Toisen ihmisen hiljaisuudesta huomauttaminen

Olen joskus lukenut että ihminen ei pysty puhumaan ja ajattelemaan samaan aikaan,nämä jotka lätisee jatkuvasti ilmeisesti ajattelee ääneen ja sieltä voi tulla mitä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Seurassa on velvollisuus puhua riittävästi, kantaa oma sosiaalinen velvollisuutensa.

Se vain on tehtävä. Ei suulaatkaan ole välttämättä kiinnostuneita puhumaan tai juuri sinusta, mutta kaikkien on pakko kantaa vastuu.

Vihaan tilanteita jossa joutuu työskentelemään muiden puolesta. Osaan puhua, mutta en välttämättä pidä siitä yhtään sen enempää.

Ja uskon et hiljaisuus on monissa tilanteissa silti erityyppisille ihmisille se kiusallisin.

Sori nyt vaan, mutta töissä työtehtävien äärellä ei ole MITÄÄN velvollisuutta olla toisen mieliksi seurallinen. En ole töissä sinun takiasi 

Olen kuullut elämäni aikana liian usein, että miksi olen niin hiljainen, ujo. Pahimmat oli isäni ja mummoni, jotka aina kun meillä oli vieraita tai olimme kylässä niin vieraille oikein pilkkasivat aina erikseen nauraen, että olen ujopiimä tms. Jäi kyllä traumat siitä!! En usko, että olisin nykyään niin arka ja ujo, jos lapsuudessani ei ujoudestani olisi aina tehty niin suurta numeroa.  Ja työpaikalla pomo ykskaks kysyi että olenko mykkä ja haukkui siinä samalla että pitäisi puhua enemmän, vaikka työ oli itsenäistä tehdastyötä. Että sellaista..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurassa on velvollisuus puhua riittävästi, kantaa oma sosiaalinen velvollisuutensa.

Se vain on tehtävä. Ei suulaatkaan ole välttämättä kiinnostuneita puhumaan tai juuri sinusta, mutta kaikkien on pakko kantaa vastuu.

Vihaan tilanteita jossa joutuu työskentelemään muiden puolesta. Osaan puhua, mutta en välttämättä pidä siitä yhtään sen enempää.

Ja uskon et hiljaisuus on monissa tilanteissa silti erityyppisille ihmisille se kiusallisin.

Mä olen sosiaalisesti taitava introvertti. Eli osaan jutella kaikkien kanssa, tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja osaan murtaa jään ja laannuttaa alkavat konfliktit. Se ON raskasta. Todellakin toivoisin myös muilta edes jotain panostusta sosiaalisten suhteiden onnistumiseen. Pidän vähän itsekkäinä näitä, jotka ovat hiljaa ja katsovat nenänvartta pitkin niitä, jotka odottavat normaalia kanssakäymistä.

Hmm.. jotenkin tästä tulee mieleen että ehkä et ole sosiaalisesti niin taitava kuin luulet, jos sosiaalinen kanssakäyminen on sinulle niin raskasta muiden kuin itsesi kaltaisten ihmisten kanssa. Ehkä et oikeasti onnistu siinä jään murtamisessa, jos sinua katsotaan nenänvartta pitkin?

Mulle tulee vähän mieleen yksi tuttuni, joka on omasta mielestään sosiaalinen lahjakkuus, mutta laillasi kokee sen samalla hirveän raskaaksi kun muut eivät toimi hänen haluamallaan tavalla. Oikeasti raskasta sosiaalisesta hänelle tekee se, että hän yrittää vääntää jokaisen tilanteen itseään miellyttäväksi, miettimättä että muut saattavat haluta jotain muuta. Hän kokee laannuttavansa alkavat konfliktit, samalla kun muut kokevat että hän vaientaa vakavat keskustelut joissa esiintyy eriäviä mielipiteitä. Hän kokee ylläpitävänsä keskustelua samalla kun muut kokevat ettei häneltä saa suunvuoroa. Hän kokee piristävänsä tunnelmaa kun muut kokevat että hän pilaa rauhallisen tunnelman. 

