Mitä tehdä kun naimisiinmenosta on tullut suhteen elefantti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no miksi väkisin naimisiin ? En ymmärrä miksi pitää mennä naimisiin ollenkaan. Älä painosta ei kaikki halua naimisiin ollenkaan koskaan.

Isojen sitoumusten välttely tosin saattaa kertoa jostain. Mitä vähemmän isoja sitoumuksia, sitä helpompi suhteesta on karauttaa kohti uusia maisemia.

Monesti saattaa kertoa myös vaan saamattomuudesta ja siitä, että kaikkea pidetään itsestään selvyytenä eikä sen kumppanin mielipiteillä ole mitään väliä. Yleensä tämä näkyy muissakin asioissa kuin vaan naimisiin menon välttelyssä. Näille tulee ne erotkin aina puskista, kun "kaikkihan oli hyvin"...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin jättänyt tuon henkilön heti, kun olisin todennut, ettei naimisiin menosta tule mitään. Ihminen ei halua sitoutua. Olkoon sitten vapaa.

 

Näin juuri ja elämän isot arvomaailma- ym. kysymykset fiksu aikuinen nainen selvittää jo alkumetreillä ettei tarvitse tuhlata aikaansa suhdevirityksiin joissa toiveet ja näkemykset eivät kohtaa.

 

Tuossa kohtaa, kun avioliiton miettiminen tulee tosissaan ajankohtaiseksi, usein jo asutaan yhdessä. Ennen tätähän voi jutella mitä huvittaa, mutta vasta asian todella eteen tullessa voikin todeta, että mikäs tässä nyt kiire, sitten joskus ehkä.

Vai meinaatko, että nämä kerrotaan ensitreffeillä, että: "Joo, oon sellanen että lupaan asioita, mutten koskaan toteuta niitä, ja vetkuttelen sitoumuksista vaikka maailman loppuun asti. Otatko kahvia vai teetä?"

Minäkin olen ollut 5v kihloissa, mies kyllä itse pyysi, mutta naimisiin menosta ei ole tietoa. Hän ajatteli, että sormus sormessa olisi se mihin olisin tyytyväinen ja pääsisi luikertelemaan loppuosasta. Itselle riittäisi maistraattihäät ja avioehtokin tehtäisiin kun miehelle kertynyt enemmän omaisuutta.

Väittää vaan, ettei oikein tiedä mistä siinä avioliitossa on kysymys, vaikka olen selittänyt monta kertaa miksi itse haluan naimisiin ja Googlekin toimii varmasti ihan hyvin, jos ei muka ole mitään tietoa ja haluaa asiaan tutustua. Sanoo kuitenkin asioita että "sitten jos minä kuolen niin näille tavaroille voi blaablaa". No ei minulla ole mitään oikeutta koskea hänen tavaroihin hänen kuolemansa jälkeen lapsettomana avioparina ja lennän kuin leppäkeihäs ulos omasta kodistani, joka on miehen nimissä.

Eniten ärsyttää tuo tietämättömyyteen vetoaminen aikakautena, kun kaikki informaatio on hyppysissä kun vaan jaksaisi tutustua aiheeseen. Sanoisi sitten suoraan ettei halua naimisiin, niin saisin jatkaa elämääni ilman häntä. Sehän tässä varmaan onkin, kun saa kaikki vaimon edut tyttöystävältä, kukapa sellaisesta luopuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin jättänyt tuon henkilön heti, kun olisin todennut, ettei naimisiin menosta tule mitään. Ihminen ei halua sitoutua. Olkoon sitten vapaa.

 

Näin juuri ja elämän isot arvomaailma- ym. kysymykset fiksu aikuinen nainen selvittää jo alkumetreillä ettei tarvitse tuhlata aikaansa suhdevirityksiin joissa toiveet ja näkemykset eivät kohtaa.

 

Tuossa kohtaa, kun avioliiton miettiminen tulee tosissaan ajankohtaiseksi, usein jo asutaan yhdessä. Ennen tätähän voi jutella mitä huvittaa, mutta vasta asian todella eteen tullessa voikin todeta, että mikäs tässä nyt kiire, sitten joskus ehkä.

Vai meinaatko, että nämä kerrotaan ensitreffeillä, että: "Joo, oon sellanen että lupaan asioita, mutten koskaan toteuta niitä, ja vetkuttelen sitoumuksista vaikka maailman loppuun asti.

