Lue keskustelun säännöt.
Pilasin elämäni eroamalla
27.03.2024 |
Minulla oli hyvin traumaattinen lapsuus ja nuoruus. Nuorena aikuisena sain jostain syystä hyvän, kunnollisen miehen puolisoksi. Hän oli rakastava ja ihana. En kuitenkaan koskaan osannut ottaa hänen rakkauttaan vastaan - se oli minulle liian vierasta. Rakastin häntä, mutta platonisesti. Tunteiden puolesta tunsin enemmän vetoa tutuntuntuisiin ihmisiin: ihmisiin, jotka eivät välittäneet minusta. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin.
Suhde oli siis platonisella tasolla hyvä, mutta jotain puuttui: se tunneyhteys. Koska tunsin kuitenkin vetoa muihin miehiin (=narsisteihin), päättelin, että emme ole toisillemme "ne oikeat" ja otin eron miehestä.
Liitosta saimme kuitenkin lapsen. Äidiksi tuleminen nosti voimakkaasti omat menneisyyden traumat pintaan, tuli mielenterveysongelmia. Pääsin lopulta, jonkin aikaa eron jälkeen, psykoterapiaan.
Monta vuotta terapiassa käytyäni aloin ymmärtämään monia asioita itsestäni ja menneisyydestäni. Kasvoin henkisesti ja aloin ymmärtää mm turvallisen rakkauden arvon - sellaisen, jollaista olin saanut lapseni isältä. Ymmärsin, että tunneyhteyden puuttuminen minun ja hänen välillä johtui minun traumoistani ja todennäköisesti terapian myötä olisin kyennyt löytämään tunneyhteyden mieheeni.
Mutta, liian myöhäistä oivalluksille. Mies oli jo jatkanut elämäänsä (niin kuin pitääkin), löytänyt toisen naisen, avioitunut uudelleen ja saanut toisen lapsenkin.
Olen tietysti hänen, ja heidän, puolestaan onnellinen. Uskon, että miehen on helpompaa elää uuden puolisonsa kanssa, joka minua tasapainoisempi.
Surettaa vain oma tilanne. Järkyttävää on tajuta, että oli kerran niin hyvä tilanne - oli ihana mies, koti, perhe - mutta ei vain itse ollut silloin kykeneväinen hänen ja ydinperheen arvoa näkemään, pitämään siitä kynsin hampain kiinni.
Surettaa myös lapsen puolesta että hän menetti ydinperheen, joka olisi ehkä voitu saada toimimaan. Onneksi hän ei ainakaan vaikuta hirveästi kärsivän.
No, elämä jatkuu. Lapsen ollessa minun luona, on minun hyvä olla. Koti tuntuu kodilta. Lapsi on päivien valo, rakkaus häntä kohtaan on suurta.
Mutta näinä päivinä kun lapsi poissa, suru valtaa mielen. En syytä itseäni erosta, tein sen päätöksen silloin sillä ymmärryksellä kuin minulla silloin oli, mutta suren sitä kyllä. Elämäni pilasin eroamalla. Ei siitä pääse mihinkään, sen kanssa pitää vain elää.
En vain oikein tiedä, mitä elämälläni enää tekisin. Lapsi varttuu, eikä ole häntä kohtaan oikein jos minulla ei ole elämässäni muuta kuin hän. En osaa olla individualisti, nauttia itsellisestä elämästä matkusteluineen ym. Vähät kaverit olen menettänyt vuosien saatossa. Luontevinta minulle olisi elää perhe-elämää isossa perheessä, jossa saisin hemmotella ja hyysätä läheisiäni.
Mutta en enää kuvittelekaan että perhettä saisin. Lapsettomalle miehelle en kelpaa, ja taas uusperhettä jossa molemmilla lapsia, en halua. En usko että sellainen olisi lapsille hyväksi.
No, tällainen avautuminen nyt. Pitäkää kiinni perheistänne te joilla sellainen on. 😊
Kommentit (332)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei vain ole tunteita jotakuta kohtaan, niin ei niitä olisi vaikka olisi täysin eheä tai saanut kaiken sen mahdollisen terapian, mitä vain voi saada.
Eli siinä mielessä apn on turha murehtia mennyttä, olet tehnyt ihan oikean ratkaisun kun todellisia tunteita ei ollut. Ilmeisesti menit "järkiliittoon" hyvältä vaikuttavan "kunnon" miehen kanssa, vaikkei todellisia tunteita sinulla häntä kohtaan ollut. Ei se kauas kanna, kuten olet huomannut.