En yhtään ihmettele, että sosiaalinen kanssakäyminen on hänelle raskasta silloin kun muut ovat erilaisia kuin hän, koska hän ei osaa yhtään lukea huonetta sillä tavalla, että ottaisi huomioon tilanteen muiden kannalta. Hän on hyvin kontrolloiva. Itse uskon että hän on loppujen lopuksi hyvin pelokas, turvattomasta kodista tuleva lapsi joka pelkää kaikkea poikkipuolista, yrittää koko ajan aistia toisten mielentiloja ja lähes hysteerisesti pitää tilanteen langat käsissään, ohjata tilannetta sellaiseksi ettei näe siinä mitään uhkaavaa. Totta kai se on raskasta, jos hyväksyy vain muutaman ihmistyypin ja koittaa vääntää muut väkisin edustamaan niitä.

Vierailija kirjoitti:

Itseäni ihmetyttää nämä aloitukset täällä missä ihmisiltä kerta toisensa jälkeen kysellään tahdittomalla tavalla ihan normaaleista perusominaisuuksista ja luonteenpiirteistä. En ole itsennyt törmännyt moiseen sitten yläasteen.

Tämä. Näitä tahdottomia on paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurassa on velvollisuus puhua riittävästi, kantaa oma sosiaalinen velvollisuutensa.

Se vain on tehtävä. Ei suulaatkaan ole välttämättä kiinnostuneita puhumaan tai juuri sinusta, mutta kaikkien on pakko kantaa vastuu.

Vihaan tilanteita jossa joutuu työskentelemään muiden puolesta. Osaan puhua, mutta en välttämättä pidä siitä yhtään sen enempää.

Ja uskon et hiljaisuus on monissa tilanteissa silti erityyppisille ihmisille se kiusallisin.

Mä olen sosiaalisesti taitava introvertti. Eli osaan jutella kaikkien kanssa, tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja osaan murtaa jään ja laannuttaa alkavat konfliktit. Se ON raskasta. Todellakin toivoisin myös muilta edes jotain panostusta sosiaalisten suhteiden onnistumiseen. Pidän vähän itsekkäinä näitä, jotka ovat hiljaa ja katsovat nenänvartta pitkin niitä,

Sosiaalista taitavuutta on myös se että tunnistaa milloin ei kannata väkisin jatkaa keskustelua. Tunnistaa että jollain saattaa ehkä olla sosiaalisten tilanteiden pelkoa, joku jännittää paljon, jollain on paniikkihäiriö, ahdistusta, masennusta tai muuten vain on ujo tai tykkää olla hiljaa. Sosiaalisesti taitava hyväksyy nämä ihmisten erilaisuudet vaikka osallistuisi aktiivisesti keskustelun ylläpitämiseen. On hienoa että introverttikin on aktiivinen keskusteluja, mutta sosiaalinen taitavuus on paljon muutakin kuin puhumista ja keskustelun ylläpitämistä. 

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorena tosi hiljainen, koska olin niin ujo. Muistan että mua valistettiin tästä jatkuvasti. Nykyään en enää ole ujo ja voin olla monesti liiankin puhelias, mutta toisaalta en myöskään pelkää hiljaisuutta koska olen siihenkin tottunut. Hiljaa oleminen harvoin tuntuu mulle kiusalliselta, ja siksi en aina huomaa että joku odottaa että keksisin puheenaiheen hiljaisuuden peittämiseksi.

Sitä en ymmärrä vieläkään, mihin pyrkivät aikanaan nuo tyypit jotka kokivat tärkeäksi kertoa mulle että olen hiljainen. Totta kai tiesin sen itsekin ja huomauttamisesta tuli vain olo, että en ole hyväksyttävä ihminen. Itselleni ei tulisi mieleenkään huomauttaa jonkun vähäpuheisuudesta, en ymmärrä mitä sillä saavuttaisin. Jos olen jonkun hiljaisemman seurassa, voin hyvin ottaa vetovastuun keskustelusta, jos näyttää siltä että toinen kuitenkin haluaa keskustella. Pidän keskustelua yllä ja yritän myös antaa toiselle tarpeeksi aikaa puhua. Joskus to

