Olenko vastuussa ikääntyneen vanhemman hoidosta? Ja missä menee raja?

Ap:lle vielä tuosta rollaattorista. Jotkut ovat jo kommentoineetkin, että ei ole tarkoituksenmukaista kaatumisen jälkeen käyttää rollaattoria koko lopun ikäänsä. Äitisi tapauksessa kuntoutuminen on ehkä jäänyt kesken tai se ei koskaan kunnolla päässyt edes alkuun ja sen vuoksi äitisi käyttää edelleen rollaattoria. Jos kuitenkin vanhusta huimaa, se rollaattori on parempi vaihtoehto kuin että toistuvasti kaatuilee. Varsinkin, jos on hauraat luut ja kaatumisen seurauksena sitten tulee lonkan tai reisiluun murtumia. On myös mahdollista, että äidillesi se rollaattori tuo turvaa. Hän ei ehkä tarvitsisi rollaattoria, mutta ei enää uskalla liikkua ilman sitä, koska pelkää kaatuvansa uudelleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmisella jonkinlainen moraalinen velvollisuus on huolehtia ja auttaa vanhenevia vanhempiaan. Ei toki niin, että menettää työnsä. Mutta että ihan heitteille jättäisi... kertoo vain ko. ihmisen itsekyydestä. Sama kohtalo odottaa häntä itseään tulevaisuudessa!

Se vähän riippuu millaiset vanhemmat sulla on ollut. Joten älä viitsi!

No äläpä itse viitsi!! Tietenkään jos isäsi on hakannut ja raiskannut sinua pienen ikäsi, et auta häntä. Mutta normaaleilla ihmisillä normaalit vanhemmat, heitä autetaan ja sillä selvä. Mätäne omaan paskaasi vanhuksena.

Olet vastenmielinen ihminen. Jos lapsesi ei sinua hoida niin se on aivan

On kauhistuttavan surullista, jos kykenet rakastamaan aidosti ja ehdoitta vain omaa jälkikasvuasi -tietyssä mielessä siis itseäsi.

Et siis rakasta luontoa, lemmikkejäsi, elämää, Jumalaa -edes itseäsi? Puolisostasi tai vanhemmistasi puhumattakaan?

Ehdoton rakkaus ei muuten tarkoita sitä, että siedettäisiin mitä vain. Mutta rakkaus tunteena on oikeasti aina ehdotonta, tai muuten se ei ole rakkautta ensinkään.

Niin oikeassa olen kun en koskaan soita lapsilleni.  Jos laitan whs -viestin se koskee yleensä heitä, joko flunssa helpottaa,  onnea synttärille tms.    En mitään itsestäni.  Kun päivystyksestä jäin  lääkäriin silloin laitoin sit ryhmään viestin, olen sairaalassa. 

Dementoituneet eivät muista soittaneensa jos osaavat vielä soittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika.moni toimii nykyään omien vanhempiensa omaishoitajana. Ovathan hekin hoitaneet sinua. https://veksi.com/Uutiset.jsp?otsikko=Omaishoitaja

Älä oleta. Ei minun äitini ainakaan ole minua hoitanut. Noista 70-luvun äideistähän on oma ketjunsakin. 

         Ai. Miten ihmeessä sevisit hengissä aikuiseksi, jos äiti ei pitänyt sinusta huolta lapsena?

 

Isä.

Ap, meillä on aivan samanlaista. Voi johtua muistisairaudesta. Myös liikuntakyvyn häviäminen voi liittyä siihen. Äidilläni ei ole muistisairautta diagnosoitu, koska ei suostu lääkäriin, mutta on täysin selvää, että sellaisesta on kyse. Vielä 2 v sitten selvitti muistitestinkin, mutta sen jälkeen ei ole sellaista suostunut tekemään, joten tiedoksi teille jotka hoette että vie tutkimuksiin, ei se niin vaan ole mahdollista, jos henkilö itse ei suostu..

