Lue keskustelun säännöt.
Olenko vastuussa ikääntyneen vanhemman hoidosta? Ja missä menee raja?
79-vuotias äitini asuu kotona. Muistisairautta ei ole, jotain tosin välillä unohtelee. Fyysinen kunto on huono. On kotona, liikkuu rollaattorilla. Kotihoito käy 2 kertaa viikossa, joista toinen kerta on kylvetys, kotihoito hoitaa myös lääkkeet. Kauppapalvelu tuo ostokset kotiin.
Minä hoidan pyykit, autan laskujen maksussa ja toimin pienissä askareissa apuna.
Heti jos pitäisi tilata lääkäriä, hammaslääkäriä tai silmälääkäriä, kotihoidosta sanovat äidilleni että sano tyttärelle, hän hoitaa. Äitini ei ole holhouksessa mutta minkään asioiden suunnittelu ja toteutus ei suju. Jonkun pitää varata aika, toimittaa äiti lääkäriin ja mennä mukaan kuuntelemaan mitä siellä on sanottu ym.
Onko nyt niin, että minä ainoana lapsena olen nyt velvollinen toimimaan äitini asioiden hoitajana? Olemaan töistä pois yhtenään milloin minkäkin asian takia jne. Kun mikään ei riitä. Hän on kuin pikkulapsi, mikään itsenäinen toiminta ei suju.
Kommentit (901)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on sitten aikaa, halua ja voimia kun perunkirjoja tehdään ja omaisuutta jaetaan.
Siinä moni lapsi virkoontuu silmissä.
Ei pidä paikkaansa. Raskaita velvollisuuksia nuokin ovat, mutta koska ne on lain mukaan pakko hoitaa, niin ne hoidetaan. Todella ilkeää ilkkua päälle vielä, ymmärrätkö ollenkaan, mitä tuossa kohtaa elämää ihminen käy läpi?
Eikös se ole helpotus kun pääsee siitä vaivalloisesta, vaativasta ja rasittavasta vanhuksesta lopulta eroon ?
Jotkut heistä ovat aikanaan olleet iloisia, kun ovat päässeet lapsistaan eroon. Osalle lapsista on sanottukin, että tuossa on ovi, ala lähteä.
Kyllä minäkin olen iloinen että lapseni lähtivöt kotoa pois opiskelemsan ja itsenäistymään. En olisi tahtonut heistä peräkamari-porukkaa mikä näköjään on hyvän huolenpidon merkki mielestäsi.
Lasten kasvatus on sitäkin että antaa lapselle valmiudet "nousta siivilleen."
Yleensä nytkin kuin aina, nuoret myös tahtovat omilleen, kyllä nytkin esm lukiolaisnuoren kavereita asuu yksinään yksiöissään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini kuoli juuri, seitsemän vuotta sairasti Alzheimerin tautia. Kotihoito kävi alkuun, sitten vuoden hoitokodissa. Äidin asiat piti meidän sisarusten hoitaa. Oman elämäntilanteen ja jaksamisen mukaan toimimme. Suosittelen samaa muillekin, sillä jos täysin laittaa hanskat naulaan, niin varmasti tulee omantunnontuskia vanhemman kuoltua, että olisi pitänyt huolehtia ja välittää enemmän. Niin tuli minullekin, vaikka silloin perustelin että enempään en kykene. Asioita ei voi enää jälkikäteen korjailla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on sitten aikaa, halua ja voimia kun perunkirjoja tehdään ja omaisuutta jaetaan.
Siinä moni lapsi virkoontuu silmissä.
Ei pidä paikkaansa. Raskaita velvollisuuksia nuokin ovat, mutta koska ne on lain mukaan pakko hoitaa, niin ne hoidetaan. Todella ilkeää ilkkua päälle vielä, ymmärrätkö ollenkaan, mitä tuossa kohtaa elämää ihminen käy läpi?
Eikös se ole helpotus kun pääsee siitä vaivalloisesta, vaativasta ja rasittavasta vanhuksesta lopulta eroon ?
