Lue keskustelun säännöt.
Pilasin elämäni eroamalla
27.03.2024 |
Minulla oli hyvin traumaattinen lapsuus ja nuoruus. Nuorena aikuisena sain jostain syystä hyvän, kunnollisen miehen puolisoksi. Hän oli rakastava ja ihana. En kuitenkaan koskaan osannut ottaa hänen rakkauttaan vastaan - se oli minulle liian vierasta. Rakastin häntä, mutta platonisesti. Tunteiden puolesta tunsin enemmän vetoa tutuntuntuisiin ihmisiin: ihmisiin, jotka eivät välittäneet minusta. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin.
Suhde oli siis platonisella tasolla hyvä, mutta jotain puuttui: se tunneyhteys. Koska tunsin kuitenkin vetoa muihin miehiin (=narsisteihin), päättelin, että emme ole toisillemme "ne oikeat" ja otin eron miehestä.
Liitosta saimme kuitenkin lapsen. Äidiksi tuleminen nosti voimakkaasti omat menneisyyden traumat pintaan, tuli mielenterveysongelmia. Pääsin lopulta, jonkin aikaa eron jälkeen, psykoterapiaan.
Monta vuotta terapiassa käytyäni aloin ymmärtämään monia asioita itsestäni ja menneisyydestäni. Kasvoin henkisesti ja aloin ymmärtää mm turvallisen rakkauden arvon - sellaisen, jollaista olin saanut lapseni isältä. Ymmärsin, että tunneyhteyden puuttuminen minun ja hänen välillä johtui minun traumoistani ja todennäköisesti terapian myötä olisin kyennyt löytämään tunneyhteyden mieheeni.
Mutta, liian myöhäistä oivalluksille. Mies oli jo jatkanut elämäänsä (niin kuin pitääkin), löytänyt toisen naisen, avioitunut uudelleen ja saanut toisen lapsenkin.
Olen tietysti hänen, ja heidän, puolestaan onnellinen. Uskon, että miehen on helpompaa elää uuden puolisonsa kanssa, joka minua tasapainoisempi.
Surettaa vain oma tilanne. Järkyttävää on tajuta, että oli kerran niin hyvä tilanne - oli ihana mies, koti, perhe - mutta ei vain itse ollut silloin kykeneväinen hänen ja ydinperheen arvoa näkemään, pitämään siitä kynsin hampain kiinni.
Surettaa myös lapsen puolesta että hän menetti ydinperheen, joka olisi ehkä voitu saada toimimaan. Onneksi hän ei ainakaan vaikuta hirveästi kärsivän.
No, elämä jatkuu. Lapsen ollessa minun luona, on minun hyvä olla. Koti tuntuu kodilta. Lapsi on päivien valo, rakkaus häntä kohtaan on suurta.
Mutta näinä päivinä kun lapsi poissa, suru valtaa mielen. En syytä itseäni erosta, tein sen päätöksen silloin sillä ymmärryksellä kuin minulla silloin oli, mutta suren sitä kyllä. Elämäni pilasin eroamalla. Ei siitä pääse mihinkään, sen kanssa pitää vain elää.
En vain oikein tiedä, mitä elämälläni enää tekisin. Lapsi varttuu, eikä ole häntä kohtaan oikein jos minulla ei ole elämässäni muuta kuin hän. En osaa olla individualisti, nauttia itsellisestä elämästä matkusteluineen ym. Vähät kaverit olen menettänyt vuosien saatossa. Luontevinta minulle olisi elää perhe-elämää isossa perheessä, jossa saisin hemmotella ja hyysätä läheisiäni.
Mutta en enää kuvittelekaan että perhettä saisin. Lapsettomalle miehelle en kelpaa, ja taas uusperhettä jossa molemmilla lapsia, en halua. En usko että sellainen olisi lapsille hyväksi.
No, tällainen avautuminen nyt. Pitäkää kiinni perheistänne te joilla sellainen on. 😊
Kommentit (332)
Ap palaa asiaan:
Oho, tähänhän on tullut kommentteja! Ja tosi monenlaisia: Kannustamista, lyttäämistä, suoranaisia asiattomuuksia, jokunen asiallinenkin kritiikki, ja vertaiskokemuksia. Näköjään aihe nostaa aika paljon tunteita ja keskustelua.