Tämä voisi olla mun kirjoittama. Itsekään en koe useinkaan hiljaisuutta kiusalliseksi ja usein odotan että tulee selkeä tauko puheessa jotta voin itse ottaa puheenvuoron. Sitäkin olen joutunut opettelemaan että välillä on vain puhuttava hieman päälle, vaikka se tuntuu epäkohteliaalta ja itselleni vieraalta, mutta jossain seurassa ei saa ikinä suunvuoroa jos jää odottamaan selkeää taukoa puheessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Mä olen sosiaalisesti taitava introvertti. Eli osaan jutella kaikkien kanssa, tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja osaan murtaa jään ja laannuttaa alkavat konfliktit. Se ON raskasta. Todellakin toivoisin myös muilta edes jotain panostusta sosiaalisten suhteiden onnistumiseen. Pidän vähän itsekkäinä näitä, jotka ovat hiljaa ja katsovat nenänvartta pitkin niitä,

Hmm.. jotenkin tästä tulee mieleen että ehkä et ole sosiaalisesti niin taitava kuin luulet, jos sosiaalinen kanssakäyminen on sinulle niin raskasta muiden kuin itsesi kaltaisten ihmisten kanssa. Ehkä et oikeasti onnistu siinä jään murtamisessa, jos sinua katsotaan nenänvartta pitkin?

Mulle tulee vähän mieleen yksi tuttuni, joka on omasta mielestään sosiaalinen lahjakkuus, mutta laillasi kokee sen samalla hirveän raskaaksi kun muut eivät toimi hänen haluamallaan tavalla. Oikeasti raskasta sosiaalisesta hänelle tekee se, että hän yrittää vääntää jokaisen tilanteen itseään miellyttäväksi, miettimättä että muut saattavat haluta jotain muuta. Hän kokee laannuttavansa alkavat konfliktit, samalla kun muut kokevat että hän vaientaa vakavat keskustelut joissa esiintyy eriäviä mielipiteitä. Hän kokee ylläpitävänsä keskustelua samalla kun muut kokevat ettei häneltä saa suunvuoroa. Hän kokee piristävänsä tunnelmaa kun muut kokevat että hän pilaa rauhallisen tunnelman. 

 

 

 

Apua, tunnetaankohan me sama ihminen. Hän juuri tuli mieleeni kun luin tätä miten raskasta sosiaalinen kanssakäyminen monelle omasta mielestään sosiaalisesti taitavalle on. Tämä tuttuni ihan äskettäin valitti, miten turhauttavaa ja raskasta oli ollut viikonloppuna jossain, missä oli joutunut koko ajan pitämään "tunnelmaa yllä". Mä näin sieluni silmin kaikki ne kerrat, missä muut istuvat lähes tuppisuina odottaen että tämä yksi lopettaisi säätämisensä ja esittämisensä jotta päästäisiin oikeisiin keskusteluihin. Juuri tuota tilanteen lukemista peräänkuuluttaisin häneltäkin.

Itse olen introvertti, mutta pidän ihmisistä ja työni on tosi sosiaalista. Introverttina sosiaaliset tilanteet saattavat olla joskus kuormittavia, mutta en tunnista yhtään tuota että ne olisivat raskaita siksi että muut käyttäytyvät väärin. Työni puolesta minun roolini hyvin usein on se joka koittaa saada tunnelman mukavaksi, mutta mulle se loppujen lopuksi on tosi helppoa, koska en yritäkään kaivaa vaikkapa ujosta ihmisestä esiin pirskahtelevaa bilehaita. Siedän myös hiljaisia hetkiä ja menen vähän niin kuin virran mukana sen sijaan että loisin itselleni mielikuvan millainen tilanteen tulisi olla ja yrittäisin väen vängällä toteuttaa sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Mä olen sosiaalisesti taitava introvertti. Eli osaan jutella kaikkien kanssa, tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja osaan murtaa jään ja laannuttaa alkavat konfliktit. Se ON raskasta. Todellakin toivoisin myös muilta edes jotain panostusta sosiaalisten suhteiden onnistumiseen. Pidän vähän itsekkäinä näitä, jotka ovat hiljaa ja katsovat nenänvartta pitkin niitä,

Hmm.. jotenkin tästä tulee mieleen että ehkä et ole sosiaalisesti niin taitava kuin luulet, jos sosiaalinen kanssakäyminen on sinulle niin raskasta muiden kuin itsesi kaltaisten ihmisten kanssa. Ehkä et oikeasti onnistu siinä jään murtamisessa, jos sinua katsotaan nenänvartta pitkin?