Siinä tulee suru surtavaksi. Joko suru siitä, että on menettänyt läheisen ihmisen, tai sitten suru siitä, että vanhempi oli aivan kamala, eikä ikinä muuttunut paremmaksi, pyytänyt anteeksi tai mitään. Isoja suruja kumpi tahansa.
Lisäksi tuo on se kohta, jossa suosikkilapsi helposti päättää kostaa vanhemman kuoleman mustalle lampaalle - tämähän on se hänen jo pienenä oppimansa tapa käsitellä vaikeita asioita. Ja musta lammas taas tuumaa, että nyt mulle riitti tämä pska, tuota en kuuntele enää yhtään. Ja silloin tulee riita.
Riitaa tulee usein myös perinnöstä. Suosikkilapsen mielestä perintö kuuluu tietenkin hänelle, koska hän oli ja on tärkeämpi ja kaikkihan oikeastaan kuuluu hänelle jo valmiiksi. Ja mustan lampaan mielestä nyt on vihdoin aika saada tasapuolinen osa edes jostain. Kun ei rakkaudesta saanut, niin lohdutukseksi edes rahasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku näköjään kuvittelee, että hän tässä keskustelee vain yhden ja saman ihmisen kanssa. Tässäkin ketjussa on kuule paljon kirjoittajia. Osa on suurten ikäluokkien lapsia, osa ei ole. Teemasta johtuen toki aika moni on, koska suuret ikäluokat ovat juuri nyt vanhusiässä.
Tuo kirjoittaja siinä keskustelussa 70- luvun äidit toisti tuota samaa, heidän piti olla mummolassa alinomaa. Siis systemaattisesti sama, meidät hoidatti äidillään, itse ei hoitanut omia vanhempiaan.
Jos ette tahdo hoitaa vanhempianne, ette hoida. Mutta kun se ei riitä, pitää vielä kaivella ettei se äitikään hoitanut mumma siellä maalla, jätti veljelleen koko homman joka jäi taloa pitämään. (Syytinki)
En o
Kaikkiko samoin sanoin? äidit eivät huolehtineet lapsista vaan laittoivat mummolaan. Miksi minun pitäisi äidistäni huolehtia kun hän ei huolehtinut minusta eikä äidistään.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei muistisairautta miksi ei äitisi kykene hoitamaan asioitaan? Miksi rollaattori?
Täällä rollamummu 79, pärjään ihan hyvin. Ei apua vielä tarpeen. Jos laiskottaa, palvelubussi , muulloin pysäkille ja asioille
Tämä. 77-vuotias EI ole kykenemätön hoitamaan asioitaan itse, ellei ole päässä vikaa tavalla tai toisella. Jos ei ole muistisairautta, onko masennus suljettu pois?
Minun isäni täyttää tänä vuonna 78 ja teki vielä sujuvasti metsätöitä. Ei tietenkään pitkää päivää, mutta muutaman tunnin päivässä. Appiukko saman ikäinen on tällä hetkellä Lapissa hiihtämässä.
Sinuna ap miettisin tarkkaan, olet mennyt siihen lankaan että olet ruvennut mahdollistajaksi? Moni hyvää tarkoittava ihminen tekee niin ja sitten uupuu.
Oikeasti vanhoja ihmisiä ei pitäisi koskaan tarjoutua auttamaan kovin varhaisessa vaiheessa ja sittenkin kun ne pyytävät apua, kannustaa miettimään miten pärjäisi itse. SE olisi sitä parasta auttamista. Ei se, että aletaan hyysäämään.
Tietysti täytyy olla hiukan pelisilmää, että onko se oma vanhus niitä, jotka eivät pyydä apua edes kuolinvuoteella, vaiko sellainen joka heittäytyy avuttamaksi heti kun tulee tilaisuus -kuten ap:n äiti vaikuttaa tehneen.
