Lue keskustelun säännöt.
Pilasin elämäni eroamalla
27.03.2024 |
Minulla oli hyvin traumaattinen lapsuus ja nuoruus. Nuorena aikuisena sain jostain syystä hyvän, kunnollisen miehen puolisoksi. Hän oli rakastava ja ihana. En kuitenkaan koskaan osannut ottaa hänen rakkauttaan vastaan - se oli minulle liian vierasta. Rakastin häntä, mutta platonisesti. Tunteiden puolesta tunsin enemmän vetoa tutuntuntuisiin ihmisiin: ihmisiin, jotka eivät välittäneet minusta. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin.
Suhde oli siis platonisella tasolla hyvä, mutta jotain puuttui: se tunneyhteys. Koska tunsin kuitenkin vetoa muihin miehiin (=narsisteihin), päättelin, että emme ole toisillemme "ne oikeat" ja otin eron miehestä.
Liitosta saimme kuitenkin lapsen. Äidiksi tuleminen nosti voimakkaasti omat menneisyyden traumat pintaan, tuli mielenterveysongelmia. Pääsin lopulta, jonkin aikaa eron jälkeen, psykoterapiaan.
Monta vuotta terapiassa käytyäni aloin ymmärtämään monia asioita itsestäni ja menneisyydestäni. Kasvoin henkisesti ja aloin ymmärtää mm turvallisen rakkauden arvon - sellaisen, jollaista olin saanut lapseni isältä. Ymmärsin, että tunneyhteyden puuttuminen minun ja hänen välillä johtui minun traumoistani ja todennäköisesti terapian myötä olisin kyennyt löytämään tunneyhteyden mieheeni.
Mutta, liian myöhäistä oivalluksille. Mies oli jo jatkanut elämäänsä (niin kuin pitääkin), löytänyt toisen naisen, avioitunut uudelleen ja saanut toisen lapsenkin.
Olen tietysti hänen, ja heidän, puolestaan onnellinen. Uskon, että miehen on helpompaa elää uuden puolisonsa kanssa, joka minua tasapainoisempi.
Surettaa vain oma tilanne. Järkyttävää on tajuta, että oli kerran niin hyvä tilanne - oli ihana mies, koti, perhe - mutta ei vain itse ollut silloin kykeneväinen hänen ja ydinperheen arvoa näkemään, pitämään siitä kynsin hampain kiinni.
Surettaa myös lapsen puolesta että hän menetti ydinperheen, joka olisi ehkä voitu saada toimimaan. Onneksi hän ei ainakaan vaikuta hirveästi kärsivän.
No, elämä jatkuu. Lapsen ollessa minun luona, on minun hyvä olla. Koti tuntuu kodilta. Lapsi on päivien valo, rakkaus häntä kohtaan on suurta.
Mutta näinä päivinä kun lapsi poissa, suru valtaa mielen. En syytä itseäni erosta, tein sen päätöksen silloin sillä ymmärryksellä kuin minulla silloin oli, mutta suren sitä kyllä. Elämäni pilasin eroamalla. Ei siitä pääse mihinkään, sen kanssa pitää vain elää.
En vain oikein tiedä, mitä elämälläni enää tekisin. Lapsi varttuu, eikä ole häntä kohtaan oikein jos minulla ei ole elämässäni muuta kuin hän. En osaa olla individualisti, nauttia itsellisestä elämästä matkusteluineen ym. Vähät kaverit olen menettänyt vuosien saatossa. Luontevinta minulle olisi elää perhe-elämää isossa perheessä, jossa saisin hemmotella ja hyysätä läheisiäni.
Mutta en enää kuvittelekaan että perhettä saisin. Lapsettomalle miehelle en kelpaa, ja taas uusperhettä jossa molemmilla lapsia, en halua. En usko että sellainen olisi lapsille hyväksi.
No, tällainen avautuminen nyt. Pitäkää kiinni perheistänne te joilla sellainen on. 😊
Kommentit (332)
Minä rakastuin paremmin kun uudella miehellä oli paksumpi lompakko. Älkää jääkö sisaret pahaan pöytään vaan hakekaa se omanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastuin paremmin kun uudella miehellä oli paksumpi lompakko. Älkää jääkö sisaret pahaan pöytään vaan hakekaa se omanne.
