Puhun ihan tyhmiä, hävettää kaikki mitä suustani päästän.

Olen täysin samassa paatissa kanssasi AP. Onko sinulla taustalla traumoja, kiusaamista, ahdistusta, huonoja kokemuksia aiheeseen liittyvistä tilanteista jne?

Häpeää kannattaa pyrkiä oppia kohtaamaan uudella, itselle vieraalla tavalla. Automaatio itselläni aiheuttaa sen, että alan heti solvaamaan itseäni. Olen huono, olen tyhmä. Ratkaisuna menen piiloon maailmalta, mikä luo lisää ahdistusta asian uudelleen kohtaamiseen.

Seuraavan kerran kun "mokaat" ja ylianalysoit tilannetta kotona, niin kiitä kokemusta että huh, olipa hyvä kokemus sillä voin harjoitella uutta näkökulmaani. Se vaatii nimittäin toistoja, jotta edes kävelisi askeltakaan eteenpäin asiassa. On siis erittäin hyvä, jos niitä mokia tulisi jatkossakin.

Olen myös sitä mieltä, että jos kohtelet muita kuitenkin kunnioittavasti, on aivan yks ja sama kuinka älyllisesti lahjakkaalta vaikutat. Itse en hakeudu liian älykkäisiin keskusteluihin, mutta syvällisiä tykkää jutella luonnostaan. Säästäkin voin tarvittaessa puhua.

Tsemppiä.

Unohtuipa kertoa esimerkkejä uusista näkökulmista, mutta ehkä pitää tietää taustaasi enemmän.

Itselläni itseviha ja tyytymättömyys itseeni on niin suurta, että uudet näkökulmat sivuavat tätä aihetta. Ratkaisu ei ole mennä peilin eteen ja toistaa kymmenen kertaa kuinka kaunis olen. Vitut. Vaan myötätuntoinen ajattelutapa, vikojensa salliminen, sen ymmärtäminen ettei muiden ajatuksilla ole väliä (ethän edes osaa lukea ajatuksia, vaan usein laitat omaa negaatiotasi itseäsi kohtaan muiden ajattelemana). 

Onneksi meistä kaikista ei tarvitse tulla puheammatin edustajia (onko tämäkään edes sana). Minä haluan löytää oman paikkani ja jatkaa sosiaalisten tilanteiden harjoittelua muualla kuin puhemikin äärellä.

Harjoitteluun kuuluu myös sen hyväksyminen, etten ole puhetaidoiltani niin hyvä kuin vaikkapa joku supliikki myyntiedustaja, vuosia aiheeseen perehtynyt alansa ammattilainen tai vaikkapa presidentti.

Häpeä istuu meissä suomalaisissa lujassa. Varsinkin naispuolisissa. Muistatteko lapsuudesta kuinka kasvatettiin sanoilla "etkö yhtään häpeä", "häpeisit nyt ees vähän", "aina sua saa hävetä", "mitä muutkin nyt ajattelee". Tytöiltä vaadittiin kilttiä ja hyvää käytöstä.

Ihana vertaistukiketju <3

Viimeksi eilen sadattelin itselleni työpäivän jälkeen, että "miksi et voi olla hillitty ja normaali??!!!" 

Vierailija kirjoitti:

Unohtuipa kertoa esimerkkejä uusista näkökulmista, mutta ehkä pitää tietää taustaasi enemmän.

 

Itselläni itseviha ja tyytymättömyys itseeni on niin suurta, että uudet näkökulmat sivuavat tätä aihetta. Ratkaisu ei ole mennä peilin eteen ja toistaa kymmenen kertaa kuinka kaunis olen. Vitut. Vaan myötätuntoinen ajattelutapa, vikojensa salliminen, sen ymmärtäminen ettei muiden ajatuksilla ole väliä (ethän edes osaa lukea ajatuksia, vaan usein laitat omaa negaatiotasi itseäsi kohtaan muiden ajattelemana). 

Kyllä, osaat hyvin kertoa miten näitä häpeähetkiä pitäisi käsitellä. Tavallaan automaattisesti minullakin ryöpsähtää kaikki päälle mutta joskus se ei aiheuta niinkään tunneketjureaktiota vaan tunnen vain häpeää kuin normaalina olotilana. Siis en reagoi siihen tunteella mutta tunnen sen. Sitten välillä vaan päästäni taas h****aan seinään kun möhlin sanoissani. 

Näin iän myötä olen oppinut olemaan enemmän välittämättä hetkistä joista nolaan itseni ja ajattelen enemmänkin näin "nonni, siinä se tunne taas tulee, tässä sitä ollaan taas" ja keskityn tekemiseen. 

Mutta joskus ei tietenkään pysty. Häpeä on ihan hirveä tunne vaikka tavallaan siihen tottuu. 

No joo, oon minulla traumoja tosi paljon lapsuudesta lähtien. Myös kiusaamista vartalostani ja ylipäätään. Jopa omat vanhemmat ovat kritisoineet painoani aina lapsesta saakka. Alkoholisteja molemmat. Sellainen kai perus -90-luvun perhe. Kaikkea draamaa. 

Kaiken kaikkiaan uskon, että meillä on varmaan tässä ajatuksissa tärkeä rooli. Minun pitäisi sinnikkäästi harjoitella sisäistä puhetta ja sitä minkälaisia ajatuksia tuotan tai mitä uskon. 

