Lue keskustelun säännöt.
Pilasin elämäni eroamalla
27.03.2024 |
Minulla oli hyvin traumaattinen lapsuus ja nuoruus. Nuorena aikuisena sain jostain syystä hyvän, kunnollisen miehen puolisoksi. Hän oli rakastava ja ihana. En kuitenkaan koskaan osannut ottaa hänen rakkauttaan vastaan - se oli minulle liian vierasta. Rakastin häntä, mutta platonisesti. Tunteiden puolesta tunsin enemmän vetoa tutuntuntuisiin ihmisiin: ihmisiin, jotka eivät välittäneet minusta. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin.
Suhde oli siis platonisella tasolla hyvä, mutta jotain puuttui: se tunneyhteys. Koska tunsin kuitenkin vetoa muihin miehiin (=narsisteihin), päättelin, että emme ole toisillemme "ne oikeat" ja otin eron miehestä.
Liitosta saimme kuitenkin lapsen. Äidiksi tuleminen nosti voimakkaasti omat menneisyyden traumat pintaan, tuli mielenterveysongelmia. Pääsin lopulta, jonkin aikaa eron jälkeen, psykoterapiaan.
Monta vuotta terapiassa käytyäni aloin ymmärtämään monia asioita itsestäni ja menneisyydestäni. Kasvoin henkisesti ja aloin ymmärtää mm turvallisen rakkauden arvon - sellaisen, jollaista olin saanut lapseni isältä. Ymmärsin, että tunneyhteyden puuttuminen minun ja hänen välillä johtui minun traumoistani ja todennäköisesti terapian myötä olisin kyennyt löytämään tunneyhteyden mieheeni.
Mutta, liian myöhäistä oivalluksille. Mies oli jo jatkanut elämäänsä (niin kuin pitääkin), löytänyt toisen naisen, avioitunut uudelleen ja saanut toisen lapsenkin.
Olen tietysti hänen, ja heidän, puolestaan onnellinen. Uskon, että miehen on helpompaa elää uuden puolisonsa kanssa, joka minua tasapainoisempi.
Surettaa vain oma tilanne. Järkyttävää on tajuta, että oli kerran niin hyvä tilanne - oli ihana mies, koti, perhe - mutta ei vain itse ollut silloin kykeneväinen hänen ja ydinperheen arvoa näkemään, pitämään siitä kynsin hampain kiinni.
Surettaa myös lapsen puolesta että hän menetti ydinperheen, joka olisi ehkä voitu saada toimimaan. Onneksi hän ei ainakaan vaikuta hirveästi kärsivän.
No, elämä jatkuu. Lapsen ollessa minun luona, on minun hyvä olla. Koti tuntuu kodilta. Lapsi on päivien valo, rakkaus häntä kohtaan on suurta.
Mutta näinä päivinä kun lapsi poissa, suru valtaa mielen. En syytä itseäni erosta, tein sen päätöksen silloin sillä ymmärryksellä kuin minulla silloin oli, mutta suren sitä kyllä. Elämäni pilasin eroamalla. Ei siitä pääse mihinkään, sen kanssa pitää vain elää.
En vain oikein tiedä, mitä elämälläni enää tekisin. Lapsi varttuu, eikä ole häntä kohtaan oikein jos minulla ei ole elämässäni muuta kuin hän. En osaa olla individualisti, nauttia itsellisestä elämästä matkusteluineen ym. Vähät kaverit olen menettänyt vuosien saatossa. Luontevinta minulle olisi elää perhe-elämää isossa perheessä, jossa saisin hemmotella ja hyysätä läheisiäni.
Mutta en enää kuvittelekaan että perhettä saisin. Lapsettomalle miehelle en kelpaa, ja taas uusperhettä jossa molemmilla lapsia, en halua. En usko että sellainen olisi lapsille hyväksi.
No, tällainen avautuminen nyt. Pitäkää kiinni perheistänne te joilla sellainen on. 😊
Kommentit (332)
Minä taas pelastin elämäni ja lasteni elämät eroamalla ap:n kaltaisesta miehestä, joka ei kyennyt osoittamaan rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ap kasvanut ihmisenä kovasti ja sehän on tämän elämän tarkoituskin. Ajattelen itse, että monet ihmiset ja tilanteet elämässämme ovat meille opettamassa jotain itsestämme. Kun olemme oppiläksyt suorittaneet niin toista kertaa niihin ei tarvitse enää palata. Tietyt aika erikoisetkin sattumat omassa elämässäni ovay vaihvistaneet uskoani siihen, että elämässä asiat ovat ennalta määrätty. Uskon, että löydät vielä kumppanin sitten kun sen aika on oikea.
