Lue keskustelun säännöt.
Pilasin elämäni eroamalla
27.03.2024 |
Minulla oli hyvin traumaattinen lapsuus ja nuoruus. Nuorena aikuisena sain jostain syystä hyvän, kunnollisen miehen puolisoksi. Hän oli rakastava ja ihana. En kuitenkaan koskaan osannut ottaa hänen rakkauttaan vastaan - se oli minulle liian vierasta. Rakastin häntä, mutta platonisesti. Tunteiden puolesta tunsin enemmän vetoa tutuntuntuisiin ihmisiin: ihmisiin, jotka eivät välittäneet minusta. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin.
Suhde oli siis platonisella tasolla hyvä, mutta jotain puuttui: se tunneyhteys. Koska tunsin kuitenkin vetoa muihin miehiin (=narsisteihin), päättelin, että emme ole toisillemme "ne oikeat" ja otin eron miehestä.
Liitosta saimme kuitenkin lapsen. Äidiksi tuleminen nosti voimakkaasti omat menneisyyden traumat pintaan, tuli mielenterveysongelmia. Pääsin lopulta, jonkin aikaa eron jälkeen, psykoterapiaan.
Monta vuotta terapiassa käytyäni aloin ymmärtämään monia asioita itsestäni ja menneisyydestäni. Kasvoin henkisesti ja aloin ymmärtää mm turvallisen rakkauden arvon - sellaisen, jollaista olin saanut lapseni isältä. Ymmärsin, että tunneyhteyden puuttuminen minun ja hänen välillä johtui minun traumoistani ja todennäköisesti terapian myötä olisin kyennyt löytämään tunneyhteyden mieheeni.
Mutta, liian myöhäistä oivalluksille. Mies oli jo jatkanut elämäänsä (niin kuin pitääkin), löytänyt toisen naisen, avioitunut uudelleen ja saanut toisen lapsenkin.
Olen tietysti hänen, ja heidän, puolestaan onnellinen. Uskon, että miehen on helpompaa elää uuden puolisonsa kanssa, joka minua tasapainoisempi.
Surettaa vain oma tilanne. Järkyttävää on tajuta, että oli kerran niin hyvä tilanne - oli ihana mies, koti, perhe - mutta ei vain itse ollut silloin kykeneväinen hänen ja ydinperheen arvoa näkemään, pitämään siitä kynsin hampain kiinni.
Surettaa myös lapsen puolesta että hän menetti ydinperheen, joka olisi ehkä voitu saada toimimaan. Onneksi hän ei ainakaan vaikuta hirveästi kärsivän.
No, elämä jatkuu. Lapsen ollessa minun luona, on minun hyvä olla. Koti tuntuu kodilta. Lapsi on päivien valo, rakkaus häntä kohtaan on suurta.
Mutta näinä päivinä kun lapsi poissa, suru valtaa mielen. En syytä itseäni erosta, tein sen päätöksen silloin sillä ymmärryksellä kuin minulla silloin oli, mutta suren sitä kyllä. Elämäni pilasin eroamalla. Ei siitä pääse mihinkään, sen kanssa pitää vain elää.
En vain oikein tiedä, mitä elämälläni enää tekisin. Lapsi varttuu, eikä ole häntä kohtaan oikein jos minulla ei ole elämässäni muuta kuin hän. En osaa olla individualisti, nauttia itsellisestä elämästä matkusteluineen ym. Vähät kaverit olen menettänyt vuosien saatossa. Luontevinta minulle olisi elää perhe-elämää isossa perheessä, jossa saisin hemmotella ja hyysätä läheisiäni.
Mutta en enää kuvittelekaan että perhettä saisin. Lapsettomalle miehelle en kelpaa, ja taas uusperhettä jossa molemmilla lapsia, en halua. En usko että sellainen olisi lapsille hyväksi.
No, tällainen avautuminen nyt. Pitäkää kiinni perheistänne te joilla sellainen on. 😊
Kommentit (332)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minulla taasen oli kamala lapsuus, nuoruus ja sain paskan miehen. Olisin ansainnut rakastavan ja hyvän miehen.
