Olenko vastuussa ikääntyneen vanhemman hoidosta? Ja missä menee raja?

Vierailija kirjoitti:

Kotihoidon työntekijänä olen huomannut , että ihmiset eivät enää halua olla osana vanhuksen arkea. 

Kyllä mummo kelpaa , kun pikkulapsia tarvitaan hoitamaan tai teinin harrastuksiin tarvitaan rahallista tukea.

Kun mummosta ei ole mitään hyötyä,  niin unohdetaan kaikki vastavuoroisuus ja mummo saa yksin pelätä kotona.

 

Mummo saa yksin pelätä kotona? Tarkoitatko, että jonkun lapsista tai lapsista pitäisi muuttaa mummon luo? Vai pitäisikö mummon muuttaa lapsen tai lapsenlapsen luo? Mistä sinä edes tiedät miten paljon mummon lapset ovaat hänen elämässä mukana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leskeksi jäänyt dementikko-isäni sai vihdoin kunnallisen hoitokotipaikan. Ajattelin, että nyt voin huokaista helpotuksesta, mutta en voinutkaan!

Jatkuvasti hoitajat soittelevat minulle, että pitäisi käyttää isää lääkärissä, pitäisi pikaisesti hakea lääkkeitä apteekista. Jopa viikonloppuaamuna soitettu minulle toiselle paikkakunnalle, että pitäisi hakea suppoja, siis edes vapaakauppatuotteita kiiretapauksissa ei näytä heillä olevan!

Kuukausihintaan sisältyy pari lääkäriinsaattoa, mutta silti ensin yritetään omaisen apua. Tietävät hyvin että olen kokopäivätyössä ja asun 50 km päässä hoivakodista. Ja kaiken lisäksi, siellä hoivakodissa ei ole pulaa työntekijöistä, ei ole kiirettä, hoitajat istuvat pääsääntöisesti toimistossa ovi kiinni.

Siis, eikö siellä hoivakodissa käy lääkäri. Jos

Kannattaa miettiä, onko noissa enää mitään järkeä siinä vaiheessa, kun ollaan jossain tehostetun palveluasumisen yksikössä. Siellä ollaan odottamassa viikatemiestä, mikä järki on raahata vanhaa ja luultavasti dementoitunutta silmälääkäriin, hammaslääkäriin jne?

Hampaat niillä toki on kovilla, kun mengelenpoikaset juottavat sokerimehuja päivät päästään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotihoidon työntekijänä olen huomannut , että ihmiset eivät enää halua olla osana vanhuksen arkea. 

Kyllä mummo kelpaa , kun pikkulapsia tarvitaan hoitamaan tai teinin harrastuksiin tarvitaan rahallista tukea.

Kun mummosta ei ole mitään hyötyä,  niin unohdetaan kaikki vastavuoroisuus ja mummo saa yksin pelätä kotona.

 

Mummo saa yksin pelätä kotona? Tarkoitatko, että jonkun lapsista tai lapsista pitäisi muuttaa mummon luo? Vai pitäisikö mummon muuttaa lapsen tai lapsenlapsen luo? Mistä sinä edes tiedät miten paljon mummon lapset ovaat hänen elämässä mukana?

Kuuskytluvulle saakka oli lapsilla velvollisuus huolehtia vanhemmistaan. 

Näin ollen usein vanhus asui lastensa kanssa, jos ei ollut varaa kustantaa hoitopaikkaa. 

Mielenkiinnolla seurasin aikanaan kun boomerivanhempieni äidit tarvitsivat apua vanhoina. Ja papat olivat jo kuolleet vuosia sitten. Molemmilla oli 8 sisarusta, ja hoitovastuu äideistä oli aina nuorimmalla lapsella. Sitä voi miettiä jos suurin osa asuu samalla paikkakunnalla eikä osallistu millään lailla vanhempansa hoitoon niin jotain on vialla. Silloinkin kotihoito kuitenkin kävi arkena päivittäin, mutta viikonloppuna oletettiin että lapset hoitavat. Ja niin äitini hoitikin äidin perusjutut viikonloppuisin. Mutta ei se vastuu tasaisesti koskaan mene. Nyt itsellä on eronneet boomerivanhemmat, jotka pitäisi hoitaa lähitulevaisuudessa yksin. En tiedä millä resursseilla.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi äitini on aloitekyvytön. Muisitestin läpäisi kuitenkin kun se tehtiin. Kauppa-asioita hoidin itse ennenkuin siirsin ne kaupungin kauppapalvelulle.