Voit trollata vaikka kuinka paljon mutta se kertoo vain sinusta. Olet mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, meillä joita on koko lapsuus raahattu paikasta toiseen, jne se aikuistuminen alkaa vasta pitkällä aikuisuudessa, kun muilla on ollut siihen aikaa valmistautua se koko lapsuus.
Perheestä ei pidä pitää kiinni vain siksi, että olisi joku tai jotkut, jotka rakastaa sinut ehjäksi, poistaa yksinäisyyttä, jne. Se on ihan liian iso vastuu esim lapselle harteille. Ennen perheen perustamista tulisi opetella yksin olemisen taito, ihan jokaisen.Mulle on sanottu, että mä en voi ikinä saada niin pyyteetöntä rakkautta kuin omalta lapselle, että jään valintani takia tässä elämässä ihmisenä kokonaan vaille jotain. Lause on sinänsä kaunis ajatus, mutta minua se surettaa ja se tuntuu tosi pahalta, kun ajattelee sitä lasta. Lapsen ei pitäisi koskaan joutua sellaiseen asemaan, jossa ap lapsi on.
Sä ajattelet tätä liian hienosti. Se on ihan totta, että kukaan ei ole koskaan niin pyytteettömästi rakastettu kuin vauvan ja pienen lapsen ensisijainen vanhempi. Vanhempi on sen lapsen suuri idoli muutaman vuoden. Itse olen myös kokenut suurinta rakkautta omaa lasta kohtaan, kun en tietenkään muista sitä omaa lapsuutta. Toki tällä kaikella on tarkoitus ja se on sen ihmislapsen selviäminen ja lajin jatkuminen - ei siitä mitään sen syvällisempää löydy.
Sama juttu. Siis pilasin elämäni eroamalla. Pilasin sillä myös ehkä muiden elämän. Kaduttaa, mutta minkäs teet. Erosta on jo 13 vuotta ja silti murehdin sitä joka ikinen päivä. Mokasin tosi pahasti ja sen kanssa on vaan elettävä. Tsemppiä ap:lle, sinun tarinasi ei ole minun tarinani mutta halusin vain kertoa että on meitä muitakin.
Toi "narsisti" diagnoosin käyttö kertoi jo sinusta kaiken oleellisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toi "narsisti" diagnoosin käyttö kertoi jo sinusta kaiken oleellisen.
Mitä se apsta mielestäsi kertoi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, meillä joita on koko lapsuus raahattu paikasta toiseen, jne se aikuistuminen alkaa vasta pitkällä aikuisuudessa, kun muilla on ollut siihen aikaa valmistautua se koko lapsuus.
Perheestä ei pidä pitää kiinni vain siksi, että olisi joku tai jotkut, jotka rakastaa sinut ehjäksi, poistaa yksinäisyyttä, jne. Se on ihan liian iso vastuu esim lapselle harteille. Ennen perheen perustamista tulisi opetella yksin olemisen taito, ihan jokaisen.Mulle on sanottu, että mä en voi ikinä saada niin pyyteetöntä rakkautta kuin omalta lapselle, että jään valintani takia tässä elämässä ihmisenä kokonaan vaille jotain. Lause on sinänsä kaunis ajatus, mutta minua se surettaa ja se tuntuu tosi pahalta, kun ajattelee sitä lasta. Lapsen ei pitäisi koskaan joutua sellaiseen asemaan, jossa ap lapsi on.
Mikä pyyteetön rakkaus pieniltä lapsilta? Ainakin äidit täyttävät voimiensa äärirajoilla pienten lastensa tarpeita, edes ihmisen perustarpeisiin, kuten riittävään uneen ei äideillä lasten ollessa pieniä ole usein mahdollisuutta vaan äiti on muiden tarpeita täyttävä zombie.