Aika kultaa muistot. Mies on varmaan kunnollinen, muttei oikea sinulle. Teit oikean ratkaisun, älä sure.
Olen aina miettinyt että kuinka läheisriippuvainen ihminen voi olla että aloittaa parisuhteen ilman tunnetta toiseen ihmiseen.
Onko tämä siis sellaisten ihmisten tapa jotka eivät pysty olemaan yksin vaan säntäävät suhteisiin kun oma itsetunto ja minäkuva vaatii toisen huomiota?
Tuollaisessa läheisriippuvan suhteessa läheisriippuvainen alkaa voida pikkuhiljaa pahoin jos se kumppani on normaalilla itsetunnolla ja minäkuvalla varustettu. Ja se pahoinvointi pidetään piilossa hylkäämisen pelossa.
Kunnes tulee se hetki, ehkä terapiassa, jolloin se kaikko vuosia sisään padottu viha alkaa purkautumaan ulos. Ja sitten alkaa pahaa aavistamattomalle kumppanille valkenemaan millaisen ihmiskuoren kanssa on suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää vaan laskea tasoa mutta kuten erittäin useissa tapauksissa olet liian kranttu.
Kuka haluaa olla se mies, johon päädytään sitten kun "tasoa on laskettu"?
Huhhuh mitä jargonia taas. Luuleekohan joku että kaikki vain pysyy hyvinä maailman tappiin asti....
Jostain pahoillakin alkaa ura. Yleensä muuttuu pahaksi jos vain elää tarpeeksi kauan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei vain ole tunteita jotakuta kohtaan, niin ei niitä olisi vaikka olisi täysin eheä tai saanut kaiken sen mahdollisen terapian, mitä vain voi saada.
Eli siinä mielessä apn on turha murehtia mennyttä, olet tehnyt ihan oikean ratkaisun kun todellisia tunteita ei ollut. Ilmeisesti menit "järkiliittoon" hyvältä vaikuttavan "kunnon" miehen kanssa, vaikkei todellisia tunteita sinulla häntä kohtaan ollut. Ei se kauas kanna, kuten olet huomannut.
Aika kultaa muistot. Mies on varmaan kunnollinen, muttei oikea sinulle. Teit oikean ratkaisun, älä sure.
Olen aina miettinyt että kuinka läheisriippuvainen ihminen voi olla että aloittaa parisuhteen ilman tunnetta toiseen ihmiseen.
Onko tämä siis sellaisten ihmisten tapa jotka eivät pysty olemaan yksin vaan säntäävät suhteisiin kun oma itsetunto ja minäkuva vaatii toisen huomiota?
Tuollaises
Läheisriippuvainen voi mennä terapiaan mutta siellä hänestä voidaan kaivaa se ydin essin. Ydin voi joskus paljastua todella mädäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mutta en enää kuvittelekaan että perhettä saisin. Lapsettomalle miehelle en kelpaa, ja taas uusperhettä jossa molemmilla lapsia, en halua. En usko että sellainen olisi lapsille hyväksi."
Siis onko ap:n lapsi nyt huonossa uusperheessä isänsä kanssa? Näissä jutuissa ei logiikka toimi. Kun ap on torjunut jatkuvasti ex-miehensä, on se ollut traumaattista ex-miehelle. Olisiko hänenkin pitänyt jäädä ilman uutta suhdetta ja sitä, että hänellä on rakkaussuhde, johon myös seksi olennaisena vuorovaikutuksena kuuluu. Asiantuntijoiden mukaan puolen vuoden seksittömyys ilman jotain tilapäistä syytä, on kriisin paikka jolloin pitäisi hakea apua. Nyt sitä ei ole tehty. Sitä voisi katua, jos jotakin.
Aika paljastavaa sekin, että ap kertoo saaneensa hyvän ja kunnollisen miehen. Normaalisti ihmiset kertovat suhteensa alusta miten ihastuivat ja rakastuivat. Nyt ap saanut hyvän ikään kuin "tuotteen". Melko tunnekylmää ja viittaa pikemminkin ap:n narsismiin.
Vierailija kirjoitti:
"Mutta en enää kuvittelekaan että perhettä saisin. Lapsettomalle miehelle en kelpaa, ja taas uusperhettä jossa molemmilla lapsia, en halua. En usko että sellainen olisi lapsille hyväksi."