siksi hoidin kauppa-asiat kun äidin kaupassakäynnistä ei tullut mitään. Haahuili sinne tänne eikä osannut toimiakärkevästi. Karkkihyllylle vaan ensimmäisenä ja tärkeät ostokset jäi. Kun olin kaupassa mukana jouduin paimentamaan koko ajan. Tämä siis oli jo useamman vuoden näin. Mikä vie aloitekyvyn noin?

Ap.

Miksi äitisi ei saisi syödä karkkia? Hän sai niitä luultavasti lapsena vain harvoin.

Hoivakodeista pitää poistaa erilliset kansliat. Kanslia voi olla avoin syvennys käytävältä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotihoidon työntekijänä olen huomannut , että ihmiset eivät enää halua olla osana vanhuksen arkea. 

Kyllä mummo kelpaa , kun pikkulapsia tarvitaan hoitamaan tai teinin harrastuksiin tarvitaan rahallista tukea.

Kun mummosta ei ole mitään hyötyä,  niin unohdetaan kaikki vastavuoroisuus ja mummo saa yksin pelätä kotona.

 

Mummo saa yksin pelätä kotona? Tarkoitatko, että jonkun lapsista tai lapsista pitäisi muuttaa mummon luo? Vai pitäisikö mummon muuttaa lapsen tai lapsenlapsen luo? Mistä sinä edes tiedät miten paljon mummon lapset ovaat hänen elämässä mukana?

Kuuskytluvulle saakka oli lapsilla velvollisuus huolehtia vanhemmistaan. 

Näin ollen usein vanhus asui lastensa kanssa, jos ei ollut varaa kustantaa hoitopaikkaa. 

Tuosta on aikaa 60 vuotta. Ehkä vanhukset olivat silloin erilaisia ja muuttivat sinne, minne käskettiin. Nykyvanhukset eivät halua lähteä kodeistaan vaikka eivät siellä pärjäisi. Pitääkö sitten lopettaa kokonaan kotihoitopalvelut vai miten heihin saataisiin muuttohalukkuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika.moni toimii nykyään omien vanhempiensa omaishoitajana. Ovathan hekin hoitaneet sinua. https://veksi.com/Uutiset.jsp?otsikko=Omaishoitaja

Älä oleta. Ei minun äitini ainakaan ole minua hoitanut. Noista 70-luvun äideistähän on oma ketjunsakin. 

         Ai. Miten ihmeessä sevisit hengissä aikuiseksi, jos äiti ei pitänyt sinusta huolta lapsena?

Vierailija kirjoitti:

Hoivakodeista pitää poistaa erilliset kansliat. Kanslia voi olla avoin syvennys käytävältä. 

Niissä kanslioissa käsitellään ihmisten henkilökohtaisia asioita. Vanhuksillakin on oikeus pitää omat sairausasiat yksityisinä niin, että niistä ei kailoteta jokaisen kuullen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika.moni toimii nykyään omien vanhempiensa omaishoitajana. Ovathan hekin hoitaneet sinua. https://veksi.com/Uutiset.jsp?otsikko=Omaishoitaja

Älä oleta. Ei minun äitini ainakaan ole minua hoitanut. Noista 70-luvun äideistähän on oma ketjunsakin. 

         Ai. Miten ihmeessä sevisit hengissä aikuiseksi, jos äiti ei pitänyt sinusta huolta lapsena?

