Onks normaalia, että jonkun lapsi ärsyttää niin paljon, että järki lähtee?

Vierailija kirjoitti:

Ongelmana on sun kaveri, ei lapsi. Mistä edes keskustelette, jos ja kun maailmankuvanne on noin erilaiset, että se heijastuu jo näinkin isoihin eroihin lastenkasvatuksessa? 

 

Tosi monet vanhemmat on ymmärtäneet tunnekasvatuksen väärin. Loputtomasti ymmärretään ja tulkitaan sitä lapsen käytöstä, että voivoi kun sua nyt väsyttää ja siksi lyöt. Ei tuo ole tunnekasvatusta, vaan lapsen tunteiden ylikävelemistä, ei anneta lapselle itselle tilaa käsitellä tunteita vaan kaikki tulee ulkoapäin sanoitettuna ja kaavoitettuna käytösmallina valmiina. Ja ehdottomasti tulisi tehdä selväksi, että vaikka kuinka ärsyttäisi/mitä tahansa, niin jokaisella on oikeus koskemattomuuteen ja sen rikkomisesta seuraa rangaistus. On karhunpalvelus loputtomasti mukaymmärtää ilman, että oikeasti ymmärretään ja asetutaan siihen lapsen maailmankuvaan. Rajat on rakkautta, ja turvallisten rajojen sisällä lapsi saa harjoitella turvallisesti tunnetaito

Jos aikuinen ei ole empatiakykyinen niin siitä seuraa tuollaista "tunnekasvatusta" joka on tunnemanipulaatiota. Jos taas on empaattinen niin sanoitukselle ei ole tarvetta vaan ollaan jo syömässä ennen kuin nälkäkiukku iskee - ei sitä tarvitse jäädä sanoittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap:tä häiritsee kun lapsi rääkyy ja itse teke samaa lapselle (sanoi komentavansa, mutta mitä oikeasti tapahtui, huusiko käskynsä?)

Lasta voi ohjata pois kielletystä ihan vaikka kuiskjaamalla ja hymyllä. Kokeilisit ap joskus.

Kannattaa nyt lukea koko ketju. Sanoin kerran lapselle normaalilla volyymillä "et saa lyödä", kun hän löi lastani. Ja siinähän kuiskit lapselle joka huutaa 120 db noin 90 % ajasta. Ja hymylty on. Ja osaan olla lasten kanssa aivan mainiosti. Ap

Tietenkin voi inhota lasta. Jos on kaiken aikaa huonokäytöksinen, ilkeä, hemmoteltu, töykeä jne. niin ennemmin kysyisin, että miten joku voi pitää sellaisesta lapsesta?

Olen lopettanut ystävän näkemisen lähes täysin, koska aina pitäisi kylkiäisenä nähdä tämän lasta. Tapaamiset on yhtä pelkkää jatkuvaa maanittelua, huutoa, kiukuttelua, riehumista ja lapsen lepyttelyä kun koko ajan on joku tilanne päällä. Vanhemmat vaan ymmärtää ja lässyttää. Inhoan syvästi tuota lasta, hänen luonnettaan, käytöstään ja koko olemustaan. Yleisesti pidän lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Eniten nykyään ärsyttää se, että lapset on nostettu jalustalle ja ne saa ihan rauhassa häiriköidä vaikka ,kun yrittää keskustella aikuisten kesken.  Ei sanota, että nyt menet omiin hommiin , aikuiset juttelee. Annetaan niiden päsmäröidä ja koko kyläily menee siihen, että tenavat saa keskeyttää ja ne on pääroolissa koko ajan.

Ei ollut ennen noin ja minä ainakin käskin tenavat omiin leikkeihinsä , jos olin kylässä niiden kanssa tai oli vieraita.