Mulle tulee vähän mieleen yksi tuttuni, joka on omasta mielestään sosiaalinen lahjakkuus, mutta l

Apua, tunnetaankohan me sama ihminen. Hän juuri tuli mieleeni kun luin tätä miten raskasta sosiaalinen kanssakäyminen monelle omasta mielestään sosiaalisesti taitavalle on. Tämä tuttuni ihan äskettäin valitti, miten turhauttavaa ja raskasta oli ollut viikonloppuna jossain, missä oli joutunut koko ajan pitämään "tunnelmaa yllä". Mä näin sieluni silmin kaikki ne kerrat, missä muut istuvat lähes tuppisuina odottaen että tämä yksi lopettaisi säätämisensä ja esittämisensä jotta päästäisiin oikeisiin keskusteluihin. Juuri tuota tilanteen lukemista peräänkuuluttaisin häneltäkin.

Itse olen introvertti, mutta pidän ihmisistä ja työni on tosi sosiaalista. Introverttina sosiaaliset tilanteet saattavat olla joskus kuormittavia, mutta en tunnista yhtään tuota että ne olisivat raskaita siksi että muut käyttäytyvät väärin. Työni puolesta minun roolini hyvin usein on se joka koittaa saada tunnelman mukavaksi, mutta mulle se loppujen lopuksi on tosi helppoa, koska en yritäkään kaivaa vaikkapa ujosta ihmisestä esiin pirskahtelevaa bilehaita. Siedän myös hiljaisia hetkiä ja menen vähän niin kuin virran mukana sen sijaan että loisin itselleni mielikuvan millainen tilanteen tulisi olla ja yrittäisin väen vängällä toteuttaa sen.

Saattaa ollakin :)



Tuli mieleen tuosta omasta tutustani, että yksi syy siihen miksi hän kokee tietyt tilanteet niin raskaiksi, juontaa ehkä juurensa tuohon samaan turvattomuuteen joka saa hänet yrittämään muokata tilanteita ja kontrolloida muiden käyttäytymistä. Kuten alkuperäinen kommentoija, hänkin nimittäin kokee esim. muiden hiljaisuuden nenänvartta pitkin katsomisena ja tuntuu ajattelevan että sillä halutaan loukata häntä. Minusta tämäkin kertoo tietynlaisesta huonosta itsetunnosta. Itselläni on kohtuu hyvä itsetunto enkä ikinä ajattele että jonkun hiljaisuus olisi suunnattu loukkauksena minulle, ellei se sitten ole jotenkin hänen normaalista käytöksestään poikkeavaa. Ylipäätään en ajattele, että random tutut olisivat hirveän kiinnostuneita osoittamaan mieltään juuri minulle, joten en koe myöskään erityisen raskaaksi jos joku on vaikkapa ujo, omissa ajatuksissaan, kaipaa rauhaa tai ei ole juuri silloin kiinnostunut keskustelemaan kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorena tosi hiljainen, koska olin niin ujo. Muistan että mua valistettiin tästä jatkuvasti. Nykyään en enää ole ujo ja voin olla monesti liiankin puhelias, mutta toisaalta en myöskään pelkää hiljaisuutta koska olen siihenkin tottunut. Hiljaa oleminen harvoin tuntuu mulle kiusalliselta, ja siksi en aina huomaa että joku odottaa että keksisin puheenaiheen hiljaisuuden peittämiseksi.