 

Lapset tarvitsevat muutakin kuin vaatteet päälle ja ruokaa syötäväksi, esimerkiksi syliä, hellyyttä, vuorovaikutusta ja aikaa. Noiden puutetta moni kaipaa vielä itsekin vanhana.

eri

Nro 252: "Miksi katsoit, että on sinun asiasi suostutella? Mikset sanonut, että sinä et hoida, hoitakaa itse miten hyväksi näette? Asia on tietysti eri, jos kumpikin on muistisairas, mutta jos kumpikaan ei ole, tai vaan toinen, en minä ainakaan ala vanhemmilleni sanella miten asiansa hoitavat. Tai suostutella. Jos eivät tahdo ostaa palveluita, eläkööt liassa, ei ole minun asiani. (Se on kaikille selvää ollut aina, että minä en ole kenenkään piika tai palkaton sihteeri.)

Rakastan vanhempiani, mutta myös kunnioitan sen verran, että niin kauan kun ovat oikeustoimikelpoisia, oletan heidän kykenevän hoitamaan asiansa itse, kun kerran rahaa ja puhelin löytyy. Sitten jos ei enää osaa apua järjestää, hankitaan edunvalvoja.

Vanhempani ovat kyllä onneksi oikeasti fiksuja ja ovat järkevässä aikataulussa alkaneet ostaa palveluita. Isänikin ymmärsi 70-vuotiaana, että parempi maksaa kattoremontista kuin tehdä itse, vaikka hän itse tekisikin paremmin (kuten tekisikin). Mutta oli rannekanavaleikkausjonossa, arveli ettei käsi kestä kattoremonttia."



Esitit oikein hyviä kysymyksiä. Jo vuosikymmeniä sitten vanhempani tekivät selväksi, että haluaisivat olla kotona loppuun asti. Niin haluaisin minäkin, sitten aikanaan. Minustakin oli ihan mukava ajatus, etteivät koskaan joutuisi laitoshoitoon. Varsinkin, kun silloin kasarilla nuorena sairaanhoitajana vanhainkodissa sitä touhua katseltuani itsekin ajattelin, että "niin kauan kuin mussa henki pihisee, mun vanhempani eivät joudu laitoshoitoon". Tuo oli sinällään ihan kaunis ajatus. Silloin. En vaan voinut tietää, että tulen itse sairastumaan ja sen sairastumisen vuoksi jouduin vaihtamaan alaakin, koska ymmärsin jo diagnoosin saatuani, etten tule pääsemään sairaanhoitajan hommista vanhuuseläkkeelle. Enkä osannut myös silloin ajatella, että vanhempani elävät yli 20 vuotta pidempään kuin mitä kummankaan heistä suvussa on yleensä eletty. Sairauteni on onneksi edennyt hitaasti ja vielä 10 vuotta sitten olisinkin voinut huolehtia niin vaipanvaihdoista, suihkutuksista kuin kaikesta muustakin. 10 vuotta sitten he eivät sellaista apua vielä tarvinneet ja nyt, kun tilanne on muuttunut huonommaksi, mä en enää pysty tekemään sellaisia hommia.



Vanhempani ovat asuneet tuossa naapurissa jo yli neljännesvuosisadan. Kun kaikenlaista pientä avuntarvetta alkoi ilmaantua (siis tyyliin 1-2 kertaa vuodessa), tietenkin autoin. Pikku juttuja kuitenkin. Isäkin ajoi vielä autoa silloin (lopetti autoilun vasta 89-vuotiaana) ja sain isältä autokyydin vaikkapa puutarhaliikkeeseen ja autolla sitten multasäkit yms kotiin. Vastavuoroisesti kävin päivittämässä isän tietokoneeseen virustorjuntaohjelmaa tai tekemässä jotain muuta vastaavaa. 

Jatkuu.....

...Jatkuu:



Ennen pandemiaa meidän lähisuku kokoontui yhteen vähintään kerran kuukaudessa. Juhlittiin yhdessä niin pääsiäiset, joulut, vaput, kaikkien synttärit jne. Siskonikin asuu tässä samassa rivitaloyhtiössä ja keväisin ja kesäisin tuli nähtyä ihan vaan ulkona pihoja laittaessakin. Yhteydenpito oli luontevalla tavalla tiivistä. Kun pandemia alkoi, tein jo sitä ennenkin etätöitä. Muilla ei ollut mahdollisuutta tehdä 100%:sti etätöitä eikä muutenkaan eristäytyä kaikista ja kaikesta. Mä en käynyt edes kaupassa vaan tilasin kaiken kotiinkuljetuksella. Siten olin lähisuvusta ainoa "turvallinen" ihminen, joka pystyi käymään vanhempieni luona. Ja koska mulla on vielä se sairaanhoitajan taustakin, niin näkkihan napsahti mulle. Itseasiassa me kaikki silloin myös ajateltiin, että on parempi, että minä käyn siellä auttelemasa kuin että siellä käy joku ulkopuolinen työntekijä, joka kiertää asiakkaalta toiselle ja vapaa-ajallaan sitten tekee ja tapaa muita ihmisiä. Tämä sitten johti siihen, että kun kaikki sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa vanhemmiltani loppui kuin seinään, mä olin heidän ainoa ihmisensä, joka tuli käymään. Ja mun vanhempani sitten tottuivat siihen, että "Reipas ja tunnollinen lammas" tekee kaiken. Eivät halunneet, että kukaan ulkopuolinen käy siellä. Äidin muistisairaus alkoi pahentua 1,5 vuotta sitten ja myös isän liikkumiskyky heikentyä. Kun reilu vuosi sitten he vihdoin lakkasivat varomasta koronatartuntaa, totesin, että nyt olisi varmaan aika sitten hankkia palvelut muualta. Mutta sepä ei ollutkaan vanhoille jääräpäille (toinen täyttää parin kuukauden päästä 97v ja toinen on 94v) mieleinen ajatus. Muistisairas äitini ei pidä siitä, että siellä käy vieraita ihmisiä. Isä taas perusteli asiaa sillä, etät äiti muuttuu levottomaksi ja hankalaksi, jos siellä käy ulkopuolisia ihmisiä.  Joten jouduin suostuttelemaan heidät siihen, että ulkopuolinen apu kelpaa. Miksi en jättänyt heitä oman onnensa nojaan? Koska - kuten jo yhdessä kommentissani kirjoitin - kai mussa ehkä asuu vielä se pieni sairaanhoitaja. 

Vierailija kirjoitti:

Kotihoito vähensi käynnit 2 x viikossa. Ennen kävivät kerran päivässä. Resurssipulaa on kuulemma ja äiti pärjää kuulemma hyvin Lääkkeet jakelee lääkeautomaatti. Hän myös kaatuilee muutamsn kerran vuodessa ja satuttaa itseään. Turvapuhelinranneke on käytössä.

Oli myös etäyhteys hoitajan kanssa oli illalla tablettitietokoneella. Äiti halusi luopua tästä etäyhteydestä kun se oli vain 5 minuuttia/ilta. Ei kokenut siitä olevan mitään hyötyä. Sitten kun palvelut vähenevät, minulle soitot lisääntyvät. Milloin tulee verta nenästä, milloin on ripulilla maha tms.

t. Ap.

 

Ahaa, eli äitisi on näitä huomionkipeitä vanhuksia. Kysy siltä, pitäisikö sinusta sinun soittaa jollekulle aina, jos nenästä tulee verta tai maha on sekaisin?

Osa vanhoista ihmisistä alkaa niin velloa itsessään ja omissa olotiloissaan, että menevät paniikkiin kaikesta, mitä keho tekee. Vaikka vielä 10 vuotta sitten olisivat ymmärtäneet suhtautua asioihin järkevästi. Yleensä nämä ovat niitä vanhuksia, jotka eivät ole oikein koskaan osanneet elää omaa elämäänsä, työ on pitänyt pystyssä niin kauan kuin sitä on ollut, mutta sitten ei ole osattu keksiä mitään mielekästä tekemistä, käpperytään itseen ja takerrutaan omiin lapsiin ja oletetaan, että joku muu tekee kaiken.

Vanhoilla ihmisillä on usein kollageenikoliitti, hyvälaatuinen suolistovaiva mikä aiheuttaa aika paljon ripulia. Sen voi ihan lääkärissä varmistaa, ettei ole mitään vakavampaa, jos ripulia on paljon. Normaali vanhus toki tuossa iässä osaa mennä lääkäriin ja hoitaa asiat ihan itse.

