Koetteko koskaan huonoa omatuntoa geenienne eteenpäin laittamisesta?

Vierailija kirjoitti:

Suomi ja suomalaiset ei taida olla se suurin ongelma ylikansoituksen. 

Länsimaat yhteisesti ovat.

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päätin kauan sitten olla laittamatta niitä eteenpäin. Päätös on pitänyt vaikka menin naimisiin ja vaimo itkeskelee asiasta säännöllisesti.

Hän kuvitteli voivansa muuttaa mieleni, ei tajunnut että seksi loppuu kun hän luopuu ehkäisystä. Vaadin tuplaehkäisyä koska "vahinkoja" sattuu epäilyttävän paljon.

Etkös sä voi teettää vasektomiaa? Sen jälkeen ei varmasti tapahdu vahinkoja.

Lainsäädäntö ei salli sitä ehdoitta, minusta vasektomia pitäisi sallia saman ikäisenä kuin naisille sallitaan abortti ja samoilla perusteilla.

Ei naisetkaan tarvitse miehen lupaa aborttiin, miksi naisia siis kuullaan vasektomian yhteydessä, muiden ehtojen täyttyessä.

 

Ei ole kuultu puolisoa sterilisaatioasioissa enää vuosikausiin.

Vierailija kirjoitti:

No mitä ihmettä nyt taas. Sinä olet sisäistänyt markkinakapitalismin ajatuksen, että ihmisen arvo mitataan sillä, miten produktiivinen ja ikuisesti terve hän on, ettei vaan ole muille "rasitteeksi". Ihminen on yhteisöllinen olento, jolla on empatiaa muita kohtaan. Jos ei ole, niin se on merkki diagnosoitavasta persoonallisuushäiriöstä. Kaikilla meillä on jotain ongelmia, geneettisesti, henkisesti tms. Elämässä voi ihan terveellekin tapahtua vaikka mitä, ja sitten ollaankin "muiden riippakivinä". Mutta kun elämä on myös sitä muista huolehtimista ja huolehtimisen kohteena olemista. En tiedä mitä sinun lapsellasi on, mutta aika kylmää ajatella, että hän ei saisi epätäydellisenä yksilönä olla olemassa.

Sitten mitä tulee siihen ajatukseen, että jokainen ihminen on taakka planeetalle, niin sekään ei ole välttämättä totta. Kulttuurimme tällä hetkellä on todella materialistinen ja kulutushulluus on viety äärimmilleen. Luonto ei kestä

Kiitoksia pitkästä vastauksesta. Ajatukseni ei ollut se, että onko ihmisellä arvoa vai ei ja ei minuakaan vaivaa se, jos ihminen vaikka sairauksiensa takia tarvitsee yhteiskunnan tukea.Tuki hänelle suotakoon.

Se nilkki-esimerkki viittasi enemmänkin johonkin Jammu-Siltavuori-tyyppiseen tilanteeseen. Ei minulla siitä ole kokemusta, mutta tuli mieleeni, että sellainen saattaisi aiheuttaa huonoa omaatuntoa...ehkä.

Pääpointtini oli se, että jos vanhemman oma elämä on ollut jatkuvaa taistelua vaikkapa mielenterveydellisen ongelman kanssa ja sitten huomaa siirtäneensä saman vaivan jälkikasvulleen ja tietää sen tuskan mitä elämä tulee myös lapselle tarjoamaan. Voi kyseessä olla tietysti myös fyysinen vaiva. Pääasia on, että se on jotain geeneistä johtuvaa.

En tunne huonoa omaatuntoa.

Minulla on kaksi aikuista lasta, omia geenejäni olen tietysti siirtänyt heihin, mutta ei pidä itseäni ollenkaan sen huonompana geenien siirtäjänä kuin muitakaan. Sitä paitsi ei pelkästään minun geenejäni, kyllä siinä on isälläänkin sormensa pelissä vaikka yksin heidät kasvatinkin.

Lapseni ovat siis aikuisia, molemmat jo omillaan ja molemmilla oma parisuhteensa ilman lapsia eikä kumpikaan lisääntyä aio.  Fiksuja nuoria aikuisia, Joten sekin puoli hyvin. Molemmat saaneet koulutksen ja molemmat hyvissä ammateissa. Molemmat tulevat toimeen omillaan ilman yhteiskunnan tukia joten siitäkään ei voi syyttää.

