Lapsettoman kolmekymppisen suru

Kyllä vahvasti suosittelisin itsellistä raskautta jos se lapsi on toiveissasi ja elämäsi suurin haave. Ei kannata antaa ajan kulua ja jättää hartainta haavettaan miesten varaan.

Itse en lasta halua, se olisi pahin painajaiseni. Toivon silti että jokainen joka lasta haluaa ja kykenee sellaiselle hyvän elämän tarjoamaan, saisi sellaisen.

up

Vierailija kirjoitti:

Ap, haetko ainoastaan lapsetonta miestä? Vai saako olla lapsia edellisestä parisuhteesta? Omassa kaveripiirissäni oli 10 vuotta sitten kolme ns ikisinkkua naista, jotka eivät millään löytäneet miestä. Ihan perusnättejä, koulutettuja naisia. Heillä kaikilla oli (ja on edelleen) jotenkin todella kovat odotukset ja vaatimukset miehen ja parisuhteen suhteen. Nyt ollaan nelikymppisiä ja kaikki kolme ovat itsellisiä äitejä, lapset 1-3- vuotiaita. 

 

Tsemppiä Ap, toivottavasti löydät rauhan ja uskallat tavoitella unelmiasi! 

Minua ei haittaa vaikka miehellä olisi jo lapsia, jos hän vain on halukas saamaan niitä lisää. Itse en ainakaan koe, että odotukseni tai vaatimukseni olisi mitenkään kovat. Se riittää, että toisen kanssa on hyvä olla, on yhteisiä tavoitteita, samanlaista arvopohjaa. Joka kulman takana ei kuitenkaan ole sellaisia miehiä joiden kanssa olisi sen verran luonteva olo, että voisi elämänsä ja vanhemmuuden jakaa. Ehdottomasti mieluummin sitten itsellinen äitiys kuin lisääntyminen ihan kenen tahansa kanssa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vahvasti suosittelisin itsellistä raskautta jos se lapsi on toiveissasi ja elämäsi suurin haave. Ei kannata antaa ajan kulua ja jättää hartainta haavettaan miesten varaan.

Itse en lasta halua, se olisi pahin painajaiseni. Toivon silti että jokainen joka lasta haluaa ja kykenee sellaiselle hyvän elämän tarjoamaan, saisi sellaisen.

Kyllä aion itselliselle polulle lähteä ellei vuoden tai kahden sisällä löydy varteenotettavaa parisuhdetta. En aio siis lopullisesti jättää haavettani miesten varaan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vahvasti suosittelisin itsellistä raskautta jos se lapsi on toiveissasi ja elämäsi suurin haave. Ei kannata antaa ajan kulua ja jättää hartainta haavettaan miesten varaan.

Itse en lasta halua, se olisi pahin painajaiseni. Toivon silti että jokainen joka lasta haluaa ja kykenee sellaiselle hyvän elämän tarjoamaan, saisi sellaisen.

Kyllä aion itselliselle polulle lähteä ellei vuoden tai kahden sisällä löydy varteenotettavaa parisuhdetta. En aio siis lopullisesti jättää haavettani miesten varaan. Ap

Nyt vaan aktiivisesti kumppanin etsintään. Voit ryhtyä sitten ajoissa lastenhankintaan itsellisesti, jos kumppania ei löydy. 

Tapasin puolisoni 32-vuotiaana. Hoitojen seurauksena saimme lapsen, kun olin 36-vuotias.

Oletko ajatellut sijaisvanhemmuutta tai adoptiota?

Ymmärrän hyvin että kaipaat parisuhdetta ja kumppania lapsen lisäksi. Kannattaa kuitenkin harkita myös itsellistä äitiyttä, tai ainakin munasolujen pakastamista varmuuden varalta. Hoitoihin pääsemisessä (julkisella) kuitenkin kestää, sillä tarvitset ensin lähetteen, jonka jälkeen taitaa olla muutamia käyntejä polilla (muutaman kuukauden jonotuksen jälkeen) ennen kuin edes pääsee hoitojonoon mikä on yleensä 4-6 kk mittainen. Helposti voi vuosi vierähtää ennen ensimmäistä hoitokertaa. Tietenkään ei siis turhaan kannata aloittaa sitä prosessia jos se ei tunnu omalta tieltä, mutta muistutuksena vain että ajatusta ehtii vielä lähetteen hakemisenkin jälkeen kypsytellä.