Lapseni ovat nyt teinejä ja heiltä saamani suuri rakkaus lämmittää sydäntäni. Nykyään he tekevät myös itse paljon asioita minua ilahduttaakseen. Aivan parhaita lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi. En osannut arvostaa tasapainoista ja hyvää miestä. Lohduttaudun sillä, että rakkauteni häntä kohtaan oli liian platonista ja hän löysi onnekseen uuden rakkauden. Minä löysin oppia elämältä ja nyt osaisin arvostaa hyvää suhdetta. Tuntuu vain, että näin 40+ ikäisenä täyspäisen sinkkumiehen löytäminen on ihan mahdoton rasti.
Tää tarina on yks rankin kuulemani asia liittyen eroihin ja olen sentään nähnyt jo kokenut paljon. En yhtään ihmettele että kaveris sai traumat ja meni terapiaan:
"Mulla yks kaveri erosi miehestään ja katui sitä raskaasti. Hänen mies oli myös tunteiden ja ajatusten ääneen sanomisen puutteellinen mestari suorastaan. Kaveria hiersi se, kun mistään ei oikein saanut selvää. Kun erosta oli kulunut ehkä 6kk, niin hän alkoi ymmärtämään sitä miestään paremmin, kun näki asiat ns sivusta ja kun eivät olleet yhdessä. Hän sitten lähestyi uudelleen sitä exäänsä ja jos vois sopia asiat tai edes jutella asioista jotenkin järkevästi, koska ero ei ollut riitaisa tai mitään sellaista. Kun hän sitten näki sen exänsä, niin se mies sanoi ettei ollut viimeiseen kolmeen vuoteen halunnut olla enää yhdessä, koska ei ole ikinä rakastanut ja toivoi joka päivä, että hänet jätettäisiin. Hän ei saanut sanottua sitä asiaa ja päätti vaan olla suhteessa. Hän oli sanonut näin, että ei juurikaan voi sietää ex-naistaan ja tuntee vastenmielisyyttä häntä kohtaan eikä halua ikinä enää parisuhdetta kenenkää kanssa. Eikä se johdu siitä, että ero tuli. Hän ei vaan halua mitään enää.
Noi sanat oli mun kaverille aika rankat, koska ei olis ikinä uskonut kuulevansa tollasta siltä mieheltä. Kaveri oli iha järkyttynyt ja joutu menemään terapiaan sen asian takia. Hän ei itse pysty rakentamaan suhteita, kun hän ajattelee niin että mitä se toinen todella ajattelee hänestä. Hänelle jäi ne jäljet."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulle olisi voinut käydä paljon huonommin eli olisit ollut liitossa semmoisen häiriintyneen kanssa ja traumatisoitunut siinä lisää. Että voishan tuota ex-miestä ajatella ihan lahjana sen hetkiseen elämän tilanteeseen. Nyt on toisin ja tulevaisuus edessä.
No, se on hyvä että aikuinen vältti häiriintyneen miehen ja unohdetaan tässä nyt iloisesti se, että oliko lapsi yhtä onnekas, kun äidikseen keskenkasvuisen aikuisen.
Ap vaikuttaa vastuulliselta ihmiseltä. Ihmiset ovat keskenkasvuisia kaiken ikää. Jos parisuhteen ja perheen voisi hankkia vain tasapainoisena aikuisena, hyvin vähän olisi perheitä. On saatu sellainenkin tutkimustulos, että suurin osa suomalaisista on jotenkin muuten kuin turvallisesti kiintyneitä. Tuo tieto heti kertoo, että suomalaisissa parisuhteissa on paljon ongelmia vuorovaikutuksessa. Onneksi myös aikuisena voi saada korjaavia kokemuksia ja kiintymy ssuhdetyyli voi muuttua.
Olipa rohkea ja rehellinen avaus aplta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisiä vaan kun ollaan niin monille tulee pitkissäkin suhteissa houkutuksia ja ihastuksia mutta onneksi joku järjen ääni meillekkin tuli ja varmasti oltaisiin kaduttu jos keski-iän kriisissä suhteen seestyessä olisi antanut mennä vaan vaihtelun huumassa.
Omat ongelmat eivät vaihtamalla poistu vaan näyttämö vaan muuttuu.
