Lue keskustelun säännöt.
Pilasin elämäni eroamalla
27.03.2024 |
Minulla oli hyvin traumaattinen lapsuus ja nuoruus. Nuorena aikuisena sain jostain syystä hyvän, kunnollisen miehen puolisoksi. Hän oli rakastava ja ihana. En kuitenkaan koskaan osannut ottaa hänen rakkauttaan vastaan - se oli minulle liian vierasta. Rakastin häntä, mutta platonisesti. Tunteiden puolesta tunsin enemmän vetoa tutuntuntuisiin ihmisiin: ihmisiin, jotka eivät välittäneet minusta. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin.
Suhde oli siis platonisella tasolla hyvä, mutta jotain puuttui: se tunneyhteys. Koska tunsin kuitenkin vetoa muihin miehiin (=narsisteihin), päättelin, että emme ole toisillemme "ne oikeat" ja otin eron miehestä.
Liitosta saimme kuitenkin lapsen. Äidiksi tuleminen nosti voimakkaasti omat menneisyyden traumat pintaan, tuli mielenterveysongelmia. Pääsin lopulta, jonkin aikaa eron jälkeen, psykoterapiaan.
Monta vuotta terapiassa käytyäni aloin ymmärtämään monia asioita itsestäni ja menneisyydestäni. Kasvoin henkisesti ja aloin ymmärtää mm turvallisen rakkauden arvon - sellaisen, jollaista olin saanut lapseni isältä. Ymmärsin, että tunneyhteyden puuttuminen minun ja hänen välillä johtui minun traumoistani ja todennäköisesti terapian myötä olisin kyennyt löytämään tunneyhteyden mieheeni.
Mutta, liian myöhäistä oivalluksille. Mies oli jo jatkanut elämäänsä (niin kuin pitääkin), löytänyt toisen naisen, avioitunut uudelleen ja saanut toisen lapsenkin.
Olen tietysti hänen, ja heidän, puolestaan onnellinen. Uskon, että miehen on helpompaa elää uuden puolisonsa kanssa, joka minua tasapainoisempi.
Surettaa vain oma tilanne. Järkyttävää on tajuta, että oli kerran niin hyvä tilanne - oli ihana mies, koti, perhe - mutta ei vain itse ollut silloin kykeneväinen hänen ja ydinperheen arvoa näkemään, pitämään siitä kynsin hampain kiinni.
Surettaa myös lapsen puolesta että hän menetti ydinperheen, joka olisi ehkä voitu saada toimimaan. Onneksi hän ei ainakaan vaikuta hirveästi kärsivän.
No, elämä jatkuu. Lapsen ollessa minun luona, on minun hyvä olla. Koti tuntuu kodilta. Lapsi on päivien valo, rakkaus häntä kohtaan on suurta.
Mutta näinä päivinä kun lapsi poissa, suru valtaa mielen. En syytä itseäni erosta, tein sen päätöksen silloin sillä ymmärryksellä kuin minulla silloin oli, mutta suren sitä kyllä. Elämäni pilasin eroamalla. Ei siitä pääse mihinkään, sen kanssa pitää vain elää.
En vain oikein tiedä, mitä elämälläni enää tekisin. Lapsi varttuu, eikä ole häntä kohtaan oikein jos minulla ei ole elämässäni muuta kuin hän. En osaa olla individualisti, nauttia itsellisestä elämästä matkusteluineen ym. Vähät kaverit olen menettänyt vuosien saatossa. Luontevinta minulle olisi elää perhe-elämää isossa perheessä, jossa saisin hemmotella ja hyysätä läheisiäni.
Mutta en enää kuvittelekaan että perhettä saisin. Lapsettomalle miehelle en kelpaa, ja taas uusperhettä jossa molemmilla lapsia, en halua. En usko että sellainen olisi lapsille hyväksi.