Kaikki narsistit löytävät minut uhrikseen, onneksi osaan ne nykyään huomata heti. Tasan ei käy onnenlahjat...
Olen siis eronnut ja hyvää miestä en saa vaikka olen kaunis ja hyvässä työssä.
Mikä oli kamalaa lapsena?
Sex
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumaattisen taustan omaavat usein epäilevät itseään ja motiivejaan. Tulee myös riippuvuuskäyttäytymistä. Ilman traumojakin olisit saattanut eronnut, mutta sillä erolla ettet enää murehtisi sitä, vaan luottaisit tehneesi oikean päätöksen. Ymmärrän todella hyvin sun tilanteen. Itse olen pitkään jumittanut tilanteessa, jossa ero käy välillä mielessä, mutta koska sisäinen kompassa on traumojen vuoksi vähän rikki, en uskalla tehdä päätöstä. Väitän, että jos ap et olisi eronnut, saattaisit olla hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin minä nyt. Niin tai näin, aina sitä jotain murehtii.
Ilman traumoja olisi kyennyt rakastamaan. Niin se vaan menee.
Ilman traumoja rakastaisi ketä tahansa vaan, niinkö?
Viittaus oli avaukseen. Luitko sen kokonaan vai pelkän otsikon?
Mitä tarkoittaa aloituksen teksti, että suhde oli platonisella tasolla hyvä, muttei ollut tunteita?
Ei se kuulosta olleen hyvä suhde. Ongelma ei taida olla se, että tuli ero, vaan se, ettei ap osaa olla itsekseen.
Vierailija kirjoitti:
182. Olet oikeassa että tuo on tabu. Näkee tässäkin ketjussa kuinka jotkut hyökkäväät valtavalla agressiolla asiaan. Koittavat piilottaa sitä onnettomuuden tunnettaan pois. Keinolla millä hyvänsä. Harva löytää kuitenkaan rauhaa elämäänsä alati vaihtuvilla suhteillakaan.
Lainaa yhtä viestiä jossa on valtavaa aggressiota ja alati vaihtuvia suhteita. Jään odottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap on jonkin sortin pazkiainen ja mammat täällä vaan kannustaa.
Mitä enemmän tutustun naisiin ja heidän ajatusmaailmaansa, sen enemmän pidän koiristani.
Ihan ok mielipide, voisitko silti perustella sitä jotenkin? En hahmota, mitä tarkoitat. Paitsi että pidät koiristasi, se on hyvä. Pidäthän ystävistäsi hyvää huolta?
Ymmärsin että hänellä oli mielenterveysongelmia nuorena, ja hän teki ratkaisun jota katuu nyt. On käynyt terapiassa ja ymmärtää jotain eri tavalla.
Minusta mammat yrittävät lohduttaa ja kehottavat jatkamaan omaa elämää, koska hänen entisellä miehellään on uusi suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
182. Olet oikeassa että tuo on tabu. Näkee tässäkin ketjussa kuinka jotkut hyökkäväät valtavalla agressiolla asiaan. Koittavat piilottaa sitä onnettomuuden tunnettaan pois. Keinolla millä hyvänsä. Harva löytää kuitenkaan rauhaa elämäänsä alati vaihtuvilla suhteillakaan.
Lainaa yhtä viestiä jossa on valtavaa aggressiota ja alati vaihtuvia suhteita. Jään odottamaan.
171
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
182. Olet oikeassa että tuo on tabu. Näkee tässäkin ketjussa kuinka jotkut hyökkäväät valtavalla agressiolla asiaan. Koittavat piilottaa sitä onnettomuuden tunnettaan pois. Keinolla millä hyvänsä. Harva löytää kuitenkaan rauhaa elämäänsä alati vaihtuvilla suhteillakaan.
Lainaa yhtä viestiä jossa on valtavaa aggressiota ja alati vaihtuvia suhteita. Jään odottamaan.
