Onks normaalia, että jonkun lapsi ärsyttää niin paljon, että järki lähtee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

taitaa olla tabu tää lapsen inhoominen. En inhoa silloin, kun lapsi on hyvällä tuulella.

En muista oonko nähnyt tätä lasta koskaan hyvällä tuulella ainakaan yli 5 minuuttia kerrallaan. Ap

Siinä tapauksessa lapsi pitäisi viedä lääkäriin. Tuo ei ole normaalia. Jos lapsella on joku sairaus tai vaikka allergioita, niin sekin voi aiheuttaa huonotuulisuutta. 

Suoraan sanottuna lapsi tarvitsisi musta psykiatrista apua. Hän on pahalla päällä mm. siksi, että ei uhmakkuuksissaan esimerkiksi suostu syömään ja sekoilee kaikki yötkin. On väsynyt ja nälkäinen. Mitään fyysistä sairautta hänellä ei ole. Ap

Lääkäri se psykiatrikin on. Yritä vihjata jotenkin

Yritin varovasti kysellä jaksamisia ja ottaa puheeksi, että olet varmaan tosi kovilla kun tuota kiukkua on niin paljon, ja voisikohan siihen saada apua jostain. Kaveri suuttui ja tiuskaisi että lapsen käytös on aivan normaalia, ei ole tarvetta. Ap

Yleensä apua tarvitsevat vanhemmat kasvatustyössään. On sääli, ettei sitä uskalleta tai ymmärretä hakea ajoissa. Eteen se tulee joskus kuitenkin.

Tue vanhempia avun hakemisessa. 

Vierailija kirjoitti:

taitaa olla tabu tää lapsen inhoominen. En inhoa silloin, kun lapsi on hyvällä tuulella.

Ei nykyään näillä trollipalstoilla muusta puhutakaan kuin kuinka syvää inhoa muka tunnetaan äitejä ja lapsia kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Hanki elämä.

Missä omasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

taitaa olla tabu tää lapsen inhoominen. En inhoa silloin, kun lapsi on hyvällä tuulella.

Ei nykyään näillä trollipalstoilla muusta puhutakaan kuin kuinka syvää inhoa muka tunnetaan äitejä ja lapsia kohtaan.

Mistähän sen kertoo? Olisiko äitien toiminnassa ja lasten käytöksessä jotain parantamisen varaa?

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä lapset on pääsääntöisesti erittäin rasittavia ja olen yhden lapsen äiti. Omaani rakastan ja koitan parhaani mukaan kasvattaa hänestä hyväkäytöksistä ihmistä. Enempää en lapsia halua, en jaksaisi olla kotona erotuomarina kun muksut kinastelisi keskenään. Vauva-ajan hehkutusta en ymmärrä ollenkaan, sehän on hirvittävän raskasta kuunneltavaa se vauvan huuto. Ja sitten se taaperoikä uhman kera. Kyllä kysyy hermoja vanhemmilta ja muilta ihmisiltä.

Olen samaa mieltä vauva-ajasta. Vauvan itkuhuutoaika oli todella raskasta ja kävi sydämen päälle. Lapsiluku jäi yhteen, vaikka olin haaveillut useammasta lapsesta.

Ap:n kysymykseen, on normaalia. Mutta siitä lapsesta voi silti tulla kiva ja hyvin kåyttäytyvä aikuinen.

Luulen, että mua veetuttaisi tuo meno vähemmän, jos vanhempi itsekin tajuaisi, että ei ole ok. Sit löytäisin varmaan itsestäni enemmän empatiaa vaikeaa tilannetta kohtaan. Mutta kun lapsi on kuin pieni aurinkokuningas, jonka jalkojen alla maata palvotaan ja joka oikkuun suostutaan, niin on tosi vaikea katsoa sitä touhua sivusta. Omankin lapseni pitäisin mielelläni kaukana tästä lapsesta, kun on pienempi, ja alkaa sitten usein mallin mukaan riehumaan ja kiukuttelemaan, kun ollaan yhdessä. Toinen asia, jota olen miettinyt, on se, että kuinka paljon väkivaltaa on pieneltä lapselta ok? Missä vaiheessa toisten lasten lyöminen ja töniminen on jo häiriö, missä vaiheessa vielä osa normaalia kehitystä? Ap

Musta vauva-aika oli kans ihan kamalaa.

Mahdollista on sekin, että "kemiat eivät kohtaa". Lapsi voi villiintyä jonkun tietyn ihmisen surassa tavallista enemmän, jolloin käytös muuttuu rasittavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että mua veetuttaisi tuo meno vähemmän, jos vanhempi itsekin tajuaisi, että ei ole ok. Sit löytäisin varmaan itsestäni enemmän empatiaa vaikeaa tilannetta kohtaan. Mutta kun lapsi on kuin pieni aurinkokuningas, jonka jalkojen alla maata palvotaan ja joka oikkuun suostutaan, niin on tosi vaikea katsoa sitä touhua sivusta. Omankin lapseni pitäisin mielelläni kaukana tästä lapsesta, kun on pienempi, ja alkaa sitten usein mallin mukaan riehumaan ja kiukuttelemaan, kun ollaan yhdessä. Toinen asia, jota olen miettinyt, on se, että kuinka paljon väkivaltaa on pieneltä lapselta ok? Missä vaiheessa toisten lasten lyöminen ja töniminen on jo häiriö, missä vaiheessa vielä osa normaalia kehitystä? Ap

Lyömistä ja muuta väkivaltaista käytöstä ei pidä sallia missään iässä.

