Lue keskustelun säännöt.
Auttaako mikään terapia jos elämän pituinen yksinolo katkeroittaa?
12.03.2024 |
Olen etsinyt seuraa netistä, harrastuksista, baareista, lautoilta, Tinderistä ja ties mistä mutta olen poikkeuksetta saanut pakit. Yksikään ei ole puolentoista vuoden aikana vastannut viestiin tai päästänyt samaan pöytään. Hetkellisesti helpotti kun poistin turhia tuttavuuksia ja seuraajia somessa mutta nyt nekin on loppu.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko miettinyt, että voisiko sinulla olla jotain lievää autismia tai aspergeriä? Silloin yrittää hakeutua seuraan, mutta se jotenkin kummasti kuivuu kokoon aina ja on myös niitä kusettajahyväksikäyttäjiä.
Olin tulossa kirjoittamaan saman. Tiedän tämän, sillä olen itse Asperger.
Olisin myös voinut tehdä saman äkkipoistumisen kuskikeikalta. Nyt tajuan, että asian olisi voinut hoitaa diplomaattisemmin, ja olisi ehkä jäänyt jotin kavereitakin.
Yleensä reagoin mustavalkoisesti ja äärimmäisesti ihmisiin. Joko haistatan pitkät tai alan kehitellä erilaisia keinoja päästä tutustumaan lähemmin.
En voi itselleni mitään. Aspergeriin ei ole lääkettä eikä hoitoa. Selviytymisterapiaa ei aikuisille anneta.
Kyllä sen selviytymisen voi ottaa osaksi omaa terapiaa ja myös ostaa terapiaa ihan omakustanteisesti. Ja Youtube on self helpin mekka tässäkin asiassa.
Kuka haluaa noita ryyppykusettajakavereita anyways?
- lievä asperger itsekin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua on käytetty hyväksikäytetyävänä kuskina vielä viisikymppisenä. Kukaan ei kaipaa sellaisia ihmisiä elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Ootko miettinyt, että voisiko sinulla olla jotain lievää autismia tai aspergeriä? Silloin yrittää hakeutua seuraan, mutta se jotenkin kummasti kuivuu kokoon aina ja on myös niitä kusettajahyväksikäyttäjiä.
Niin, ja syy, miksi lähestymisyritykset menevät pieleen, on niissä muissa ihmisissä! HE eivät halua tutustua nepsyyn. 😑 HE käyttävät hyväuskoista nepsyä hyväkseen
Vai onko vika muka siinä nepsyssä, joka tekee kaikkensa, että joku kelpuuttaisi kaveriksi?
Annas kun arvaan seuraavan kommentin:
Ei ketään voi pakottaa, ei kenenkään ole pakko olla kaveria.
No ei olekaan, mutta miettikää nyt vähän, ettekö voi avartaa kuplaanne ja sydäntänne sen verran, että kiltti ja lojaali nepsy mahtuisi sisään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla ainakaan auttanut. Terapiasessiot olivat aina samanlaisia; terapeutti kysyi miten on viikko mennyt ja minä kerroin. Sitten keskusteltiin esim säästä. Kävin terapiassa useamman vuoden enkä koe hyötyneeni siitä mitenkään. Ja edelleen yksin niin kuin olen ollut jo 18-v saakka. Ikää nyt 35.
Tuo johtui siitä, että terapia ei ollut terapiaa.
Totta tämä, mutta usko tai älä, myös Kela-terapeuteissa ("as if") on tämmöisiä ja vielä surkeampia puoskareita. Minulle sattui sellainen, joka ei itse edes puhunut, mitään. Istuttiin sitten tuppisuina 45 min. 🤦🏻🤦🏻
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko miettinyt, että voisiko sinulla olla jotain lievää autismia tai aspergeriä? Silloin yrittää hakeutua seuraan, mutta se jotenkin kummasti kuivuu kokoon aina ja on myös niitä kusettajahyväksikäyttäjiä.
Olin tulossa kirjoittamaan saman. Tiedän tämän, sillä olen itse Asperger.
Olisin myös voinut tehdä saman äkkipoistumisen kuskikeikalta. Nyt tajuan, että asian olisi voinut hoitaa diplomaattisemmin, ja olisi ehkä jäänyt jotin kavereitakin.
Yleensä reagoin mustavalkoisesti ja äärimmäisesti ihmisiin. Joko haistatan pitkät tai alan kehitellä erilaisia keinoja päästä tutustumaan lähemmin.
