Lue keskustelun säännöt.
Musta on tullut tosi röyhkeä ja piittaamaton. Voisin vaikka näyttää keskisormea kenelle vain tai haistattella.
13.03.2024 |
Se on ainakin totta se sanonta, että inhottava ihminen ei voi hyvin.
En ole ilkeä tai muuta todellakaan, en saa siitä mitään. Mutta masennus on tehnyt minusta kovan kuoren. En jaksa mitään lässytyksiä miltään suunnalta, jos joku haluaa minua ärsyttää niin kuulee sen varmasti. Jos joku kaupassa vaikka minua jollain tavalla provosoisi, en epäilisi yhtään sanoa kaunistelematta että voisi painua vaikka v****.
Olen niin saatanan vihainen ja samalla turta että tunteeton. Mikään ei kiinnosta, mistään en välitä. Haisen pahalle ja haluan olla yksin.
Koko maailmankuva on muuttunut. Ei vain välitä eikä kiinnosta.
Ennen olin sellainen superkohtelias ja niin huomaavainen, niin välittävä ja oikein ihmisten rakastama heittopussi.
En tunnista sitä enää minussa yhtään, koko minuus tuntuu vain alistuneen, murtuneen ja lopulta kadonneen. Koen olevani jopa ihan sekopää.
Ihan muuttunut väsynyt rähjäinen ihmisvihaaja. Paluuta ei entiseen ole, sekin aivan samantekevää.
Kommentit (58)
Eräs henkilö sairastui henkisesti ja olin nuori silloin. Kuuntelin hänen juttujaan, jotka olivat hulluja. Tosi negatiivista ja harhaista, ego pääsi valloilleen, ylimielisiä ja kanssaihmisiä halveksivia juttuja. Hän kirjoitteli kirjeitäkin ja pyyteli anteeksi paremmalla hetkellä. En tiedä, onko hän enää elossa. Hän oli oikeasti mielisairas. Varmasti oikealla lääkityksellä olisi päässyt toipumaan. Minä vain mututuntumalla terapioin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toinen, joka on samanlainen kuin ap. en jaksa lässytystä ja sanon suoraan että haista v. vaikka se ei ole oikein.
Olen aiemmin ollut myös itse erilainen. Liiankin kiltti ja jotenkin sellainen ns haaveissa elävä. Samalla jaksanut toivoa. Olen silti jo nuoruudessa kokenut todella paljon kiusaamista. Myös aikuisena on esim työpaikkoilla ollut kaikenlaista. Yhteenvetona melkein aina jotain huonoa ollut. Tämä, vaikka en edes vaadi mitään erityiskohtelua tai huomiota. Silti kaipaisin asiallista käytöstä. Viime kevät ja kesä oli vaikea. Menetin uskoni ihmisiin lopullisesti. Sain selville taas ilkeitä puheita minusta ja kuinka sellaisetkin olivat siinä mukana joiden en olisi uskonut olevan. Tämän jälkeen olen muuttunut. Minusta on tulossa katkera ja pahakin. Halveksun mielessäni monia ihmisiä. Pidän heitä tyhminä ja pahoina samalla kyynistyen itsekin. Minua myös huvittaa monien typeryys jossain jutussa. En enää siedä ihmisiä ja mitään sosiaalista peliä. Ykdinäiben olen ollut aina. Nuoruudessa kiusattuna, aikuisena taas muuten "outona" ja ujona tyyppinä. Aiemmin ehkä surin enemmän yksinäisyyttä. Nykyisin taas mietin mitä minä muilta oikein saisin. Puhuisivat takana päin ja juoruilisivat. En ehkä parempi ollakin yksin.
Toisaalta kyynistyminen ja katkeruus surettaa. Menetän sen kyvyn haaveiluun ja en enää löydä iloa oikein mistään. Ennen sitä raapi, vaikka mistä. Olen nyt yli 30-vuotias. Melko nuori vielä, mutta monesti tuntuu, että varsinkin ihmisten osalta kaikki on niin nähty. Moni ihminen on suoraan sanottuna kamala. Ehkä olen itsekin, mutta en halua silti olla ilkeä muille. Toisaalta esim yritän nyt opiskella yhtä alaa ja naurattaa vähän esim opettajat joiden mielestä tämä on niin tärkeää ja hieno koulutus yms. Itse yritän esittää kiinnostunutta ja saada koulutuksen loppuun. Todellisuudessa ihan sama minulle koko ala. Ehkä tämä kaikki näkyy. Yritän sitä peittää. Toisaalta on olemassa oikeasti hyviä ihmisiä. Samoin toisaalta en ole nähnyt vielä mitään. Pitäisi ehkä kiertää maailma tai tehdä yms jotain oikein erilaista. Ehkä se auttaisi "herättämään" minut. Joku tietysti tähän sanoo, ettei mikään auta siihen jos tavallaan pakenee niitä ongelmiaan. Väitän silti, että vaihtelu virkistää ja suoraan sanoen elämäni on tylsää. Tähän joku sanoo, ettei hänellä ole koskaan tylsää jne. En kaipaa valistusta siihen liittyen.