Sitä en ymmärrä vieläkään, mihin pyrkivät aikanaan nuo tyypit jotka kokivat tärkeäksi kertoa mulle että olen hiljainen. Totta kai tiesin sen itsekin ja huomauttamisesta tuli vain olo, että en ole hyväksyttävä ihminen. Itselleni ei tulisi mieleenkään huomauttaa jonkun vähäpuheisuudesta, en ymmärrä mitä sillä saavuttaisin. Jos olen jonkun hiljaisemman seurassa, voin hyvin ottaa vetovastuun keskustelusta, jos näyttää siltä että toinen kuitenkin haluaa keskustella. Pidän keskustelua yllä ja yritän m

Tämä voisi olla mun kirjoittama. Itsekään en koe useinkaan hiljaisuutta kiusalliseksi ja usein odotan että tulee selkeä tauko puheessa jotta voin itse ottaa puheenvuoron. Sitäkin olen joutunut opettelemaan että välillä on vain puhuttava hieman päälle, vaikka se tuntuu epäkohteliaalta ja itselleni vieraalta, mutta jossain seurassa ei saa ikinä suunvuoroa jos jää odottamaan selkeää taukoa puheessa. 

Yhden ihmisen kanssa meni varmaan pari vuotta, että mä odotin milloin hän on selkeästi sanonut sanottavansa jotta voin ottaa puheenvuoron, ja hän keksi uusia puheenaiheita toisensa perään odottaen että minä tarttuisin niistä johonkin ja ottaisin puheenvuoron :D

Kun minä opin ottamaan suunvuoron omasta mielestäni pikkuisen liian aikaisin ja hän oppi sietämään pienen hetken enemmän taukoa puheenvuorojen välillä, meistä tuli parhaat ystävät :D Nykyään ei enää ole mitään epätasapainoa siinä paljonko kumpikin puhuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet muiden ihmisten seurassa, niin on hieman vaivaannuttavaa, jos et osallistu keskusteluun. Tulee tunne, että murjotat tai olet suuttunut jostain. 

NIin siis se on sinun tunteesi, ei ap:n. Sinä olet vastuussa omista tunteistasi ja tulkinnoistasi. Voisit ehkä pohtia, miksi luulet, että ap olisi suuttunut tai murjottaa. Mikä saa sinut tulkitsemaan asian negatiivisuuden kautta. Haluaisitko, että ap käyttäytyy tai toimii sinua miellyttävällä ja sinulle helpolla tavalla? Tärkeintä on, että pidät erillään omat tunteesi ja toisen tunteet. Kuulostaa siltä, että sinulla ei ole welkeää rajaa siitä, mikä on toisen henkilön tunnealuetta ja mikä omaasi. Siitä voi jossain vaiheessa kehittyä jonkinlaista mielen kaaosta ja ahdistusta itsellesi. Oletko vielä kovin nuori?

Taas vanha selitys ja vastuunpakoilua omasta käytöksestä: sinä olet vastuussa tunteestasi. En käsitä tätä. Ettäkö toinen ihminen voi käyttäytyä miten tahansa ja siitä on ikäänkuin "vastuutonta" vastapuolen loukkaantua. Mutta eikö ole myös vastaavasti jotain vastuuta, ettei ikävää tunnetta aiheuta? Kyllä molemmilla on vastuu, myös omasta käytöksestään on vastuu otettava aikuisen ihmisen. 

Jos minä teen toisen ihmisen olon hankalaksi, jopa loukkaan jotakuta olemalla epäkohteliaasti hiljaa, pyörittämällä silmiäni, olen vastaamatta kun kysytään, sulkeudun itseeni sosiaalisessa tilanteessa, näytän pahantuulisuuteni tai ikävystymiseni selkeästi, puhun tympeällä äänellä jne. Onko selitys silloin vain, että minä nyt vaan olen tämmöinen. Ei huvita, en jaksa, ei kiinnosta, tylsää, turhaa, minulla on kiinnostavampiakin juttukavereia, sun kanssa en vaan viitsi. 