Kuulin eilen, että ajatuksemme satuttaa meitä itseämme eniten mutta ajatuksemme voivat myös tehdä meistä ehjiä. Tai jotain sellaista, ehkä siinä on perää? :D 

Oon just herännyt niin en tiedä millainen kirjoitus tästä tuli mutta hyvää huomenta ja kaikkea hyvää meille! 

Ap 

Ihanaa kuulla, etten ole ainoa! Olen oikeastaan koko ikäni miettinyt, onko minulla jokin häiriö, koska en hallitse puheitani ja ne tulevat ulos ihan eri muodosssa kuin mitä ajattelin. Tai sanon ennen kuin ajattelen, töksäyttelen, en yhtään tajua, mikä sopii mihinkin tilanteeseen. Sammakoita siis karkailee jatkuvasti. Olen aina ollut tällainen.

Olen kohtuullisen älykäs kuitenkin ja koulu sekä opiskelut ovat menneet ihan hyvin. Sosiaaliset tilanteet taas eivät, en osaa puhua ihmisiksi, en vain hallitse muiden koodistoa tai jotain. Työelämässä varsinkin edustustilanteet ovat olleet vaativia ja olen jälkeenpäin ihan puhki skarpattuani.

Toisia ihmisiä en kuitenkaan koskaan kommentoi pahalla, se on tiukasti sisäistettynä.

Toinen vaihtoehto on mykkyys. On kivempi että toinen sanoo jotain. Ehkä keksii seuraavelle kerralle paremmat sanat. Kiireessä voi vastata hullusti tai kirjoittaa sitä sun tätä.

Vierailija kirjoitti:

Toinen vaihtoehto on mykkyys. On kivempi että toinen sanoo jotain. Ehkä keksii seuraavelle kerralle paremmat sanat. Kiireessä voi vastata hullusti tai kirjoittaa sitä sun tätä.

Minusta taas tuntuu että moni pitää mykkyydestä enemmän. Esimerkiksi deittaillessa saan itse aina paljon paremman vastaanoton jos vaan istun hiljaa ja kuuntelen toisen juttuja. Jos erehdyn vähänkään enemmän höpöttämään, pakit on taattu :D mitä puheliaampi seuralainen, sitä varmemmin hän minusta pitää, koska en saa hänen höpinöiltään tilaisuutta puhua typeriä juttujani.

Mykkänä pysyminen ei ole hyvä ratkaisu mielestäni. Sillä vain siirretään itse "ogelmaa". Lainausmerkit, sillä mielestäni sosiaalinen kömpelyys on ymmärrettävää ja jos sammakoita pääsee suusta, niin ratkaisu on jälkipyykki. Jos loukkasit, voit aina pahoitella ja selittää omat vaikeutesi.

Askel kerrallaan, virhe virheen jälkeen, voit vain kehittyä.

Jos taustalla on trauma, niin suosittelen lukemaan kirjoja aiheesta tai menemään jopa terapiaan hakemaan itselle sopivia työkaluja.

 Olet AP siinä oikeassa, että sisäinen puhe merkitsee paljon. Mutta muista, että muutos ei tapahdu hetkessä. Voi mennä vuosia, sillä se negatiivinen itsensä ruoskinta on automaatio ja on voinut kehittyä jo lapsena, kuten tilanteestasi voi päätellä. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Et vaikuta yhtään tyhmältä, vaan erittäin sympaattiselta ihmiseltä.

    Voi v***u mikä tollo. Huhhuh.

         Hanki itsetunto jostain.

^ sinun kaltaisten on juuri hyödyllistä opetella sosiaalisia taitoja ettei möläyttele tämmösiä nolouksia julkisesti.

Opettele nauramaan itsellesi, niin käännät asian epäonnistumisen sijaan huumoriksi. Ei ole oikeasti niin vakavaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihana vertaistukiketju <3

Viimeksi eilen sadattelin itselleni työpäivän jälkeen, että "miksi et voi olla hillitty ja normaali??!!!" 

Minä taas olen ihan huomattavan älykäs, mutta annan itsestäni kuvan kuin olisin joku bimbo kun päpätän mitä sattuu. Ihana ADHD <3 No, ei voi mitään.

Minäkin piiskaan itseäni aina sosiaalisten tilanteiden jälkeen. En häpeän takia pysty nauramaan itselleni. 

Jälkeenpäin häpeän aina, että mitä menin sanomaan . Aina .

Onneksi mulla on kohtalotovereita , mietin sanomisiani monta päivää kuukausiakin

Vanhat, häpeälliset tilanteet pyörivät mielessä vielä vuosikymmeniä myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Samaistun. Varsinkin uusien ihmisten seurassa tämä korostuu kun jännitän tilannetta. Usein mietin jo sillä hetkellä kun sanon jotain noloa että miksi hitossa mun piti sanoa tämä. Ja sitten toivon ettei mun tarvitse nähdä sitä ihmistä enää koskaan.

Tämä on kyllä niin tuttua! Sitten möläytän mitä sattuu ja märehdin asiaa jälkeenpäin. Ja pitkään märehdinkin. Sanon jopa itelleni , että "hirtä itses ettei tarvii enää hävetä ".