Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten päästä yli katkeruudesta lapsen mummoa kohtaan?
27.03.2024 |
Omat vanhempani ovat kuolleet ja muutin toiselle puolen Suomea Helsinkiin miehen perässä, ja halusin kovasti tutustua anoppiin, joka vaikutti tuoreena eläkeläisenä sympaattiselta ihmiseltä.
Otti vastaan meidät aina avosylin ja kun aloimme odottaa lasta, halusin osallistaa hänet niin paljon kuin kehtasin.
Nyt jälkikäteen mietin, että eihän hän kyllä ikinä kovin innoissaan ultrakuvista tai muista ollut, ja esim. jätti huomiotta ruoka-allergiani ja osti aina laktoosijäätelöä, sanoi vielä että nyt ei ollut sulle mitään tms. En tästä silloin välittänyt, mutta jälkikäteen toki yhdistän nykytouhuun
Anoppi ilmoitti raskausuutisen jälkeen innoissaan kuitenkin ostavansa vauvakirjan jne. asioita, jotka itsellä oli jo hankittuna. En sanonut että meillä oli jo, sanoin vaan että kysy vaan jos haluaa ostaa jtn niin varmistuu ettei tule samanlaista tavaraa, tokaisi että myy kirpparilla jos tulee.ei ikinä kysynyt siis myöhemminkään.
Puhui myös syöttötuolin hankkimisesta itselleen kun kyläillään, joten veimme hänelle sen valmiiksi yllätyksenä. Tuskastui, että se on vaan tiellä
Eli tavallaan oli innoissaan, mutta hyvin omaehtoisesti eikä halunnut jakaa ajatuksiaan eikä kysellyt, mitä tarvitaan.
Kutsuin hänet kylään heti sairaalasta tultua, halusi kuvia muttei hoitaa vauvaa, eikä hän osannut lainkaan olla vauvan kanssa eikä kysynyt voiko olla avuksi, vaan saattoi ilmoittamatta tulla vain katsomaan vauvaa.
Erään kerran olin makarissa imettämässä, kun ilmestyi ovelle, siitä sitten ystävällisesti laitoin viestin perään, että voisiko hän ilmoittaa jos tulee, koska imetyshaasteita on ollut ja koitan rauhoittaa ne hetket.
Anoppi suuttui eikä vieraillut enää kertaakaan, ei vastannut viestiini.
Kuukausien ajan hän valitti miehelle, ettei näe ikinä lasta, mutta minulle ei ikinä enää vastannut. Kerroimme myös oikean vaippa- ja vaatekoon uudelleen, mutta osti silti vääriä ja kirppareilta hyvin satunnaisia kokoja milloin mitäkin.
Pyysimme käymäänkin usein, mutta ei missään vaiheessa ollut puolta tuntia pidempään ja pysyi etäisenä.
En enää itse halunnut mennä sinnekään, kun anoppi käyttäytyi niin kylmästi.
Yritin vielä selvittää välejä ja sanoin viestillä, että lapsella on vain yksi mummo ja haluisimme että mummo on elämässä mukana. Ei vastannut viestiini.
Summa summarum, tuntuu että olen nähnyt paljon vaivaa en minkään eteen , että kaikki ne toiveet anopin kanssa yhdessäolosta ja mummosta leikkimässä lapsen kanssa on kuopattu.
Vauva on nyt jo taapero.
Anoppi ei ole käynyt yli vuoteen kylässä, ei edes onnitele minua enää synttäreinä, ei muista jouluna. Kaikki alkoi siitä, kun pyysin ilmoittamaan jos tulee kylään. Ja paheni kun anoppi lietsoi itsensä johonkin vihaan minua kohtaan. En olisi voinut osallistaa enemmän, askartelin hänelle oman vauva-albuminkin ja päivittelin raskausaikana kuulumisia. Nyt kun mietin, eihän hän juuri ikinä ole multa mitään kysynyt, vaan minä häneltä.
Ensin olin surullinen mutta nyt olen jo katkera, mitä tässä tapahtui?
Näytin viestejäni miehellekin, eikä hän ymmärrä äitinsä reaktiota. Anoppi näkee lasta vain miehen vieraillessa siellä, eli n. 2kk välein. Asutaan 10km säteellä.
Oliko anoppi mummo vain mielikuvissaan, vai mitä tämä on? Ottaa päähän, eniten lapsen puolesta.
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko anopin pitäisi muistaa miniöiden syntymäpäivät?