Tämä juuri. Ei tällaisista puhuta missään ensitreffeillä, ei edes toisilla tai kolmansilla... Ehkä muutaman vuoden päästä voisi asiaa miettiä. Toki on näitä, jotka ovat heti valmiita naimisiin, tekemään lapsia ja ostamaan yhdessä omakotitalon, mutta monesti se karu todellisuus tulee jossain kohtiin vastaan. Ei kaikilla, mutta osalla.

Aivan selvää kuitenkin on, että AP:n miesystävä ei halua mennä hänen kanssaan naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Itse olin avoliitossa yli 20 vuoden ajan. Mies ei tahtonut naimisiin, koska 'se ei muuttaisi mitään'. Löysi kuitenkin 25 vuotta itseään nuoremman naisen, joka vietiin vihille heti. 

Tämäpä, jos olet miehen mielestä oikea ja hän on sinuun rakastunut, menee myös naimisiin. Meillä mies kosi yllättäen ja on kyllä tehnyt selväksi sen, että olen hänen elämänsä rakkaus. Ei ole epäselvyyttä asiasta, osoittaa sen monin teoin ja sanoin.

Mitä tuttavamiehiä olen seurannut, niin sama juttu. Jos naisystävä on vain kun ei viitsi yksikään olla, niin kyllä se tavalla tai toisella näkyy.

Ystävälle kävi niin, että kaksi lastakin teki avopuolisonsa kanssa (miehen aloitteesta yllättävää kyllä), 10 vuotta kihloissa ja mies vältteli puheita naimisiin menosta. Olikin sitten kaikessa rauhassa pari vuotta miettinyt eroa, eikä ystävällä ollut asiaan enää mitään sanomista (ei tiennyt heillä olleen ongelmia). Mies oli pohtinut asiat yksin eikä yhdessä edes halunnut ratkaista asioita vaan ero tuli. Meni pari vuotta ja miehellä uuden kanssa nopeat kihlat ja vuoden päästä naimisiin. 

Jos naimisiin menosta on keskusteltu niin, että ymmärrät syyn miksi kumppanisi ei sitä halua tehdä, niin asia on OK ja se on ihan eri juttu. Jos sitä aihetta vältellään, et ehkä ole juuri se kenen kanssa naimisiin halutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi näistä asioista ei keskustella suhteen alkuvaiheessa, ennen kuin sitoudutaan toiseen ihmiseen ja yhteiseen elämään (lainat ym.)? 

Vilpittömästi kysyn.

Me ollaan puhuttu näistä asioista kyllä koko suhteen ajan. Olen kertonut avioliiton olevan minulle tärkeä asia ja että en kaipaa isoja häitä ja avioehtokin tehdään. Mies ei ole koskaan sanonut ei, vaan aika on aina ollut väärä ja huono. Sitten kun olen ottanut asian taas puheeksi ja yrittänyt tehdä jotain alustavia suunnitelmia, mies on sivuuttanut asian täysin tai mutissut jotain epämääräistä. Joskus olen ihan jankannut että sanoisi vaan suoraan ei sillä tuollainen asian välttely tuntuu pahemmalta. Mies ei ole ikinä tehnyt asian eteen elettäkään, kun taas itse olen ottanut selvää avioehdosta, käytännön järjestelyistä, kysynyt mieheltä mielipide

Ihan kokemuksella ja hyvällä sanon sinulle, että arvosta itseäsi enemmän. Ansaitset enemmän ja miehen joka haluaa sinuun sitoutua. Tämä katkeroittaa sinut lopulta, etkä tule saamaan hänen kanssa sitä tulevaisuutta mitä haluat. Ei parisuhteessa kuulu toisen vain myötäillä ja kuulostaa, ettei puolisosi ole valmis kompromisseihin tai muutenkaan käsittelemään asioita aikuismaisesti. 

Mun exä oli juuri tuollainen että ei suoraan kieltäytynyt melkein mistään ja lupaili ympäripyöreitä että joo kyllä voidaan joskus mennä naimisiin, joskus hankkia lapsia, joo muutetaan vaan isompaan asuntoon jne. Kuitenkaan ei koskaan tehnyt mitään konkreettista näiden asioiden eteen ja aina oli huono hetki ja vähän myöhemmin sitten joskus. No, mitään noista ei missään vaiheessa tehty ja suhde junnasi paikallaan ja lopulta ymmärsin että ei meillä ole mitään yhteistä suuntaa, yhteisiä haaveita. Emme mene naimisiin, emme saa lapsia. En voi seurustella pelkästään epämääräistä sanahelinää tuottavan puhekoneen kanssa. Ihan syystäkin hän on exä.