Kyllä tuo kaikki kovasti viittaa muistisairauteen tai mt-ongelmiin. Eli lääkäri on äidillesi oikea osoite. Kirjoita oikein lista kaikesta, mitä olet huomannut, koska ne muistitestit ei tosiaan kerro kaikkea.

Mutta ihan "vaan" masennuskin voi tehdä tuota, että ei osaa operoida esim. kaupassa. Anopillani on bipo, jos se on masentunut, se ei osaa käyttää hellaansa tai puhelintaa tai käydä kaupassa. Maanisena se osaa mitä vain. Nyt on onneksi lääkitys kohdillaan ja anoppi pärjäilee sopivasti.

Jos äitisi vastasi hoidostasi silloin kun olit lapsi, niin mielestäni olet vastavuoroisesti velvollinen nyt hoitamaan häntä ja hänen asioitaan. Et voi kaikkea lykätä meidän muiden, eli yhteiskunnan hoidettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotihoidon työntekijänä olen huomannut , että ihmiset eivät enää halua olla osana vanhuksen arkea. 

Kyllä mummo kelpaa , kun pikkulapsia tarvitaan hoitamaan tai teinin harrastuksiin tarvitaan rahallista tukea.

Kun mummosta ei ole mitään hyötyä,  niin unohdetaan kaikki vastavuoroisuus ja mummo saa yksin pelätä kotona.

 

Mummo saa yksin pelätä kotona? Tarkoitatko, että jonkun lapsista tai lapsista pitäisi muuttaa mummon luo? Vai pitäisikö mummon muuttaa lapsen tai lapsenlapsen luo? Mistä sinä edes tiedät miten paljon mummon lapset ovaat hänen elämässä mukana?

Niin pitäiskö?

Olen viisitoista vuotta 40h viikossa kiertänyt vanhusten luona,  että aika hyvin siinä näkee kellä omaiset käy ja kellä ei.

Mut älä turhaan suutu, kommentti ei ollut henkilökohtaisesti sulle, vaikka ilmeisesti sä olet niitä kun jätät mummon yksin .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika.moni toimii nykyään omien vanhempiensa omaishoitajana. Ovathan hekin hoitaneet sinua. https://veksi.com/Uutiset.jsp?otsikko=Omaishoitaja

Älä oleta. Ei minun äitini ainakaan ole minua hoitanut. Noista 70-luvun äideistähän on oma ketjunsakin. 

 

70-80-luvulla Minua hoiti mummo kun olin lapsena kipeänä. Äiti ei kuulemma voinut olla töistä pois kun ei ne työpaikaikalla tykkää.

Ei muuten varmasti tykätty työpaikalla. Joistakin töistä ei yksinkertaisesti voi olla poissa. Esimerkkinä päiväkodin tylöntekijät tai opettajat. Olin paljno sairaana alle kouluikäisenä ja oli tavattoman ankeaa maata kipeänä kuumeessa, kun äiti lähti työhön aamulla. Joku naapurintäti ehkä kävi yhden kerran katsomassa ja antoi lääkettä tai syötävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurin mummelilla on tilanne "omaiset hoitaa". Monta kertaa viikossa kuikkii oven suussa ja kysyy apua apteekin, kauppa- asioihin ja kerran jopa imurointiin. Meillä päin on hyvin palveluita tarjolla kunnallisesti ja yksityisesti. Mummo asuu isossa arvoasunnossa ja silloin harvoin kun lapsia näkyy, ajelevat ökyautolla. Ihmettelen tosiaan, miksi ei mummolle hommata apua.

Mummo ei raaski maksaa? Miksi lasten se pitäisi maksaa jos mummolla on arvoasunto kerran. 

           Mutta millaiset tulot kyseisellä vanhuksella on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotihoidon työntekijänä olen huomannut , että ihmiset eivät enää halua olla osana vanhuksen arkea. 

Kyllä mummo kelpaa , kun pikkulapsia tarvitaan hoitamaan tai teinin harrastuksiin tarvitaan rahallista tukea.