Mua itse asiassa nykyvanhempana ärsyttää ihan sama. Opetan jo 2-vuotiastani odottamaan hetkisen asiansa kanssa. Musta on aivan älytöntä esim olla kylässä, jossa aikuiset istuvat sohvalla rivissä kiltisti odottamassa suunvuoroa lapsilta. Mutta tää on tietenkin lapsille vaikea asia, ja vaatii paljon treenaamista ja kypsymistä ennen kuin onnistuu. Musta kuitenkin esim jo 4-vuotiaiden kanssa ehdottomasti aikuisten pitää pystyä puhumaan myös keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin voi inhota lasta. Jos on kaiken aikaa huonokäytöksinen, ilkeä, hemmoteltu, töykeä jne. niin ennemmin kysyisin, että miten joku voi pitää sellaisesta lapsesta?

Olen lopettanut ystävän näkemisen lähes täysin, koska aina pitäisi kylkiäisenä nähdä tämän lasta. Tapaamiset on yhtä pelkkää jatkuvaa maanittelua, huutoa, kiukuttelua, riehumista ja lapsen lepyttelyä kun koko ajan on joku tilanne päällä. Vanhemmat vaan ymmärtää ja lässyttää. Inhoan syvästi tuota lasta, hänen luonnettaan, käytöstään ja koko olemustaan. Yleisesti pidän lapsista.

Kuulostaa tutulta. Mä oon tällaisten tapaamisten jälkeen aivan loppu. Siis todella uupunut. Just toi, että kun vuodesta toiseen on KOKO AJAN joku kriisi päällä. Ei oo varmaan reilua, että ne ärsytyksen tunteet kohdistuu siihen lapseen, mutta voin tasapuolisuuden nimissä sanoa, että kyllä se vanhempikin mua veetuttaa. Ei vaan jaksa! Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi kemiakysymys onkin mielenkiintoinen. Kukaan ei odota, että tykkäät kaikista aikuisista, kaikkien kanssa ei kemiat vaan kohtaa. Mutta pitääkö aikuisen aina tykätä kaikista lapsista?

Tästä lapsesta tiedän, että raivo ei liity mitenkään meidän läsnäoloon, vaan sitä on koko ajan. Lapsi ei kuitenkaan ihan selvästi pidä musta, ja se on ihan ok. Eipä sitä itsekään lapsena niin kaikista aikuisista tykännyt. Hän aistii varmasti sen, että mä komentaisin häntä paljon kovemmin, jos olisi omani. En hyväksyisi hänen käytöstään. Ap

Hmm. Jos ymmärsin oikein, lapsi on vasta kolme vuotias..? Eli tosi pieni. Kehityksellisesti lapsi ei tuossa iässä osaa vielä välttämättä nähdä ihmisiä kuin hyvin mustavalkoisesti hyvänä tai pahana. Ei ole välimuotoja. Olet joskus komentanut lasta. Millainenhan tuo tilanne on ollut

"et saa lyödä vs. voi sentään, sä olet varmasti väsynyt ja nälkäinen ja sua harmittaa...)"

Tämä hyvä esimerkki ristiriitaisesta viestinnästä.

Kuten on todettu jo tässäkin ketjussa, väkivaltaista käytöstä ei sallita.

Mutta tuo voivottelu kertoo lapselle, että väsyneenä ja nälkäisenä lyöminen on ihan ok.

Vanhempi voisi yhtä hyvin sanoa piltilleen, että tottahan toki saat lyödä koska tahansa kun sua kerran harmittaa. Hän ei anna lapselleen välineitä hallita tunnetilojaan.

Hän ei myöskään anna lapselle sellaisia perusasioita kuin riittävä lepo ja ravinto. Ellei vanhempi saa näitä asioita kuntoon, ei väsyneellä ja nälkäisellä lapsella ole edellytyksiä henkisemmällekään kehitykselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahdollista on sekin, että "kemiat eivät kohtaa". Lapsi voi villiintyä jonkun tietyn ihmisen surassa tavallista enemmän, jolloin käytös muuttuu rasittavaksi.

 

Meillä esiintyi tätä. Yhden tuttavapariskunnan seurassa lapsesta tuli ihan mahdoton, heidän vierailujen aikaan meno oli yhtä pelleilyä. Muiden vieraiden käydessä tätä ei ollut _ikinä_. En tajua edelleenkään mikä tuon aiheutti. 

