Olenko vastuussa ikääntyneen vanhemman hoidosta? Ja missä menee raja?

Vierailija kirjoitti:

Nykysuomalainen on ikuinen lapsi. Tottunut siihen, että yhteikunnan koneisto on kuin pyhä iskä tai äippä, joka huolehtii ja ottaa koppia kun itse taaperoi elämän miinakentällä. Yhteiskunnalle ulkoistetaan lastenhoito ja kasvatus ja nyt tulee ihan kuin yllärinä että omat vanhemmat vanhenee että missä se yhteiskunta oikein luuraa? Hei haloo! Mä täällä! 

Yhteiskunta on äkkiä kuin juoppo äiti, joka ei huolehdi taaperoista kun muksut tulee tarhasta mustelmilla ja väärät kengät jalassa, yhteiskunnan vika! Minttumaaritin vatsa on kipeä ja hän valvoo kaiket yöt koulukiusaamisen takia, mutta vanhemmat lähettää hänet joka aamu "kivakouluun" miinakentälle, koska se on yhteiskunnan velvollisuus  huolehtia lapsen hyvinvoinnista. Naurettava ajatus edes että vanhemmat vois ottaa lapsensa kotiopetukseen ja tehdä koulusta rikosilmoitus.

Mummi ja ukki makaa p*kasissa vaipoissaan sänkyihin huumattuina ja isot lapset huutaa yhteiskuntaa

Tämä on kyllä kaikessa tragikoomisuudessaan totta. "Yhteiskunta on äkkiä kuin juoppo äiti", on aivan loistava vertaus! Ikävä kyllä tämä nykysuomalaisen ikuinen lapsuus on jo vuosikymmeniä vanha vitsaus ja näin ollen myös nykyiset vanhukset ovat näitä, jotka odottavat jonkun toisen eli yhteiskunnan kantavan vastuun, niin ettei heidän tarvitse.

Nyt olemme sitten yhteiskuntana tilanteessa, jossa ikuisia lapsia on jo kolmessa, ellei jo neljässä sukupolvessa.

Vierailija kirjoitti:

Naapurin mummelilla on tilanne "omaiset hoitaa". Monta kertaa viikossa kuikkii oven suussa ja kysyy apua apteekin, kauppa- asioihin ja kerran jopa imurointiin. Meillä päin on hyvin palveluita tarjolla kunnallisesti ja yksityisesti. Mummo asuu isossa arvoasunnossa ja silloin harvoin kun lapsia näkyy, ajelevat ökyautolla. Ihmettelen tosiaan, miksi ei mummolle hommata apua.

Sama juttu meillä kt-naapurissa. Yli 90-v. vanhus asuu yksin, kotihoito käy päivittäin, mutta omaisia näkyy vieraisilla ehkä pari krt. kuussa. Varakas suku (erään tunnetun kauppaketjun omistajia), mutta vanhuksen asiat ei tunnu kiinnostavan. Vanhus on muistisairas, erittäin huonokuuloinen, mutta fyysinen kunto ikäisekseen ok. Hortoilee talon käytävillä ja hississä, välillä soittelee naapuriden (kuten meidän) ovikelloa ja kyselee jotain epämääräistä... Talon asukkaat ovat tehneet useita huoli-ilmoituksia vimeisen kahden vuoden aikana, kun vanhuksen muisti on heikentynyt rajusti, mutta ei mitään vaikutusta. Syy on varmaankin omaisten piittaamattomuudessa, luulevat kai, että kotihoito riittää. Ihmettelen todella tuota suhtautumista, kun rahaa olisi yksityiseen hoivakotipaikkaan tmv.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lupasin aikanaan vanhemmilleni et hoidan heitä loppuun asti kotona ja olen jo hoitanut yli 15 vuotta.Tämä vaati sen et erosin vaimostani, joka aamu  sekä ilta hoidan lääkkeet sekä kaikki muutkin asiat mitä tarvitsee.Periaatteessa käyn vain kotona nukkumassa muuhun ei aika työn ohella riitä,he ovat nyt 96 ja 97v rahan takia en tätä tee apuja en ole heille hakenut eli minun vastuullani on koko homman pyöritys eikä tuo liiemmälti stressaa itseäni.

Just! Miten uhrautuvaista! Ja kun vanhempasi delaavat, jäät yksin. Kuka sinut hoitaa?