En voi itselleni mitään. Aspergeriin ei ole lääkettä eikä hoitoa. Selviytymisterapiaa ei aikuisille anneta.
Kyllä sen selviytymisen voi ottaa osaksi om
Olen ollut nuoresta asti eläkkeellä. Ei minulla ole mahdollisuutta "ostaa omaa terapiaa". En jaksa seurata jtn nettilätisijöitä. Ehkä ne vinkit sopivat teille kevytnepsyille.
Minä olen kuluttanut itseni loppuun yrittämällä selviytyä kusipääihmisten joukossa. Nykyään olen erakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla ainakaan auttanut. Terapiasessiot olivat aina samanlaisia; terapeutti kysyi miten on viikko mennyt ja minä kerroin. Sitten keskusteltiin esim säästä. Kävin terapiassa useamman vuoden enkä koe hyötyneeni siitä mitenkään. Ja edelleen yksin niin kuin olen ollut jo 18-v saakka. Ikää nyt 35.
Tuo johtui siitä, että terapia ei ollut terapiaa.
Totta tämä, mutta usko tai älä, myös Kela-terapeuteissa ("as if") on tämmöisiä ja vielä surkeampia puoskareita. Minulle sattui sellainen, joka ei itse edes puhunut, mitään. Istuttiin sitten tuppisuina 45 min. 🤦🏻🤦🏻
No todellakin on huonoja terapeutteja. Paljon. Mutta hyvä terapia auttaa kyllä. Olen itsekin ollut huonolla. Mutta myös hyvällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko miettinyt, että voisiko sinulla olla jotain lievää autismia tai aspergeriä? Silloin yrittää hakeutua seuraan, mutta se jotenkin kummasti kuivuu kokoon aina ja on myös niitä kusettajahyväksikäyttäjiä.
Olin tulossa kirjoittamaan saman. Tiedän tämän, sillä olen itse Asperger.
Olisin myös voinut tehdä saman äkkipoistumisen kuskikeikalta. Nyt tajuan, että asian olisi voinut hoitaa diplomaattisemmin, ja olisi ehkä jäänyt jotin kavereitakin.
Yleensä reagoin mustavalkoisesti ja äärimmäisesti ihmisiin. Joko haistatan pitkät tai alan kehitellä erilaisia keinoja päästä tutustumaan lähemmin.
En voi itselleni mitään. Aspergeriin ei ole lääkettä eikä hoitoa. Selviytymisterapiaa ei aikuisille anneta.
Kyllä siellä on videoita eritasoisilta nepsyiltä. Kevyemmästä hankalampaan. Jos et kaipaa samaistumispintaa, ei tokikaan ole pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko miettinyt, että voisiko sinulla olla jotain lievää autismia tai aspergeriä? Silloin yrittää hakeutua seuraan, mutta se jotenkin kummasti kuivuu kokoon aina ja on myös niitä kusettajahyväksikäyttäjiä.
Olin tulossa kirjoittamaan saman. Tiedän tämän, sillä olen itse Asperger.
Olisin myös voinut tehdä saman äkkipoistumisen kuskikeikalta. Nyt tajuan, että asian olisi voinut hoitaa diplomaattisemmin, ja olisi ehkä jäänyt jotin kavereitakin.
Yleensä reagoin mustavalkoisesti ja äärimmäisesti ihmisiin. Joko haistatan pitkät tai alan kehitellä erilaisia keinoja päästä tutustumaan lähemmin.
En voi itselleni mitään. Aspergeriin ei ole lääkettä eikä hoitoa. Selviyt
Se että joku Oikeasti autistinen filmaisi videoita itsestään selittämässä autismiaan, on yksinkertaisesti OXYMORON. Mahdoton, epärealistinen asia
Terapiassa käyminen on nykyajan muoti-ilmiö, kaikkihan siellä käy. En usko siitä mitään apua olevan, rahastusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi auttaakin. Opit rakastamaan itseäsi ja pitämään huolta itsestäsi. Se on edellytys sille että voit rakentaa hyviä ihmissuhteita. Jos et rakasta itseäsi vaan haet rakkautta kiihkeästi itsesi ulkopuolelta, se karkottaa useimmat, koska harva haluaa olla epätasa-arvoisessa suhteessa, missä toinen on "tarvitseva lapsi". Ja silloin saat vain yhä uusia kipeitä kokemuksia ja pettymyksiä.