171
Eihän tuossa ole mitään sellaista. Miehiä ollut tarjolla, apua. Siitä päättelit vaihtuvat suhteet. Onhan se valtavan aggressiivista, kun nainen pärjää paremmin ilman exää lastensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palstalla on mies, joka kirjoittaa usein juuri tuontyyppisiä aloituksia. Niiden kaikkien viesti on, että naisella oli KUNNOLLINEN mies, mutta nainen haaveili JÄNNEMMÄSTÄ miehestä, jätti kinnollisen ja jälkikäteen KATUU eroa, eikä enää KELPAA kunnollisille miehille eron jälkeen ja joutuu elämään loppuelämänsä kurjana yksin.
Ihan selvästi hänen tekemänsä aloitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinänsä apn avaus on sellainen asia josta pitäisi puhua ja kirjoittaa huomattavasti enemmän. Jotkut vain haluavat vaientaa sellaisen keskustelun. Miksi? Siksi että he eivät kykene rakkauteen vaan ainoastaan rakastumisen hormonimyskyyn suhde toisensa perään.
Apn tarina on aika tyypillinen. Olisi tärkeää että asiasta puhuttaisiin tosiaan enemmän koska eihän tuollaisessa tilanteessa ole paras kasvuympäristö lapselle ole että kahden kodin välillä selkäreppulapsena ravaa. Siksi en ymmärrä miksi eroihin pitäisi kannustaa.
En minäkään niillä perusteilla, jotka ovat nykyisin yleisiä. Kasvaa erilleen, ei löydä yhteyttä tai löytää sen muualta, mitä näitä on. Hyvin usein se liitto on yhdessä kasvamista ja opettelua, molemmilla omat vahvuudet ja rikkinäisyydet, menneisyyden jutut.
Väkivaltaisuus tms. on eri asia. Ei kenenkään naisen tai miehen pitäisi joutua kynnysmatoksi tai minkään sorttisen väkivallan kohteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla aikalailla sama juttu, eli pilasin kaiken, heitin tulevaisuuteni ja mieheni ja lapseni, meidän perhe-elämäm pois. Olin niin hajalla etten tajunnut oikein mistään mitään. Lapsen syntymä herätti jotain muistoja joita en edes muista. Kauhea tuska ja ahdistus vaan. Kadun niin paljon kaikkea, vaan en tosiaan mahda mitään niille ahdistuksilleni. Kunpa olisin ollut viisaampi, ehjempi, kunnollisempi. Kadun ja tulen katumaan lopun elämäni. Olen syyllinen. Jos voisin, alkaisin elämäni uudelleen ja tekisin asiat oikein.
Musta on sinänsä hyvä että jotkut naiset kerrankin kertovat katuvansa eroa. Usein näen täällä kommentteja että hyvästä miehestä ei erota joten deittimarkkinoilla ei ole hyviä miehiä. Erotaan niistä ja on niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisen perusolotila on tyytymättömyys. Uusfeminismin ja kaiken siihen liittyvän voimaantumispaskan ansiosta suhteet eivät enää kestä kun mammat lähtevät hakemaan jotain omaa arkea parempaa mädätettyään ensin ajatusmaailmansa somella ja katseltuaan siellä näkyvää kiiltokuvatodellisuutta.
Tää on monesti totta, mutta yleensä vain toinen puoli totuudesta. Liitossa on kaksi osapuolta. Jos nainen ei nykysuhteissa osaa olla nainen, osaako mies olla mies? Jos ei osaa, onko se naisen syy, tai tuleeko uusfeminismi miehelle yllätyksenä? Jos tulee, miksi? Eikö elämänarvot ja asenne ole tulleet molemmille selväksi jo tutustuessa?
Vierailija kirjoitti:
Palstalla on mies, joka kirjoittaa usein juuri tuontyyppisiä aloituksia. Niiden kaikkien viesti on, että naisella oli KUNNOLLINEN mies, mutta nainen haaveili JÄNNEMMÄSTÄ miehestä, jätti kinnollisen ja jälkikäteen KATUU eroa, eikä enää KELPAA kunnollisille miehille eron jälkeen ja joutuu elämään loppuelämänsä kurjana yksin.