Vierailija kirjoitti:
Olen aiemmin ollut myös itse erilainen. Liiankin kiltti ja jotenkin sellainen ns haaveissa elävä. Samalla jaksanut toivoa. Olen silti jo nuoruudessa kokenut todella paljon kiusaamista. Myös aikuisena on esim työpaikkoilla ollut kaikenlaista. Yhteenvetona melkein aina jotain huonoa ollut. Tämä, vaikka en edes vaadi mitään erityiskohtelua tai huomiota. Silti kaipaisin asiallista käytöstä. Viime kevät ja kesä oli vaikea. Menetin uskoni ihmisiin lopullisesti. Sain selville taas ilkeitä puheita minusta ja kuinka sellaisetkin olivat siinä mukana joiden en olisi uskonut olevan. Tämän jälkeen olen muuttunut. Minusta on tulossa katkera ja pahakin. Halveksun mielessäni monia ihmisiä. Pidän heitä tyhminä ja pahoina samalla kyynistyen itsekin. Minua myös huvittaa monien typeryys jossain jutussa. En enää siedä ihmisiä ja mitään sosiaalista peliä. Ykdinäiben olen ollut aina. Nuoruudessa kiusattuna, aikuisena taas muuten "outona" ja ujona tyyppinä. Aiemmin ehkä s
Toinen täysin samanlainen täällä ja ennen olin todella kiltti kaikille ja jollain tapaa edelleenkin olen pohjimmiltani, mutta vihaisempi, katkerampi ja surullisempi. En näe valoa enää yhtään missään.
Minäkin olen täynnä vihaa. Olen oikeasti jopa yliempaattinen ihminen mutta en jaksa välittää suurimmasta osasta ihmisiä. Kohdistan empatian eläimiin. Välitän kyllä oikeasti heikossa asemassa olevista ihmisistäkin. Mutta ihmisten (yleisellä tasolla) ilkeys ja itsekkyys ovat syöneet minua. Lisäksi se että olen introvertti luonne ja tässä maailmassa mulle ei ole paikkaa missä voisin olla ihmisten ilmoilla omaan tahtiin. Kuormitun väkijoukoista ja sitten on hermo kireällä. Edes kotona ei ole mitään rauhaa olla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sairaassa yhteiskunnassa ihmiset on pahoinvoivia
Ap, sinun aloituksesi voisi olla minun kirjoittamani. Täällä kommentoivat (paitsi ne muutamat ilmeisen pakkomielteisen vakiohullut) eivät ilmeisesti ole huomanneet, että kirjoituksessasi esiintyi sana masennus. Se on avain kaikkeen. Ja odotas vain, tänne ilmestyy kohta joku, joka kehottaa sinua ulkoilemaan.. Kun on vakavasti masentunut, siis vakavasti, ei jaksa lukea itseapukirjoja eikä päättää, että nytpä minä rupean ajattelemaan positiivisesti ja ohhoh, nyt olen taas iloinen ja onnellinen. Tällaiset ihmiset eivät ole kokeneet vakavaa masennusta.
Minun elämääni haittaa myös tuo aggressiivisuus. Olen ajatellut, että kohta en voi mennä enää ollenkaan ihmisten ilmoille kun vihaan niin paljon kaikkia. Sinä et toteuta ajatuksiasi enkä minäkään, koska meidät on ohjelmoitu sillä tavalla. Ja hyvä niin, koska jos tekisin pidäkkeettömästi kaikkea mitä haluaisin tehdä, niin vartijat saisivat koko ajan olla kuljettamassa minua pois.
En tiedä oletko etsinyt ammattiapua. Jos et, niin toivon, että jaksaisit sen tehdä.
Lämpimät, myötätuntoiset ajatukseni sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko risumies vai metsäkoneurakoitsija?
Risumies oli aika äkäinen ukko, mutta ei osannut aavistaa somen voimaa...