Vierailija kirjoitti:
Loputon terapian tarve hömpötys on lisännyt ihmisten pahoinvointia äärettömästi. Ihmisen mieli unohtaa asioita ja tilanteet joissa päätös esim. erosta tehdään. Siksi kannattaisikin keskittyä vain nykyhetkeen ja unohtaa menneet. Päätökset on tehty sen hetkisen tilanteen perusteella, eropäätöstä harvoin tehdään nopeasti vaan ihan tutkimusten mukaan sitä on mietitty (sekä miehet että naiset) muutama vuosikin. Eli kyllä siinä on ollut aikaa tilanteiden muuttua. Nyt kun vuosien päästä mietit tilannetta, olet muuttunut ihmisenä ja silloinen tilanne tuntuukin hyvältä ja turvalliselta, ei ole oikeasti totta, koska et voi palata menneisyyteen, jolloin tunne ei ollut sama.
Koskaan ei ole liian myöhäistä vaikuttaa omaan elämään ja tehdä siitä paras mahdollinen elämä itselle. Älä tuhlaa sitä menneiden murehtimiseen vaan katso eteenpäin.
Mietin itse, et ap:n tekstistä tulee hieman mustavalkoisen ajattelun kuva?
Siis että vaihtoehtoja olisi ollut koko elämässä vai kaksi, eli joko tämä edellinen suhde josta eronnut, tai sitten totaalihuonot suhteet.
Mutta entä jos olisi vielä muitakin polkuja? Keskittyä ihan aluksi löytämään itsensä, ja vähän jopa unohtaa hetkeksi kaikki parisuhteet.
Ap on tunnistanut ja tunnustanut sellaisia asioita, joita monet eivät koskaan elämänsä aikana. Voit olla ylpeä itsestäsi.
AP, aloituksestasi päätellen olet tarpeeksi fiksu ja älykäs ihminen. Viisaus kasvaa iän ja kokemuksen myötä. Harvoilla meillä on sellainen lapsuus- ja nuoruusympäristö, että osaisi aina tehdä oikeita kauaskantoisia ratkaisuja. Nuorena aikuisena sitä helposti tuijottaa lähitulevaisuutta ja ehkä ehkä vääristyneiden lapsuudesta peräisin olevien arvojen pohjalta. Monta asiaa olisin itsekin tehnyt toisin jos olisin nähnyt maailman niinkuin nyt näen. On turha murehtia menneitä varsinkin kun ymmärtää, että silloin vain vielä toimi niin kuin toimi sen aikaisen maailmankäsityksen pohjalta. Tärkeintä on katsoa eteenpäin, luoda tavoitteita joihin voi edetä pienin askelin.
Muuta en voi sanoa kuin että "Elämä on", porskutellaan eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistakaa, että ilman miestäkin voi elää.
Minut mies jätti pitkästä avioliitosta toisen naisen takia ja olenkin ihan tyytyväinen elämään sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
On turha murehtia menneitä varsinkin kun ymmärtää, että silloin vain vielä toimi niin kuin toimi sen aikaisen maailmankäsityksen pohjalta. Tärkeintä on katsoa eteenpäin, luoda tavoitteita joihin voi edetä pienin askelin.
Nimenomaan näin. Kaikki teemme päätöksiä perustuen tämän hetkiseen olotilaan ja menneisyyteen, koska emme näe tulevaisuudessa tapahtuvia tapahtumia. Siis meistä riippumattomia tapahtumia.
Jälkikäteen on helppo nähdä isot kokonaisuudet, kun tietää, mitä kaikki henkilöt tekivät ja ajattelivat.
Tässä hetkessä kun emme vain tiedä, mitä tapahtuu jatkossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olet ap kasvanut ihmisenä kovasti ja sehän on tämän elämän tarkoituskin. Ajattelen itse, että monet ihmiset ja tilanteet elämässämme ovat meille opettamassa jotain itsestämme. Kun olemme oppiläksyt suorittaneet niin toista kertaa niihin ei tarvitse enää palata. Tietyt aika erikoisetkin sattumat omassa elämässäni ovay vaihvistaneet uskoani siihen, että elämässä asiat ovat ennalta määrätty. Uskon, että löydät vielä kumppanin sitten kun sen aika on oikea."