Jos puheliaat ihmiset ovat niin kamalia kuin täällä kerrotaan niin tottavie on tasapuolista, että silloin myös voi kertoa kuinka hankalia puhumattomat ihmiset ovat. Vai saako vain puhumattomat loukkaantua? Ja heistä ei saa mainita mitään muuta kuin hyvää. 

Tutulta kuulostaa, ja jonninjoutavia jaaritteluja ja uteluja en jaksa, olen se mikä olen ja se ei muuksi muutu.

Vierailija kirjoitti:

Aina voi kuitata että on parempi ettet sano ajatuksiasi ääneen.

Tämä on hyvä neuvo. Itselläni on myös tapana sanoa että ehkä minulla ei ole niin paljon sanottavaa tähän keskusteluun tai jotain vastaavaa. Osaan minäkin piikitellä takaisin mutta teen sitä harkitusti.

Suomalaiset ovat tässäkin asiassa suoraviivaisia ja yksinkertaisia: sosiaalisuus = mitä enemmän puhetta ja ääntä lähtee, sitä sosiaalisempi ihminen mielestään on, sisällöstä viis. Aivan sama, vaikka puuttuisi kokonaan kyky kuulla, kuunnella, vastaanottaa ja ymmärtää toisen osapuolen viestintää.

Tähän käytösmalliin yleensä yhdistyy myös epäadekvaatti hymyily tai naureskelu (hymyily tai naureskelu tilanteissa, joihin se ei todellakaan kuulu).  Hi hi hi pääsee vähän joka välissä. Kun tarkennat, että "kertoisitko mikä asiassa nauratti" vastaus on useinmiten: hi hi hi, no emmä tiiä...ku mä on niin sosiaalinen, hi hi hi.. " . Ei, et sä oo sosiaalinen,  pikemminkin on puutteita sisäisessä kontrollissa tilannetajussa ja luultavasti myös kasvatuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet muiden ihmisten seurassa, niin on hieman vaivaannuttavaa, jos et osallistu keskusteluun. Tulee tunne, että murjotat tai olet suuttunut jostain. 

NIin siis se on sinun tunteesi, ei ap:n. Sinä olet vastuussa omista tunteistasi ja tulkinnoistasi. Voisit ehkä pohtia, miksi luulet, että ap olisi suuttunut tai murjottaa. Mikä saa sinut tulkitsemaan asian negatiivisuuden kautta. Haluaisitko, että ap käyttäytyy tai toimii sinua miellyttävällä ja sinulle helpolla tavalla? Tärkeintä on, että pidät erillään omat tunteesi ja toisen tunteet. Kuulostaa siltä, että sinulla ei ole welkeää rajaa siitä, mikä on toisen henkilön tunnealuetta ja mikä omaasi. Siitä voi jossain vaiheessa kehittyä jonkinlaista mielen kaaosta ja ahdistusta itsellesi. Oletko vielä kovin nuori?

 

Taas vanha selitys ja

Tosi asia on, kun katsot ympärillesi ja elät tässä maailmassa, niin toinen ihminen voi todellakin sanoa tai käyttäytyä ihan miten tahansa. Se omista tunteista vastuun ottaminen jää todellakin sinulle, samoin päätös siitä miten tilanteessa ikinä päätät reagoida (lähdetkö pois, alatko vänkäämään, haastatko, jne.), samoin se mitä tästä sitten seuraa. Toinen osapuoli sitten vastaa tietysti  omista siirroistaan.

Hiljaisuus voi olla hänen päötöksensä. Harvoin siitä on haittaa, joskus jossain tilanteissa ehkä on. Niin tai näin, hänen tehtäväsä ei ole ns. hoitaa sinua ja sinun tunneskaalaasi sen mukaan miten milloin olet saanut päähäsi häntä tulkita. Sitä on se vastuu omista runteista. Toimikoon tämä vastaus sinulle harjoituksena, kuinka hallita triggeröitymistä. Tämä on vielä aika helppo harjoitus.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset ovat tässäkin asiassa suoraviivaisia ja yksinkertaisia: sosiaalisuus = mitä enemmän puhetta ja ääntä lähtee, sitä sosiaalisempi ihminen mielestään on, sisällöstä viis. Aivan sama, vaikka puuttuisi kokonaan kyky kuulla, kuunnella, vastaanottaa ja ymmärtää toisen osapuolen viestintää.

