Mitä tehdä kun naimisiinmenosta on tullut suhteen elefantti?

Vierailija kirjoitti:

Mies taitaa skannailla muita mahdollisuuksia tai sitten hän suvulle vastaa mitä suku haluaa ajattelematta avokkinsa tunteita.

Tällä ei ole mitään väliä, kun nainen ei halua ITSE enää naimisiin.

meillä kävi ap sama homma, ja nyt vuosia myöhemmin mies on ihan ok sen kanssa että ei mennäkään naimisiin.

Olen edelleen avoin asialle mutta en enää tämän miehen kanssa. Eli jos ero tulee tai hän kuolee ennen minua, niin voin hyvin mennä naimisiin vielä.

Itse olen nykyisessä suhteessani ratkaissut asian sillä, että en muuta edes yhteen ennen kihloja. Ja miehen on ymmärrettävä, että kihlat ovat lupaus avioliitosta. Jos yhdessä asuminen ei suju, niin sitten on ok purkaa kihlat ja muuttaa erilleen mutta jos elo sujuu niin sitten kihlaus etenee avioliitoksi kohtuullisen ajan sisällä, ja piste. 

Asumme nyt neljättä vuotta erillään, ja vaikka mies välillä vihjaa yhteenmuutosta, olen päättänyt että minä en tule painostamaan enkä olemaan aktiivinen asian eteen. Haluan, että aloite tulee häneltä itseltään ja aidosta halusta sitoutua minuun.

Voin jatkaa erillään asumista vaikka loppuelämän. Onpahan helppo erota jos alkaa siltä tuntua. Ilman kihloja ja avioaikeita en minäkään tämän enempää sitoudu.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen nykyisessä suhteessani ratkaissut asian sillä, että en muuta edes yhteen ennen kihloja. Ja miehen on ymmärrettävä, että kihlat ovat lupaus avioliitosta. Jos yhdessä asuminen ei suju, niin sitten on ok purkaa kihlat ja muuttaa erilleen mutta jos elo sujuu niin sitten kihlaus etenee avioliitoksi kohtuullisen ajan sisällä, ja piste. 

Asumme nyt neljättä vuotta erillään, ja vaikka mies välillä vihjaa yhteenmuutosta, olen päättänyt että minä en tule painostamaan enkä olemaan aktiivinen asian eteen. Haluan, että aloite tulee häneltä itseltään ja aidosta halusta sitoutua minuun.

Voin jatkaa erillään asumista vaikka loppuelämän. Onpahan helppo erota jos alkaa siltä tuntua. Ilman kihloja ja avioaikeita en minäkään tämän enempää sitoudu.

Ihan pikku vinkki että saat odotella lopun elämääsi jos ei neljän vuoden kohdalla ole edes yhteenmuuttoa tapahtunut.

Ihminen kun on Se Oikea, asiat tapahtuu. Yhdessä halutaan asua viimeistään vuoden kuluttua seurustelun alkamisesta, mennä samalla kihloihin ja siitä kohtuullisessa ajassa naimisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on vuosi 2024 Suomessa. Miksi kukaan menee enää naimisiin, varsinkaan tuollaisissa ap:n olosuhteissa? Painostuksesta naimisiin ei nyt varsinkaan pidä mennä tai näyttääkseen jollekin jotakin. Yhteinen asuntolaina ja yhdessä asuminen sekä erityisesti ne yhteiset lapset niitä suurempia ja merkityksellisempiä sitoumuksia oikeasti ovat. 

 

Paitsi etteivät ole. Kaikissa juridisissa tilanteissa lapseton avopari on kuin 2 vierasta ihmistä.

 

Ja tämä on syrjintää, jolle tullaan lakimuutoksin tekemään jotain. Avioliiton romutus on alkanut, eikä se lopu ennen kuin sillä on ainoastaan symbolinen merkitys.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen nykyisessä suhteessani ratkaissut asian sillä, että en muuta edes yhteen ennen kihloja. Ja miehen on ymmärrettävä, että kihlat ovat lupaus avioliitosta. Jos yhdessä asuminen ei suju, niin sitten on ok purkaa kihlat ja muuttaa erilleen mutta jos elo sujuu niin sitten kihlaus etenee avioliitoksi kohtuullisen ajan sisällä, ja piste. 