Itse olen sitä mieltä, ettei lapsilla ole hoitovelvollisuutta. En edes halua hoitaa äitiäni - ei hän ole koskaan ollut minulle sellainen vanhempi, että olisin hänelle siitä jotain velkaa. Olen hommannut hänelle kotiavut ja kaikki, joten kukaan ei pääse sanomaan että olisi heitteillejätetty, mutta kun sekään ei hänelle riitä, niin minkä minä sille sitten voin. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai sinä olet vastuussa. Nyt on sinun vuorosi hoitaa. Oma jälkikasvu jo aikuinen. 

Lapset ei ole vastuussa vanhemmistaan. :) Vanhemmat on lapsistaan, mutta boomerithan ei sitä vastuutaan kovin hyvin kantaneet. Sitä niittää mitä kylvää, eikös vain?

Eikä vanhemmat lapsistaankaan enää sen jälkeen, kun lapset täyttävät 18 vuotta.

            Ei pitäisi tarvita huolehtia aikuisista lapsista, mutta totuus on monilla toisenlainen. Sairautta ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunnioita isääsi ja äitiäsi, Kohtele lähimmäistä kuten itseäsi toivoisit kohdeltavan.

Eiköhän se noilla avaudu kun hetken mietit.

Vanhempien kannattaisi kohdella lapsiaan kuten he haluavat itse tulla aikanaan kohdelluiksi. 😌

No siinä tapauksessa boomerit on olleet aivan oikeassa, jos eivät nykypolven mielestä ole vanhuksiaan hoitaneet.

Nehän saivat selkäänsä joka pienestäkin rikkeestä ja joskus aiheettakin.  Huutamalla ja tukkapöllyillä on boomerit kasvatettu.  Asuin työläiskorttelissa, ja jumankekka sitä menoa joskus.

7-vuotias pantiin itse joelle pesemään lakanansa, kun oli kastellut sen yöllä.  Yhden perheen isä ajoi poikaansa puukon kanssa yön selkään, ei ollut vain yksi kerta. Varsinkin pojat sai herkästi isiltään suoraan sanottuna turpiinsa.&nb

Niin kamalaa lapsilla oli siihen aikaan. Itse olen syntynyt 60-luvun alussa ja vielä silloinkin oli tavallista lasten kurittaminen/pahoinpitely. Kun menin kouluun niin siellä ei enää sitten saanut lyödä mutta veljeni joka oli 5v minua vanhempi oli saanut tuntea tämän 'kädet pulpetille' ja sitten opettaja löi karttakepillä muutaman kerran hommaa. Muuten meille sattui isä joka hakkasi äitiä ja veljeä (joka oli oikeastaan velipuoli, hänellä oli eri isä) töiksensä, sitä sitten jouduttiin pikkusiskon kanssa katsomaan vuosikausia. Ja kyllä minäkin sain juosta pakoon kerran jos toisenkin kun isä ajatti kirveen kanssa. 17 v muutin pois kotoa sen jälkeen kun isä otti niskasta kiinni ja pisti puukon kurkulle, muistan vieläkin etten edes uskaltanut hengittää ettei hän vain vahingossa vetäisi kurkkua auki. Sitten myöhemmin kun hän alkoi saamaan aivoinfarkteja niin tulimme kumpikin, minä ja veli auttamaan äitiä hänen hoidossaan. Sen tein koska äiti halusi ja niin varmaan velikin sen takia. Olen vieläkin vihainen isälle joka rikkoi niin monen ihmisen elämän. Veljeni ei halua puhua lapsuuden ajoista ollenkaan eikä mikään ihme, niin törkeästi kun häntä pahoinpideltiin monien vuosien ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastenmielisiä ihmisiä kun eivät huolehdi läheisistään.

 

Jos sinne läheisen luokse on 500-600 km, miten se käytännössä työssäkäyvältä jälkeläiselltä tapahtuu?