Minulla on ollut huono omatunto geenieni laittamisesta eteenpäin ja kyse on ihan terveydellisistä asioista. Kaikki lapseni ovat kauniita ja älykkäitä sekä korkeasti koulutettuja ja ovat työllistyneet hyvin. Siltä osin ei ole valittamisen aiheita. Minulle kävi kuitenkin niin, että saatuani lapset, minulle tuli jo nuorena useita keuhkoveritulppia. Niinpä tyttäreni tullessa raskaaksi, hänen raskauttaan seurattiin tarkasti ja hän söi verta ohentavaa lääkettä varmuuden vuoksi. Minun geenieni vuoksi siis lapseni raskaudessa olisi ehkä voinut tulla ongelmia. Yksi lapsista sairastaa myös nykyisin niin yleistä suolistosairautta. En toki tiedä mikä taudin on aiheuttanut, minulta saatu huono geeniperimä, vai mikä, mutta silti tunnen huonoa omatuntoa siitä, että lapseni on sairastunut krooniseen sairauteen. Äitiys tuo usein huonon omatunnon mukanaan. En sure maailman puolesta lapsieni syntymää. Maailma on parempi paikka, koska he ovat täällä, mutta suren lasteni puolesta, että heillä ei kenties ole paras mahdollinen geeniperimä. 

Mun edesmenneellä miesserkulla on teini-ikäinen lapsi , joka on syntynyt nuoruuden suhteesta, tosin lapsen äiti oli lapsen syntyessä jo kolmekymppinen kahden lapsen äiti. Tällä lapsella on todettu adhd ja lisäksi tämä edesmennyt serkkuni oli alkoholisti ja hänen veljellään ja äidillään on kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka on siis hyvin vahvasti periytyvä sairaus, kuten myös alkoholismi on. Mietin vaan, että mitä se nainen oikein ajatteli, kun hankki lapsen serkkuni kanssa? Todennäköisesti vastaus on se, että hän vaan halusi lapsen eikä hän löytänyt parempaa isäkandidaattia. Kyllä kannattaisi naisten olla tarkoja siitä, että kenen kanssa tekee lapsen. Ihan jo oman itsensäkin kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Olis ap:n kannattanut jättää lisääntymättä kun vaikutat aivottomalta idiootilta.

Aivottomat idiootit harvoin miettivät mitään yhtään pidemmälle tai analysoivat jälkikäteen valintojaan, kyllä tällaiset piirteet ovat ihan erityyppisessä yksilössä.

Itse en lapsia hanki ja yksi, joskaan ei tärkein, syy siihen ovat geenit. Äidilleni kävi ilmi hänen lastensa syntyminen jälkeen mahdollinen perinnöllinen ikävyys kun hän sairastui suhteellisen nuorena vakavasti. Kaikki hänen lapsensa joutuvat sen johdosta käymään säännöllisesti tutkimuksissa ja kyseessä valitettavasti ei ole mikään minuutin juttu ja valitettavasti on myös epämiellyttävää.

Voin hyvin ymmärtää, jos vastaavassa tilanteessa jotakuta jälkikäteen jollain tasolla harmittaa lasten hankinta, sillä harva toivoo omille jälkeläisilleen pahaa. Varmaan vielä enemmän voi harmittaa ja myös tuntea syyllisyyttä jos on hankittu lapsia tietoisena riskistä vakaviin geneettisiin terveysongelmiin tai vastaaviin.

TV:stä tuli joskus aikoinaan dokumentti periytyviin sairauksiin liittyen, jossa pariskunta sai lapsen jolla oli vakava, normaalin aikuiselämän mahdottomaksi tekevä ja muistaakseni keski-iässä kuolemaan johtava sairaus. Kävi ilmi, että heidän geeneillään riski saada lapsi, jolla tämä sairaus on oli 25%. Silti he päättivät hankkia toisenkin lapsen ajatellen, että tämä terve lapsi sitten huolehtisi tästä sairaasta kun he itse ovat liian vanhoja. Toinenkin lapsi kuitenkin peri samat geenit ja siten sai saman sairauden.

Minulla on eräs naispuolinen nelikymppinen kaveri, jonka oma isä kuoli nuorella iällä tosi vaikeaan sairauteen ja hän oli siis loppuvaiheessa töysin toimintakyvytön. Kun tämä kaverini aikoinaan alkoi suunnitella perheenlisäystä, kävi hän geenitestissä tutkimassa, että kantaako hän tätä samaa sairausgeeniä ja todettiin, että ei kanna. Hän sanoi, että jos hänellä olisi todettu se geeni, niin ei hän olisi uskaltanut hankkia biologisia lapsia vaan olisi mieluummin adoptoinut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olis ap:n kannattanut jättää lisääntymättä kun vaikutat aivottomalta idiootilta.

