Sinä pienituloisen perheen lapsi. Vaikuttaako asia sinuun vielä aikuisena?

Mä tulen pienituloisesta perheestä. Mulle kalliit kengät maksaa 100e, kallis auto 20t, kallis laukku 200e, kallis ripsiväri 25e.

Mun ystävä on varakkaan perheen lapsi, joka on aina elänyt elämää, jossa käytössä on reilusti keskivertoa enemmän rahaa. Hänelle kalliit kengät ovat yli 800, kallis auto yli 70k, kallis laukku yli 2000e ja kallis ripsiväri 45e.

Vaikuttaa. Äitini eli yli varojensa ja menetti luottotiedot ja tästä johtuen lapsena oli välillä ruuastakin pulaa. Tästä tuli itselleni sellainen "pelko" että minäkin eläisin yli varojeni joten en ole koskaan hankkinut luottokorttia, en osta koskaan mitään velaksi/osamaksulla, ja minun täytyy tietää koko ajan euron tarkkuudella tilini saldo. Lisäksi samat asiat joita muut ovat jo sanoneet: en osta mitään kallista jne.

Kerran oli myös sellainen tilanne että lento takaisin Helsinki-Vantaalle tuli myöhässä aamuyöllä, jolloin oli juuri se hetki ettei juna keskustaan enää kulkenut. Päädyin sitten odottelemaan lentoasemalla aamun ensimmäistä junaa, koska minulle ei tullut edes mieleen että taksillakin voisi mennä :D

Köyhä lapsuus vaikutti siten, että nykyään vain paras on kyllin hyvää. Ykkös luokkaa aina autot ja matkat. Teen paljon töitä ja käytän paljon rahaa.

Vaikuttaa, vaikka emme käyneet missään ruokajonoissa tms. Äitini oli aivan liian ylpeä pyytämään apua. Lapsena elämä oli vähän sivupoluilla muihin verrattuna, nuorena aikuisena menin vieläkin enemmän eri polulle kuin ikäluokkani. Jotenkin koko lapsuutta ja nuoruuttaa varjostaa ulkopuolisuuden tunne, on muiden maailma ja sitten maailma jossa on itse. Olen alisuoriutunut, en ole koskaan ajatellut että hienoa asiat, urat tai työpaikat kuuluvat siihen omaan maailmaan jossa itse olen, vaan kuuluu siihen toisten maailmaan.

Kymmenien vuosien jälkeen olen vasta tajunnut, että olen ihan fiksu ja olisin voinut menestyä niillä aloilla, joille olisin halunnut mennä. Nyt menee taloudellisesti ihan hyvin, naimisissa ja kaksi lasta, olemme ihan mediaanituloisia molemmat. Yritän lapselle opettaa että harrastukset ovat etu, joita kaikki eivät saa ja muutenkin rahan arvoa. Mutta luulen, että ei sitä oikein voi opettaa. Ei kahden aikuisen taloudessa kasvava lapsi tule koskaan ymmärtämään, millaista se on kun on vain yksi.

Törsääminen ei kiinnosta, säästän myös paljon. Lapsi saa harrastaa mitä haluaa. Haluan matkustella,siihen menee rahaa, mutta merkkituotteita en osta merkin takia. Valtaosa vaatteista ja tavaroista käytettynä. Mieskin on köyhemmistä olosuhteista, ollaan vähän nuukia oikeasti. Parsitaan vaatteita ja mietin joskus mitä lapsistaajatellaan, kun kulkevat niin reikäsissä vaatteissa. Lapsille on myös hyvät säästöt ja sijoitukset ja meillä pari sijoitusasuntoakin. 

Ymmärrän köyhän identiteetin, enkä oikein itsekään tiedä miten siitä pääsee eroon kokonaan. Ravintolat tuntuivat vääriltä pitkään, nyt ajattelen että tuen palveluita ja ekologisista syistä ostan mielemmin palveluita kuin tavaroita. Stockmannilla en vieläkään osaa käydä. Tokmanni tuntui oikeammalta. Ostan punalaputettuja tuotteita ja kaikenlainen pihistely tuntuu oikeammalta. 

Kyllä. Vaikka kuulunkin palkkatuloillani pitkälle ylimpään tulodesiiliin, pelkään lähes vainoharhaisesti irtisanomista ja sen myötä tulojen pienentymistä & NÄLKÄÄ!

Siksi en laske työtuntejani jos pitää venyä.

Hyvä jos et osta untuvatakkeja. Se tuotanto on järkyttävää eläinrääkkäystä, koskee myös eettisiksi väitettyjä. 

Noin muuten, ei ollut noin köyhä lapsuus, mutta kuitenkin sen verran vähät varat että en koskaan pyytänyt mitään kallista ja enpä sitten saanutkaan kuin lähinnä toisten vanhoja vaatteita. Nykyisin voin ostaa kalliihkoja ja laadukkaita tuotteita, mutta en esim. käy kampaajalla vaan leikkaan hiukset itse enkä halua että päällepäin näkyisi vaatteissa mitään merkkejä. En esim. käsitä minkä hintaisia laukkuja ihmiset ostavat, vaikka niillä ei ole sen kummempaa funktiota. Ei niinkään ole tunne etten ansaitsisi, vaan pidän tuhlailua typeränä, jos tuotteella ei ole selkeästi parempi laatu ja esim. todistetusti eettinen tuotanto. Eli minuun on varmaan iskostunut että rahaa pitää käyttää järkevästi, eikä mielihyvän vuoksi. Ei se paha asia ole. Toki mielihyvää sitten saa niistä järkevistä harkituista ostoksista.

Minä kyllä näytän aika hampuusilta vaikka on ihan kohtuulliset tulot, koska säänmukaisuus ja mukavuus merkitsevät paljon. Minulla voi silti olla hyvät kengät yms. mikä ei päällepäin näy, mutta olen pitänyt tärkeänä. Eli kotoa olen kai oppinut että nuhjuinen köyhä ulkoasu ei ole häpeä.