Jäin työttömäksi 58 vuotiaana. Säästäminen tulevaisuuden varalle kostautui.
Terveys meni, mutta sairaseläkkeelle en pääse. Työttömäksi jouduin. Ikäni olen tehnyt töitä ja säästänyt eläkepäivien varalle. Kuinkas kävikään. En saa tukia, vaan joudun ensin myymään omaisuuttani ja käyttämään säästöni elämiseen. Näin kai sen kuuluukin mennä. Entä jos olisin nauttinut elämästäni enemmän ja käyttänyt kaikki rahani huvituksiin. Nyt saisin tukia ja eläisin samanmoista elämää niiden varassa. Verot kyllä maksoin, mutta mitään en saa. Työttömyyden myötä eläkekin pienenee, kun siihen ikään pääsen. Entä nykysukupolvia joiden eläkeikä lähentelee 70 vuotta. Todennäköisesti lopputulos on sama. Tosin, en ole varma, maksetaanko sitten enää erilaisia tukia. Riittääkö valtiolle niihin raha. Säästäminen koitui epäonnekseni.
Kommentit (150)
Oon ollut jo 10 vuotta sairaana enkä saanut työmarkkinatukea kuin sen ajan kun ne rapiat 500 päivää tuli täyteen.
Jos on ikänsä ollut töissä, kuten kertoo, pitäisi saada ansiosidonnaista. Ei siinä nyt toimeentulotuki ole edessä. Ja jos jää sairaseläkkeelle saa laskennallisesti sen, minkä olisi saanut, jos olisi eläkkeelle asti työskennellyt.
Älä käytä säästöjä kituuttaen elämiseen, vaan osta laadukkaammat mahdolliset, oikein mukavat kengät, pari vaatekertaa, ehkä polkupyörä jne.
Ehkä korkeampi sänky koko loppuelämääsi helpottamaan ja jotain harrastustarvikkeita, kuten lankoja.
Jos sinulla ei ole vielä mukavaa, torkkuihin soveltuvaa nojatuolia, niin ehkä sellainen olisi mukava?
Säästäminen ei ole turhaa.
Ostaa kultaa tai hopeaa, mielellään ennen lopputiliä.
https://www.kela.fi/tyomarkkinatuki#voitko-saada-tyomarkkinatukea
Kannattaako ehkä lukea miksei kaikki saa sitä työmarkkinatukea, jotkut saa ja toiset ei. Kuten minä en enää.
Kohta ei varmaan makseta eläkettä, jos on varallisuutta. Ensin pitää tuhlata säästöt.
Käsittämätön systeemi, että jos ryyppäät rahasi niin saat lisää, mutta jos olet säästeliäs ja fiksu niin sua rangaistaan.
Vierailija kirjoitti:
https://www.kela.fi/tyomarkkinatuki#voitko-saada-tyomarkkinatukea
Kannattaako ehkä lukea miksei kaikki saa sitä työmarkkinatukea, jotkut saa ja toiset ei. Kuten minä en enää.
Mitähän tuo tarveharkinta oikein tarkoittaa? Missään kelan sivuilla ei kai kerrota, paljonko säästöjä saa sitten olla.
No voi sun sam peri 😮💨 Mut hyvähän se, että rikkaat saa peruseläjän selkänahasta nekin roposet Nyt vaan menoja supistamaan (jos vaan pystyy) mitä muuta tuossa voi?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on velaton talo, jos jään työttömäksi pystyn elämään tässä tosi pienellä rahalla. On oma piha ja puutarha, elämänlaatu on hyvää. Kaikki harrastusvälineet on valmiina myös.
Kun asumismenot on pienet, riittää aika pienikin palkka ihan hyvään elämään. Taas jossakin itsarikuutiossa elämänlaatu on aina paskaa, töissä tai ei.
Vakuutusmaksut ovat ihan järjettömät ainakin meillä ja sähkölasku ja lisäksi vesimaksu, roskien tyhjennys, sakokaivon tyhjennys, polttopuut jne. Eli ei tämä okt-asuminen kovinkaan halpaa ole. Toki voi päättää remonttien ajankohdat itse jos ei joku tosiaan hajoa ihan totaalisesti.
Vierailija kirjoitti:
Työmarkkinatukea ei saa jos olet sairas/sairauslomalla lausunnolla, Te-toimisto kirjoittaa susta lausunnon jossa et sairauden vuoksi voi hakea työtä, olet työnhaun ulkopuolella. Silloin ei saa työmarkkinatukea. Monille tämä on vaikea ymmärtää. Silloin jäät toimeentulotuen varaan.
Kyllä saa ja ihan yleinen käytäntö on nykyään. Senhän takia työttömien joukossa niin paljon sairaita ja työkyvyttömiä onkin. Jos Kela ei maksa sairauspäivärahaa tai päästä eläkkeelle, ollaan työttömänä työnhakijana sen perusteella, että ollaan valmiita vastaanottamaan sellaista työtä, mitä pystytään tekemään.
Käytännössä tällista työtä ei tarvitse olla olemassakaan, ja työnhakuvelvoitetta ei tietenkään ole. Ihan hölmöä, mutta näin se nykyisin menee.

*sillä perusteella, ei sen perusteella
Vierailija kirjoitti:
Työmarkkinatukea ei saa jos olet sairas/sairauslomalla lausunnolla, Te-toimisto kirjoittaa susta lausunnon jossa et sairauden vuoksi voi hakea työtä, olet työnhaun ulkopuolella. Silloin ei saa työmarkkinatukea. Monille tämä on vaikea ymmärtää. Silloin jäät toimeentulotuen varaan.
Kelasta hakemaan sairauspäivärahaa. "Sairauspäiväraha korvaa alle vuoden kestävän työkyvyttömyyden aiheuttamaa ansionmenetystä.
No työttömyystukiin ei kyllä varallisuutta kysellä, ainostaan mahdolliset pääomatulot. Mutta varallisuus, kuten asunto, osakkeet yms ei vaikuta siihen.
No, nostat tilit tyhjiksi ja 3kk päästä haet sitä tt tukea. Siihen kun pitää laittaa 3kk tiliotteet. Asunnon saa pitää, pitäähän ihmisen jossain asua. Autokin on ok, jos on alle 5000 arvoinen. Jos minulle alkaa kertyä varallisuutta, siirrän sitä lapsilleni ja käytän itsekin. Esimerkiksi matkustelen.
Johan oli huonosti suunniteltua tulevaisuutta.
Sit vaa alkaa rullaa lompakkoja jos rahat ei riitä. Niin ne tekee muuallakin.
Toki saa toimeentulotukea välttämättömiin menoihin vaikka on omaisuutta, mutta kun omaisuus realisoidaan on maksettu toimeentulotuki perittävää tuosta myyntitulosta. Tuli jo edellisen hallituksen aikana. Jännästi ei ihmiset tiedä asioiden oikeata laitaa. Mutulla voi kyllä mennä ihan kuka haluaa.
Vierailija kirjoitti:
On meillä sairas hallitus. Siis aivan todella törkeätä että säästäväinen ihminen joutuu säästönsä tuhoamaan jäädessään työttömäksi ja tuhlaaja saa lisää tuhlattavaa.
Helskutti sentään, äkkiä fiksumpia tilalle!
Eläketurvat menee lihoiksi, jos käy huonosti. Mikäs se sellainen turva on, joka ei ole varmasti lukittuna turvassa sinne eläkeikään asti?