No, tällainen avautuminen nyt. Pitäkää kiinni perheistänne te joilla sellainen on. 😊
Kommentit (332)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On asioita, joissa ei ole varaa olla armollinen itselleen. Liian keskeneräisenä ei pidä perustaan perhettä. Nytkin sen eron järkyttävimmän seurauksen on kokenut lapsi, hän on menettänyt yhteisasumisen ja arjen jakamisen vanhempiensa kanssa. Ja se ei muutu vaikka kuinka kirjottaisi kauniita katumuksen lauseita ajanvietteenä käytettävälle keskustelupalstalle.
Hmm, jos olet sitä mieltä ettei mun pitäisi olla tässä armollinen itselleni, niin olisiko sinulla vinkata miten osoittaisin armottomuutta tässä asiassa itselleni?:) Pitäisikö syyttää ja suomia itseä? Mitenköhän ja ketäköhän se hyödyttäisi?
-ap
En nyt varsinaisesti puhu sinusta vaan ihan esitän mielipiteeni ajanvietteenä käytettävällä keskustelupalstalla. Sinun tilanteessa on myöhäistä katua, mutta maailmassa on muita kuin vain sinä ja vain sinä. Itsekin varmasti toivot, että joku muu voisi ottaa tilanteestasi ns opiksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, et tuntenut ex-miehesi kanssa tunneyhteyttä etkä tuntenut häneen seksuaalista vetoa. Mitä siis suret? Miehen kunnollisuutta? Sehän on ihan perusvaatimus kumppanille.
Kun saat itsesi kuntoon, voit löytää aidosti sinulle sopivan miehen. Mikään kiire sinulla ei ole.
Kiitos kommentista! Omassa mielessä se jäi ehkä jollain tapaa kummittelemaan, että olisiko se tunneyhteys voinut löytyä exään terapian jälkeen.. Koska tunnistan itsessäni nyt, 4v terapian jälkeen, että koen vetoa erilaisiin miehiin kun vaikkapa vielä 5v sitten. -ap
Miksi sanot ettet kelpaa lapsettomalle miehelle?
Vierailija kirjoitti:
On asioita, joissa ei ole varaa olla armollinen itselleen. Liian keskeneräisenä ei pidä perustaan perhettä. Nytkin sen eron järkyttävimmän seurauksen on kokenut lapsi, hän on menettänyt yhteisasumisen ja arjen jakamisen vanhempiensa kanssa. Ja se ei muutu vaikka kuinka kirjottaisi kauniita katumuksen lauseita ajanvietteenä käytettävälle keskustelupalstalle.
Ap sentään katuu asiaa. On niitäkin ihmisiä jotka peittelevät kaikin mahdollisin keinoin syyllisyyttään. He pakenevat itsensä kohtaamista.
Sinänsä apn avaus on sellainen asia josta pitäisi puhua ja kirjoittaa huomattavasti enemmän. Jotkut vain haluavat vaientaa sellaisen keskustelun. Miksi? Siksi että he eivät kykene rakkauteen vaan ainoastaan rakastumisen hormonimyskyyn suhde toisensa perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On asioita, joissa ei ole varaa olla armollinen itselleen. Liian keskeneräisenä ei pidä perustaan perhettä. Nytkin sen eron järkyttävimmän seurauksen on kokenut lapsi, hän on menettänyt yhteisasumisen ja arjen jakamisen vanhempiensa kanssa. Ja se ei muutu vaikka kuinka kirjottaisi kauniita katumuksen lauseita ajanvietteenä käytettävälle keskustelupalstalle.
Ap sentään katuu asiaa. On niitäkin ihmisiä jotka peittelevät kaikin mahdollisin keinoin syyllisyyttään. He pakenevat itsensä kohtaamista.
Ok, hän katuu ja bufff kaikki ongelmat häviää ja aika heittää hight five?
Olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Luota itseesi enemmän. Mennyttä on turha surra, kauniita muistoja voi vaalia. Talletat ne muistojen lippaaseen ja jatkat eteenpäin.
Ehkä myöhemmin vielä tajuat, että paranemiselle ei olisi ollu tilaa parisuhteessa. Kuva tarkentuu kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulle olisi voinut käydä paljon huonommin eli olisit ollut liitossa semmoisen häiriintyneen kanssa ja traumatisoitunut siinä lisää. Että voishan tuota ex-miestä ajatella ihan lahjana sen hetkiseen elämän tilanteeseen. Nyt on toisin ja tulevaisuus edessä.
No, se on hyvä että aikuinen vältti häiriintyneen miehen ja unohdetaan tässä nyt iloisesti se, että oliko lapsi yhtä onnekas, kun äidikseen keskenkasvuisen aikuisen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sanot ettet kelpaa lapsettomalle miehelle?
Tällainen kokemus mulle on tullut, muutamankin kerran käynyt niin että musta kiinnostunut mies on menettänyt kiinnostuksen kuultuaan että mulla on lapsi. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Luota itseesi enemmän. Mennyttä on turha surra, kauniita muistoja voi vaalia. Talletat ne muistojen lippaaseen ja jatkat eteenpäin.
Ehkä myöhemmin vielä tajuat, että paranemiselle ei olisi ollu tilaa parisuhteessa. Kuva tarkentuu kyllä.
Mistä päättelet noin?
Vierailija kirjoitti:
Olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Luota itseesi enemmän. Mennyttä on turha surra, kauniita muistoja voi vaalia. Talletat ne muistojen lippaaseen ja jatkat eteenpäin.
Ehkä myöhemmin vielä tajuat, että paranemiselle ei olisi ollu tilaa parisuhteessa. Kuva tarkentuu kyllä.
Kiitos kommentista<3 -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sanot ettet kelpaa lapsettomalle miehelle?
Tällainen kokemus mulle on tullut, muutamankin kerran käynyt niin että musta kiinnostunut mies on menettänyt kiinnostuksen kuultuaan että mulla on lapsi. -ap
Valinnoistasi on seurauksia. Mutta niiden kanssa pitää vain oppia elämään.
AP. Minä olen myös rikkinäinen. Moni meistä on. Minä aloin rukoilla aamuin ja illoin. Se on helpottanut elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sanot ettet kelpaa lapsettomalle miehelle?
Tällainen kokemus mulle on tullut, muutamankin kerran käynyt niin että musta kiinnostunut mies on menettänyt kiinnostuksen kuultuaan että mulla on lapsi. -ap
Valinnoistasi on seurauksia. Mutta niiden kanssa pitää vain oppia elämään.
Juuri näin. -ap
Tiedän ap monta katlaistasi tuttavapiiristäni joilla hyvin samanlaiset tilanteet ja tunnetilat kuin sinulla. Sinun on vain hyväksyttävä tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vittunää naiset on kyllä täällä ihan sairaita...
Painu sä kädelles, luuseri
Vierailija kirjoitti:
Olen itse tehnyt aivan samalla tavoin ja samoista syistä, suhteesta ei vain syntynyt lasta.
Omalla kohdallani joudun toteamaan, että miehelläkin kaikessa luotettavuudessaan ja ihanuudessaan oli omat heikkoutensa, erityisesti tunteiden ja ajatusten ääneen sanomisessa (tai pikemminkin niiden puutteessa...).
Vaikka suhde olisi ehkä voitu saada toimimaan ja tunneyhteys syntymään, jos olisin jo silloin päässyt terapiaan, olisi myös mies voinut osata paremmin. Hän tuntui tutulta välttelevyydessään ja kyvyttömyydessään näyttää haavoittuvuutensa. Olimme hyvin samankaltaisia tässä suhteessa.