Mietin, oikaisisinko joitain asioita, mitä täällä on ymmärretty minusta väärin, tai kenties tahallaan ymmärretty väärin. Mutta se taitaisi olla loputon suo, joten jätän väliin. Suurin osa vaikuttaakin ymmärtäneen pointtini.
Kiitos kaikille tsemppaajille ja asiallisen kritiikin esittäjille. Ja tsempit vastaavassa tai vastaavankaltaisessa tilanteessa oleville!
Ap siirtyy pääsiäisen viettoon, eikä (todennäköisesti) enää palaa tähän ketjuun. Mutta hienoa, jos keskustelu aiheesta jatkuu.
Hyvää pääsiäistä ja kevättä kaikille!
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti eroaminen voi olla joillain jo monesta aiemmasta sulupolvesta juontuva malli ratkaista omasta itsestään johtuvia ongelmia. Rohkea on se joka kohtaa aidosti itsensä ja katkaisee tuon kierteen.
Valitettavasti myös huonoissa suhteissa jatkaminen voi olla sukupolvesta toiseen uusiutuva malli.
Huonokin suhde voi muuttua hyväksi, jos molemmat suhteen osapuolet haluavat muuttaa sen hyväksi. Joskus, en tiedä kuinka usein, asiat voivat muuttua sitä kautta, että edes toinen haluaa muuttaa jotakin itsessään. Haluaa katkaista jotakin ja tekee eri tavalla. (En tarkoita tällä mitään kaiken huonon hyväksymistä.)
Niin se kuitenkin on, että molemmat toistavat helposti lapsuuden kotinsa mallia, se on se mihin on opittu. Se vaatii paljon työtä ja itsereflektointia. Molemmilta. Ei se koskaan ole niin, että "hyvä" nainen vain jostain mystisestä syystä vetää puoleensa "huonoja" miehiä tai toisinpäin.
Olen eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitähän tässä on ihmetelty monet vuodet, että mikä nykyajan nuorilla on, kun pitää erota heti ensimmäisen vastoinkäymisen tultua. Ei ennen erottu.
Teidän sukupolven olisi todellakin pitänyt erota useammin, niin olisitte pelastaneet monet lapset traumoilta.
Ennen oli tasapainoisissa perheissä hyvin.
Toki oli pikkukaupungeissa perheitä joissa oli vanhempien mt-ongelmia, päihdeongelmia jnejne.
Lapset kokivat turvan ja turvattomuuden vaihtelua. Joutuivat vanhemman rooliin liian aikaisin.
Syntyi traumoja.
Traumat jätettiin noiden lasten omasta päätöksestä parikymppisenä hoitamatta. Parisuhteisiin menivät ottaen lapsen rooli kunnolla itsenäistymättä.
Tuo keitos sitten kupli vuosia ja vuosia. Kunnes ihminen alkaa ahdistumaan valheellisessa roolissa.
Alkaa kapinoimaan kuin teini. Pettää, salasuhteilee, eroilee. Ei ota vastuuta omasta käytöksestään.
Kapinoi mielestään vanhentuneita normeja vastaan keski-iässä. Vaikka syy siihen kapinointiin on omassa lapsuudessa.
Kaikki siis mennyttä? Moni palaa nuoruuden rakkauksienkin kanssa yhteen. Toisaalta, jos tunne oli vain platoninen jo alusta, oli ehkä hyvä, että erositte. Ihan kiva mies voi välillä tuntua kivalta, kun yksin pitkään on. Mutta yleensä tällaiset "järkiliitot" hajoavat jossain vaiheessa kuitenkin, kun eteen osuu joku mukava, joka vie vielä jalat altakin. Paljon surua on silloin tiedossa.
Elä elämääsi ja nauti siitä, mitä sinulla on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitähän tässä on ihmetelty monet vuodet, että mikä nykyajan nuorilla on, kun pitää erota heti ensimmäisen vastoinkäymisen tultua. Ei ennen erottu.
Teidän sukupolven olisi todellakin pitänyt erota useammin, niin olisitte pelastaneet monet lapset traumoilta.
Onneksi minua edeltävä sukupolvi ei eronnut. He käsittelivät omia traumojaan sen minkä osasivat ja pystyivät. He opettivat esimerkillään minulle sen, että minunkin kannattaa yrittää ja siitä seuraa jotakin hyvää.