Vierailija kirjoitti:

Tapasin puolisoni 32-vuotiaana. Hoitojen seurauksena saimme lapsen, kun olin 36-vuotias.

Oletko ajatellut sijaisvanhemmuutta tai adoptiota?

En pidä sijaisvanhemmuutta tai adoptiota vaihtoehtona. Ap

Naisilla on onneksi mahdollisuus tulla äidiksi ilman miestäkin, niin siitä ei ainakaan haave jää kiinni jos sopivaa puolisoa ei löydy. 

Up

Tämä on tyypillinen naisten ongelma he hukkaavat parhaat vuotensa urantekoon ja elämästä nauttimiseen. Kun niille lukuisille deitti ehdotuksille on viitattu kintaalla ja kunnon miehet vaihdettu yhden illan säätöihin vuodesta toiseen nin sitä huomaa mihin se aika meni. Kun heti alkuun tekee selväksi mitä suhteelta haluaa nin kaikki on selvää. Kun on siirrytty 30+ ja on maannut lukemattomien miesten kanssa nin ei sellainen enää kiinnosta jos on nuorempia ja neitsyitä tarjolla. Se on kovaa tekstiä mutta totta. vielä jos on ollut asennevamma miehen asemaa kohtaan nin markkina-asema ei ainakaan parane sillä. 

Miehenä olen 15 vuotta liian myöhässä kun olisi heti pitänyt lähteä aasiaan, eikä jäädä säätämään asennevammaisten feministien kanssa. Kunnioitus perhettä kohtaan on ihan eri tasolla. 

Vierailija kirjoitti:

Paras aika löytää puoliso perheen perustamiseen on opiskeluaikana. Silloin on paras valikoima, vielä hyviä miehiä vapaana ja itse viehättävimmillään. Luonnostaan pääsee tapaamaan potentiaalisia kumppaneita ja on vielä sen ikäinen, että on hyvin aikaa seurustella ennen lastensaantia.

Mutta koska nykyään kulttuuri on muuttunut sellaiseksi, että opiskeluikäisiä nuoria naisia kannustetaankin elämään mahdollisimman "vapaata elämää", irtosuhteet ja "situationshipit" on yleistyneet sekä ylikorostunut keskittyminen uraan ja matkusteluun (ja sen parisuhteen unohtaminen prioriteettilistalta), niin yhä useampi nainen joutuu turvautumaan hedelmöityshoitoihin ja hankkimaan lapset yksin. Loppuu vaan aika kesken miehen etsintään, kun biologia ei ole mihinkään muuttunut vaikka kulttuuri muuttuukin.

 

Nuoremmille naisille neuvoisin, että jos oikeasti haluatte lapsia ja perheen ja tiedätte sen jo nuorena, niin mies pitää etsiä e

Tämä on totta, mutta sitähän ei nykynaiset halua kuulla. 30+ ikäisenä on vaikeaa löytää hyvää miestä perheen perustamiseen, koska ne parhaat perheenisä-tyypit on pariutuneet jo parikymppisinä, ja ovat jo niissä onnellisissa parisuhteissaan. Ei ne sinkkuna pysy kolmekymppiseksi asti, vaan joku sitoutuvaa tyyppiä oleva nuori nainen kyllä nappaa jo opiskeluaikana yleensä. Ja koska ovat hyviä miehiä ja kumppaneita, niin usein ne suhteet myös kestää eikä mies päädy (ainakaan seuraavaan viiteentoista vuoteen) toiselle kierrokselle.

Pitäisi takoa silloin kun rauta on kuumaa. 

Älä sure.

Sperman laadusta se nykyään on enemmän kiinni. Ja klinikalta saa hyvää laatua.

T. 43 ja ensiraskaana

Mahdotonta eläytyä sellaisen ihmisen mielenmaisemaan joka haluaa synnyttää lapsen tähän maailmaan. 

Keksisitkö mitenkään jotain muuta sisältöä elämääsi?