Tämän päivän anopit ja mummot ovat jo sitä sukupolvea, että heillä on oma elämä elettävän eivätkä elä sitä miesten tai lasten kautta, eivätkä ole muiden käytössä 24/7.
Ja missä taas miehet? Lapsen isä ja isoisät. Vai eikö miehet osaa hoitaa lapsia, kun vaadit sitä anopilt, vaan syylistät kaikesta anoppia.
Itse luen kauhalla näitä nykyminiöiden vaatimuksia ja toivon, luojan varjelkoon minua niin isoäitiydestä kuin anopin roolista, niin kovat on vaatimukset, kun pitäisi muistaa miniän syntymäpäivät ja laktoosittomat jäätelötarjoilut.
-
Tuohonkin on vielä pakko lisätä, että kärjistätkö ja vääristeletkö tarkoituksella tekstejäni..? Ilmeisesti. En oleta enkä halua 247 käytettävissä olevaa mummoa lapselle. Vaan ihan mummon vaan.
Nyt tosin olen hakenut MLL:n kautta varamummoa lapselle, on ihana ajatus, että joku tulisi kylään ihan vaan sydämellisyyttään ja aidosta halusta vuorovaikutukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei koskaan välien selvittelyä tekstiviesteillä. Siinä käy juuri noin. Soitto, tai mielellään kasvokkain.
Mutta joo, isojen ikäluokkien naiset on usein marttyyreja. Huomaa tämänkin ketjun viesteissä ("enpä ihan varmuuden vuoksi tee mitään, kun väärin menee, vaikka parhaani yritän ja kaikkeni teen, voivoivoivoi, paras kun pysyn yksin pois nurkassani")
Mun oli pakko laittaa silloin viesti perään, kun itkin imetyksen epäonnistumista ja hormonejani, en olisi voinut järkevästi puhua siinä hetkessä. Muussa tapauksessa suora puhe olisikin paras. Ja marttyyrit tosiaan löysivät tämän ketjun, mikä ei tosin yllätä yhtään. On oikeasti vaikeaa nähdä uhriutumisen toksisuutta, kun on aina kaiken toisten eteen tehnyt eikä kiitosta saa jne.
Jos nyt luet aloituksesi, huomaatko oma
-
Ei se ole uhriutumista, että on toivonut jotain, sanoittanut toiveensa ja tehnyt asioita sen eteen, että kaikki osapuolet huomioitaisiin.
Juuri siksihän marttyyrius on vallankäyttöä, kun se sisältää rankaisevuuden siitä, kun rajattomuutta ei mahdollisteta. Jos olisin uhriutunut, en näkisi asioita anopin kannalta. Olen itse asiassa hyvinkin surullinen hänen puolestaan, miten paha mahtaakaan olla ihmisellä, joka ei kykene sanoittamaan tunteitaansen näkee tässäkin ketjussa, joista isoin osa vihaviesteistä yhdeltä ja samalta kirjoittajalta.
Paha olo purkautuu netissä, mutta olen ehkä nyt väärä kohde sille. Toivottavasti saavat apua kaikki, ketkä eivät tunteitaan ole oppineet käsittelemään.
Mikä siinä on niin vaikeaa kysyä vauvan vanhemmilta mitä he haluavat lapselle hankittavan tai miten lapsen kanssa käyttäydyttävän?
En vaan voi ymmärtää näitä maettyyrimummoja, -tätejä, -ukkeja, -setiä. Avaa suunsa, kysyy, ja tekee kuten on ohjeistettu. Sukulaisilla ei ole mitään oikeuksia lapseen, lapsella on oikeuksia joita vanhempansa kertovat muille.
Keskustelun taso on aivan samaa kuin aikoinaan Suosikissa. Oon tunteen tuskassa, mitä teen? Feikkihän aloitus on. Kuitenkin sanon vakavasti, jos miniä on kovin someriippuvainen ja epävarma ( ymmärrettävästi) uudesta äitiydestään, kääntyisin nyt hänen puolisonsa puoleen. Maailma on aina ollut julma sekä miniöille sekä anopeille. Ajattele itse!
Kauhulla luen näitä juttuja.
Itselläni ei vielä ole lapsenlapsia.
Mutta jos joskus saan, ajattelen, hoidan asiat pääasiassa lapsen isän kautta. Minulla on pelkästään poikia, tytärtä ei ole.