On se omakin perhe, asuntolaina ja työ. Jo käynti kerran kuukaudessa on äärimmäisen rasittava, ajomatka talvikelissä on jo vaarallinenkin, koska sekä meno- että tulomatka on suurimmalta osalta pimeäajoa. Näiden käyntien lisäksi on puhelinyhteys joka päivä, jatkuvia puhelinkontaktia viranomaisille, hoitotahoille soittelua, huolestumista jne. 

Onko sinulla joku viisas neuvo tilanteeseen?

Muuttaa emme pysty töittemme ja lasten koulujen takia.

Vanhus ei halua muuttaa luoksemme, koska asunut ko paikalla koko elämänsä ja nyt edes hänen naapurusto on tuttua ja auttelevat jnkn verran. Kokovuorokautiseen hoitopaikkaan hän on vielä liian hyväkuntoinen, mutta ko

Minun mielestäni sinä huolehdit ihan hyvin.  Ei sinulta voi enempää vaatia.

Itse asiassa ei noin pitkää matkaa tarvitsisi tehdä edes joka kk.  Matka voi säiden ja muiden takia olla vaarallinenkin.

Olet puhelinyhteydessä, hoidat sitä kautta asioita, ja kotihoito käy päivittäin.  

Olet tilanteessa, jossa niin moni muukin on tänä päivänä, et ole yksin huolinesi.  Ajan mittaan kotihoito ottaa enemmän vastuuta eikä kukaan vaadi sinua muuttamaan mihinkään.  

Itse asiassa kaukana asuminen suojaa sinua monilta vaatimuksilta, joita lähellä asuva kohtaisi.  Anna vain kotihoidonkin ymmärtää, että heillä on vastuu.  Kyllä minustakin toisinaan lähellä asuvana omaisensa tuntui, että kotihoito teetti minulla omia töitään.  Mutta ajattelin, että kestetään tämä nyt, ei tämä loppuelämääni kestä, mutta kyllä luultavasti aika lähelle sitä sitten kumminkin.  Olen jo vanha ihminen itsekin, mutta minun ei ikäänkuin annettu olla sitä, juoksutettiin vain hommasta toiseen.

Kuvioon tuli ihan farssimaisiakin piirteitä, äiti alkoi äksyillä kotihoidolle, mikä siirtyi sitten minun kannettavakseni.  

Kyllähän tämä tämmöinen rassaa, ei sitä kaikki tiedä ennen kuin eteen tulee.  Mutta loppuu se aikanaan, sitten on itsellä parempi mieli kun on kuitenkin tehnyt sen mitä on voinut.

Tsemppiä tsemppiä tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Buumeri ja buumeri. Se nyt vaan on fakta, että juuri suuret ikäluokat muuttivat 1960- ja 1970-luvuilla maalta kaupunkeihin. Opiskelemaan ja töihin. Samaan aikaan ja juuri samasta syystä kehitettiin vanhustenhuollon palveluita. Vanhainkoteja perustettiin aika pienillekin paikkakunnille. Buumerit ymmärsivät, että jos vanhukset ovat kaukana ja lapset perheineen kaupungeissa, missä oli myös työt, niin ei yksinkertaisesti ollut mahdollista käydä kovin usein auttamassa vanhuksia eikä varsinkaan hoitaa heitä. Ikävä kyllä ihmisten elinikä on pidentynyt. On laadukkaampaa ravintoa ja vaikeitakin sairauksia lääketiede pystyy hoitamaan. Siinä missä vielä 40 vuotta sitten syöpä oli lähes varma kuolemantuomio, enää ei ole. Ihmiset sairastuvat, mutta heidät parannetaan. Ja siksi he elävät niin pitkään, että vain vanhuus eli kehon oma rapistuminen alkaa aiheuttaa toimintakyvyn rajoitteita. Varsinaisina sairauksina on ehkä korkea verenpaine tai kakkostyypin diabete

Niinpä, on ollut hirvittävä virhe valita tämä linja, että ihmisten ei anneta kuolla kun aika olisi. Vielä 90-luvulla ei tehty sepelvaltimoiden ohitusleikkauksia juuri muille kuin työikäisille, nykyään voidaan tehdä vielä 80-vuotiaallekin, paitsi että nykyään tehdään yleensä pallolaajennus. Kivasti sillä pelastetaan sitten sekin mummeli ja pappeli dementialle, kun sydänkohtaus muuten päästäisi sen kärsimyksistään.