Tähän käytösmalliin yleensä yhdistyy myös epäadekvaatti hymyily tai naureskelu (hymyily tai naureskelu tilanteissa, joihin se ei todellakaan kuulu).  Hi hi hi pääsee vähän joka välissä. Kun tarkennat, että "kertoisitko mikä asiassa nauratti" vastaus on useinmiten: hi hi hi, no emmä tiiä...ku mä on niin sosiaalinen, hi hi hi.. " . Ei, et sä oo sosiaalinen,  pikemminkin on puutteita sisäisessä kontrollissa tilannetajussa ja luultavasti myös kasvatuksessa.

Niin totta tuo, että sosiaaliseksi itseään kutsuva puhuu mitä vaan, ei huomaa jos vastapuolta ei kiinnosta koko puheenaihe, jatkaa vaan kailotustaan. En tiedä, onko tää jotenkin suomalaisille tyypillistä vaiko ei mutta moni on tällainen ja vielä ylpeä siitä. Ei mitään yritystä olla keskusteleva, vastavuoroisesti toiseltakin kyselevä. Kaakatetaan vaan omaa juttua. Kun toinen sanoo jotakin niin ei todellakaan yhtään kysymystä toisen aiheesta, oma kaakatus ja ylpeys ekstroverttiydestä vievät voiton. Heille tulee mieleen vaan jokin hauska oma juttu ja alkavat tarinoida sitten siitä.

Jokaisessa työyhteisössä on pari tällaista ja he vievät liikaa puhe- ja äänitilaa.

Huvittavinta tää huomauttaminen on ollut tilanteissa, joissa molemmat olemme hiljaa, siis minä ja kuka ikinä asiasta huomauttaa. Enhän mä siinä tilanteessa yksin hiljaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Huvittavinta tää huomauttaminen on ollut tilanteissa, joissa molemmat olemme hiljaa, siis minä ja kuka ikinä asiasta huomauttaa. Enhän mä siinä tilanteessa yksin hiljaa ole.

Tää nyt on tosi kummallista!

Vierailija kirjoitti:

jouduin kerran pitemmälle bussimatkalle tällaisen ihmisen kanssa. Alun perin yhden yhteisen ystävämme piti tulla mukaan, mutta hän joutui sitten perumaan. En tuntenut tätä ihmistä kuin pintapuolisesti, ystäväni sensijaan oli ollut jo koulukaveri hänen kanssaan.

Ja että se matka oli piiiiitkä ja tylsä ja vaivaannuttava. Yritin avata keskustelua ja ainoa mitä sain irti oli "niin varmaan".  Olen itsekin introvertti mutta osaan käyttäytyä. Ei ole mahdottoman vaikeaa saada kakaistua jotain järkevää vastausta.  Olen minäkin itsekseni viihtyvä ja tarvitsen omaa aikaa, väsyn seurassa ja se vaatii palautumista, mutta en kutenkaan esitä mykkää kun seurassa olen.

Tuo oli jo todella tylyä ja epäkohteliasta. Enpä sen jälkeen tämän ihmisen kanssa yrittänyt tutustua.

Lulisi että toisellakin osapuolella on todella tylsää istua  kivipatsaana, ja hänkin olisi voinut reissun perua omalta osaltaan jos minun kanssani ei o

Mä voisin olla tuollainen kuin tuo jonka kanssa jouduin istumaan. Koska minä en kerta kaikkiaan KEKSI mitään sanottavaa. Yritän kyllä, mutta päähän ei tule mitään. Kohteliaasti vastaan jos toinen kysyy jotain, mutta en osaa jutella sen enempää. Itseäni ei myös haittaa eikä ole tylsää, vaikkei juteltaisi yhtään mitään. Mutta jos huomaan, että toinen vaivautuu, sitten minua alkaa ahdistaa se että en osaa olla luontevampi, mutta ei se ahdistuminen yhtään auta että sen paremmin keksisin puhuttavaa.