Olen kiitollinen hyvästä parisuhteen mallista. Kaikki ei ole ollut aina helppoa, eikä täälläkään asu yhtään pyhimystä eikä valmista ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei vain ole tunteita jotakuta kohtaan, niin ei niitä olisi vaikka olisi täysin eheä tai saanut kaiken sen mahdollisen terapian, mitä vain voi saada.
Eli siinä mielessä apn on turha murehtia mennyttä, olet tehnyt ihan oikean ratkaisun kun todellisia tunteita ei ollut. Ilmeisesti menit "järkiliittoon" hyvältä vaikuttavan "kunnon" miehen kanssa, vaikkei todellisia tunteita sinulla häntä kohtaan ollut. Ei se kauas kanna, kuten olet huomannut.
Aika kultaa muistot. Mies on varmaan kunnollinen, muttei oikea sinulle. Teit oikean ratkaisun, älä sure.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti eroaminen voi olla joillain jo monesta aiemmasta sulupolvesta juontuva malli ratkaista omasta itsestään johtuvia ongelmia. Rohkea on se joka kohtaa aidosti itsensä ja katkaisee tuon kierteen.
Valitettavasti myös huonoissa suhteissa jatkaminen voi olla sukupolvesta toiseen uusiutuva malli.
Laitatko tutkimuslähteen tuolle mitä sanot. Kiitos.
Sivusta. Jos asia jotakuta kiinnostaa, kannattaa googlailla aiheista ylisukupolvisuus, ja lisäksi varhainen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde. Lapsuudenperheen asiat, tavat ja mallit siirtyvät seuraaville sukupolville.
Aiheesta löytyy tosi paljon tutkimustietoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaat perhettä, et tätä miestä. Vai saako hän sukat pyörimään jaloissasi?
Suhdeasioissa kannattaa luottaa tunteeseen. Säästyy monelta mielipahalta.
Vierailija kirjoitti:
Ap palaa asiaan:
Oho, tähänhän on tullut kommentteja! Ja tosi monenlaisia: Kannustamista, lyttäämistä, suoranaisia asiattomuuksia, jokunen asiallinenkin kritiikki, ja vertaiskokemuksia. Näköjään aihe nostaa aika paljon tunteita ja keskustelua.
Mietin, oikaisisinko joitain asioita, mitä täällä on ymmärretty minusta väärin, tai kenties tahallaan ymmärretty väärin. Mutta se taitaisi olla loputon suo, joten jätän väliin. Suurin osa vaikuttaakin ymmärtäneen pointtini.
Kiitos kaikille tsemppaajille ja asiallisen kritiikin esittäjille. Ja tsempit vastaavassa tai vastaavankaltaisessa tilanteessa oleville!
Ap siirtyy pääsiäisen viettoon, eikä (todennäköisesti) enää palaa tähän ketjuun. Mutta hienoa, jos keskustelu aiheesta jatkuu.
Hyvää pääsiäistä ja kevättä kaikille!
-ap
Kiitos itsellesi. Sohaisit tietyllä tavalla muurahaispesää selvästo Keskustelu on aina hyvästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä tämä onneton olo eron jälkeen on vahva tabu. Vähän samanlainen kuin vaikkapa vihan tunteet lapsiperheen arjessa. Se on asia mistä ei julkisesti saa puhua, se ei jotenkin ole hyväksyttävää. Mä veikkaan että aika moni keski-ikäinen on lopulta eron jälkeen onneton. Ja ei tietenkään kaikki, sillä tilanteita on niin erilaisia. Jostain narsistisesta skitsosta tai platonisesta suhteesta on varmaan hyvä jatkaa elämää erillään. Aika monet kuitenkin eroaa ihan vain koska elämä on tylsän tasaista tai sitten lähtee ihastumisen perässä. Molemmat on normaaleja ja elämään kuuluvia juttuja, mutta ei ainakaan itellä se onni sieltä löytynyt. Ihastuksen perään lähdin koska tunne oli vaan niin voimakas. Viikkoäitiyden tosiaan ymmärtää vasta kun pää on selvinnyt niistä ihastumisen höyryistä. Se on ihan syvältä, voin kertoa jos joku ei sitä ole kokenut. Ja ei se ihastus mullakaan kestänyt pitkään. Vuosi oltiin yhdessä ja sitten ero. Ex
Ihminen? Puhu vain omasta puolestasi. Meitä on paljon, jotka osaamme arvostaa enemmän kuin mitään hyvää tasaista arkea ja onnellista parisuhdetta, emmekä ole pomppimassa seikkailuihin. Lapsellinen epäkypsä ihminen ei osaa arvostaa. Moni ei muuta toivokaan, mutta elää yksin, tai ongelmallisen puolison kanssa huonossa suhteessa.