Jos oli lapsen näkökulmasta positiivista pelleilyä, hän tykkäsi noista ihmisistä.

Itse olin lapsena vähän tuollainen (en varsinaisesti riehunut, koska kurissa kasvatettiin). Mutta oli sellaisia aikuisia, joista tykkäsin tosi paljon. - Oli myös neutraaleja sekä pelottavia.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata vihata jonkun lasta vain siksi, että sillä on hankala ikävaihe menossa. Vähän ymmärrystä ja armoa. Empatiaa. 

Aina, ihan aina on jokin "ikävaihe" vanhempiensa mukaan menossa huonosti käyttäytyvällä lapsella. 

Näin saa vastuun siirrettyä pois itsestään ja kasvatuksesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata vihata jonkun lasta vain siksi, että sillä on hankala ikävaihe menossa. Vähän ymmärrystä ja armoa. Empatiaa. 

 

Aina, ihan aina on jokin "ikävaihe" vanhempiensa mukaan menossa huonosti käyttäytyvällä lapsella. 

Näin saa vastuun siirrettyä pois itsestään ja kasvatuksesta. 

Musta tuntuu että neuvolassakin jos kysyy apua johonkin, sanotaan kaikesta vaan, että on normaalia, kuuluu ikävaiheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi kemiakysymys onkin mielenkiintoinen. Kukaan ei odota, että tykkäät kaikista aikuisista, kaikkien kanssa ei kemiat vaan kohtaa. Mutta pitääkö aikuisen aina tykätä kaikista lapsista?

Tästä lapsesta tiedän, että raivo ei liity mitenkään meidän läsnäoloon, vaan sitä on koko ajan. Lapsi ei kuitenkaan ihan selvästi pidä musta, ja se on ihan ok. Eipä sitä itsekään lapsena niin kaikista aikuisista tykännyt. Hän aistii varmasti sen, että mä komentaisin häntä paljon kovemmin, jos olisi omani. En hyväksyisi hänen käytöstään. Ap

Hmm. Jos ymmärsin oikein, lapsi on vasta kolme vuotias..? Eli tosi pieni. Kehityksellisesti lapsi ei tuossa iässä osaa vielä välttämättä nähdä ihmisiä kuin hyvin mustavalkoisesti hyvänä tai pahana. Ei ole välimuotoja. Olet joskus

NImenomaan. Väsyneenä ja nälkäisenä pikku reppana lyö, ja koska hän on väsynyt, hän ei syö, ja koska hänellä on nälkä, hän ei nuku, ja ja ja... Ikuinen kierre. Vanhempi mentalisoi, mutta ei aseta rajoja. Ja lapsi pyörittää koko perhettä.

Vierailija kirjoitti:

Naapurin kakara huutaa kaikki illat tuntikausia kurkku suorana videopeleille. Hyvin harvoin kuuluu isän löysä murahdus "oo hiljempää" millä ei ole yhtään mitään vaikutusta.

Järki lähtee.

Soita seuraavaksi Häkeen, josko siellä pahoinpidellään lasta huudosta päätellen. Voit olla autuaan tietämätön, mistä syystä lapsi siellä huutaa ja vedota huoleesi lapsen kaltoinkohtelusta. Eiköhän mene perille, kun poliisit käy paikan päällä. 

Lasten nirsoilu ei ole kovin harvinaista, mutta jos lapsi on oikeasti kuukaudesta ja vuodesta toiseen selvästi nälkäinen ja kiukkuaa siksi, siihen pitää hakea apua. Normaalien ruokatapojen ei saa antaa lipsua herkkujen naposteluksi pitkin päivää, ja tässä pitää olla ehdottoman jämäkkä. Vahvatahtoinen ja käytöksellä oireileva raivokas lapsi saa koko perheen ruokailut hyvin helposti raiteiltaan, jos hänelle annetaan tässä asiassa pikkusormi. Sitten menevät unet ja koko perheen tunnelma on kaamea, kun yksi suklaakeksin kärttäjä kiukkuaa aamusta iltaan päivästä toiseen. Vanhemman velvollisuus on saada lapsi syömään edes kohtuullisen kunnolla, ja silloin kun se on vaikeaa, siihen pitää hakea apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata vihata jonkun lasta vain siksi, että sillä on hankala ikävaihe menossa. Vähän ymmärrystä ja armoa. Empatiaa. 