Asumme nyt neljättä vuotta erillään, ja vaikka mies välillä vihjaa yhteenmuutosta, olen päättänyt että minä en tule painostamaan enkä olemaan aktiivinen asian eteen. Haluan, että aloite tulee häneltä itseltään ja aidosta halusta sitoutua minuun.

Voin jatkaa erillään asumista vaikka loppuelämän. Onpahan helppo erota jos alkaa siltä tuntua. Ilman kihloja ja avioaikeita en minäkään tämän enempää sitoudu.

Tämä on just se terve suhtautuminen asiaan. Pelisäännöt ovat toivottavasti selvät myös miehelle, eikä vain että "miehen on ymmärrettävä".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen nykyisessä suhteessani ratkaissut asian sillä, että en muuta edes yhteen ennen kihloja. Ja miehen on ymmärrettävä, että kihlat ovat lupaus avioliitosta. Jos yhdessä asuminen ei suju, niin sitten on ok purkaa kihlat ja muuttaa erilleen mutta jos elo sujuu niin sitten kihlaus etenee avioliitoksi kohtuullisen ajan sisällä, ja piste. 

Asumme nyt neljättä vuotta erillään, ja vaikka mies välillä vihjaa yhteenmuutosta, olen päättänyt että minä en tule painostamaan enkä olemaan aktiivinen asian eteen. Haluan, että aloite tulee häneltä itseltään ja aidosta halusta sitoutua minuun.

Voin jatkaa erillään asumista vaikka loppuelämän. Onpahan helppo erota jos alkaa siltä tuntua. Ilman kihloja ja avioaikeita en minäkään tämän enempää sitoudu.

Ihan pikku vinkki että saat odotella lopun elämääsi jos ei neljän vuoden kohdalla ole edes yhteenmuutto

Turha alapeukutella. Miehet on yksinkertaisia olentoja, ja haluavat kyllä aivan varmasti sitoutua kun nainen on oikea. Vuosia erillään asuminen on jo yksinään merkki siitä että mies ei halua sitoutua. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen ollut 5v kihloissa, mies kyllä itse pyysi, mutta naimisiin menosta ei ole tietoa. Hän ajatteli, että sormus sormessa olisi se mihin olisin tyytyväinen ja pääsisi luikertelemaan loppuosasta. Itselle riittäisi maistraattihäät ja avioehtokin tehtäisiin kun miehelle kertynyt enemmän omaisuutta.

Väittää vaan, ettei oikein tiedä mistä siinä avioliitossa on kysymys, vaikka olen selittänyt monta kertaa miksi itse haluan naimisiin ja Googlekin toimii varmasti ihan hyvin, jos ei muka ole mitään tietoa ja haluaa asiaan tutustua. Sanoo kuitenkin asioita että "sitten jos minä kuolen niin näille tavaroille voi blaablaa". No ei minulla ole mitään oikeutta koskea hänen tavaroihin hänen kuolemansa jälkeen lapsettomana avioparina ja lennän kuin leppäkeihäs ulos omasta kodistani, joka on miehen nimissä.

Eniten ärsyttää tuo tietämättömyyteen vetoaminen aikakautena, kun kaikki informaatio on hyppysissä kun vaan jaksaisi tutustua ai

Nyt on pakko sanoa, että en ymmärrä. Miksi suostut asumaan miehen omistamassa talossa löysillä puheilla?

Toinen asia on, että et sinä tarvitse miehen vakuutusta = en mene kanssasi naimisiin lopettaaksesi tuon suhteen. Näethän, että hän ei ole niin tekemässä. Kolmas asia, eihän se mikään tiedonhaun asia ole, mitä avioliitto on tai mitä se merkitsee. Sen päättää mies omalta kohdaltaan, ei sitä googlessa lue, mitä hän avioliitosta ajattelee.