Nykyisessä suhteessa puhuttiin jo aika alussa ja vakavastu siitä mitä suhteelta halutaan ja ollaan puhuttu avoimesti mitä toiveita meillä on ja mihin halutaan edetä. Ollaan rohkeasti ja määrätietoisesti sitten otettu ne askeleet eteenpäin, muutettu yhteen, menty kihloihin ja naimisiin ja nyt on lapsi tulossa. Näin tämän kuuluukin mennä. 

Vierailija kirjoitti:

Voi että, muistuu mieleen oma parisuhde jossa mies ei halunnut edes kihloihin, vaikka itselleni tämä oli tärkeää. Valehteli että myöhemmin sitten. Kerran ison riidan päätteeksi sitten "kosi", ja minä olin niin tyhmä että tyydyin siihen ja suostuin :D Itsekunnioitus katosi kyllä kokonaan siinä suhteessa... järjestettiin jopa kihlajaisjuhlat. Mutta häitä ei tietenkään tullut vaan ero, kun lopulta tajusin että en halua olla ihmisen kanssa, jolle sitoutuminen minuun on noin vaikeaa. Seuraavassa parisuhteessa tätä ongelmaa ei onneksi ollut, nyt naimisissa yli 10 vuotta. Mutta mitään isoja juhlia ei pidetty, sellaisesta oli edellinen suhde vienyt hohdon :D

Kiukuttaa edelleen kun tuota exää ajattelee. Ei siksi, ettei halunnut kanssani naimisiin, vaan siksi, ettei voinut olla rehellinen.

Itsekin edellisestä parisuhteesta opin, etten enää ikinä suhteessa aktiivisesti työstäisi suhteen etenemisiä, kuten yhteenmuuttoja, avioliittoa yms. Kun jos niitä joutuu työstämään ja ottamaan usein esiin, niin se on vain ns. väsytystaistelua sen sijaan, että toinen oikeasti haluaisi sitoutua.

Jatkossa kysyn tasan yhden kerran, mitä mieltä olisi asiasta. Jos asiaan tulee epämääräistä mutinaa ja puheenaiheen vaihto, tiedän suhteen olevan päättymispisteessä.

Harmi, että näitäkin oppii joskus vasta kantapään kautta, kun ei ole kokemusta minkälaista olisi olla suhteessa, jossa molemmat haluavat olla ja edetä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen ollut 5v kihloissa, mies kyllä itse pyysi, mutta naimisiin menosta ei ole tietoa. Hän ajatteli, että sormus sormessa olisi se mihin olisin tyytyväinen ja pääsisi luikertelemaan loppuosasta. Itselle riittäisi maistraattihäät ja avioehtokin tehtäisiin kun miehelle kertynyt enemmän omaisuutta.

Tästä tuli mieleen aiheeseen liittyen. Tapailin jonkin aikaa miestä, joka oli avioeronnut edellisestä suhteestaan. Sillä tavalla päinvastainen,  että jo lyhyen suhteen jälkeen alkoi itse puhua avioliitosta pohtien, että jos sinne asti päästään niin tehdään kyllä tiukat avioehdot :D

Eikä siis mitään avioehdossa, vaan se että näitä aletaan "romanttisesti" jutella tosiaan siinä parin kuukauden tapailun jälkeen, kysymättä edes haluanko minä itse naimisiin. Ja romanttinen oletus, että olen viemässä hänen rahansa tuota kautta. 

Miksi edes kuvittelin koskaan että mies olisi ollut tosissaan.