Ihminen saa tehdä mitä tahtoo.  Ilman, että mölistään uhrautumisesta.  Nämä halveksijat on todennäköisesti juuri niitä, jotka itse ei ymmärrä ollenkaan sitä, että jotkut todella haluaa tehdä näin.  Ja itse eivät suurin surminkaan siihen ryhtyisi, mutta tuntevat samalla siitä alempiarvoisuutta ja häpeää, vaikka eivät sitä itselleenkään myönnä, saati toisille.  Siksi määkivät muita uhrautujiksi.  Kun joistakin on siihen, mihin itsestä ei!

Kun vanhemmat delaavat?  Mitä se asia tähän kuuluu, mitä kirjoittajalle sitten tapahtuu?  Se on hänen asiansa.  Ja hänen vanhuutensa aikanaan ihan toinen juttu.  

Me voidaan jokainen kysyä itseltämme, kuka meidät hoitaa, kun tulemme vanhaksi.  Luultavasti kukaan ei osaa siihen suoralta kädeltä vastata.  Mistä me tiedämme, miten elämänkaaremme menee.  Kuka tulee elämäämme, kuka jää pois.

Nro 517: "Reipas ja tunnollinen lammas, minun mielestäni sinä kyllä hoidat ja huolehdit kommenttiesi perusteella vanhemmistasi juuri siten miten nykyaikana ihmiset hoidon ja huolehtimisen ymmärtävät. Vaikuttaa siltä, että sinulle (entisenä hoitajana?) hoito tarkoittaa konkreettista "kädet savessa" olemista. Se, että huolehdit heille avun ammatti-ihmisiltä ja olet joka tapauksessa koko ajan henkisesti heille läsnä, on minun mielestäni ihan kyllä kokoaikaista hoitamista ja huolehtimista.

Olen saanut sellaisen kuvan, että hoidat ja huolehdit vanhemmistasi vieläpä todella hyvin. Se, että ostaa hoitoon ja huolehtimiseen ammattiapua, ei tee siitä yhtään sen huonompaa, mikäli kuitenkin on koko ajan henkisesti läsnä vanhemmilleen. Toki ymmärrän, että tämä ei kaikkien vanhempien kohdalla ole mahdollista."



Kiitos :) Mä ajattelen niin, että mä nyt huolehdin, että vanhempani tulevat hoidetuiksi. En hoida itse. Mun vanhemmat taas olisivat halunneet, että mä myös hoidan. Siis teen kaikki "kädet savessa" hommatkin. Ja tästä ollaan käyty isän kanssa kädenvääntöä vähän yli vuosi, koska isä ei olisi millään halunnut sinne ulkopuolista apua. Kun reilu vuosi sitten sain puhuttua isän ympäri siihen, että hyvinvointialueelta tulee edes palveluntarpeen ohjaaja käymään, sekin oli jo lottovoitto. Isä kun oli sitä ennen kertonut, ettei äiti ollut moneen kuukauteen suostunut menemään suihkuun. Mä soitin sitten palveluntarpeen ohjaajalle ja kerroin tilanteen. Olin itse paikalla, kun kävi. Ja kun tämä ohjaaja kysyi peseytymisestä, isä sanoi, ettei mitään ongelmaa, tytär kyllä hoitaa. Ohjaaja kääntyi katsomaan mua ja mä pudistelin vain päätäni. 



Siivouspalvelun suostuivat ottamaan viime elokuussa, mutta vasta helmikuussa kotihoidon palveluita sekä turvapalvelun. Ja tämäkin varmaan vain siksi, että mun oma terveyteni romahti. Jouduin yks kerta isältä kysymään suoraan, kumman hän haluaa haudata ensin: vaimonsa vai tyttärensä. 



Mä ymmärrän paremmin kuin hyvin omaisia, jotka pikkuhiljaa ajautuvat ottamaan yhä enemmän vastuuta vanhempiensa hoidosta. Alussa on ihan kivakin käydä silloin tällöin  auttelemassa ja siinä sivussa sitten rupatellakin kaikenlaista mukavaa. Juoda vaikka kahvitkin päälle. Vanhusten avuntarve harvoin kasvaa yhdessä yössä (ellei sitten tule jotain aivoinfarktia ja sen seurauksena hemiplegiaa tms) vaan se tulee pikkuhiljaa. Ensin ehkä enintään kerran kuukaudessa, sitten kaksi, sitten kerran viikossa, sitten kolme kertaa viikossa, sitten kerran päivässä ja jossain vaiheessa 5 kertaa vuorokaudessa. Kun siihen ruljanssiin on kerran lähtenyt, voi olla vaikeaa päästä rimpuilemaan itseään siitä enää irti. Varsinkin, kun se vanhus ajattelee, että olethan sä ennenkin tehnyt kaiken, mitä olen tarvinnut.  Kuten aloittaja otsikossaan kysyikin: missä menee raja? Sen rajan jokainen joutuu päättämään itse. 