Samoin ennen aivoverenvuodon jälkeen ihmiset aika usein menetyi, tai vähintään tuli toinen kahden vuoden sisään ja se sitten vei. Nykyään nekin on niin hyvin hoidettavissa, että taas pelastettiin ihmisiä dementialle.

On ironista, että joudumme keskustelemaan eutanasiasta, koska hoidamme ihmisiä liian hyvin, liian pitkään.

Itse olen kirjannut hoitotahtooni että oikeastaan mitään ei saa hoitaa kuin palliatiivisesti. Olen nyt 45, ja minä olen täysin valmis lähtemään kun aika on. Mieluummin vaikka 20 vuotta lyhyempi elämä kuin päivääkään muistisairaana tai laitoksessa. Elämäni on ollut ihanaa ja täyttä, mutta en ole erityisen kiinnostunut elämänlaadun laskemisesta.

Harrastin myös nuorena yhtä extreme-lajia, ja ajattelin aloittaa sen uudestaan. Vapaasukellusta (lajini siis) voi harrastaa miten vanhaksi hyvänsä, ja siinä on kovin helppo sitten tehdä ihan oma eutanasia (vaikkei niin olisi tarkoituskaan).

Ei tarvittaisi koko eutanasiakeskustelua, jos ihmiset olisivat vähän valmiimpia ottamaan itse vastuuta itsestään.

Vierailija kirjoitti:

"Kasarilla nuorena sairaanhoitajana olin töissä niin kotisairaanhoidoss akuin vanhainkodissakin. Siihen aikaan kaikki oli eri tavalla. Kotihoito kävi arkisin virka-aikaan. Ei iltaisin, öisin eikä viikonloppuisin. Jos asiakas ei pärjännyt päväsaikaan käynneillä, asiakas siirrettiin vanhainkotiin. Siellä oli hoitajia 24/7. Tosin siinä kunnallisessa vanhainkodissa, jossa oli neljässä kerroksessa osastoja, yksi osasto per kerros, oli vain kaksi yökköä. Kolme niistä osastosta oli pysyviä vanhainkotipaikkoja ja se yksi nk intervalliosasto, jolle vanhukset tulivat joko sairaalasta (koska ei voitu vielä kotiuttaa) tai sitten vähäksi aika,a jotta kotona oleva omainen saisi hetken levätä.







Vanhainkodissa oli varsin hyväkuntoisia vanhuksia. Koko talossakin oli vain yksi sairaalasänky. Kaikki muut sängyt oli sellaisia matalia laverisänkyjä. Ergonomisesti hoitajille tosi shitti juttu, joten sen vuoksi ei siellä hoidettukaan vuodepotila

Ongelmahan on, että ei niin huonokuntoisia vanhuksia pitäisi olla olemassakaan. Niiden pitäisi olla kuolleita aikoja sitten. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ei enää kykene kaappiin ostetusta ruoasta itselleen edes voileipää tekemään.

Pitäisi lopettaa turha hoitaminen ihmisillä, joiden elämänlaatu on nolla. Voitaisiin lopettaa eutanasiakeskustelu myös. Erityisesti ruokkiminen pitäisi lopettaa; se, että ihminen ei enää jaksa/muista/tahdo syödä on varma merkki siitä, että on aika päästää irti itse kunkin.

Olen varautunut. En oleta lasteni jaksavan hoitaa asioitani. Ovat olleet huolestuneita, että ehkä tulevat palvelut syövät heidän perintönsä. Myynyt koko omaisuuteni ja sijoittanut tulevaan hoitooni. Perintöä ei jää, mutta ovathan lapseni vapaita hankkimaan vapautuneella ajallaan oman omaisuutensa. Lasteni hyvinvointi ei voi olla kiinni minun heitteillejätöstä.