Vierailija kirjoitti:

Kiva kuulla että muillakin on vastaavia kokemuksia. En pidä eroakaan ensisijaisena tai helppona vaihtoehtona jos arkielämä on muuten sujuvaa ja rakkauttakin löytyy. Ei ole itsestäänselvyys löytää kumppania ja vieläpä sellaista jolla olisi 100% samanlaiset ajatukset esim. avioasiasta. Tuntuisi hölmöltä eroa tuollaisen yksittäisen asian takia ja aloittaa sitten parisuhteen hakeminen siltä pohjalta että kaiken tulisi natsata ja miehen tulisi haluta aktiivisesti mennä naimisiinkin. Naimisiinmeno ei ole minulle kuitenkaan ykkösprioriteetti jonka takia olenkin jo aikoja sitten päättänyt elää asian kanssa. Ajoittain esim. ystävien häissä koen piston sydämessäni, mutta minusta tuo menee kategoriaan kaikkea ei voi saada. Moni ystävä on myös vastaavassa tilanteessa jossa on talo ja perhettäkin mutta mies ei ole halunnut mennä naimisiin. Minulle helpoin tapa suhtautua olisi kuitenkin se että mieskin vain antaisi olla, eikä aina välissä vetäisi raivareita

Pahintahan tässä on se että ette ole käyneet avointa keskustelua tähän tilanteeseen johtaneista syistä. Itse en halunnut avioitua edellisessä, yli 10 vuotta kestäneessä parisuhteessani koska pohjimmiltani en halunnut sitoutua siihen ihmiseen vaikka oli yhteiset lainat ja autot ja kaikki. Jälkikäteen tajuan, etten koskaan oikeasti rakastanut häntä vaan ihastus vain muuttui tottumukseksi kun suhde vakiintui. Seuraavassa suhteessa minulle tuli aika pian sellainen olo että tähän suhteeseen haluan jäädä loppuelämäkseni. 

Olin exäni kanssa avoliitossa ja kihloissa aivan liian kauan. Kymmenen vuoden kohdalla lopetin toivomisen ja sanoin, että naimisiin tai suhde on tässä. Pidimme pienet häät läheisille. Pari vuotta menikin hyvin. Kun mies peri lapsuudenkotinsa, hän pyysi että saisi pitää sen erotilanteessa, jota alitajuisesti odotti. Siitä alkoi alamäki. Panostus yhteiseen elämään lopahti ja riitatilanteissa minun käskettiin lähteä, jos ei kelpaa. Muutaman vuoden kituutimme ja yritimme pariterapiankin avulla jatkaa, kunnes hain avioeroa. Olisi pitänyt lähteä jo aiemmin. Miehellä on nyt uusi, näyttävä nainen jostain itäblokin maasta.

Tuon jälkeen elin avoliitossa uuden miehen kanssa. Hän puhui alusta saakka avioliitosta, suunnitteli meille häitä ja taloa maalla. Olin varuillani ja syystäkin. Kaikki olikin vain romanttista fantasiaa, joka karisi huomattuamme, että haluamme eri asioita. Erosimme yhteisymmärryksessä. 

Kaikesta huolimatta toivon, että löydän vielä kunnollisen miehen, joka osoittaisi merkkejä halusta sitoutua tosissaan kohtuullisen ajan kuluttua. Ei heti, eikä joskus kaukana tulevaisuudessa. Ei myöskään yhdessäoloa vailla sitoumuksia. Toivon, että sinäkin AP löydät sellaisen onnen. 

Kumpi on tärkeämpää?

1. Hyvä parisuhde

2. Joku piippahattu sanoo, että olette parisuhteessa

Kuulostaa provolta luonnonlait huomioon ottaen, mutta jos naimisiinmenonne on todellakin muuttunut elefantiksi, ottaisin ensin yhteyttä esim. Korkeasaareen. Älkää ainakaan alkako syöttää sille mitään ennen kuin tiedätte tarkkaan norsujen ruokavalion. 

Vierailija kirjoitti:

Kumpi on tärkeämpää?

1. Hyvä parisuhde

2. Joku piippahattu sanoo, että olette parisuhteessa

Minulle parisuhde ei ole hyvä, ellei siihen kuulu sitoutuminen minuun. Asuntolainan sitoutuminen ei riitä. Avioliitto on minulle merkki siitä, että toinen haluaa olla yhdessä kunnes kuolema erottaa. Hengailuun riittävät kaveritkin.

Tältä säästyisi jos antaisi vasta aamenen jälkeen. En tajua miksi muut naiset eivät tee näin. Auttaa löytämään ihan varmasti sitoutumiskykyisen - ja naimisiin haluavan miehen.

