on pysyvä ominaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Keskittymiskyky paranee lääkkeen avulla ja jaksan pysyä suunnitelluissa kotitöissä. Opiskelukin sujuu paremmin ja jaksaa keskittyä paremmin asioihin. Samalla lääkkeen aloituksen aikana, jos aloittaa muutenkin elämänsä järkeistämisen adhd-elämään sopivammaksi ja ottaa käyttöön rutiinit - ei kaikkia muutoksia kerralla, mutta aloittaa vaikka siitä, että alkaa mennä nukkumaan samaan aikaan ja herää aina samaan aikaan - olipa pyhä tai arki.
Minun on helppo sanoa, että kaikkien päihteiden käyttö nollaan, koska en itse päihteitä käytä, enkä niistä ole riippuvainen, mutta tiedän, että se auttaa hirveästi ettei käytä mitään. ELämästä ei tule tylsempää ilman alkoholia tai tupakkaa, vaikka alussa voi siltä tuntuakin.
Kaverisi voisi hyötyä myös ajatuksesta, että hänessä ei ole mitään vikaa, eikä hänellä ole mitään häiriötä tai sairautta: adhd on ominaisuus ja meissä on todella
Kaverin (oikea/mielikuvitus) elämä on mitä luultavammin surkea - hän on masentunut! Ei silloin ole hyvä aloittaa siitä, että "hänessä ei ole mitään vikaa" - onhan hänessä. Hän on onneton, eikä kykene muutokseen.
"Adhd on aina "adhd"."
Jaa, no kerropas minulle, miten saan aivoni toimimaan normaalisti?
Eikä kukaan koskaan vaatinut häneltä tehokasta oppimista, reippautta ja kiltteyttä?