Siinäpä vaarallinen uskomus. Onko kaltoin kohdellun lapsen elämä ennalta määrätty? Kuka olisi tämä määrääjä? Onko ennalta määrättyä sodat, murhat ja rais*auksetkin. Valoja nyt.
Ikävää, aina pitää löytää rikkaampi, korkeammin koulutettu ja paremmassa ammatissa oleva, kunnes ei enää löydykään. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pah, aika kultaa muistot. Vaikka saisit sen takaisin niin saattaisit taas kohta olla tyytymätön.
Itsekin olen roikkunut huonossa suhteessa, samoin se mies roikkuu minussa vaikka tympääntyisi taas hetkessä ja riitaa tulisi muutamassa viikossa.
Itsellänikin on varmaan ollut semmoinen "tämä oli viimeinen ja ainoa mahdollisuus", kun ei niitä vapaita ikäisiäni miehiä joille kelpaisin taida täällä päin juuri olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehellisesti, olisiko se elämä kuitenkaan ollut onnen auvoa suhteessa, josta puuttuu se tärkeä osuus. Eli tunne, joka erottaa puolison ystävästä.
Itse en jotenkin usko siihen, että ajan kanssa jokin tunneyhteys ja rakkaus löytyisi, jos sitä ei ole vuosiin jo ollut.
Useilla löytyy. Toki on niitä jotka ovat aikuisenakin niin epävakaita persoonaltaan pysyvästi etteivät löydä tuota tunnetta kuin rakastumisvaiheen hormonihuumassa. Siksi he eroavat todella usein verrattuna normaaleihin ihmisiin.
Aika heppoisesti lähdet ihmisiä diagnosoimaan.
Joillakin ihan käypä vaihtoehto on elää yksin, kuin lähteä "ihan jees, ehkä..." -suhteeseen.<
Kas, kuulostaapa ikävän tutulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mutta en enää kuvittelekaan että perhettä saisin. Lapsettomalle miehelle en kelpaa, ja taas uusperhettä jossa molemmilla lapsia, en halua. En usko että sellainen olisi lapsille hyväksi."
Ap sulkee ihan itse mahdollisuutensa. Itselläni on ollut liitto lapsettoman miehen kanssa. Itselläni siis kolme lasta. Hyvin toimi. Mies oli hyvä kokki ja lapset nauttivat ja kehuivat hänen herkkujaan. Mies oli minua 8 v nuorempi, joten suhteen alussa käytiin jo keskustelu siitä, haluaako hän vielä lapsia, sillä minä en niitä enää saisi.
Vaikuttaa siltä, että edelleen on hyvin jäykät ajattelumallit.
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä, että olen siis ollut parisuhteessa, jossa tilanne selkeästi oli se, että olin siinä "ihan ok..." -asemassa ex-puolisoni tunnetasolla.
Ja kyllä se ilmi tulee rivien välistä. Vaikka yrittäisi sitä peitellä, niin kyllä hänenkin puheistaan ja jutuistaan pystyi vähän väliä havaitsemaan sen kaipuun "oikeaan" suhteeseen, jossa siis tunteet ja rakkaus roihuaisi. Minua ei pidetty juurikaan merkityksellisenä, eikä esimerkiksi merkkipäiviä muistettu, kun ei niillä ollut väliä. Jossain kohtaa huomasin, ettei ex osannut kertoa minusta mitään, siis minkälainen olen, mistä pidän, mistä en pidä jne. Suoraan sanoen taisin olla kaikki ne vuodet liki ventovieras hänelle, koska en kiinnostunut häntä niin paljoa, että olisi jaksanut minuun aidosti tutustua. Olin vain joku, joka roikkui elämässä mukana.
Tämän olen kokenut itsekin parisuhteessa, laitoit asian hyvin sanoiksi. En etsi mitään ikuisesti tulista suhdetta, mutta minusta parisuhteessa toisesta pitää kuitenkin olla kiinnostunut ja viihtyä hänen seurassaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
vmp, sa tu tä ti
Ehken sa tu se tä.
Minusta on hyvä, että kirjoitetaan myös toisenlaisista kokemuksista: että eron jälkeen taivas ei auennutkaan ja miehet kiinnostuneet, vaan että asiat lähtivät huonompaan suuntaan. Itsekin kadun eroa n. 15 vuotta sitten, pysyvää kumppania en löytänyt, vaan lyhytaikaisempia suhteita ja jopa hyväksikäyttäviä miehiä. Nyt olen ollut monta vuotta yksi ja luulen, että tämä tulee jatkumaan, vaikka seksiä ja läheisyyttä kaipaankin. Nautin toisaalta tästä, että tunteet eivät mene vuoristorataa ja toisen ihmisen tekemiset tai tekemättä jättämiset ahdistavat.