Kaikkein pahinta pitkästä huonosta suhteesta vihdoin viimein erovalle tai eronneelle ovat he, jotka kertovat ihmisten eroavan liian helposti ja jännityksen kaipuussa. Vi tut sanon siihen. Puhukaa ja kuvitelkaa tietävänne vain omasta puolestanne kuinka pinnallisia ja epäkypsiä ihmiset ovat. Kaikki eivät ole samanlaisia kuin te.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti eroaminen voi olla joillain jo monesta aiemmasta sulupolvesta juontuva malli ratkaista omasta itsestään johtuvia ongelmia. Rohkea on se joka kohtaa aidosti itsensä ja katkaisee tuon kierteen.
Valitettavasti myös huonoissa suhteissa jatkaminen voi olla sukupolvesta toiseen uusiutuva malli.
Laitatko tutkimuslähteen tuolle mitä sanot. Kiitos.
Sivusta. Jos asia jotakuta kiinnostaa, kannattaa googlailla aiheista ylisukupolvisuus, ja lisäksi varhainen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde. Lapsuudenperheen asiat, tavat ja mallit siirtyvät seuraaville sukupolville.
Aiheesta löytyy tosi paljon tutkimustietoa.
Kyllä. Vasta oli Turun Yliopiston tutkimus joka osoitti että eroperheiden lapset eroavat aikuisen selvästi ydinperheiden lapsia enemmän. Siinä monelle miettimistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehellisesti, olisiko se elämä kuitenkaan ollut onnen auvoa suhteessa, josta puuttuu se tärkeä osuus. Eli tunne, joka erottaa puolison ystävästä.
Itse en jotenkin usko siihen, että ajan kanssa jokin tunneyhteys ja rakkaus löytyisi, jos sitä ei ole vuosiin jo ollut.
Useilla löytyy. Toki on niitä jotka ovat aikuisenakin niin epävakaita persoonaltaan pysyvästi etteivät löydä tuota tunnetta kuin rakastumisvaiheen hormonihuumassa. Siksi he eroavat todella usein verrattuna normaaleihin ihmisiin.
Muuten asiaa, mutta miksi sanot verrattuna normaaleihin ihmisiin? Kyllä jokainen epävakaa persoonallisuuskin on normaali ihminen. Ihminen on normaali vaikka hänen mielessään olisi säröjä. Ei niitä säröjä ole tarpeen aiheuttaa lisää.
Uskon, että melkein jokaisella on jotakin säröjä, kaikkia me ei edes itsessämme tiedosteta. Ihan kuka vaan voi olla jossain vaiheessa elämäänsä epävakaa. Epävakaa persoonallisuus ei edes ole mikään lopputulema, ikuinen totuus.
231lle. Lause ihmiset eroavat liian helposti kohdistuu niihin jotka hakevat suhteesta toiseen hetken huumaa. Niihin jotka ovat valheellisia. Niihin ketkä eivät osaa rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei vain ole tunteita jotakuta kohtaan, niin ei niitä olisi vaikka olisi täysin eheä tai saanut kaiken sen mahdollisen terapian, mitä vain voi saada.
Eli siinä mielessä apn on turha murehtia mennyttä, olet tehnyt ihan oikean ratkaisun kun todellisia tunteita ei ollut. Ilmeisesti menit "järkiliittoon" hyvältä vaikuttavan "kunnon" miehen kanssa, vaikkei todellisia tunteita sinulla häntä kohtaan ollut. Ei se kauas kanna, kuten olet huomannut.
Aika kultaa muistot. Mies on varmaan kunnollinen, muttei oikea sinulle. Teit oikean ratkaisun, älä sure.
Ap:n viesti vaikuttaa joko syyllistävältä provolta, jonka hän toivoo eroa suunnittelevan vaimonsa/lapsensa/siskonsa tms lukevan (veikkaan tätä itse), tai sitten ikuisesti tyytymättömän ja jotenkin kypsymättömän ihmisen kirjoitukselta. Voi voi kun minä oon tämmöinen ja kaikki on menetetty ja maailman ainut mies myös. Elämä pilalla eikä mitään hyvää enää tiedossa koska mokasin herran vuonna 2011.