Kerro miehelle, kuten asia on, elikä että sinun taloudellinen tilanteesi on liian epävarma, jotta voisit jatkaa näin. Avioliiton sijaan minä ottaisin puheeksi keskinäiset testamentit ja hoitotestamentit. Jos näitäkään mies ole halukas tekemään, vaan tahtoo todellakin elää (ilmeisesti) kuten eli ennen sinuun tutustumista, omassa talossa omien tavaroidensa keskellä ottamatta sinun tulevaisuuttasi huomioon, ei sinun tarvitse häneltä mitään muuta kyselläkään. Tiedät jo, mitä tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen nykyisessä suhteessani ratkaissut asian sillä, että en muuta edes yhteen ennen kihloja. Ja miehen on ymmärrettävä, että kihlat ovat lupaus avioliitosta. Jos yhdessä asuminen ei suju, niin sitten on ok purkaa kihlat ja muuttaa erilleen mutta jos elo sujuu niin sitten kihlaus etenee avioliitoksi kohtuullisen ajan sisällä, ja piste. 

Asumme nyt neljättä vuotta erillään, ja vaikka mies välillä vihjaa yhteenmuutosta, olen päättänyt että minä en tule painostamaan enkä olemaan aktiivinen asian eteen. Haluan, että aloite tulee häneltä itseltään ja aidosta halusta sitoutua minuun.

Voin jatkaa erillään asumista vaikka loppuelämän. Onpahan helppo erota jos alkaa siltä tuntua. Ilman kihloja ja avioaikeita en minäkään tämän enempää sitoudu.

Ihan pikku vinkki että saat odotella lopun elämääsi

Mies on välillä vihjannut yhteenmuutosta, mutta koska olen muistuttanut että muutan yhteen vain tulevan aviomiehen kanssa, on hän jättänyt asian aina "hautumaan" ja palaa sitten taas jossain sivulauseessa myöhemmin.

Kaikissa suhteissani olen aina joutunut olemaan aktiivisempi osapuoli ja se joka hoitaa asiat. Nyt tässäkin tuntuu, että mies odottaa että riittää että hän ilmaisee olevansa valmis yhteenmuuttoon ja minä sitten alan käytännön asioita järjestämään. En lähde siihen hommaan enää. 

T: se sama joka kihlataan ennen yhteenmuuttoa tai sitten ei muuteta yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen nykyisessä suhteessani ratkaissut asian sillä, että en muuta edes yhteen ennen kihloja. Ja miehen on ymmärrettävä, että kihlat ovat lupaus avioliitosta. Jos yhdessä asuminen ei suju, niin sitten on ok purkaa kihlat ja muuttaa erilleen mutta jos elo sujuu niin sitten kihlaus etenee avioliitoksi kohtuullisen ajan sisällä, ja piste. 

Asumme nyt neljättä vuotta erillään, ja vaikka mies välillä vihjaa yhteenmuutosta, olen päättänyt että minä en tule painostamaan enkä olemaan aktiivinen asian eteen. Haluan, että aloite tulee häneltä itseltään ja aidosta halusta sitoutua minuun.

Voin jatkaa erillään asumista vaikka loppuelämän. Onpahan helppo erota jos alkaa siltä tuntua. Ilman kihloja ja avioaikeita en minäkään tämän enempää sitoudu.

Ihan pikku vinkki että saat odotella lopun elämääsi jos ei neljän vuoden kohdalla ole edes yhteenmuutto

Niin. Monesti myös todistettu, ettei Se Oikea ollutkaan Se Oikea ja kiirehtiminen ei ollutkaan hyvä juttu.

En ymmärrä teitä naisia. Miksi roikutte mukana suhteissa missä mies ei selkeästi halua sitoutua? Ei se mies yhtäkkiä halua vuosien jälkeen sen enempää sitoutua, se tapahtuu omasta tahdosta heti tai ei koskaan. En ikimaailmassa haluaisi olla suhteessa, josta puuttuu sitoutuminen ja siten myös aito rakkaus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on vuosi 2024 Suomessa. Miksi kukaan menee enää naimisiin, varsinkaan tuollaisissa ap:n olosuhteissa? Painostuksesta naimisiin ei nyt varsinkaan pidä mennä tai näyttääkseen jollekin jotakin. Yhteinen asuntolaina ja yhdessä asuminen sekä erityisesti ne yhteiset lapset niitä suurempia ja merkityksellisempiä sitoumuksia oikeasti ovat. 

 

Paitsi etteivät ole. Kaikissa juridisissa tilanteissa lapseton avopari on kuin 2 vierasta ihmistä.

 

Ja tämä on syrjintää, jolle tullaan lakimuutoksin tekemään jotain. Avioliiton romutus on alkanut, eikä se lopu ennen kuin sillä on ainoastaan symbolinen merkitys.