Vierailija kirjoitti:
"Mutta en enää kuvittelekaan että perhettä saisin. Lapsettomalle miehelle en kelpaa, ja taas uusperhettä jossa molemmilla lapsia, en halua. En usko että sellainen olisi lapsille hyväksi."
Ap sulkee ihan itse mahdollisuutensa. Itselläni on ollut liitto lapsettoman miehen kanssa. Itselläni siis kolme lasta. Hyvin toimi. Mies oli hyvä kokki ja lapset nauttivat ja kehuivat hänen herkkujaan. Mies oli minua 8 v nuorempi, joten suhteen alussa käytiin jo keskustelu siitä, haluaako hän vielä lapsia, sillä minä en niitä enää saisi.
Vaikuttaa siltä, että edelleen on hyvin jäykät ajattelumallit.
Niin joo, kun sinulla on onnistunut saada lapseton mies vaikka itselläsi lapsia, niin samahan pätee sitten automaattisesti kaikkiin muihinkin.
Ap mainitsi aiemmassa kommentissaan, että lapsettomat miehet ovat menettäneet kiinnostuksensa häneen kuultuaan että hänellä on lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta en enää kuvittelekaan että perhettä saisin. Lapsettomalle miehelle en kelpaa, ja taas uusperhettä jossa molemmilla lapsia, en halua. En usko että sellainen olisi lapsille hyväksi."
Ap sulkee ihan itse mahdollisuutensa. Itselläni on ollut liitto lapsettoman miehen kanssa. Itselläni siis kolme lasta. Hyvin toimi. Mies oli hyvä kokki ja lapset nauttivat ja kehuivat hänen herkkujaan. Mies oli minua 8 v nuorempi, joten suhteen alussa käytiin jo keskustelu siitä, haluaako hän vielä lapsia, sillä minä en niitä enää saisi.
Vaikuttaa siltä, että edelleen on hyvin jäykät ajattelumallit.
Niin joo, kun sinulla on onnistunut saada lapseton mies vaikka itselläsi lapsia, niin samahan pätee sitten automaattisesti kaikkiin muihinkin.
Ap mainitsi aiemmassa kommentissaan, että lapsettomat miehet ovat menettäneet kiinnostukse
Eikös lapsettomalle miehelle ollut onni saada perhe minun ja lasteni kanssa? Kaikkia siis onnisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta en enää kuvittelekaan että perhettä saisin. Lapsettomalle miehelle en kelpaa, ja taas uusperhettä jossa molemmilla lapsia, en halua. En usko että sellainen olisi lapsille hyväksi."
Ap sulkee ihan itse mahdollisuutensa. Itselläni on ollut liitto lapsettoman miehen kanssa. Itselläni siis kolme lasta. Hyvin toimi. Mies oli hyvä kokki ja lapset nauttivat ja kehuivat hänen herkkujaan. Mies oli minua 8 v nuorempi, joten suhteen alussa käytiin jo keskustelu siitä, haluaako hän vielä lapsia, sillä minä en niitä enää saisi.
Vaikuttaa siltä, että edelleen on hyvin jäykät ajattelumallit.
Niin joo, kun sinulla on onnistunut saada lapseton mies vaikka itselläsi lapsia, niin samahan pätee sitten automaattisesti kaikkiin muihinkin.
Ap mainitsi aiemmassa kommentissaan, ett
Pointtina tietysti se, että ei ap mitään omia mahdollisuuksiaan itse sulje. Jos lapsettomat miehet eivät hänestä kiinnostu niin sitten eivät kiinnostu. Ja asian toteaminen ei ole ap:lta mustavalkoisuutta vaan realismia.
Kannatta vähän pakottaa itseään ajattelemaan tulevaisuudesta positiivisesti, se lisää mahdollisuuksia saada positiivisia asioita elämäänsä, mieli suuntautuu sitä kohti.
Joo, mutta pinnallisuus tulee ilmi tuossa omakäsityksessä: kaunis ja hyvä työssä. Kyllä suhteeseen tarvitaan muutakin Kannattaisi hänenkin mennä psykoterapiaan eikä perustaa uskomuksiaan onnenlahjojen epätasa-arvoon.