Tiedostan ja myönnän, mahdolliset haasteet isoäitiydessä ovat minulle aivan oikein, koska itsekin muistan suhtautuneeni varauksella mieheni vanhempiin (lapseni ovat olleet esimerkiksi vähemmän hoidossa mieheni vanhemmilla kuin omalla äidilläni, vaikka miehen suku asuu lähellä ja lisäksi olisivat pärjänneet lasten kanssa mainiosti. Pidin heitä iäkkäinä (eläkkeelle äskettäin jääneitä) ja en halunnut, että lapseni ovat vaivaksi. )
Äidin puoleiset isovanhemmat ovat usein eri asemassa kuin isän puoleiset.
En itse osaa sanoa, toimisinko nykyään eri tavalla. (Osaisinko nykyäänkään toimia paremmin, vaikka nykyinen kertynyt elämänkokemus olisi käytössäni?)
Olen joka tapauksessa asennoitunut siihen, minua kohdellaan samansuuntaisesti kuin itse kohtelin aikanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin vaikeaa kysyä vauvan vanhemmilta mitä he haluavat lapselle hankittavan tai miten lapsen kanssa käyttäydyttävän?
En vaan voi ymmärtää näitä maettyyrimummoja, -tätejä, -ukkeja, -setiä. Avaa suunsa, kysyy, ja tekee kuten on ohjeistettu. Sukulaisilla ei ole mitään oikeuksia lapseen, lapsella on oikeuksia joita vanhempansa kertovat muille.
Siksi juuri on paras pitää välimatkaa. Vanhemmat saavat hoitaa lapsensa miten tahtovat ja ostaa mitä tahtovat. Ei mikään voi mennä väärin silloin.
Lapsiperheiden vaatimuksilla sukulaisilleen ei ole mitään rajaa nykyisin kuten nää vauvakeskustelut osoittavat.
Nro 46 jatkaa:
Välit ensimmäiseen miniään ovat viileät. Olemme ehkä liian samankaltaiset luonteet. Ja mahdollisesti kilpailen miniän kanssa poikani huomiosta. Vaikka eri tavoin koetan mahdollisuuksien mukaan asettaa miniän etusijalle, sikäli kuin osaan.
Joskin onko niin, että myös liika huomiointi voi ärsyttää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sinun asemassasi eli miniänä. Minusta isoin virheesi on odottaa anopilta tietynlaista roolia ja mummoutta. Älä lataa odotuksia vaan anna mummon hakea oma roolinsa. Pidä toki rajoistasi kiinni tarpeen vaatiessa.
Pidän hieman tönkkönä laittaa anopille tekstari perään imetysasiasta. On hienovaraisempaa siinä hetkessä sanoa ystävällisesti että palaat olohuoneeseen kun imetys on hoidettu tmv. On jokaiselle noloa jos joku toinen tuolla tavalla viestillä jälkikäteen huomauttaa käytöksestä. Kuulosti muutenkin siltä että laitat anopille viestiä perään vastaavaan tapaan asioista ja ymmärrettävästi se voi saada anopin varpailleen ja jopa hieman närkästymään. Enkä tällä kommentilla puolustele anoppisi käytöstä, mutta valitettavasti olet itse edesauttanut tilanteen kehittymistä.
Nyt on paras antaa tilaa ja joskus kutsua mummo sitten taas kylään kahville ja jatkaa siitä eteenpäin.
-
Näinpä, en kovin rationaaliseen toimintaan viikon ikäisen vauvan kanssa pystynyt ja siinä hetkessä kun anoppi seisoi oviaukossa, pidättelin vain itkua. Siksi viesti oli hyvin lämmin aiheesta huolimatta ja kiittelin muistamisesta, pahoittelin etten tullut vauvan kanssa moikkaamaan kun imetyshaastetta oli. Ei siinä viestissä ollut mitään loukkaavaa, ellet sitten ole sitä tyyppiä, jolle ei voi omia rajoja määritellä.
Anoppi on ehkä persoonana sellainen, ettei hänelle juuri kukaan sano vastaan, poikansa etenkään.
Luulen että loukkaantui verisesti siitä viestistäni, eikä jälkeenpäinkään ole tuota lukkoa saatu auki. Mies pyytää anoppia edelleen kylään aika ajoin, mutten usko hänen tulevan enää. Mulle hän ei ole vastannut enää aikoihin, joten en näe syytä viestiäkään.
Enkä taistella asian suhteen. Loppupeleissä, ei hän ole minun äitini eikä mummoni, etäinen ihminen lopulta myös miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Nro 46 jatkaa:
Välit ensimmäiseen miniään ovat viileät. Olemme ehkä liian samankaltaiset luonteet. Ja mahdollisesti kilpailen miniän kanssa poikani huomiosta. Vaikka eri tavoin koetan mahdollisuuksien mukaan asettaa miniän etusijalle, sikäli kuin osaan.