 

Aina, ihan aina on jokin "ikävaihe" vanhempiensa mukaan menossa huonosti käyttäytyvällä lapsella. 

Näin saa vastuun siirrettyä pois itsestään ja kasvatuksesta. 

Musta tuntuu että neuvolassakin jos kysyy apua johonkin, sanotaan kaikesta vaan, että on normaalia, kuuluu ikävaiheeseen.

Helpompaa tietty heillekin pestä kätensä vastuusta, kun eivät halua suututtaa tai syyllistää vanhempia kasvatuksen puutteesta. Jos pääsee seuraaman muita lapsen ikätasoisia lapsia, voi siitä jo vetää johtopäätöksiä, onko ihan kaikki käytös "ikävaiheeseen" vedoten normaalia oman lapsen kohdalla. 

Vierailija kirjoitti:

Lasten nirsoilu ei ole kovin harvinaista, mutta jos lapsi on oikeasti kuukaudesta ja vuodesta toiseen selvästi nälkäinen ja kiukkuaa siksi, siihen pitää hakea apua. Normaalien ruokatapojen ei saa antaa lipsua herkkujen naposteluksi pitkin päivää, ja tässä pitää olla ehdottoman jämäkkä. Vahvatahtoinen ja käytöksellä oireileva raivokas lapsi saa koko perheen ruokailut hyvin helposti raiteiltaan, jos hänelle annetaan tässä asiassa pikkusormi. Sitten menevät unet ja koko perheen tunnelma on kaamea, kun yksi suklaakeksin kärttäjä kiukkuaa aamusta iltaan päivästä toiseen. Vanhemman velvollisuus on saada lapsi syömään edes kohtuullisen kunnolla, ja silloin kun se on vaikeaa, siihen pitää hakea apua.

Kaikki herkut pois kotoa, ja mitään ei anneta koskaan ruoka-aikojen välillä, ja tätä jatketaan kunnes ruokailu on normalisoitunut. Lapsen kanssa ei keskustella syömisestä muuta kuin että nyt on ruoka-aika, ja tässä on keittoa. Nyt ruoka-aika on loppu ja otan keiton pois. Jos tilanteen ei ole antanut mennä kovin pitkälle, ei pieni lapsi viikkoa kauempaa jaksa raivota. Tämä pitää pystyä tekemään oman lapsensa kanssa. Ei yhtään sääliherkkuja ruokailujen välillä. Lapsi ei osaa sellaisia pyydellä, jos ei ole niihin tottunut.

Joillain lapsilla on jokin häiriö, josta saa diagnoosin. Nyt taitaa olla vika lapsen vanhemmissa, etteivät he suostu hyväksymään ajatusta, että lapsessaan olisi vikaa ja hakemaan hänelle apua.

En viettäisi enää aikaa heidän kanssaan. Ellei kaveri suostu tapaamaan ilman lasta, niin saisi jäädä tapaamiset.

Osa lapsista on luonteeltaan hankalampia kuin toiset. Kaverin lapsi oli myös tuollainen. Uhmaaminen ja jatkuva huuto alkoi alle yksivuotiaana ja muuttui alakoulun aikana hiljaiseksi murjottamiseksi. Hänellä on isoja oppimisvaikeuksia, joten kaiken vastustaminen voi liittyä siihen, ettei oikein hahmota asioita kunnolla.

Vanhempansa ovat tehneet kaikkensa, ihailen heidän pitkämielisyyttään. Muuten pidän lapsista kovasti, harvoin osuu noin hankalaa kohdalle.