Lisäksi sillä naimisiinmenolla olisi oikeasti myös jotakin merkitystä ja juhlan aihetta. En osaa itse kuvitella ankeampaa lähtökohtaa mennä naimisiin kuin jo pitkän yhdessäolon jälkeen yhtäkkiä päätetääkin vielä käydä siellä alttarilla. Ajatuskin tuntuu niin arkiselta ja väsähtäneeltä. 

Vierailija kirjoitti:

Aivan selvää kuitenkin on, että AP:n miesystävä ei halua mennä hänen kanssaan naimisiin.

Niin on. Minä en jäisi tuollaiseen suhteeseen, vaikka kuinka kipeää tekisi lähteä. Sen verran on pakko arvostaa itseään, että jos mies ei mene kanssani naimisiin vaikka tietää että se olisi minulle tärkeää, meidän suhteemme ei tule jatkumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan selvää kuitenkin on, että AP:n miesystävä ei halua mennä hänen kanssaan naimisiin.

Niin on. Minä en jäisi tuollaiseen suhteeseen, vaikka kuinka kipeää tekisi lähteä. Sen verran on pakko arvostaa itseään, että jos mies ei mene kanssani naimisiin vaikka tietää että se olisi minulle tärkeää, meidän suhteemme ei tule jatkumaan. 

Juuri näin. Minäkin tuolla aiemmin kerroin oman vastaavan tarinani, ja tosiaan eroaminen oli ihan kamalaa. Laihduin hirveästi ja olin ihan raiteiltani. Mutta kun se vaihe meni ohi, en todellakaan ole enää sitä miestä kaivannut, enkä ikimaailmassa menisi enää samanlaiseen suhteeseen. Se kipeä vaihe on vaan kärsittävä läpi, mutta uskoisin ettei kukaan sitä jälkikäteen kadu.

Vierailija kirjoitti:

Tältä säästyisi jos antaisi vasta aamenen jälkeen. En tajua miksi muut naiset eivät tee näin. Auttaa löytämään ihan varmasti sitoutumiskykyisen - ja naimisiin haluavan miehen.

Lisäksi sillä naimisiinmenolla olisi oikeasti myös jotakin merkitystä ja juhlan aihetta. En osaa itse kuvitella ankeampaa lähtökohtaa mennä naimisiin kuin jo pitkän yhdessäolon jälkeen yhtäkkiä päätetääkin vielä käydä siellä alttarilla. Ajatuskin tuntuu niin arkiselta ja väsähtäneeltä. 

Sehän onkin järkevää painostaa avioon seksillä ja itse sitten todeta että tuli sitouduttua johonkin minuuttimunaan. 

Tästä tuli ihan mieleen exäni ja hänen suhtautumisensa lastentekoon kanssani. Kavereilleen ja sukulaisilleen hän kyllä puhui, että juu kyllä lapsia, mutta minun kanssani asiaa välteltiin viimeiseen asti, sanottiin "sitten joskus" ja paettiin paikalta. Kun sitten myös sanoin muiden kysellessä lapsiaikeista, että katsotaan nyt ja enpä tiiä tuleeko niitä, niin ex kiiruhti heti sanomaan että kyllä lapsia pitäisi hankkia. 

Kun sitten eräs ilta istutin ukon alas vakavan keskustelun äärelle, niin sitten äijä sai kakistettua ulos, ettei halua koskaan lapsia. Seurasi iso parisuhteen kriisi ja lopulta ero, minä kun niitä lapsia kyllä halusin. Ex mies halusi elää lapsetonta elämää. 

No eipä kulunut kuin vuosi, kun hänellä oli uusi morsian ja pian tämä oli raskaana. Opin kantapään kautta, että exän ämpyily lapsiasioissa ei siis johtunut hänestä, vaan minusta, sillä minä en ollut hänelle se oikea lasten äiti. Onni onnettomuudessa, että exäni jälkeen tutustuin nykyiseen mieheeni, jonka kanssa parisuhde on kaikinpuolin parempi ja hän on ihana isä lapsillemme. Vaikka exän käytös kirpaisi, niin en sentään jäänyt yksin katkeroitumaan, vaan jatkoin elämääni. 

Kannattaa punnailla mitä miehen käytös viestii. Onko hän oikeasti mukana suhteessa juuri SINUN kanssasi, vai oletko vain se ihan kiva vaihtoehto, josta pidetään kiinni kunnes parempaa löytyy. Minä olin exälleni juuri sellainen ihan kiva.