Joskin onko niin, että myös liika huomiointi voi ärsyttää?
-
Miksi sinä vanha nainen kilpailet aikuisen poikasi huomiosta? Hanki nyt jo se elämä, senkin kivireki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko anopin pitäisi muistaa miniöiden syntymäpäivät?
Tämän päivän anopit ja mummot ovat jo sitä sukupolvea, että heillä on oma elämä elettävän eivätkä elä sitä miesten tai lasten kautta, eivätkä ole muiden käytössä 24/7.
Ja missä taas miehet? Lapsen isä ja isoisät. Vai eikö miehet osaa hoitaa lapsia, kun vaadit sitä anopilt, vaan syylistät kaikesta anoppia.
Itse luen kauhalla näitä nykyminiöiden vaatimuksia ja toivon, luojan varjelkoon minua niin isoäitiydestä kuin anopin roolista, niin kovat on vaatimukset, kun pitäisi muistaa miniän syntymäpäivät ja laktoosittomat jäätelötarjoilut.
-
Tuohonkin on vielä pakko lisätä, että kärjistätkö ja vääristeletkö tarkoituksella tekstejäni..? Ilmeisesti. En oleta enkä halua 247 käytettävissä olevaa mummoa lapselle. Vaan ihan m
Et sitten haluakaan varamummolta kotitöiden tekoa ja vaipanvaihtoa ?
Nariset suurten ikäluokkien mummoista. Nuorinkin täyttää 74 tänä vuonna.
Itse ainakaan en juuri uskalla pieniä ottaa syliin ja hoitaa, on taidot unohtuneet.
Itse anoppina en kyllä toivoisi syöttötuolia lahjaksi. Ainakaan yllätyksenä. Ilman ennakkokeskustelua. (Vie todellakin tilaa, ja saattaisin haluta valita omaan sisustukseen sopivan tai muuten mieleisen. Ja ehkä kokea ihan hankinnan ilon.)
Kunnioittakaa toistenne rajoja puolin ja toisin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kauhulla luen näitä juttuja.
Itselläni ei vielä ole lapsenlapsia.
Mutta jos joskus saan, ajattelen, hoidan asiat pääasiassa lapsen isän kautta. Minulla on pelkästään poikia, tytärtä ei ole.
Tiedostan ja myönnän, mahdolliset haasteet isoäitiydessä ovat minulle aivan oikein, koska itsekin muistan suhtautuneeni varauksella mieheni vanhempiin (lapseni ovat olleet esimerkiksi vähemmän hoidossa mieheni vanhemmilla kuin omalla äidilläni, vaikka miehen suku asuu lähellä ja lisäksi olisivat pärjänneet lasten kanssa mainiosti. Pidin heitä iäkkäinä (eläkkeelle äskettäin jääneitä) ja en halunnut, että lapseni ovat vaivaksi. )
Äidin puoleiset isovanhemmat ovat usein eri asemassa kuin isän puoleiset.
En itse osaa sanoa, toimisinko nykyään eri tavalla. (Osaisinko nykyäänkään toimia paremmin, vaikka nykyinen kertynyt elämänkokemus olisi käytössäni?)
Olen joka tapauksessa asennoitunut siihen,
Tietenkni sinä hoidat asioinnin oman lapsesi kautta, mutta ihan typerää uhriutumista noin muuten, käytöstavat riittää.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin vaikeaa kysyä vauvan vanhemmilta mitä he haluavat lapselle hankittavan tai miten lapsen kanssa käyttäydyttävän?
En vaan voi ymmärtää näitä maettyyrimummoja, -tätejä, -ukkeja, -setiä. Avaa suunsa, kysyy, ja tekee kuten on ohjeistettu. Sukulaisilla ei ole mitään oikeuksia lapseen, lapsella on oikeuksia joita vanhempansa kertovat muille.
-
Se vaikeus on siinä kun ne eivät anna antamisen halusta vaan se on osa vallankäyttöä, tunnetaan oma olo tärkeäksi kun ostetaan kaikkea roinaa mikä käteen osuu. Ostelu voi olla jopa maanista.
Sitten voidaan uhriutua kun minä aina kaiken teen ja kaikkia muistan.
Väärän koon sukkia aikuisille pojille ja pieniä t-paitoja, voidaan sanoa että minä aina mutta te ette ikinä.
Ei siinä ole tarkoitus ilahduttaa lahjan saajaa vaan pedata itsesääliä varten peti, jossa pyöriä.