No kuulostaa ihan masennukselta, myös vihaisuus voi olla oireena. Jotkut sanoo jopa että masennus on sisäänpäin käätynyttä vihaa. Kuvaat pettymyksiä, loukkauksia, niiden herättämää vihaa, katkeruutta ja välinpitämättömyyttä. Mulla auttoi terapia, kun sai työstää erinäisiä kokemuksia, niitä pettymyksiä, loukkauksia ja tunteitaan kuten sitä vihaa, niin se auttoi. Nykyään en koe enää sellasta vihaa, suutun kyllä esim jos joku loukkaa mutten muuten vaa vihaa ketään, enkä myöskään oo välinpitämätön, jaksan taas välittää mutta toisaalta tunnistan nyt oman jaksamisen rajat siinäkin. Eli katkeruuteen hukkumisen sijaan suosittelen kokeilee psykoterapiaa ja ylipäätään hoitaa masennuksen, sitten katsoa miltä elämä ja ihmiset alkaa vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä palstaa lukemalla se viha ei ainakaan helpota 😂
Mitä jos menisit ihan lääkäriin ja pyytäis että tilannettasi selvitellään ja aletaan hoitaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinun aloituksesi voisi olla minun kirjoittamani. Täällä kommentoivat (paitsi ne muutamat ilmeisen pakkomielteisen vakiohullut) eivät ilmeisesti ole huomanneet, että kirjoituksessasi esiintyi sana masennus. Se on avain kaikkeen. Ja odotas vain, tänne ilmestyy kohta joku, joka kehottaa sinua ulkoilemaan.. Kun on vakavasti masentunut, siis vakavasti, ei jaksa lukea itseapukirjoja eikä päättää, että nytpä minä rupean ajattelemaan positiivisesti ja ohhoh, nyt olen taas iloinen ja onnellinen. Tällaiset ihmiset eivät ole kokeneet vakavaa masennusta.
Minun elämääni haittaa myös tuo aggressiivisuus. Olen ajatellut, että kohta en voi mennä enää ollenkaan ihmisten ilmoille kun vihaan niin paljon kaikkia. Sinä et toteuta ajatuksiasi enkä minäkään, koska meidät on ohjelmoitu sillä tavalla. Ja hyvä niin, koska jos tekisin pidäkkeettömästi kaikkea mitä haluaisin tehdä, niin vartijat saisivat koko ajan olla kuljettamassa minua pois.
Niinpä. Ihminen joka ei ole tätä kokenut, ei pysty ymmärtämään ihmisen tilaa. Onhan se helppoa sivusta huudella mitä pitäisi tehdä ja masentunut tietää itsekin mitä pitäisi tehdä. Ei vain saa otetta, ei saa sitä impulssia ja sähköä siihen tekemiseen.
Se on ihan helvetin raivostuttavaa itselleenkin ja sitten vielä joku perkele tulee neuvomaan, että nouse ja mene lenkille. Aivoni menevät siitä jo ihan solmuun ja tunnen etuotsassani epämiellyttävän sykäyksen ja alenen lisää näkymättömään maailmaani ja tiivistän muuriani. Totean vain tuollaisille ihmisille, että no niinpä kun en jaksa taistella vastaan kertomalla etten yksinkertaisesti pysty. En myöskään jaksa sanoa välillä mitään muuta kuin, että totta, lähden nyt lenkille. Ihminen saa sitten varmaan hyvän mielen kommentistaan mutta en oikeasti jaksa selittää asiaa sitten. Helpompi vain myöntyä ja antaa olla.
Päiväni ovat kotona, olen tosissani yrittänyt ottaa askeleita eteenpäin, työstää, nähdä vaivaa ja suunnitelmia tehnyt (joita pyrin toteuttamaan). Se on jo todella paljon vaikka ulkoapäin näyttäisi että vain makaan, olen laiska enkä niin sanotusti "ryhdistäydy". Sisälläni työskentelen alituiseen ja pienin askelin toteutan niitä ulkoisesti vähän väliä.
Sitten saattaa voimat huveta useammaksi päiväksi tuostakin ja invalisoidun peiton alle tyystin.
Välillä toivon pienen hetken joka niitä kommentteja suoltaa (jopa ystäväni hyvällä tarkoituksella), että kokisipa tuo itse tämän vaikka aidosti en tätä todellakaan toivoisi kenellekään. Tämä on niin rampauttavaa ja elämää rajoittavaa, jopa kuolemansairaalta tuntuu toisinaan.
Kyllähän tämä risoo itseäänkin ja tekee turhautuneeksi. Yritän kuitenkin pitää yllä pienen toivon kipinän ja mennä todella päivä kerrallaan eteenpäin. Ap
Se aggressiivisuus viisaasti käytettynä on just se vipu joka sut tuosta nostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se aggressiivisuus viisaasti käytettynä on just se vipu joka sut tuosta nostaa.
Kertoisitko sitten lisää mitä käytännössä tarkoitat?
Taikka agressio, ei varsinaisesti aggressiivisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se aggressiivisuus viisaasti käytettynä on just se vipu joka sut tuosta nostaa.
Kertoisitko sitten lisää mitä käytännössä tarkoitat?
Käytä hakukonetta. Aggressio tarkoitus psykologisesti, agression is good for you jne.
Ota itteäs niskasta kiinni, laiskuri.
Vttu lol näille sun jutuilles taas. Et vaan tiedä mitään vaikka kuinka niin haluaisit :)