P.S. Rollaattorin käyttöä muuta kuin lyhytaikaisesti kannattaa harkita aina tosi tarkkaan. Kävelykeppi mieluummin. Rollaattori nimittäin pilaa selän ja heikentää kävelyä ihan hirveästi. Lihakset ja tasapaino heikkenee kun niitä ei käytä! Ja toisaalta kehittyvät missä hyvänsä iässä, kun käyttää. Kyllä, ihan vanhuksillakin on tutkittu. Jos pelkää että kaatuu eikä pääse ylös, sitten täytyy harjoitella lattialta ylösnousua. Ei pidä päästää itseään siihen jamaan, että ei pääse ylös. Ja kaatumistakin voi harjoitella.
Suurin osa vanhuuden raihnaudesta on oikeasti sitä, että ihmiset ei ole koskaan oikein liikkuneet ja mitä vanhemmaksi tulevat, sitä vähemmän liikkuvat, alkavat vaan kyyhöttää ja käppyröityä. Ja sitten niitä pitäisi hyysätä, vaikka makaavat juuri niin kuin ovat pedanneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastenmielisiä ihmisiä kun eivät huolehdi läheisistään.
Jos sinne läheisen luokse on 500-600 km, miten se käytännössä työssäkäyvältä jälkeläiselltä tapahtuu?
On se omakin perhe, asuntolaina ja työ. Jo käynti kerran kuukaudessa on äärimmäisen rasittava, ajomatka talvikelissä on jo vaarallinenkin, koska sekä meno- että tulomatka on suurimmalta osalta pimeäajoa. Näiden käyntien lisäksi on puhelinyhteys joka päivä, jatkuvia puhelinkontaktia viranomaisille, hoitotahoille soittelua, huolestumista jne.
Onko sinulla joku viisas neuvo tilanteeseen?
Muuttaa emme pysty töittemme ja lasten koulujen takia.
Vanhus ei halua muuttaa luoksemme, koska asunut ko paikalla koko elämänsä ja nyt edes hänen naapurusto on tuttua ja auttelevat jnkn verran. Kokovuorokautiseen hoitopaikkaan hän on vielä liian hyväkuntoinen, mutta kotihoito käy päivittäin tarkistamassa tilanteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on sitten aikaa, halua ja voimia kun perunkirjoja tehdään ja omaisuutta jaetaan.
Siinä moni lapsi virkoontuu silmissä.
Ei pidä paikkaansa. Raskaita velvollisuuksia nuokin ovat, mutta koska ne on lain mukaan pakko hoitaa, niin ne hoidetaan. Todella ilkeää ilkkua päälle vielä, ymmärrätkö ollenkaan, mitä tuossa kohtaa elämää ihminen käy läpi?
Eikös se ole helpotus kun pääsee siitä vaivalloisesta, vaativasta ja rasittavasta vanhuksesta lopulta eroon ?
Siinä tulee suru surtavaksi. Joko suru siitä, että on menettänyt läheisen ihmisen, tai sitten suru siitä, että vanhempi oli aivan kamala, eikä ikinä muuttunut paremmaksi, pyytänyt anteeksi tai mitään. Iso
Kyllä on niin monenlaista tallaajaa. On se nyt kammoa kun ei 90 v kuolinvuoteellaan pyydä anteeksi asioita joita ei edes muista?
Sorry nyt et jouduit imuroimaan, et saanut kaikkea mitä tahdoit, kovisteltiinkin joskus ? Ja anteeksi kun tuo yksi sisarus on mukava ja saatu tavata häntä ja hänen lapsiaan, sinulta ei joulukorttia eikä lapsiasi oo nähty koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei muistisairautta miksi ei äitisi kykene hoitamaan asioitaan? Miksi rollaattori?
Täällä rollamummu 79, pärjään ihan hyvin. Ei apua vielä tarpeen. Jos laiskottaa, palvelubussi , muulloin pysäkille ja asioille
Kaatui vuosi sitten pahasti, siksi rollaattori. Fyysinen liikuntakyky jäi heikohkoksi.
t.ap
Se liikuntakyky olisi palautunut, jos äitisi olisi viitsinyt tehdä annetut kuntoutusharjoitteet. Ei sitä rollaa pitäisi noin pitkään tarvita.
Älä ap mahdollista tuota, että äitisi alkaa vaan kyyhöttää eikä enää viitsi mitään tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei muistisairautta miksi ei äitisi kykene hoitamaan asioitaan? Miksi rollaattori?