Vierailija kirjoitti:

Mahdollista on sekin, että "kemiat eivät kohtaa". Lapsi voi villiintyä jonkun tietyn ihmisen surassa tavallista enemmän, jolloin käytös muuttuu rasittavaksi.

 

Meillä esiintyi tätä. Yhden tuttavapariskunnan seurassa lapsesta tuli ihan mahdoton, heidän vierailujen aikaan meno oli yhtä pelleilyä. Muiden vieraiden käydessä tätä ei ollut _ikinä_. En tajua edelleenkään mikä tuon aiheutti. 

Vanhemmat luulevat monesti oman lapsen käytöksen olevan täysin normaalia, jos heillä ei ole paljon kokemusta lapsista ennen omien hankkimista. Suuttuvat, kun joku ulkopuolinen huomaa ettei kaikki ole kondiksessa. Hankala tilanne. 

Ei ole normaalia

Miehen sisaruksilla on paljon lapsia ja niistä yksi oli usein se tinttaralla joka pilasi piknikin mouruamisella ja kiukuttelulla. Vaikka sama kasvatus niin ihan erilaisia lapsia. Näistä tahtoihmisistä tuli myöhemmin menestyneimpiä koko sisarussarjasta.

Mulla on sama ongelma huomiohakuisia lapsia kohtaan. Huomaan, että tämä ei ole ok. Jos ennen oltiin sitä mieltä, että "lapset saa näkyä, ei kuulua", niin nyt eletään kai toista ääripäätä. Jos lapsi keskeyttää vartin sisällä viidettä kertaa muiden puheen, näyttämällä sitä ja tätä, alkamalla esiintymään, yms (ilman että huutaa tai lyö), niin kukaan vanhempi ei ikinä korjaa lapsensa käytöstä, vaan palkitsee sen joka kerta antamalla ihastuneen huomion ja odottaa muunkin seurueen tekevän niin.

Lapset noin ylipäätään on minusta mahtavia ja esittää juhlat ilman lapsia on musta kauhea ilmiö. Itse tykkään mennä jututtamaan juhlissa niitä omiin puuhiinsa vetäytyviä, hiljaisempia lapsia. Heidän kanssaan jutellessa saa aivan uskomattomia oivalluksia itsekin, kun keskittyy kuuntelemaan miten viisaita ja tuoreita näkökulmia heillä on elämästä. Juhlissa usein nämä ovat havaintoja paikalla olevista aikuisista. 

Toi kemiakysymys onkin mielenkiintoinen. Kukaan ei odota, että tykkäät kaikista aikuisista, kaikkien kanssa ei kemiat vaan kohtaa. Mutta pitääkö aikuisen aina tykätä kaikista lapsista?

Tästä lapsesta tiedän, että raivo ei liity mitenkään meidän läsnäoloon, vaan sitä on koko ajan. Lapsi ei kuitenkaan ihan selvästi pidä musta, ja se on ihan ok. Eipä sitä itsekään lapsena niin kaikista aikuisista tykännyt. Hän aistii varmasti sen, että mä komentaisin häntä paljon kovemmin, jos olisi omani. En hyväksyisi hänen käytöstään. Ap

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että mua veetuttaisi tuo meno vähemmän, jos vanhempi itsekin tajuaisi, että ei ole ok. Sit löytäisin varmaan itsestäni enemmän empatiaa vaikeaa tilannetta kohtaan. Mutta kun lapsi on kuin pieni aurinkokuningas, jonka jalkojen alla maata palvotaan ja joka oikkuun suostutaan, niin on tosi vaikea katsoa sitä touhua sivusta. Omankin lapseni pitäisin mielelläni kaukana tästä lapsesta, kun on pienempi, ja alkaa sitten usein mallin mukaan riehumaan ja kiukuttelemaan, kun ollaan yhdessä. Toinen asia, jota olen miettinyt, on se, että kuinka paljon väkivaltaa on pieneltä lapselta ok? Missä vaiheessa toisten lasten lyöminen ja töniminen on jo häiriö, missä vaiheessa vielä osa normaalia kehitystä? Ap

Kaikista ei vaan ole kasvattajiksi, vaikka vanhempia ovatkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahdollista on sekin, että "kemiat eivät kohtaa". Lapsi voi villiintyä jonkun tietyn ihmisen surassa tavallista enemmän, jolloin käytös muuttuu rasittavaksi.

 

Meillä esiintyi tätä. Yhden tuttavapariskunnan seurassa lapsesta tuli ihan mahdoton, heidän vierailujen aikaan meno oli yhtä pelleilyä. Muiden vieraiden käydessä tätä ei ollut _ikinä_. En tajua edelleenkään mikä tuon aiheutti. 

Lapset yrittävät joskus "tehdä vaikutuksen" tykkäämiinsä ihmisiin aloittamalla pelleilyn. Haluavat kyseisten ihmisten huomion. 

Naapurin kakara huutaa kaikki illat tuntikausia kurkku suorana videopeleille. Hyvin harvoin kuuluu isän löysä murahdus "oo hiljempää" millä ei ole yhtään mitään vaikutusta.

Järki lähtee.

Miksi on tällainen oletus että kaikista lapsista täytyisi pitää? Onhan meillä kaikilla oikeis valita kenestä pitää ja kenestä ei, iästä riippumatta. Eihän kukaan pidä raivoavista ja huutavista aikuisistakaan, miksi lapsista olisi pakko? Kuka meille tämän pakon muka asettaa?