Vierailija kirjoitti:

Tee niin kuin minun kaksi kakaraa teki ,olin silloin noin 50v.Toinen muutti 300km päähän perheineen ja toinen kun olin noin 60 v.Ulkomaille. Suomessa asuvaa näen noin 1-2 kertaa vuosi.Matkat työ, harrastus,perhe ymm.Eivät  kerkiä tavata,ei soittaa.Että ihan omilla ollan yksin elävänä naisena ja itsestä vastaan.Seuraavana sitten yhteiskuntaa.Elämää,

Kutsut lapsiasi kakaroiksi? Ehkä etäisyyden ottoon on syynsä. 

Itse oon ainut lapsi. Oon varautunut siihen, että tulevaisuudessa hoidan omat vanhempani. En koe sitä velvollisuutena. 

Toivon, että kuolla kupsahdan niin, ettei kenenkään tarvitse minua hoitaa vanhana. Ja jos vanhuus tulee ja apua tarvitsen, niin en todellakaan halua lasteni joutuvan minua hoitamaan. En ole heitä tähän maailmaan saattanut, jotta pitäisivät minusta huolta. Toivottavasti elävät omaa elämäänsä. Ja sen olen heille sanonutkin. 

Äitini on aiemmin ollut melko hiljainen ja epäsosiaalinen ihminen. Suvussa on asperger-ihmisiä ja tähän genreen äitini sopii hyvin. Pedantti ja tavoiltaan jäykkä. On hänen tapansa toimia asioissa, ei muita.

Vahti lapsiamme välillä joitain aikoja kun olivat nuorempia. Ne tahtoivat usein päättyä johonkin konfliktiin äitini ja lasten välillä. Hermostui pienistä asioista ja sanoi suuttuessaan pahasti ja tökerösti.

Kävi meillä, mutta lapsiamme ei halunnut kotiinsa kylään kun tulee liikaa ääntä ja liikettä. Suosi yhtä lapsistamme ja parjasi vuorotellen muita. No, nyt on sitten näiden kylmähköjen välien ansiota että lapseni eivät mummolla käy. Minä ainoastaan käyn. Kerran yksi lapsistamme meni sinne ja mummo kysyi että: ai, eikös Liisa tullutkaan?(Liisa on se mummon lempilapsi). Ei vaan osaa käyttäytyä. Niin ihmekös se, jos kävijöitä ei ruuhkaksi asti ole.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Äitini on aiemmin ollut melko hiljainen ja epäsosiaalinen ihminen. Suvussa on asperger-ihmisiä ja tähän genreen äitini sopii hyvin. Pedantti ja tavoiltaan jäykkä. On hänen tapansa toimia asioissa, ei muita.

Vahti lapsiamme välillä joitain aikoja kun olivat nuorempia. Ne tahtoivat usein päättyä johonkin konfliktiin äitini ja lasten välillä. Hermostui pienistä asioista ja sanoi suuttuessaan pahasti ja tökerösti.

Kävi meillä, mutta lapsiamme ei halunnut kotiinsa kylään kun tulee liikaa ääntä ja liikettä. Suosi yhtä lapsistamme ja parjasi vuorotellen muita. No, nyt on sitten näiden kylmähköjen välien ansiota että lapseni eivät mummolla käy. Minä ainoastaan käyn. Kerran yksi lapsistamme meni sinne ja mummo kysyi että: ai, eikös Liisa tullutkaan?(Liisa on se mummon lempilapsi). Ei vaan osaa käyttäytyä. Niin ihmekös se, jos kävijöitä ei ruuhkaksi asti ole.

Ap.

tarkoitan että kun ei osaa antaa lämpöä lapsenlapsille, vaan on kylmä ja jäykkä tai suosii vain yhtä lempilapsenaan niin ei pidä ihmetellä miksi kukaan ei käy katsomassa vanhana.

Ap.