Vierailija kirjoitti:

Apn kertomus kyllä vaikuttaa muistisairaudelta vaikka kieltää sen.  Esim tuo että lääkkeissä tarvitsee apua ja ei osaa tilailla aikoja itselleen jne

Ei vanhuksella välttämättä ole muistisairautta ,jotkut ovat vaan arkoja soittamaan,esim.kännykän käyttö voi olla vaikeaa vanhalle ihmiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apn kertomus kyllä vaikuttaa muistisairaudelta vaikka kieltää sen.  Esim tuo että lääkkeissä tarvitsee apua ja ei osaa tilailla aikoja itselleen jne

Ei vanhuksella välttämättä ole muistisairautta ,jotkut ovat vaan arkoja soittamaan,esim.kännykän käyttö voi olla vaikeaa vanhalle ihmiselle.

Oma äitini ei osaa soittaa kuin lapsilleen ja siskolleen. Kaikki muut asiat pitää lasten hoitaa. Tuo nykyinen takaisinsoittojärjestelmä on perseestä, ei vanha ihminen kykene laittamaan puhelinta kaiuttimelle ja näppäilemään montaa kertaa, että saa soittopyynnön jätettyä. Onneksi sain valtuudet ja pystyn hoitamaan äitini terveysasioita netin kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apn kertomus kyllä vaikuttaa muistisairaudelta vaikka kieltää sen.  Esim tuo että lääkkeissä tarvitsee apua ja ei osaa tilailla aikoja itselleen jne

Ei vanhuksella välttämättä ole muistisairautta ,jotkut ovat vaan arkoja soittamaan,esim.kännykän käyttö voi olla vaikeaa vanhalle ihmiselle.

Riipppuu siitä onko aiemmin osannut. Jos puhelimen käyttö ei enää onnistu vaikka on ennen onnistunut, niin viittaa kyllä muistisairauteen. Ei se tarkoita, että kirjaimellisesti juuri muisti olisi huono, vaan esimerkiksi sitä, että toiminnanohjaus ja uusien asioiden omaksuminen heikentyy. Nämä tulivat ainakin omalla vanhemmallani ensimmäisinä oireina ja nekin vähitellen. Puhelimessa alkoi olla vikaa ensin n. kerran kk ja sitten viikoittain ja sitten joka päivä. Nykyään ei enää osaa käyttää ollenkaan ja on sitä mieltä, että vika on puhelimessa tai sitten siinä, että joku on tehnyt jotain hänen puhelimelleen.

Vierailija kirjoitti:

Tuo nykyvanhusten hylätyksi tulemisen tunne ja sen takia soittelu on minusta kummallista. Ei edellinen sukupolvi ollut sellainen. Minä näen sen lähinnä kypsymättömyytenä ja itsekkyytenä. Ei ole kasvettu missään vaiheessa ihmisenä niin, että olisi täysin ehjä omana itsenään, ja sitten ei muuta osata kuin takertua muihin. Ja ollaan vielä niin itsekkäitä, että ei nähdä sitä että aikuisella lapsella on ne ns. ruuhkavuodet meneillään ja muutakin tekemistä kuin silittää sellaisen ihmisen päätä, jolla on ollut vuosikymmeniä aikaa opetella silittämään päätään ihan itse.

Edellisen sukupolven mummoissa oli usein sellainen syvä sisäinen rauha, että niiden lähellä oli hyvä olla. Minulla oli omat mummoni ja naapurin mummo ja muutenkin aika laaja mummo-otos. Sellaisia sitten taidettiin hoitaakin vähän mieluummin kuin näitä nykymummoja, joista tuo rauhan substanssi puuttuu täysin. Tuntuu että nykymummot on enimmäkseen energiavampyyrei

Voi heran taivas, mitä lässyn lässyn yleistystä nyt taas.  Muutama omakohtainen mummeli siinä otantana.   Ja mukana oma asenteellisuus,. mikä huokuu joka riviltä.