Jotenkin on kauhean vaikea kuvitella, että dynamiikka ja tunneyhteys kaatuisi vain toisen osapuolen toimintaan, useimmiten tangoon tarvitaan kaksi.
Joten ehkä meillekin vielä löytyy vastakappaleet, jotka eivät ainoastaan pysty vastaamaan parantuneeseen tunneosaamisen tasoon, vaan pystyvät myös itse näyttämään mallia tunneyhteyden m
Mulla yks kaveri erosi miehestään ja katui sitä raskaasti. Hänen mies oli myös tunteiden ja ajatusten ääneen sanomisen puutteellinen mestari suorastaan. Kaveria hiersi se, kun mistään ei oikein saanut selvää. Kun erosta oli kulunut ehkä 6kk, niin hän alkoi ymmärtämään sitä miestään paremmin, kun näki asiat ns sivusta ja kun eivät olleet yhdessä. Hän sitten lähestyi uudelleen sitä exäänsä ja jos vois sopia asiat tai edes jutella asioista jotenkin järkevästi, koska ero ei ollut riitaisa tai mitään sellaista. Kun hän sitten näki sen exänsä, niin se mies sanoi ettei ollut viimeiseen kolmeen vuoteen halunnut olla enää yhdessä, koska ei ole ikinä rakastanut ja toivoi joka päivä, että hänet jätettäisiin. Hän ei saanut sanottua sitä asiaa ja päätti vaan olla suhteessa. Hän oli sanonut näin, että ei juurikaan voi sietää ex-naistaan ja tuntee vastenmielisyyttä häntä kohtaan eikä halua ikinä enää parisuhdetta kenenkää kanssa. Eikä se johdu siitä, että ero tuli. Hän ei vaan halua mitään enää.
Noi sanat oli mun kaverille aika rankat, koska ei olis ikinä uskonut kuulevansa tollasta siltä mieheltä. Kaveri oli iha järkyttynyt ja joutu menemään terapiaan sen asian takia. Hän ei itse pysty rakentamaan suhteita, kun hän ajattelee niin että mitä se toinen todella ajattelee hänestä. Hänelle jäi ne jäljet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulle olisi voinut käydä paljon huonommin eli olisit ollut liitossa semmoisen häiriintyneen kanssa ja traumatisoitunut siinä lisää. Että voishan tuota ex-miestä ajatella ihan lahjana sen hetkiseen elämän tilanteeseen. Nyt on toisin ja tulevaisuus edessä.
No, se on hyvä että aikuinen vältti häiriintyneen miehen ja unohdetaan tässä nyt iloisesti se, että oliko lapsi yhtä onnekas, kun äidikseen keskenkasvuisen aikuisen.
Apn avaus ja vastaukset eivät ole mitenkään keskenkasvuisia. Hän näyttää ymmärtävän ja sisäistävän että eroon syyllinen oli hän itse. Ja pystyy kantamaan sitä syyllisyyttä. On niitäkin varsinkin miehissä jotka kääntävät syyttävän sormen aina itsestään poispäin. He eivät kasva henkisesti terveempään suuntaan edes eron tai erojen myötä vaikka terapiaa olisi vuosia takana.
Narsisti näkeee kumppaninsa arvottomana, jolloin omat heikkoudet eivät niin helposti paljastu ja säästyy tuomiolta ja torjunnalta.
Rakkaussuhteeseen kuuluu läheisyys, joten valeminä käy ylikierroksilla. Kyvyttömyys aitouteen on tavalllista: uskot, että vain valeminäsi on rakkauden arvoinen.
Yksi tapa on muistella lapsuutta. Käyttää apuna valokuvia. Retkeileee tuttuihin paikkoihin ja hyödyntää mielikuvia, antaa muistikuvien virrata hämärässä huoneeessa. Ei tule pakottaa muistoja vaan antaa mielesi työskennelllä rauhassa ja käyttää apuna nykyhetkistä tilannetta.
Mikä oli kamalaa lapsena?