Siis come on. Hyvin raskaita tällaiset ihmiset, jotka aina märehtivät miten kaikki muu paitsi nykyinen tila on hyvä. Voi sissus sentään, ap tarvitsee lisää terapiaa ja katseen elämässä eteenpäin. Enpä usko, että lempi olisi aikoinaan leimahtanut exää kohtaan edes terapeutin avustuksella.
On hyvä, että lapset oppivat, ettei huonossa suhteessa tarvitsee elää pelkän platonisen/materian takia. Ylisukupolviset traumat katkaistaan toimimalla toisin. Monet eroavat juuri liian suurten jännitteiden takia ja haluavat juurikin sitä tasaista elämää itselleen ja lapsilleen.
Sun pitää vaan laskea tasoa mutta kuten erittäin useissa tapauksissa olet liian kranttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei vain ole tunteita jotakuta kohtaan, niin ei niitä olisi vaikka olisi täysin eheä tai saanut kaiken sen mahdollisen terapian, mitä vain voi saada.
Eli siinä mielessä apn on turha murehtia mennyttä, olet tehnyt ihan oikean ratkaisun kun todellisia tunteita ei ollut. Ilmeisesti menit "järkiliittoon" hyvältä vaikuttavan "kunnon" miehen kanssa, vaikkei todellisia tunteita sinulla häntä kohtaan ollut. Ei se kauas kanna, kuten olet huomannut.
Aika kultaa muistot. Mies on varmaan kunnollinen, muttei oikea sinulle. Teit oikean ratkaisun, älä sure.
Ap:n viesti vaikuttaa joko syyllistävältä provolta, jonka hän toivoo eroa suunnittelevan vaimonsa/lapsensa/siskonsa tms lukevan (veikkaan tätä itse), tai sitten ikuisesti tyytymättömän ja jotenkin kypsymättömän ihmisen kirjoitukselta. Voi voi kun minä oon tämmöinen ja kaikki on menetetty ja maailman ainut mies myös.
Ap sanoi kirjoituksessaan ettei osannut rakastaa. Sanoisin että se oli jo rohkeaa myöntää. Myöntää että omasta syystään rikkoi perheensä ja parisuhteensa. Sinun kommentti kuulostaa enemmänkin siltä että olet itse eronnut vastaavista syistä, kenties useasti lapsiperheestä, ja et pysty kohtaamaan itseäsi siitä asiasta.
Oletko AP aivan varma, että tuo mies oli sinulle oikea, jos tunneyhteys puuttui? Ehkä koit vetoa niitä narsisteja kohtaan, mutta miksei voi olla kunnollinen mies, johon tunnet vetoa ja joka ei ole päästään sekaisin?
"Puhukaa ja kuvitelkaa tietävänne vain omasta tilanteestanne.."
Eikö kaikki kommentoi aina oman elämänkokemuksensa perusteella? Ei kommentoijalla (välttämättä) ole tarkoitus olla omahyväinen tai sohaista kaikkia eronneita. On vain vaikea palstalla keskustellessa huomioida kaikkia mahdollisia tapauksia ja elämänkohtaloita. Ei ole tarkoittanut kirjoittaessaan vaikka pettämistä, väkivaltaista suhdetta tai toisen osapuolen alkoholiongelmaa tms. eron syynä.
Sehän on vain yksi puoli eroista tuo liian helposti eroaminen. Joku voi tuntea useitakin ex- pariskuntia, joissa ei ole ollut mitään tällaisia isoja juttuja, mutta osapuolet eivät ole ymmärtäneet toisiaan tai osanneet keskustella ja ovat päätyneet eroon. Joillakin on omien puheidensa mukaan jännityksenkaipuuta tai pitävät rakastumisen tunteesta.
Ei tietenkään kaikilla. Itselläkin on ollut joskus ajatus, kun olen molemmat aikuiset tuntenut, että jotkut ovat eronneet liian helposti. En sitä kenellekään päin naamaa sanoisi. Enkä varmaan kaikkea tiedäkään.
Teidän sukupolven olisi todellakin pitänyt erota useammin, niin olisitte pelastaneet monet lapset traumoilta.