Ihan selvästi hänen tekemänsä aloitus.
Ei välttämättä. Maailmaan mahtuu erilaisia elämäntarinoita, vaikka et olisi koskaan nähnyt tällaista tarinaa. Minä olen nähnyt.
Helposti kyllä voi tulla olo, ettei kelpaa kunnollisille miehille, jos saa pakit kerrottuaan lapsesta. Se ei tosin niitä miehiä kunnollisiksi tai kunnottomiksi todista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla aikalailla sama juttu, eli pilasin kaiken, heitin tulevaisuuteni ja mieheni ja lapseni, meidän perhe-elämäm pois. Olin niin hajalla etten tajunnut oikein mistään mitään. Lapsen syntymä herätti jotain muistoja joita en edes muista. Kauhea tuska ja ahdistus vaan. Kadun niin paljon kaikkea, vaan en tosiaan mahda mitään niille ahdistuksilleni. Kunpa olisin ollut viisaampi, ehjempi, kunnollisempi. Kadun ja tulen katumaan lopun elämäni. Olen syyllinen. Jos voisin, alkaisin elämäni uudelleen ja tekisin asiat oikein.
Syyllisyydentunne ei ole huono asia jos on tehnyt jotain väärin. Se muuttuu huonoksi, jos ei osaa olla itselleen armollinen ja päästää siitä irti. Et voinut olla silloin viisaampi, ehjempi ja kunnollisempi kuin olit. Välttämättä kyse ei ollut edes muistoista, vaan hormoneista ja jostain syystä puuttuvasta perusturvallisuuden puutteesta. Se on tavallista vaikka ei toivottavaa.
Et voi muuttaa mennyttä, mutta voit ottaa siitä opiksesi ja kääntyä eri suuntaan, tulla terveeksi omaksi itseksesi. ÅArmahda itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Otsikkona voisi olla: Problematiikkani pilasi suhteeni.
Laitapa oma avauksesi aiheesta, otsikon keksit jo. Laita siihen omaa pohdintaa ja kerro, mitä olet oppinut, kuten ap teki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on kertonut tuntevansa samoin. Erosi hyvästä miehestä. Surullista. Ei oikein tiedä miten lohduttaisi. Kaduttaa, näin jälkikäteen, etten sanonut ääneen, kun ajattelin hänen tekevän ison virheen, mutta jotenkin toisten asioihin puuttuminen on vaikeaa.
Kannattaa sanoa. Suuntaan tai toiseen. Kun minä olin eroamassa, moni kaveri yritti kääntää päätäni. Mies osasi olla mukava ulkopuolisille, mutta parisuhde oli yhtä tuskaa. Kun selitin kavereilleni juurta jaksaen ne syyt miksi olen eroamassa, alkoi heiltä löytymään ymmärrystä. Arvostan että mielipiteet sanotaan ääneen ystävyyssuhteissa, vaikka ne eivät olisikaan kaikilla yhteneväisiä.
Toisaalta olen myös yhdelle ystävälleni sanonut, että hänen pitäisi erota miehestään. Ystäväni oli suunnittelemassa perheenlisäystä häntä huonosti kohtelevan miehen kanssa. Onneksi ystäväni sitten erosikin tästä
Ja nyt tällä ystävälläni, jota me kaveriporukan kehotettiin eroamaan, on oikein kunnollinen mies, jonka kanssa on saanut perheenlisäystä <3 Onneksi kaikki meni hyvin.
Sitähän tässä on ihmetelty monet vuodet, että mikä nykyajan nuorilla on, kun pitää erota heti ensimmäisen vastoinkäymisen tultua. Ei ennen erottu.