Täällä rollamummu 79, pärjään ihan hyvin. Ei apua vielä tarpeen. Jos laiskottaa, palvelubussi , muulloin pysäkille ja asioille
Tämä. 77-vuotias EI ole kykenemätön hoitamaan asioitaan itse, ellei ole päässä vikaa tavalla tai toisella. Jos ei ole muistisairautta, onko masennus suljettu pois?
Minun isäni täyttää tänä vuonna 78 ja teki vielä sujuvasti metsätöitä. Ei tietenkään pitkää päivää, mutta muutaman tunnin päivässä. Appiukko saman ikäinen on tällä hetkellä Lapissa hiihtämässä.
Sinuna ap miettisin tarkkaan, olet mennyt siihen lankaan että olet ruvennut mahdollistajaksi? Moni hyvää tarkoittava ihminen tekee niin ja sitten uupuu.
Oikeasti vanhoja ihmisiä ei pitäisi koskaan tarjoutua auttamaan kovin varhaisessa vaiheess
En tiedä miksi käytät rollaattoria jos et ole liikuntavammainen. Itselläni ainakin polvet ja lonkat kunnossa ei mitään mahista nousta ylös jos ei saa käsivoimin jostain kiinni.
Rollaattorin kanssa kävelen pitkiäkin matkoja, kyynärsauvoilla 1 km yhteen suuntaan kauppamatka on jo ikävämpi.
Tutulla on huimauksen takia lääkärit ehdottaneet rollaattoria ja sillä hän kulkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurin mummelilla on tilanne "omaiset hoitaa". Monta kertaa viikossa kuikkii oven suussa ja kysyy apua apteekin, kauppa- asioihin ja kerran jopa imurointiin. Meillä päin on hyvin palveluita tarjolla kunnallisesti ja yksityisesti. Mummo asuu isossa arvoasunnossa ja silloin harvoin kun lapsia näkyy, ajelevat ökyautolla. Ihmettelen tosiaan, miksi ei mummolle hommata apua.
Mummo ei välttämättä halua ulkopuolista apua. Mulla meni yli vuosi ennenkuin sain varsin varakkaat vanhempani suostuteltua ostamaan tarvitsemansa palvelut.
Miksi katsoit, että on sinun asiasi suostutella? Mikset sanonut, että sinä et hoida, hoitakaa itse miten hyväksi näette? Asia on tietysti eri, jos kumpikin on muistisairas, mutta jos kumpikaan ei ole, tai vaan toinen, en minä ainakaan ala vanhemmilleni sanella miten asiansa hoitavat. Tai suostutella. Jos eivät tahdo ostaa palveluita, eläkööt liassa, ei ole minun asiani. (Se on kaikille selvää ollut aina, että minä en ole kenenkään piika tai palkaton sihteeri.)
Rakastan vanhempiani, mutta myös kunnioitan sen verran, että niin kauan kun ovat oikeustoimikelpoisia, oletan heidän kykenevän hoitamaan asiansa itse, kun kerran rahaa ja puhelin löytyy. Sitten jos ei enää osaa apua järjestää, hankitaan edunvalvoja.
Vanhempani ovat kyllä onneksi oikeasti fiksuja ja ovat järkevässä aikataulussa alkaneet ostaa palveluita. Isänikin ymmärsi 70-vuotiaana, että parempi maksaa kattoremontista kuin tehdä itse, vaikka hän itse tekisikin paremmin (kuten tekisikin). Mutta oli rannekanavaleikkausjonossa, arveli ettei käsi kestä kattoremonttia.
Se 90-vuotias on voinut 60 vuoden ajan systemaattisesti talloa ja kiusata yhtä lapsistansa. Välien katkaisuun on yleensä hyvät ja pitkäaikaiset syyt, ei kukaan ihan kevein mielin poista omia vanhempiaan onasta ja lasten elämästä.
Vamhempana on kuitenkin velvollisuuskin suojella omia lapsiaan, jos mummo on tarpeeksi hullu.