Kun mummosta ei ole mitään hyötyä,  niin unohdetaan kaikki vastavuoroisuus ja mummo saa yksin pelätä kotona.

 

Mummo saa yksin pelätä kotona? Tarkoitatko, että jonkun lapsista tai lapsista pitäisi muuttaa mummon luo? Vai pitäisikö mummon muuttaa lapsen tai lapsenlapsen luo? Mistä sinä edes tiedät miten paljon mummon lapset ovaat hänen elämässä mukana?

Niin pitäiskö?

Olen viisitoista vuotta 40h viikossa kiertänyt vanhusten luona,  että aika hyvin siinä näkee kellä omaiset käy ja kellä ei.

Mut älä turhaan suutu, kommentti

Kysytkö sinä jokaiselta vanhukselta missä heidän lapst asuvat, ovatko he töissä ja missä kunnossa he ovat? Kaikilla vanhuksilla on ilmeisesti muisti kunnossa ja he muistaa, kuka soitti ja kuka kävi?

Oma äitini ei ole kotihoidon piirissä. Hänen luonaan käydään noin kuutena päivänä viikossa plus kaikki puhelut päälle. Sille ei silti voi mitään, jos äitiä välillä pelottaa milloin mikäkin asia.

Vierailija kirjoitti:

Jos äitisi vastasi hoidostasi silloin kun olit lapsi, niin mielestäni olet vastavuoroisesti velvollinen nyt hoitamaan häntä ja hänen asioitaan. Et voi kaikkea lykätä meidän muiden, eli yhteiskunnan hoidettavaksi.

Minä ainakaan en koe mitään velvollsuutta hoitaa äitiäni. Hän aiheutti minulle lapsena ja nuorena niin paljon ongelmia, joita työstän edelleen, että en näe tässä mitään vastavuoroisuuteen velvoittavaa.

Tuo nykyvanhusten hylätyksi tulemisen tunne ja sen takia soittelu on minusta kummallista. Ei edellinen sukupolvi ollut sellainen. Minä näen sen lähinnä kypsymättömyytenä ja itsekkyytenä. Ei ole kasvettu missään vaiheessa ihmisenä niin, että olisi täysin ehjä omana itsenään, ja sitten ei muuta osata kuin takertua muihin. Ja ollaan vielä niin itsekkäitä, että ei nähdä sitä että aikuisella lapsella on ne ns. ruuhkavuodet meneillään ja muutakin tekemistä kuin silittää sellaisen ihmisen päätä, jolla on ollut vuosikymmeniä aikaa opetella silittämään päätään ihan itse.

Edellisen sukupolven mummoissa oli usein sellainen syvä sisäinen rauha, että niiden lähellä oli hyvä olla. Minulla oli omat mummoni ja naapurin mummo ja muutenkin aika laaja mummo-otos. Sellaisia sitten taidettiin hoitaakin vähän mieluummin kuin näitä nykymummoja, joista tuo rauhan substanssi puuttuu täysin. Tuntuu että nykymummot on enimmäkseen energiavampyyreitä (minulla on taas kerran hyvin laaja otos, kun asutaan mummotalossa, anoppi ja äiti ovat mummoja jne.)

Vanhuus voisi olla hyvin kaunista aikaa, krempoista huolimatta. Jostain syystä nykyihmiset vaan valitsevat olla kasvamatta siihen.

Toinen mitä ihmettelen on nämä nykyvanhusten pelkotilat. Toki niitä voi aiheuttaa muistisairaudet ja mt-ongelma, mutta noin muuten. Siinä 70 v hujakoilla ihmisen olisi pitänyt päästä elämänvaiheeseen, missä ei tarvitse pelätä enää yhtään mitään, koska olet henkisesti valmis mihin hyvänsä. Ennen näin tuntui olevankin, nykymummelit tuntuvat ottavan oikein asiakseen pelkäämisen ja murehtimisen, jos ei muuten niin lastenlasten puolesta.

Puhun vaan mummoista, koska niistä minulla on enemmän kokemusta. En tiedä miten papat ovat muuttuneet. Luulen, että nykypapat voivat olla parempia kuin ne sodan runtelemat. Vaikka omani kyllä oli loistopappa.