Kävin läpi tuon saman, mitä sinä tunnut nyt käyvän. Loppuun asti. Raskaalta joskus tuntui, mutta nyt on kevyt mieli. Parhaani tein. 

Itsellä 9-kymppinen äiti, jolla ei ole muistisairautta, mutta joka ei koskaan vaivautunut oppimaan tietokoneiden käyttöä, nettiä, älypuhelinta jne. eikä niin ollen osaa hoitaa monia asioitaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse oon ainut lapsi. Oon varautunut siihen, että tulevaisuudessa hoidan omat vanhempani. En koe sitä velvollisuutena. 

Asutteko samalla paikkakunnalla ja lähekkäin? Muutatko sinä vanhempien luo vai he sinun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse oon ainut lapsi. Oon varautunut siihen, että tulevaisuudessa hoidan omat vanhempani. En koe sitä velvollisuutena. 

Asutteko samalla paikkakunnalla ja lähekkäin? Muutatko sinä vanhempien luo vai he sinun?

Ja lisäkysymys: miten ehdit hoitaa vanhukset, oman työsi/perhe-elämän ohessa?

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 517: "Reipas ja tunnollinen lammas, minun mielestäni sinä kyllä hoidat ja huolehdit kommenttiesi perusteella vanhemmistasi juuri siten miten nykyaikana ihmiset hoidon ja huolehtimisen ymmärtävät. Vaikuttaa siltä, että sinulle (entisenä hoitajana?) hoito tarkoittaa konkreettista "kädet savessa" olemista. Se, että huolehdit heille avun ammatti-ihmisiltä ja olet joka tapauksessa koko ajan henkisesti heille läsnä, on minun mielestäni ihan kyllä kokoaikaista hoitamista ja huolehtimista.

Olen saanut sellaisen kuvan, että hoidat ja huolehdit vanhemmistasi vieläpä todella hyvin. Se, että ostaa hoitoon ja huolehtimiseen ammattiapua, ei tee siitä yhtään sen huonompaa, mikäli kuitenkin on koko ajan henkisesti läsnä vanhemmilleen. Toki ymmärrän, että tämä ei kaikkien vanhempien kohdalla ole mahdollista."



Kiitos :) Mä ajattelen niin, että mä nyt huolehdin, että vanhempani tulevat hoidetuiksi. En hoida itse. Mun van

Näissä kertomuksissasi käy aina niin hyvin ilmi se, ketkä niitä oikeasti itsekkäitä, kylmiä ja empatiakyvyttömiä ovat. NE VANHUKSET! Isäsikin, mikä itsekkyys olettaa, että kyllä sinä hoidat kaiken, vaikka et itsekään enää ihan nuori ole, teet täyspäiväistä työtä ja on omiakin terveysongelmia.

Tuo on hyvin yleistä: mieltävät, että kuka hyvänsä heitä nuorempi on noin 25, tarmoa täynnä ja terve. Ja eihän nyt toimistotyö ketään väsytä ja kyllä nuori ihminen jaksaa vaikka yöllä vähän joutuisikin heräilemään.

Minulla on muuten yksi neuvo niille, jotka eivät ole vielä auttajana: älkää koskaan vastatko puhelimeen, ja pitäkää puhelin yöllä lentotilassa. Tehkää selväksi, että sinä soitat kun on aikaa, jos vanhempi haluaa ottaa yhteyttä, laittaa viestin mikä on asia. Itse tein tämän jo kolmikymppisenä, kun sekä äitini (silloin vielä työelämässä, mutta välillä työtön)ja siskoni(äitiyslomalla) yhtäkkiä alkoivat kuvitella, että minulle voi soitella aina ja koska vaan ruikuttaakseen jostain. En ole mikään likasanko ja muutenkin vihaan puhelimessa puhumista. Onneksi sitten tuli älypuhelimet ja WA.

Anyway muistakaa, että teidän ei ole mikään pakko olla puhelimen päässä koko ajan. Itse ostin vanhanaikaisen puhelinpöydän ja pidän puhelinta siinä, enkä ota sitä mukaani mihinkään ikinä. Kaikki tämä rajoittaa sitä, miten paljon muut voivat häiritä sinua.