"Mutta en enää kuvittelekaan että perhettä saisin. Lapsettomalle miehelle en kelpaa, ja taas uusperhettä jossa molemmilla lapsia, en halua. En usko että sellainen olisi lapsille hyväksi."
"Suhde oli siis platonisella tasolla hyvä, mutta jotain puuttui: se tunneyhteys."
Ap:lla on negatiivinen suhtautuminen ja tuntuu, että sabotoi edelleen ihan itse elämäänsä. Esim. sanomalla, että pilasi elämänsä eroamisella. Ja nuo yllä mainitut.
Itse olin aviossa kaltaisensa miehen kanssa ja se aiheutti minulle paljon riittämättömyyttä. Ja pahoinvointia sen puuttuvan tunneyhteyden takia. Hän siis sekoili niiden toisenlaisten naisten kanssa, mutta puheissaan eli teoriassa "rakasti" minua. Se oli traumaattista minulle ja minä kävin pitkän terapian eron jälkeen. Onneksi tuo ap:n mies on kuitenkin kyennyt uuteen hyvään suhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisen perusolotila on tyytymättömyys. Uusfeminismin ja kaiken siihen liittyvän voimaantumispaskan ansiosta suhteet eivät enää kestä kun mammat lähtevät hakemaan jotain omaa arkea parempaa mädätettyään ensin ajatusmaailmansa somella ja katseltuaan siellä näkyvää kiiltokuvatodellisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Naisen perusolotila on tyytymättömyys. Uusfeminismin ja kaiken siihen liittyvän voimaantumispaskan ansiosta suhteet eivät enää kestä kun mammat lähtevät hakemaan jotain omaa arkea parempaa mädätettyään ensin ajatusmaailmansa somella ja katseltuaan siellä näkyvää kiiltokuvatodellisuutta.
Semmoinen todellisuuskäsitys sinulla.
Luultavasti tarvitsit sen eron ja sen jälkeiset huonot suhteet, jotta olit valmis psykoterapiaan ja sait siitä apua. Joten vaikka ehkä tuntuu siltä, että pilasti elämäsi eroamalla, niin oikeasti se ero kuitenkin vei sinua oikeaan suuntaan ja siis teki mahdolliseksi sen, että olet nykyään valmiimpi terveeseen parisuhteeseen. Ja sellainen kyllä tulee, kunhan olet sille avoin etkä jää kiinni siihen ajatukseen, että elämäsi on pilalla kun aikoinaan erosit hyvästä miehestä.
Eli sure se suru, mikä eroosi liittyy, mutta pitäen mielessä, että niillä sen hetken voimavaroilla et parempaan pystynyt. Kohtele itseäsi ymmärryksellä ja hyväksyen, se mikän on tapahtunut on tapahtunut, mutta se on historiaa ja olet siitä oppinut, nyt on aika mennä eteenpäin ja päästää irti vanhasta.
Aplla on jo hyvä alku. Pystyy rehellisesti myöntämään että hän aiheutti eron ja perheen hajoamisen sekä teollaan aiheutti jonkinlaisia negatiivisia vaikutuksia myös lapseensa vaikka ne ehkä vielä ole pintautuneet. Tuon myöntäminen rehellisesti edes itselleen saatikka muille on monille vaikeaa ellei jopa mahdotonta.
Otsikkona voisi olla: Problematiikkani pilasi suhteeni.
Vierailija kirjoitti:
Joku taas pilaa elämänsä siksi ettei eroa. Asia on ainoastaan tapauskohtainen etkä voi omasta kokemuksestasi antaa yleispätevää ohjetta. Toiselle ero tutusta mutta yhteydettömästä suhteesta voi olla paras päätös, jonka tekevät.
Totta!
Apn tarina on aika tyypillinen. Olisi tärkeää että asiasta puhuttaisiin tosiaan enemmän koska eihän tuollaisessa tilanteessa ole paras kasvuympäristö lapselle ole että kahden kodin välillä selkäreppulapsena ravaa. Siksi en ymmärrä miksi eroihin pitäisi kannustaa.