Saahan sitä toivoa. Juridinen sopimus ei menetä merkitystään. Avoliitto ei voi olla juridinen niin kauan kun se ei sisällä sopimusta. Pelkkä jossain asuminen ei sitä ole.

Tämä on yksi niistä aiheista, kun kolahtaa aina kovasti joihinkin. Totuuksia, mitä ei pysty myöntämään edes itselleen, että mistä se oikeasti on kiinni että suhde ei etene.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä teitä naisia. Miksi roikutte mukana suhteissa missä mies ei selkeästi halua sitoutua? Ei se mies yhtäkkiä halua vuosien jälkeen sen enempää sitoutua, se tapahtuu omasta tahdosta heti tai ei koskaan. En ikimaailmassa haluaisi olla suhteessa, josta puuttuu sitoutuminen ja siten myös aito rakkaus. 

Naisia? Kerroin tuolla aiemmin omasta 10 vuoden suhteessa missä en halunnut naimisiin ko. henkilön kanssa ja minä olen nainen itse. Kyllä se mies siellä roikkui. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpi on tärkeämpää?

1. Hyvä parisuhde

2. Joku piippahattu sanoo, että olette parisuhteessa

Minulle parisuhde ei ole hyvä, ellei siihen kuulu sitoutuminen minuun. Asuntolainan sitoutuminen ei riitä. Avioliitto on minulle merkki siitä, että toinen haluaa olla yhdessä kunnes kuolema erottaa. Hengailuun riittävät kaveritkin.

Luulisi, että toiselta voi kysyä haluatko sitoutua vai et?

Miksi jonkun viranomaisen tai uskonnollisen taikurin pitää olla mukana mitenkään asiassa?

Kiinnostaisi kyllä tietää, että mitä haittaa siitä avioliitosta sitten on, jos sitä vastustetaan niin intohimoisesti? Mitkä on ne perustelut olla menemättä naimisiin, jos kuitenkin on tarkoitus elää yhdessä perheenä. Mikään "me ei tarvita mitään paperinpalaa" tai "ei se muuttaisi mitään" ei nyt käy, koska kyse on tällaisesta ap:n kaltaisesta tilanteesta jossa asia aiheuttaa kitkaa pariskunnan välille. Avioitumisen juridiset hyödyt voi googlettaa, mutta mitä on ne haitat? 

Jos menet naimisiin, tee avioehto suojaamaan omaisuuttasi. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä on yksi niistä aiheista, kun kolahtaa aina kovasti joihinkin. Totuuksia, mitä ei pysty myöntämään edes itselleen, että mistä se oikeasti on kiinni että suhde ei etene.

Kyllähän se kolahtaa ja sattuu, kun rakastaa itse ja ymmärtää, että toinen ei tunne samalla tavoin.

Oma parisuhde kestänyt runsaat kolme vuotta, ja vaikeaa on ollut, pääasiassa siksi että en ole kokenut miehen puolelta riittävää kiinnostusta yhdessäoloon. Jotenkin olen onnistunut huijaamaan itseäni ja ajatellut että tästä kerran pari viikossa tapailusta vielä tulee oikea sitoutunut parisuhde, vaikka oikeasti sisimmässäni tiedän, ettei mies halua muuttaa yhteen eikä mennä naimisiin (hän on sen riittävän monta kertaa osoittanut).

Luulen että minun osaltani jää tässä elämässä onnellinen sitoutunut parisuhde kokematta. En jaksa enää tämän jälkeen lähteä uudelleen särkemään sydäntä.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä teitä naisia. Miksi roikutte mukana suhteissa missä mies ei selkeästi halua sitoutua? Ei se mies yhtäkkiä halua vuosien jälkeen sen enempää sitoutua, se tapahtuu omasta tahdosta heti tai ei koskaan. En ikimaailmassa haluaisi olla suhteessa, josta puuttuu sitoutuminen ja siten myös aito rakkaus. 

Mielestäni tämä ei ole sukupuolikysymys, asetelma voi olla toisinkin päin. Mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia, jos toisesta todella välittää, ja varsinkin jos on sitä lupailua että kyllä menemme lopulta naimisiin jne. Lähtökohtaisesti kumppaniin pitäisi voida luottaa. Mutta ajan myötä moni sitten tosiaan tajuaa että ei tästä mitään tule. Siinä vaiheessa moni on eronnut, kuten täältäkin voi monesta kommentista lukea.