Mitä sinä tiedät edellisten sukupolvien mummoista, et hevon häntää.  Ei kai ne pelkotiloistaan soitelleet, kun ei ollut puhelimiakaan.  Minun mummoni, 1800-luvulla syntynyt, juoksenteli  kartanolla yöllä, kun pelkäsi kaikkea eikä uskaltanut nukkua ja väitti, että joku uhkaa ja vaikka mitä.  Siinä oli sedällä ja vaimollaan tekemistä, kun mummo heillä asui, ja itse asiassa koko suvulla. 

Kypsymättömyyttä ja itsekkyyttä, ei ole kasvettu ihmisenä...  keksi nyt vielä lisää opittuja kliseitä.  Ja opi itse tämä: ihmiset ei ole samanlaisia koskaan, missään, ikinä!  Yhtä rauhaa huokuvaa mummoa vastaan voi olla kymmeniä pelokkaita, elämässä pettyneitä, arkoja ja itsensä hylätyksi tuntevia mummoja.  Lapsuuden haavat, sodan traumat, väkivaltaiset suhteet, kuolemat ja sairaudet tulevat uudestaan lähelle.  Oman heikkoutensa tunnistaessaan tulevat ahdistavat pelkotilat.  Ja sinä siinä lässytät itsekkyyksistä.

Vierailija kirjoitti:

Tuo nykyvanhusten hylätyksi tulemisen tunne ja sen takia soittelu on minusta kummallista. Ei edellinen sukupolvi ollut sellainen. Minä näen sen lähinnä kypsymättömyytenä ja itsekkyytenä. Ei ole kasvettu missään vaiheessa ihmisenä niin, että olisi täysin ehjä omana itsenään, ja sitten ei muuta osata kuin takertua muihin. Ja ollaan vielä niin itsekkäitä, että ei nähdä sitä että aikuisella lapsella on ne ns. ruuhkavuodet meneillään ja muutakin tekemistä kuin silittää sellaisen ihmisen päätä, jolla on ollut vuosikymmeniä aikaa opetella silittämään päätään ihan itse.

Edellisen sukupolven mummoissa oli usein sellainen syvä sisäinen rauha, että niiden lähellä oli hyvä olla. Minulla oli omat mummoni ja naapurin mummo ja muutenkin aika laaja mummo-otos. Sellaisia sitten taidettiin hoitaakin vähän mieluummin kuin näitä nykymummoja, joista tuo rauhan substanssi puuttuu täysin. Tuntuu että nykymummot on enimmäkseen energiavampyyrei

Kyllä yleistit taas aika pahasti. Vanhusväestö on kasvanut voimakkaasti, koska ihmiset elävät vanhemmiksi ja niitä raihnaisuusvuosiakin on enemmän. Omat isoisäni kuolivat ns saappaat jalassa alle 70 vuoden iässä, tupakoivat ja muutenkin elintavoissa olisi ollut tämän päivän ravitsemusasiantuntijoilla sanomista. 

Ympärivuorokautisia hoitopaikkoja on vähennetty voimakkaasti ja yhä huonompikuntoiset ovat peloissaan kotona vähäisen kotihoidon varassa. Ei se ole pelkkää puhetta, että vanhushoito on kriisissä. Oma sukulaiseni 92 v on pitkään odottanut hoivakotipaikkaa, hoivantarve on todettu, mutta kun paikkoja ei vain ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei muistisairautta miksi ei äitisi kykene hoitamaan asioitaan?   Miksi rollaattori?

Täällä rollamummu 79, pärjään ihan hyvin. Ei apua vielä tarpeen. Jos laiskottaa, palvelubussi , muulloin pysäkille ja asioille 

Tämä. 77-vuotias EI ole kykenemätön hoitamaan asioitaan itse, ellei ole päässä vikaa tavalla tai toisella. Jos ei ole muistisairautta, onko masennus suljettu pois?