Näkeehän sen tässäkin ketjussa, mikä mentaliteetti on. Vaikka kuinka huomioit nämä toksiset, rajattomat marttyyrit, niillä on kädet korvilla ja ydiminän vaurio triggeröityy heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on sukupolvi joka polkaisee jalkaa, saa itkuraivarit jos KAIKKI eivät ole just kuten he tahtovat. Sitten ihmettelevät jos ihmiset vetäytyvät kun eivät vastaa odotuksia.
Siitähän kertoo jo se että jotkut elävät parin vuoden parisuhteissa.
Ap, haluan kiittää sinua, että käytät otsikossa sanaa 'mummo'.
Teet palveluksen lapsellesi.
Olen joskus ollut tilanteessa, jossa aikuinen ihminen avautui, miten hänellä oli lapsuudessaan yksi ihana ja rakastava mummo. Lisäksi hänellä oli lähipiirissään toinen ihminen, joka oli kamala, hirveä, ikävä anoppi. Kertoessaan tätä ihminen aidosti ja oikeasti syvästi itki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin vaikeaa kysyä vauvan vanhemmilta mitä he haluavat lapselle hankittavan tai miten lapsen kanssa käyttäydyttävän?
En vaan voi ymmärtää näitä maettyyrimummoja, -tätejä, -ukkeja, -setiä. Avaa suunsa, kysyy, ja tekee kuten on ohjeistettu. Sukulaisilla ei ole mitään oikeuksia lapseen, lapsella on oikeuksia joita vanhempansa kertovat muille.
-
Se vaikeus on siinä kun ne eivät anna antamisen halusta vaan se on osa vallankäyttöä, tunnetaan oma olo tärkeäksi kun ostetaan kaikkea roinaa mikä käteen osuu. Ostelu voi olla jopa maanista.
Sitten voidaan uhriutua kun minä aina kaiken teen ja kaikkia muistan.
Väärän koon sukkia aikuisille pojille ja pieniä t-paitoja, voidaan sanoa että minä aina mutta te ette ikinä.
Ei siinä ole tarkoitus ilahduttaa lahjan saajaa vaan pedata itsesääliä varten peti, jossa pyöriä.<
Ja nuoremmat eivät voi katsoa läpi käsien väärän koon sukkia? Vanhukselta. Se kertoo enemmän minusta minä itte lisääntymisikäisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin vaikeaa kysyä vauvan vanhemmilta mitä he haluavat lapselle hankittavan tai miten lapsen kanssa käyttäydyttävän?
En vaan voi ymmärtää näitä maettyyrimummoja, -tätejä, -ukkeja, -setiä. Avaa suunsa, kysyy, ja tekee kuten on ohjeistettu. Sukulaisilla ei ole mitään oikeuksia lapseen, lapsella on oikeuksia joita vanhempansa kertovat muille.
-
Se vaikeus on siinä kun ne eivät anna antamisen halusta vaan se on osa vallankäyttöä, tunnetaan oma olo tärkeäksi kun ostetaan kaikkea roinaa mikä käteen osuu. Ostelu voi olla jopa maanista.
Sitten voidaan uhriutua kun minä aina kaiken teen ja kaikkia muistan.
Väärän koon sukkia aikuisille pojille ja pieniä t-paitoja, voidaan sanoa että minä aina mutta te ette ikinä.
Ei siinä ole tarkoitus ilahduttaa lahjan saajaa vaaMiksi pitäisi jos niitä tulee jatkuvasti???
Mikä vanhus se vauvan mummo on?
Minä vanha nainen olen kiinnostunut kuulemaan silloin tällöin, mitä pojalleni kuuluu ja miten hänellä menee. Myös miniän kuulumiset ovat tervetulleet, jos niitä halutaan minulle kertoa.
T. Kivireki
Alue: Aihe vapaa
Eihän nyt kylään tulla kotihommia tekemään, saati repimään toisten vastasyntyneitä vauvoja syliin miten sattuu tai vaihdeta niille vaippoja! Anoppi on teillä kylässä, ei minään kotiapulaisena ja lastenlikkana. Tasan varmaan jos anoppi olisi mennyt omin lupinensa nostamaan vauvan syliin, tai mennyt keittiön kaapeille penkomaan kahvileipää pöytään, sulla olisi ollut siihenkin negatiivista sanottavaa. Ja teidän suvun tavat ei ole anopin tapoja, mikset hyväksy hänen tapaansa tutustua vauvaan? Sä olet tyranni, joka heittäytyy marttyyriksi kun kaikki ei pompi sun mielen mukaan.