Miksi se sitoutumiseen haluton kumppani ei voi olla avoin, sitä en ymmärrä. On hyvin itsekästä tuhlata toisen aikaa jopa vuosikausia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on vuosi 2024 Suomessa. Miksi kukaan menee enää naimisiin, varsinkaan tuollaisissa ap:n olosuhteissa? Painostuksesta naimisiin ei nyt varsinkaan pidä mennä tai näyttääkseen jollekin jotakin. Yhteinen asuntolaina ja yhdessä asuminen sekä erityisesti ne yhteiset lapset niitä suurempia ja merkityksellisempiä sitoumuksia oikeasti ovat. 

 

Paitsi etteivät ole. Kaikissa juridisissa tilanteissa lapseton avopari on kuin 2 vierasta ihmistä.

 

Ja tämä on syrjintää, jolle tullaan lakimuutoksin tekemään jotain. Avioliiton romutus on alkanut, eikä se lopu ennen kuin sillä on ainoastaan symbolinen merkitys.

Saahan sitä toivoa. Juridinen sopimus ei menetä merkitystään. Avoliitto ei voi olla juridinen niin ka

Jep, ei avoliitto voi automaattisesti tarkoittaa samaa kuin avioliitto, ei sitä kukaan halua. Avoliittoonhan moni muuttaa aika pienellä harkinnalla, rahansäästön vuoksi jne., ei se vielä todellakaan tarkoita että halutaan olla lain silmissä perhe. Minusta meillä pitää laissa säilyttää sekin mahdollisuus, että voi vaan asua yhdessä ilman sen suurempia sitoumuksia. Avioliitto on niille, jotka haluaa olla perhe. Avioliitto niille, jotka haluaa vaan olla ilman mitään oikeuksia tai velvollisuuksia toista kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen nykyisessä suhteessani ratkaissut asian sillä, että en muuta edes yhteen ennen kihloja. Ja miehen on ymmärrettävä, että kihlat ovat lupaus avioliitosta. Jos yhdessä asuminen ei suju, niin sitten on ok purkaa kihlat ja muuttaa erilleen mutta jos elo sujuu niin sitten kihlaus etenee avioliitoksi kohtuullisen ajan sisällä, ja piste. 

Asumme nyt neljättä vuotta erillään, ja vaikka mies välillä vihjaa yhteenmuutosta, olen päättänyt että minä en tule painostamaan enkä olemaan aktiivinen asian eteen. Haluan, että aloite tulee häneltä itseltään ja aidosta halusta sitoutua minuun.

Voin jatkaa erillään asumista vaikka loppuelämän. Onpahan helppo erota jos alkaa siltä tuntua. Ilman kihloja ja avioaikeita en minäkään tämän enempää sitoudu.

Ihan

Pointti varmaan onkin, että oletko ottanut puheeksi juuri tuon, että et halua olla yksin aktiivinen käytännön asioissa, vaan odotat häneltä konkreettisia ehdotuksia sen suhteen, miten esim. yhteenmuuttaminen tapahtuisi? Sen sijaan että jankkaat vain halustasi mennä naimisiin?

Muutenkin ihan älytön sääntö tuo, että kihlat ja varma lupaus naimisiin menosta, ennen kuin asutaan yhdessä. Kuka hullu tuohon lähtee, suostuu muka naimisiin, ennen kuin edes tietää, miten yhteinen arki sujuu oikeasti, yhdessä asuen?

En minä ainakaan itse naisena koskaan menisi herranjesta kihloihin kenenkään kanssa, jonka kanssa en ole edes asunut. En minä toivo itselleni mitään "katellaan miten sujuu ja puretaan pois jos ei huvitakaan"-kihlauksia, vaan haluan (halusin siis aikanaan) mennä aidosti kihloihin, koska halusin juuri tämän ihmisen kanssa avioliittoon. Olimme siis kihloissa häitä edeltävän ajan, hääpäivä sovittuna siis jo 8 kk päähän.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, olisiko sulle siis ok mennä kihloihin,  muuttaa yhteen ja olla hetken päästä tekemässä eroa, kun ei tää näemmä sujunutkaan?