Minun isäni täyttää tänä vuonna 78 ja teki vielä sujuvasti metsätöitä. Ei tietenkään pitkää päivää, mutta muutaman tunnin päivässä. Appiukko saman ikäinen on tällä hetkellä Lapissa hiihtämässä.

Sinuna ap miettisin tarkkaan, olet mennyt siihen lankaan että olet ruvennut mahdollistajaksi? Moni hyvää tarkoittava ihminen tekee niin ja sitten uupuu.

Oikeasti vanhoja ihmisiä ei pitäisi koskaan tarjoutua auttamaan kovin varhaisessa vaiheess

Tämä, tämä ja vielä kerran tämä.

Itse olen fysioterapeutti koulutukseltani, mutta lopetin hommat ja vaihdoin alaa, koska en enää jaksanut noita vanhuksia. Ensin ne ovat pilanneet polvensa ylipainolla ja liikumattomuudella. Saavat kuntoutusohjeet, joilla polvet pysyisivät kunnossa (jos painoa pudottaisi myös) lopun ikää. No, ne ei auta, koska eivät viitsi jumpata, joten yhteiskunta maksaa kalliin tekonivelleikkauksen. Eikä sen ihmisen toimintakyky parane YHTÄÄN, koska arvatkaa mitä? Paraskaan tekonivel ei auta mitään, jos ihminen on niin vetelä ettei viitsi tehdä niitä leikkauksen jälkeen annettavia kuntoutusjumppia!

Tulevat vastaanotolle ja olettavat, että minä hieron ja ruksautan heidät kuntoon ja lähtiessä suurin piirtein nakkelevat niskoja, kun käy ilmi, että pitäisi ihan itse tehdä jotain.

Suurinta osaa tuki- ja liikuntaelinvaivoista ei koskaan edes ilmestyisi, jos ihmiset viitsisivät tehdä muutamia kevyitä, helppoja liikkeitä päivittäin. Puolisen tuntia päivässä menisi, enintään. Mutta ei. On niin paljon hauskempaa tulla raihnaiseksi känkkäränkäksi.

Terveen kehon ylläpitohoito on oikeasti aika pieni vaiva, jos sen nuorena aloittaa. Mikä siinä sitten on, että ihmiset ei viitsi?

Ja sitten tosiaan maataan kuten on pedattu -ja syytellään muita.

----

Ja toisaalta, olen nähnyt omin silmin miten uskomaton muutos tapahtuu 80-vuotiaankin kehossa, lihasvoimassa, kehonkannatuksessa, liikeradoissa, liikkuvuudessa, yleisessä hyvinvoinnissa (alkaen ummetuksen paranemisesta) kun se yhtäkkiä motivoituu pitämään huolta itsestään.

Koskaan ei ole liian myöhäistä. Ei koskaan.

----

Kehonhuolto tuo muuten myös ajankulua päiviin ja seuraakin, jos menee tunneille. Vinkki yksinäisille vanhuksille. Voi aloittaa kotona youtuben avustuksella (kyllä, nykyvanhukset osaavat käyttää sitä, ainakin kaikki minun tuntemani) ja kun toimintakyky kohenee, alkaa käydä ryhmissä.

Vanhana kun on aikaa, olisi erityisen hyödyllistä tehdä sellainen 10-15 minuutin jumppanen heti herätessä, sitten ennen lounasta, päivälevon jälkeen (kannustan kaikkia päiväunille, jos vaan mitenkään mahdollista), ennen päivällistä ja vielä ennen nukkumaan menoa. Pidempääkin toki saa tehdä, jaksamisen mukaan. Ihmisiä aina pelotellaan, että "ei pidä aloittaa liian rajusti ettei motivaatio mene tai tule vammoja", mutta se pätee lähinnä juoksemiseen ja enimmäkseen ihmisten ongelmana on kyllä liika laiskuus, ei liian raju aloitus. Ihan iästä riippumatta. Lisäksi kehonhuoltoa ei vaan voi tehdä liikaa, niin kauan kun liikeradat pysyy puhtaina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos äitisi vastasi hoidostasi silloin kun olit lapsi, niin mielestäni olet vastavuoroisesti velvollinen nyt hoitamaan häntä ja hänen asioitaan. Et voi kaikkea lykätä meidän muiden, eli yhteiskunnan hoidettavaksi.