On se kumma, miten aina löytyy se besserwisser, joka olettaa, että pahinta, mitä äiti teki oli että se käski teinin imuroida. Se on kuule sinun lapsuutesi se, jollain toisella voi olla hieman synkempiä kokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei muistisairautta miksi ei äitisi kykene hoitamaan asioitaan? Miksi rollaattori?
Täällä rollamummu 79, pärjään ihan hyvin. Ei apua vielä tarpeen. Jos laiskottaa, palvelubussi , muulloin pysäkille ja asioille
Tämä. 77-vuotias EI ole kykenemätön hoitamaan asioitaan itse, ellei ole päässä vikaa tavalla tai toisella. Jos ei ole muistisairautta, onko masennus suljettu pois?
Minun isäni täyttää tänä vuonna 78 ja teki vielä sujuvasti metsätöitä. Ei tietenkään pitkää päivää, mutta muutaman tunnin päivässä. Appiukko saman ikäinen on tällä hetkellä Lapissa hiihtämässä.
Sinuna ap miettisin tarkkaan, olet mennyt siihen lankaan että olet ruvennut mahdollistajaksi? Moni hyvää tarkoittava ihminen tekee niin ja sitten uupuu.
Oikeasti vanhoja ihmisiä ei pitäisi koskaan tarjoutua auttamaan kovin varhaisessa vaiheess
Siinä tuli taas vanhuuden tietopaketti asiantuntijalta. Huvitti kun itselläni ainakin liikkuva fyysinen työ, innokas marjastaja ha liikkuja mutta kas kummaa, nivelet tenivät temppunsa.
Rollaattorin kanssa teen pitempiä kävelymatkoja kuin kyynärsauvoilla. Ja toistaiseksi minulla on itsemääräämisoikeus siihenkin asiaan.
Tähän se on mennyt, sua verotetaan varmuuden vuoksi vanhustenhoidosta ja julkisesta terveydenhoidosta mutta joudut kuitenkin itse tekemään hommat ja maksamaan toimimattomasta terveydenhoidosta joten talkootyö kunniaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tähän se on mennyt, sua verotetaan varmuuden vuoksi vanhustenhoidosta ja julkisesta terveydenhoidosta mutta joudut kuitenkin itse tekemään hommat ja maksamaan toimimattomasta terveydenhoidosta joten talkootyö kunniaan!
Tämä! En todellakaan hoida, niin paljon olen veroja maksellut!
Kotihoidon työntekijänä olen huomannut , että ihmiset eivät enää halua olla osana vanhuksen arkea.
Kyllä mummo kelpaa , kun pikkulapsia tarvitaan hoitamaan tai teinin harrastuksiin tarvitaan rahallista tukea.
Kun mummosta ei ole mitään hyötyä, niin unohdetaan kaikki vastavuoroisuus ja mummo saa yksin pelätä kotona.
"Kaikkiko samoin sanoin? äidit eivät huolehtineet lapsista vaan laittoivat mummolaan. Miksi minun pitäisi äidistäni huolehtia kun hän ei huolehtinut minusta eikä äidistään."
En ole missään kohtaa väittänyt etten huolehtisi äidistäni. Teen paljon hänen eteensä samoin kuin sisarukseni, mutta en niin paljon mitä äiti haluaisi. Minun on pitänyt vetää rajat omat jaksamisen takia.
Jos minä saisin päättää, äiti muuttaisi pois omakotitalostaan, jossa hän ei kykene asumaan ilman meidän työpanosta. Pienillä muutoksia kuten kynnykset poistamalla hänen elämä helpottuisi, mutta niin ei saa tehdä. Sitten hän valittaa viikottain kynnyksistä.
Vierailija kirjoitti:
Valtion rahakirstu kolisee vuosi vuodelta enemmän tyhjyyttään. Ei tulevia sukupolvia hoida robotit. Joku ehkä käy kerran viikossa katsomassa vieläkö on hengissä vai joko on raatona maatumassa.
Täällä ehdotettiin huoli-ilmoituksen tekemistä. Kannatan.
Niin. Meidän nyt keski-ikäisten ja nuorempienkin kannattaa tehdä elämänvalinnat siltä pohjalta, että vanhana olisi niin hyvässä kunnossa, että tosiaankin pärjää itse.