Aivottomat idiootit harvoin miettivät mitään yhtään pidemmälle tai analysoivat jälkikäteen valintojaan, kyllä tällaiset piirteet ovat ihan erityyppisessä yksilössä.

Itse en lapsia hanki ja yksi, joskaan ei tärkein, syy siihen ovat geenit. Äidilleni kävi ilmi hänen lastensa syntyminen jälkeen mahdollinen perinnöllinen ikävyys kun hän sairastui suhteellisen nuorena vakavasti. Kaikki hänen lapsensa joutuvat sen johdosta käymään säännöllisesti tutkimuksissa ja kyseessä valitettavasti ei ole mikään minuutin juttu ja valitettavasti on myös epämiellyttävää.

Voin hyvin ymmärtää, jos vastaavassa tilanteessa jotakuta jälkikäteen jollain tasolla harmittaa lasten hankinta, sillä harva toivoo omille jälkeläisilleen pahaa. Varmaan vielä enemmän voi harmittaa ja myös tu

Hyviä esimerkkejä. Tuo viimeinen 25% keissi on jo sen luokan venäläistä rulettia, että itse en missään nimessä lähtisi peliin noilla kertoimilla. 

En kuitenkaan tuomitse niitä jotka lähtevät. Ihmisillä on eri toleranssit epävarmuudelle ja ylipäätään eri käsitykset oikeasta ja väärästä.

Mitkä ovat muuten tärkeimmät syysi olla hankkimatta lapsia?

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä näitä liikakansoituspuheiden pitäjiä. Miksi eivät ole johdonmukaisia ja aloita itsestään. Aina joku muu on liikaa paitsi minä itse

Olen eri. Minä taas en ymmärrä kommentteja aloittaa itsestään. Kuolema ei ole sama asia kuin jäädä kokonaan syntymättä eivätkä sen vaikutukset ole myöskään samat. Uskomatonta, että joku ei tätä ymmärrä.

Kun tänne on syntynyt, ei voi niin helposti lähteä. Ensinnäkin kuoleminen ei ole helppoa ja kivutonta (vertaa kokonaan syntymättä jäämiseen, jossa kärsimystä ei ole lainkaan) ja joku onneton joutuu löytämään ruumiin ja jos ruumista ei löydy, se on vielä pahempaa läheisille.

Toiseksi, useimmilla on läheisiä, joiden elämä kärsisi merkittävästi tällaisen valinnan seurauksena. Harva toipuu vastaavassa tilanteessa kunnolla koskaan. Mieti nyt omalle kohdallesi rakkaan lapsesi tai vaikka sisaresi yllättävä kuolema oman käden kautta. Täytyy ajatella muitakin kuin itseään (vakavasti masentuneet toki eivät pysy mutta heillä syy päätyä mahdollisesti päättämään elämänsä on syvä epätoivo, ei todellakaan liikakansoitus).

Ehdottomasti ihmisten tulisi tarkastella omia puutteitaan ja sitä, onko lapsella hyvät mahdollisuudet elämässä omilla geeneillä ja niissä puitteissa, joita lapselleen voi tarjota. 

Köyhä elintaso, matala äo, rumat piirteet, turhauttavat luonteenpiirteet, alttius perinnöllisille sairauksille, kulttuurisen pääoman ja suhteiden puute vaikeuttavat kaikki lapsen elämää. Olisi kamalaa katsoa lapseni elävän samaa haastavaa elämää, jota itse olen elänyt. 

Näistä syistä olen päättänyt olla lapselleni armollinen ja jättää hänet tekemättä. 

Christiiina kirjoitti:

Minulla on eräs naispuolinen nelikymppinen kaveri, jonka oma isä kuoli nuorella iällä tosi vaikeaan sairauteen ja hän oli siis loppuvaiheessa töysin toimintakyvytön. Kun tämä kaverini aikoinaan alkoi suunnitella perheenlisäystä, kävi hän geenitestissä tutkimassa, että kantaako hän tätä samaa sairausgeeniä ja todettiin, että ei kanna. Hän sanoi, että jos hänellä olisi todettu se geeni, niin ei hän olisi uskaltanut hankkia biologisia lapsia vaan olisi mieluummin adoptoinut.

Ymmärrän täysin, että jos on tuon läheltä nähnyt, niin ei ole valmis ottamaan riskiä saman kohtalon siirtämisestä lapselleen.