 

Minä ainakaan en koe mitään velvollsuutta hoitaa äitiäni. Hän aiheutti minulle lapsena ja nuorena niin paljon ongelmia, joita työstän edelleen, että en näe tässä mitään vastavuoroisuuteen velvoittavaa.

Jää aina miettimään näitä nuoremman polven ongelmia vanhempiensa kanssa. Onko velvoitettu ottamaan täydellisen vastuun itsestään jo pienenä, vai onko kyse saamatta jääneestä Barbie-nukesta. Kummastakin tapauksesta kuullut katkeria kommentteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastenmielisiä ihmisiä kun eivät huolehdi läheisistään.

 

Jos sinne läheisen luokse on 500-600 km, miten se käytännössä työssäkäyvältä jälkeläiselltä tapahtuu?

On se omakin perhe, asuntolaina ja työ. Jo käynti kerran kuukaudessa on äärimmäisen rasittava, ajomatka talvikelissä on jo vaarallinenkin, koska sekä meno- että tulomatka on suurimmalta osalta pimeäajoa. Näiden käyntien lisäksi on puhelinyhteys joka päivä, jatkuvia puhelinkontaktia viranomaisille, hoitotahoille soittelua, huolestumista jne. 

Onko sinulla joku viisas neuvo tilanteeseen?

Muuttaa emme pysty töittemme ja lasten koulujen takia.

Vanhus ei halua muuttaa luoksemme, koska asunut ko paikalla koko elämänsä ja nyt edes hänen naapurusto on tuttua ja auttelevat jnkn verran. Kokovuorokautiseen hoitopa

Kiitos rohkaisevasta viestistäsi, hyvää kevättä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei muistisairautta miksi ei äitisi kykene hoitamaan asioitaan?   Miksi rollaattori?

Täällä rollamummu 79, pärjään ihan hyvin. Ei apua vielä tarpeen. Jos laiskottaa, palvelubussi , muulloin pysäkille ja asioille 

Tämä. 77-vuotias EI ole kykenemätön hoitamaan asioitaan itse, ellei ole päässä vikaa tavalla tai toisella. Jos ei ole muistisairautta, onko masennus suljettu pois?

Minun isäni täyttää tänä vuonna 78 ja teki vielä sujuvasti metsätöitä. Ei tietenkään pitkää päivää, mutta muutaman tunnin päivässä. Appiukko saman ikäinen on tällä hetkellä Lapissa hiihtämässä.

Sinuna ap miettisin tarkkaan, olet mennyt siihen lankaan että olet ruvennut mahdollistajaksi? Moni hyvää tarkoittava ihminen tekee niin ja sitten uupuu.

Oikeasti vanhoja ihmisiä ei pitäisi ko

Mielenterveyteenkin muuten pystyy vaikuttamaan itse todella paljon, myös vanhana. Muistisairaudet, missä aivokudosta oikeasti tuhoutuu, on tietysti eri asia, mutta kaikkeen muuhun.

Iso osa ihmisistä ei ilmeisesti tiedä, miten paljon itse voi vaikuttaa asioihin, ja siksi eivät tee mitään? Meinaan kun nykyään on ihan kaikki tietokin kaikkien ulottuvilla. Jos ei nettiä osaa käyttää, kirjastontäti etsii kyllä kirjan aiheesta kuin aiheesta. Mutta jos ei ole koskaan tullut ajatelleeksi, että voi itse auttaa itseään, ei tule mieleenkään etsiä tietoa siitä, MITEN se tapahtuisi.