Toisekseen, älkää antako hyppyyttää itseänne pikkuasioilla. Jos vanhus ei osaa käyttää televisiotaan, hän on hyvä ja opetelee tai lukee kirjaa. Liiallinen auttaminen vaan mahdollistaa sen, että heittäytyvät avuttomiksi ja taantuvat kiihtyvää tahtia. Mahdollistaminen ei ole auttamista.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä 9-kymppinen äiti, jolla ei ole muistisairautta, mutta joka ei koskaan vaivautunut oppimaan tietokoneiden käyttöä, nettiä, älypuhelinta jne. eikä niin ollen osaa hoitaa monia asioitaan.

Sen olisi ollut pakko opetella, jos kukaan ei olisi tehnyt puolesta ja ruvennut mahdollistajaksi. Ja voihan se vieläkin oppia.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Kiitos :) Mä ajattelen niin, että mä nyt huolehdin, että vanhempani tulevat hoidetuiksi. En hoida itse. 

Näin minäkin yritän toimia. Että huolehdin että äitini asiat tulevat hoidetuksi. Ennen kotihoidon ja kauppapalvelun mukaantuloa aloin olla aika loppu. Työ ja oma perhe+ äitini jonka tarpeet eivät loppuneet mihinkään. Juuri kun olin saanut kasan asioita hoidettua niin taas tarvitsisin tätä ja tuota pyyntöjä satoi koko ajan. Alkoi jo väsymisen myötä tulla kiukkuisuutta ja suoranaista vihantunnetta että olen vain ihminen. En palvelurobotti. Enkä ilmainen piika, jolta voi vaatia koko sjan vain lisää ja lisää. Kotihoidon ja lääkejakeluiden kuntoon säätämisessä meni varmaan pari kuukautta. Mutta nyt kun ne ovat toiminnassa niin joku muukin juoksee ja hyppää siinä apuna, en yksin minä. Itse en halua olla riesa lapsilleni. Asiat täytyy järkätä jotenkin muuten omalta kohdaltani.

 

Ap.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi äitini on aloitekyvytön. Muisitestin läpäisi kuitenkin kun se tehtiin. Kauppa-asioita hoidin itse ennenkuin siirsin ne kaupungin kauppapalvelulle.

siksi hoidin kauppa-asiat kun äidin kaupassakäynnistä ei tullut mitään. Haahuili sinne tänne eikä osannut toimiakärkevästi. Karkkihyllylle vaan ensimmäisenä ja tärkeät ostokset jäi. Kun olin kaupassa mukana jouduin paimentamaan koko ajan. Tämä siis oli jo useamman vuoden näin. Mikä vie aloitekyvyn noin?

Ap.

Äidilläsi voi olla masennusta. Vanhuusiässä ei välttämättä ilmene samalla tavoin kuin nuorempana, vaan juuri noin kuvailemasi mukaisesti: aloitekyvyttömyyttä, välinpitämättömyyttä, haahuilua. Hamuaa herkkuja, ja syö ja/juo "suruunsa" ja merkityksettömyyden tuntuun. 

Vierailija kirjoitti:

Tee niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän kun olet samassa jamassa. 

Jep, en haluaisi, että lapseni uhraavat parisuhteensa, omat lapset, perhe-elämän, työpaikat, itsensä ja mielenterveytensä minun takiani. Joku raja itsekkyydelläkin on oltava.

Auttaminen on eri asia.

Näin on meillä erilaiset ongelmat. Itse menetin äitini 11 vuotta sitten ja antaisin mitä vain että SAISIN hoitaa hänen asioitaan vielä 😭.

Äidilläni on myös turvaranneke. Hänellä oli tapana soitella myös yöllä, kun kaatui tms. Sanoin että NYT PAINAT SITÄ TURVARANNEKKEEN NAPPIA JA KUTSUT HOITAJAT KATSOMAAN JA AUTTAMAAN YLÖS. 

Hän sanoi kerrankin että ei viitsinyt, kun ne saattavat viedä sairaalaan. Oli maannut lattialla 5 tuntia yöllä ja soitellut minun puhelimeeni. Kakat housussa jne. Ettei vaan kamalat hoitajat tule ja vie sairaalaan.

Pakotin soittamaan rannekkeella hoitajat paikalle. Turvapuhelinpalvelu otettiin juuri näiden kaatuiluiden takia alkujaankin. Ja joku sanoi että olisi pitänyt luopua rollaattorin käytöstä. No miten, kunnon koko ajan nurin jossain. Eiköhän ole paras että pysyy jotenkuten pystyssä sen aikaa kun kotona pystyy asumaan.

Ap.