Eikun vain reippain mielin uusiin seikkailuihin

Tietenkin teet kaikkesi eli hoidat itsesi huolitelluksi, käyt kampaajalla, opettelet, jos et vielä käytä, meikkaamaan, harrastat urheilua ja kaikenlaista liikuntaa, otat aikaa itsellesi ja käyt tansseissa, eri tapahtumissa jne. Hankit pari mekkoa ja muutaman hameen ja siistit kengät, joissa on mukava olla. Eli teet itsesi näkyväksi ja helposti löydettäväksi. Tanssiaiset ovat sikäli paras, että jo luonnostaan tunnelma pyrkii romanttiseksi, toisin kuin päivätapahtumisssa tms.

Sinun on oltava valmis parisuhteeseen. Ja silloin ei muistella, miten ennen kävi tai arastella "entäs jos nytkin...". Vaan reippaasti etsimään ja löytämään. Varaat tietysti päiväjärjestykseesi vapaata aikaa, että pääset aina treffeille ja tapaamisiin, kun se mieleisin löytyy.

Pahnta on toivottomuus ja epätoivo tai epäusko, niistä on ehdottomasti ja kokonaan päästävä pois. Sinun on itse uskottava, että olet aivan kuten muutkin, yhtä hyvä ja haluttava, parisuhteeseen sopiva ja kelpaava, niinkuin oletkin.

Parasta on se, että tiedät, mitä haluat. Haluat hyvän parisuhteen ja haluat lapsen. Silloin heidät myös tulet saamaan. Hyvistä puolisoista ja äideistä on pula, heidät vain pitää löytää.

Tsemppiä ap

Vierailija kirjoitti:

Kumppanuusvanhemmuus voisi olla yksi vaihtoehto. On myös miehiä, jotka toivoisivat lasta, mutta joilla ei ole parisuhdetta. 

https://kumppanuusvanhemmaksi.fi/

Mun kaverilla on kumppanuusvanhemmuus eli käytännössä on 100% yksinhuoltaja. Nuo miehet ei jaksa hoitaa omaa lasta sitä vähääkään mitä normimies?

Tiedän tuon tunteen paremmin kuin hyvin. Olen aina tiennyt haluavani olla äiti ja kun 35-vuotiaana erosin pitkästä suhteesta lapsettomana, tuntui utopistiselta että koskaan saisin äitiyttä kokea. Minulle oli kuitenkin aina selvää, että halusin nimenomaan perheen ja kumppanin rinnalle jakamaan vanhemmuutta.

Muistathan kuitenkin että paljon voi muuttua jo parissakin vuodessa, kaikki on siis sinullekin vielä mahdollista. Munasolujen pakastaminen nyt olisi varmasti järkevää ja voisi tuoda mielenrauhaa. Jos vaan mahdollista, voisi olla myös kannattavaa laittaa rahaa sivuun mahdollisia tulevia hoitoja varten, ettei ainakaan taloudellisista syistä lapsen saanti vaikeudu. Julkisella puolella hoidot kestävät, joten vanhemmalla iällä, kun ei ole kuukausia hukattavana, yksityinen puoli tarjoaa paremmat mahdollisuudet.

Minä tapasin lopulta mieheni 37-vuotiaana ja 39-vuotiaana sain täydellisen pienen tytön, joka on meidän molempien silmäterä. Aivan oma lukunsa on saada yhdessä seurata pienen ihmeen kasvua kumppanin kanssa, joka on aivan yhtä hullantunut jokaisesta pienestä jutusta mitä lapsi tekee kuin itse olet. Kukaan muu ei kuitenkaan lastasi koskaan yhtä ruusuisun silmälasein katso kun hänen oma isänsä.

Kaikille ei löydy sitä sopivaa kumppania.Naisella on onneksi sitten lapsensaantiin myös vaihtoehtoja. Ap on vielä sen verran nuori, että on muutama vuosia aikaa miettiä asioita. Onko se lapsi tärkein toive, vaiko kumppani ja ydinperhe. Voisiko esim. kumppanuusvanheemmuus olla vaihtoehto. Onko omat kriteerit kumppanin suhteen epärealistiset? Toki ei kannata tyytyä ihan mihin vaan.