Siis onko ap:n lapsi nyt huonossa uusperheessä isänsä kanssa? Näissä jutuissa ei logiikka toimi. Kun ap on torjunut jatkuvasti ex-miehensä, on se ollut traumaattista ex-miehelle. Olisiko hänenkin pitänyt jäädä ilman uutta suhdetta ja sitä, että hänellä on rakkaussuhde, johon myös seksi olennaisena vuorovaikutuksena kuuluu. Asiantuntijoiden mukaan puolen vuoden seksittömyys ilman jotain tilapäistä syytä, on kriisin paikka jolloin pitäisi hakea apua. Nyt sitä ei ole tehty. Sitä voisi katua, jos jotakin.
Aika paljastavaa sekin, että ap kertoo saaneensa hyvän ja kunnollisen miehen. Normaalisti ihmiset kertovat suhteensa alusta miten ihastuivat ja rakastuivat. Nyt ap saanut hyvän ikään kuin "tuotteen". Melko tunnekylmää ja viittaa pi
Missä kohti ap sanoo että ex-miehen olisi pitänyt jäädä ilman suhdetta? Aika päinvastoin sanoo tuossa tekstissään. On onnellinen exän puolesta.
Entä missä kohti hän sanoo ettei seksiä ole ollut tai että hän on jatkuvasti torjunut exän?
Mistä tiedät ettei apua ole haettu?
Ap sanoo että ei halua uusperhettä, jossa molemmilla ennestään lapsia. Ei kuulosta siltä, että puolison uudessa perheessä näin olisi, ja vaikka olisikin niin miten ihmeessä se tähän liittyisi?
Entä mikä hyöty tässä on ruotia sitä, onko ap narsisti? Miten ihmeessä sekään tähän liittyy? Ja eihän hän tässä yritäkään antaa mitään pyhimyskuvaa itsestään vaan nimenomaan kertoo rehellisesti virheistään. Aika epätodennäköistä itse asiassa että narsisti tekisi niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, meillä joita on koko lapsuus raahattu paikasta toiseen, jne se aikuistuminen alkaa vasta pitkällä aikuisuudessa, kun muilla on ollut siihen aikaa valmistautua se koko lapsuus.
Perheestä ei pidä pitää kiinni vain siksi, että olisi joku tai jotkut, jotka rakastaa sinut ehjäksi, poistaa yksinäisyyttä, jne. Se on ihan liian iso vastuu esim lapselle harteille. Ennen perheen perustamista tulisi opetella yksin olemisen taito, ihan jokaisen.
Monille se tarkoittaa, ettei omaa perhettä ehdi lainkaan perustaa.
Minunkin elämäni nainen pilasi eroamalla. Onneksi on lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
182. Olet oikeassa että tuo on tabu. Näkee tässäkin ketjussa kuinka jotkut hyökkäväät valtavalla agressiolla asiaan. Koittavat piilottaa sitä onnettomuuden tunnettaan pois. Keinolla millä hyvänsä. Harva löytää kuitenkaan rauhaa elämäänsä alati vaihtuvilla suhteillakaan.
Enemmänkin tuotu eri näkökulmia.
Onko se elämän onnellisuus yhtäkuin parisuhde? Mitä, jos yksinään voisikin lopulta olla yhtä onnellinen?
Ap katuu eroa (en nyt tiedä, onko aloitus provo, mutta jos ei ole), koska ex oli platonisella tasolla ihan kiva, ja muut suhteet olleet katastrofeja. Mutta eihän nuo ole ne koko loppuelämän ainoat vaihtoehdot. Ja en itse ainakaan haluaisi olla suhteessa, jossa puolison tunteet olisivat korkeintaankin platoniset.
Olen itse eronnut ja ilman parisuhdetta, mutten koe olevani onneton. Kun on yksin, alkaa huomata sitä elämää olevan myös parisuhteen ulkopuolella, elämäni ei jähmettynyt ja pysähtynyt eron tullessa voimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitus on täynnä kognitiivista dissonanssia ja splittausta. Rakkaus/parisuhde ei ole vain rakkauden vastaanottamista, johon ap nyt kertoo pystyvänsä. Vain lapsi on, mutta lapselle kasvaa/kehittyy normaalisti kyky myös vastavuoroisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää vaan laskea tasoa mutta kuten erittäin useissa tapauksissa olet liian kranttu.
Kuka haluaa olla se mies, johon päädytään sitten kun "tasoa on laskettu"?