Kun kyseessähän ei ole mikään seinään törmäys, vaan hidastettu onnettomuus, jonka kanssa ja myös tiedon kanssa joutuu vanhempi ja lapsikin elämään kenties vuosikymmeniä.

Minulla ei ole (vielä) lasta/lapsia, mutta toivottavasti jokin päivä on. Oma perhe on suurin haaveeni. Oma perhe olisi elämäni ylpeys.

En. Olen tehnyt valinnan olla välittämättä geenejä eteenpäin liaäntymällä. Jos joku joskus kokee tarpeen kuolemani jälkeen tai elossa ollessani geenitestein tutkia niitä, ensimmäisen osalta ihan vapaasti ja jälkimmäisen osalta omasta valinnastani ja päätöksestäni.

Itse tunnen ylpeyttä lapsestani. Mietin, että on oikein, että sain lapsen pitkän yrittämisen jälkeen, koska lopputulos on niin hyvä ja maailma olisi huonompi paikka ilman häntä. 

Ei se määrä, vaan laatu! Mutta olisin useammankin kopion ottanut tästä lapsesta.

Itse näen, että kaksi lasta voi hyvin tehdä millä geeneillä tahansa, mutta sitä enemmän pitäisi jo miettiä, että onko niistä lapsista kasvamassa hyviä kansalaisia, onko järkeä tehdä enempää, jos ei ole joko hyviä geenejä tai paljon rahaa.

Itselleni olisi ollut kauheaa, jos lapsi olisi perinyt oman raskasmielisyyteni ja muut huonoimmat piirteeni. Oma elämä on sen verran kuluttavaa, etten tahtoisi tätä ristiksi kellekään.

Ehkä lapsesi ymmärtää jo lapsesta pitäen tietyt elämän realiteetit, kun joutuu kohtaamaan hankaluuksia. Ehkä myös oppii arvostamaan pieniä asioita ja kouliintuu niin, ettei pienestä hätkähdä tai tule pinnalliseksi ja itsekkääksi? En tiedä. Miten hän kokee elämän? 

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti ihmisten tulisi tarkastella omia puutteitaan ja sitä, onko lapsella hyvät mahdollisuudet elämässä omilla geeneillä ja niissä puitteissa, joita lapselleen voi tarjota. 

Köyhä elintaso, matala äo, rumat piirteet, turhauttavat luonteenpiirteet, alttius perinnöllisille sairauksille, kulttuurisen pääoman ja suhteiden puute vaikeuttavat kaikki lapsen elämää. Olisi kamalaa katsoa lapseni elävän samaa haastavaa elämää, jota itse olen elänyt. 

Näistä syistä olen päättänyt olla lapselleni armollinen ja jättää hänet tekemättä. 

Kannattaa tehdä lapsi luovutetulla munasolulla. Ei tarvitse jäädä lapsettomaksi.

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti ihmisten tulisi tarkastella omia puutteitaan ja sitä, onko lapsella hyvät mahdollisuudet elämässä omilla geeneillä ja niissä puitteissa, joita lapselleen voi tarjota. 

Köyhä elintaso, matala äo, rumat piirteet, turhauttavat luonteenpiirteet, alttius perinnöllisille sairauksille, kulttuurisen pääoman ja suhteiden puute vaikeuttavat kaikki lapsen elämää. Olisi kamalaa katsoa lapseni elävän samaa haastavaa elämää, jota itse olen elänyt. 

Näistä syistä olen päättänyt olla lapselleni armollinen ja jättää hänet tekemättä. 

Arvostan kovasti kykyä olla itsekriittinen ja tarvittaessa kovienkin päätösten tekoa rationaalisten päätelmien pohjalta.

Samaan aikaan mieleni tekisi halata sinua ja sanoa, ettet varmaan todellisuudessa ole puoliksikaan niin epäkelpo kuin mitä tunnut ajattelevan.

Tiedän, että näiden molempien viestien välittäminen samaan aikaan vie tenhon molemmilta. Joskus ihmiselämä on ristiriitaista.

Pitäisi saada yhteiskunnan puolelta joku " Uskalla hankkia lapsi"-kampanja ja suunnata se yli 30-vuotiaille. 

Nyt liian moni muiden silmissä hyvägeeninen jättää lapset hankkimatta, koska ei vaan uskalla luottaa yhteiskunnan tarjoamiin tukiverkkoihin, päiväkoti- ja terveyspalveluihin.