Vierailija kirjoitti:
Täällä olevat yh:t suosittelevat muillekin eroa. Parempi erota kun on parempi erota :D
Kyllähän asia on niin että ihminen on lauma eläin. Lapsi joka elää äitinsä kanssa ei koskaan opi lauman eli ydinperheen tärkeyttä. Monesti lapsi on vielä puolison asemassa eli joutuu tekemään päätöksiä jotka kuuluvat aikuisille. Ollaan "kavereita". Vankilat ovat täynnä yksinhuoltajien mussukoita joilla ei ollut ikinä mahdollisuutta kunnolliseen ja turvalliseen lapsuuteen. Yksinhuoltajat ovat hyvin itsekkäitä ihmisiä jotka yrittävät selitellä kuinka hyvä asia ero oikeasti olikin. Sisimmässään tietävät että ovat pilanneet lastensa tulevaisuuden. Eron kokenut lapsi eroaa todennäköisesti itsekin.
Ei ole koskaan oppinut perheen tärkeyttä.
Hyvää pohdintaa, mutta kaipaisi vielä jotakin. Avioliittohan on kahden kauppa. En oikein usko, että liiton toinen osapuoli olisi, ainakaan kaikissa tapauksissa, jokin kimalteleva täydellisyys. En ainakaan itse tiedä ainuttakaan täydellistä miestä tai naista.
Mikä sen miehen osuus tällaisessä liitossa on, ja miksi hän päätyi yhteen itsekkään naisen kanssa? Ryntäävätkö miehet naimisiin harkitsematta ja toivovat parasta? Eivätkö he viitsi tutustua naiseen, jonka kanssa päättävät jakaa elämänsä ikuisesti?
Muutenhan on pitkälti totta, että vankiloissa on pääsääntöisesti niitä, jotka tulevat rikkinäisistä perheistä. Joskus perheet voivat olla rikki, vaikka vanhemmat eivät olisi eronneet.
Usein mutta ei aina, rikkinäisten perheiden pojat oireilevat väkivaltaisilla ja rikollisilla tavoilla. Usein, mutta ei aina, tytöt oireilevat erilaisilla mielenterveysongelmilla kuin pojat. Tytöt kääntävät pahan olon itseensä ja pojat ulkopuolelle.
Kaikille avioliitossa oleville miehille ja naisille olisi tarpeen katsoa peiliin joka päivä ja miettiä, mitä itse voisi tehdä paremmin tai eri tavalla. Kysyä itseltään, olenko minä hyvä puoliso, osaanko keskustella ja huomioida toisen tarpeet. Haluanko kasvaa, kehittyä ja oppia tässä parisuhteessa.
Vain harvoin toisen puolison yksinään peilailu auttaa. Miehen ja naisen pitäisi olla toistensa peilejä ja kilpailla siitä, kumpi enemmän rakastaa ja etsii toisen hyvää. Se on ehjä perhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP:n tarina on niin trolli kuin voikaan vaan trolli olla. Oikein klassinen miehen kirjoittama syyllistäminen kuinka elämässä pitää pitää kiinni parisuhteesta, joka on platoninen ja kieltää ihmisen vaistoihin ja perus inhinmillisyyteen kuuluva seksuaalisuus. Sitä vetovoimaa ja seksuaalista halua kun ei voi pakottaa eikä se synny vaikka kävisi sen sata vuotta paritetapiassa koska se ei yksinkertaisesti ole ihmisen kontrolloitavissa oleva asia. Tätä on jotenkin niin vaikea joidenkin hyväksyä, siksi kaikki uskonnotkin pyrkivät ensisijaisesti kontrolloimaan ihmisten seksuaalisuutta, ja sen kieltäminen aiheuttaa etenkin miehissä paljon seksuaalisuuden vääristymiä kuten rankan pornon kuluttaminen.
Olet yksinkertainen. Varmasti huono rakastaja.
Tulee heti.
Todennäköisesti juuri näin. Näkee toisen ihmisen esineenä, huonekaluna. Ikeasta ostettavana pöytänä.
Ilman traumoja rakastaisi ketä tahansa vaan, niinkö?