Hyvin iso osa vanhuuden vaivoista olisi tiedättekö ihan elämäntavoilla ehkäistävissä. Ja sillä, että ei "rupea vanhaksi" ja ala hissutella. Vanhakin ihminen kuntoutuu kyllä kaikenlaisista vaivoista, jos vaan näkisi sen kuntoutumisen eteen saman vaivan kuin nuori. Mutta kun eivät ne näe, odottavat vaan että viikatemies tulee ja joku hyysää siihen saakka.
Tuuriakin tietysti tarvitaan. Kukaan ei voi sille mitään, jos synnynnäinen valtimonpullistuma poksahtaa ja aiheuttaa aivovaurion. Mutta aika paljon on ihan omilla valinnoilla ehkäistävissä.
Ja oma asenne vaikuttaa hirveästi. Meidän jumpparyhmässä on yksi 85-vuotias rouva. Ihmettelin hänen hyvää kuntoaan, mihin rouva selitti, että "kun mä olen saanut aina olla niin terve. No ne kaksi syöpää nyt oli ja tossa toisessa lonkassa on tekonivel, mutta kun on ollut niin hyvä tuuri että olen aina ollut niin terve."
Olen huomannut, että noita tervaskantoja yhdistää kolme asiaa. Ne ovat aina kovia liikkumaan, ei välttämättä mitään urheilutreeniä, mutta vähintään kulkeneet ikänsä kalassa tai marjametsissä. Sitten niillä valuu kaikki kuin vesi hanhen selästä. On niillä ollut sairauksia siinä missä muillakin, mutta eivät koskaan vatvo niitä menneitä ja jää murehtimaan. Ja ylipäänsä ei ole stressaavainen tai murehtivainen luonne.
Itse olen kova murehtimaan ja yritänkin nyt ottaa noista oppia. Minulla on neljä perussairautta, joihin stressi vaikuttaa kovasti, luultavasti on ihan niiden perimmäinen syykin. Haluan pystyä 85-vuotiaana sanomaan, että kun olen aina ollut niin terve, no siinä keski-iässä oli kymmenisen vuotta ne pari neurologista vaivaa, mutta olen muuten ollut aina niin terve niin helppoakos se on sitten ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ihmisella jonkinlainen moraalinen velvollisuus on huolehtia ja auttaa vanhenevia vanhempiaan. Ei toki niin, että menettää työnsä. Mutta että ihan heitteille jättäisi... kertoo vain ko. ihmisen itsekyydestä. Sama kohtalo odottaa häntä itseään tulevaisuudessa!
Eikä odota. Sitä voi omat lapsensa hoitaa paremmin kuin millaisen lapsuuden joutui itse kokemaan. Kun omilla lapsilla on hyvä lapsuus, he paljon mieluummin auttavat sen, mitä tarvitaan ja mitä voi kohtuudella pyytää.
Toki moni vanhus on niin vaikeahoitoinen, ettei siitä työssäkäyvät perheelliset lapset selviä. On realismia myöntää sekin asia.
Sitäpaitsi jostain syystä nämä eniten apua tarvitsevat vanhukset ovat aina niitä, joilla on alunperinkin ollut jotenkin märiseväinen luonne, ja se vaan pahenee vanhemmiten.
Jostain syystä hyväluontoiset pärjää paljon pidempään ilman hyysäämistä. Eikä ne muutu märisijöiksi edes sitten, kun ovat oikeasti hoidettavina jossain.
En ole syntynyt 70-luvulla. En tiedä sitäkään, mitä tarkoitat sanalla "alinomaa", mutta me oltiin mummolassa pitkiä aikoja kerrallaan, kun se oli sen verran kaukana. Onko mieleesi juolahtanut, että näin on voinut olla muillakin kuin minulla?
Ymmärtääkseni ennen oli ihan tavallista, että yksi pojista otti maatilan hoitaakseen ja vanhemmat jäivät tilalle asumaan. Itsekin tiedän vaikka kuinka monta vastaavaa tapausta.