Tämä. Olen itse ollut naisena suhteessa, jossa selkeästi en ollut se ykkösvalinta, ja tämä tuli rivien välistä esiin vähän väliä. Mutta huono itsetunto silloin nuorempana oli, ja oli kaikin tavoin yritettävä olla se "hyvä ja paras tyttöystävä".
Sanoisin, että tuo oli rikkovampaa kuin yksinolo. Vaikka kuinka yritit olla "hyvä tyttäystävä", niin kyllä siinä lopulta murtuu kun toinen ei edes muutaman vuodenkaan jälkeen anna mitään synttärilahjaksi, koska "emmä tiiä mistä sä tykkäät!" (="ei sen vertaa ole kiinnostanut sinuun aidosti tutustua"), ja joskus kuulla harmittelemaan siitä, ettei päässyt sinkkuna useammin treffeille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on täynnä kognitiivista dissonanssia ja splittausta. Rakkaus/parisuhde ei ole vain rakkauden vastaanottamista, johon ap nyt kertoo pystyvänsä. Vain lapsi on, mutta lapselle kasvaa/kehittyy normaalisti kyky myös vastavuoroisuuteen.
Melkoisella rohkeudella täällä kyllä tehdään mitä moninaisimpia päätelmiä ja analyyseja muutaman sadan merkin pituisen avauksen perusteella.
Miehen elämä on uskomattoman vaikeaa tasapainoilua hyvän ja jännän miehen välimaastossa.
Pitäisi tiskata ja hoitaa lapsia, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että vaikuttaisi ihan nysvältä. Pitäisi olla myös jännä, että sukat pyörisivät jaloissa, mutta ei niin paljon, että alkaa pelottamaan liikaa.
Liian kompleksinen leikki minulle. Päädyin olemaan vaan suoraan vähän liian jännä. Draama tulee ja naisen täytyy vähän hoitaa kotiakin.
Vierailija kirjoitti:
Sitähän tässä on ihmetelty monet vuodet, että mikä nykyajan nuorilla on, kun pitää erota heti ensimmäisen vastoinkäymisen tultua. Ei ennen erottu.
Niin no, sinähän et voi tietää kaikkea suhteessa tapahtunutta. Siksi en lähtisi arvostelemaan kenenkään eroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitähän tässä on ihmetelty monet vuodet, että mikä nykyajan nuorilla on, kun pitää erota heti ensimmäisen vastoinkäymisen tultua. Ei ennen erottu.
Niin no, sinähän et voi tietää kaikkea suhteessa tapahtunutta. Siksi en lähtisi arvostelemaan kenenkään eroa.
Entäs julkisuudessa olevat erot?
Lehtien kommenttikentillä näkee välillä keskustelua niistä. Se on normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitähän tässä on ihmetelty monet vuodet, että mikä nykyajan nuorilla on, kun pitää erota heti ensimmäisen vastoinkäymisen tultua. Ei ennen erottu.
Niin no, sinähän et voi tietää kaikkea suhteessa tapahtunutta. Siksi en lähtisi arvostelemaan kenenkään eroa.
Kyllä tekoja jotka ovat tiedossa voi arvostella. Vai pitäisikö perheväkivaltaa hyssytellä?
Vierailija kirjoitti:
Miehen elämä on uskomattoman vaikeaa tasapainoilua hyvän ja jännän miehen välimaastossa.
Pitäisi tiskata ja hoitaa lapsia, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että vaikuttaisi ihan nysvältä. Pitäisi olla myös jännä, että sukat pyörisivät jaloissa, mutta ei niin paljon, että alkaa pelottamaan liikaa.
Liian kompleksinen leikki minulle. Päädyin olemaan vaan suoraan vähän liian jännä. Draama tulee ja naisen täytyy vähän hoitaa kotiakin.
Ole vain oma itsesi. Keskustelussa esitetty platoninen draamailija, joka oli saanut hyysääjän itselleen, on täyttä satua.
Kuulostat siltä että sinun seksuaalisuutesi on parisuhteisiin epäkypsää. Et näe s*ksikumppaniasi ihmisenä vaan esineenä josta otat oman nautintosi. Yleistä persoonallisuushäiriöisille jotka eivät todellista tunneyhteyttä saa yhdessäkään parisuhteessa kestämään. Koska ovat kyvyttömiä rauhatttomuutensa, levottomuutensa vuoksi siihen.