Ap puhuu elämänmittaisesta yksinolosta. Vaikka lienee parikymppinen.
Ap, mitä opiskelet? Eikö opiskelukavereissakaan ole ketään samanoloista?
Suosittelen tutkimaan nyt omaa napaa ja vaikka listata rehellisesti omia ominaisuuksiaan. Sitten havainnoit ja mietit, kuka muistuttaisi omaa itseä. Ei kannata etsiä kaveriksi kovin erilaista tyyppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi auttaakin. Opit rakastamaan itseäsi ja pitämään huolta itsestäsi. Se on edellytys sille että voit rakentaa hyviä ihmissuhteita. Jos et rakasta itseäsi vaan haet rakkautta kiihkeästi itsesi ulkopuolelta, se karkottaa useimmat, koska harva haluaa olla epätasa-arvoisessa suhteessa, missä toinen on "tarvitseva lapsi". Ja silloin saat vain yhä uusia kipeitä kokemuksia ja pettymyksiä.
Heh. Mä rakastan ja arvostan itseäni. Kaipaan silti yhteyttä ja kontaktia toiseen ihmiseen. Miksi mua hyljitään?
(Tiedän vastauksen.)
Eri
Suurin osa ihmisistä jaksaa ylläpitää täysipainoisesti noin viittä läheistä ihmissuhdetta. Tämä on se henkilön sisäpiiri, joiden kanssa viestitään päivittäin ja jaetaan arki. Joihin muodostetaan erilaisia riippuvuussuhteita. Sen ulkopuolisiin yhteydenpito on harvempaa ja pintapuolisempaa, olkoon he sitten kuitenkin kuinka rakkaita ja tärkeitä hyvänsä.
Useimmilla normaaleilla lapsilla tämä läheinen piiri on täyttynyt jo viimeistään ala-asteen ensi luokilla. Siihen voi mahtua esimerkiksi vanhemmat, sisarus ja yksi tai muutama läheisintä ystävää. Läheisten piirin ulkopuolelle useimmilla jää valtava määrä kavereita, harrastusporukkaa, sukulaisia yms.
Nuorina aikuisina taas suurin osa normaaleista ihmisistä luo piirinsä uudelleen. Tulee puolisoa ja lapsia. Viidelle vain on tilaa. Vastaava määrä vanhoista läheisistä putoaa väkisinkin vähän kauemmas. Usein se on kauas muuttanut sisarus, lapsuuden ystävät tai jopa omat vanhemmat.
Tästä syystä aikuisena on vaikea löytää toista tasapainoista ihmistä, jonka lähipiirissä olisi tilaa. Jos et ole lapsena, tai nuorena omaa piiriäsi löytänyt sitä ei välttämättä saa muodostettua. Harrastuksista ja työpaikalta löydät sosiaalisia kavereita, mutta heidän sukujuhliin et tule pääsemään, kuin korkeintaan statistiksi. Sinkkuuskaan ei ole merkki siitä, että tilaa olisi. Sinkulla voi olla kovastikin haku päällä, mutta todellisuudessa hänellä ei ole kapasiteettia ottaa piiriinsä uutta ylimääräistä ihmistä. Tämä voi näyttäytyä esimerkiksi uusperheen haasteina, kummallisina kriteereinä tai haluttomuutena muuttaa omaa käytöstä. Oma ryhmänsä on sitten epätasapainoiset ihmiset, joiden piirit muuttuvat tiheään. Siellä katkeaa läheisiä ihmissuhteita ja uusista ihmisistä tulee hyvin nopeasti suorastaan piirin keskipiste. Nämä myös päätyvät yhtä nopeasti ja heppoisin perustein ulos piiristä.
Tsemppiä ap:lle. Tilanne tuskin on oma vikasi, tai muidenkaan. Katkeruudesta kuitenkin kannattaa yrittää eroon. Se vain pilaa elämän. Koita mieluumin hyväksyä elämäsi sellaisena kuin se on ja elää tätä hetkeä. Tässä hetkessä kaikki on yleensä hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi auttaakin. Opit rakastamaan itseäsi ja pitämään huolta itsestäsi. Se on edellytys sille että voit rakentaa hyviä ihmissuhteita. Jos et rakasta itseäsi vaan haet rakkautta kiihkeästi itsesi ulkopuolelta, se karkottaa useimmat, koska harva haluaa olla epätasa-arvoisessa suhteessa, missä toinen on "tarvitseva lapsi". Ja silloin saat vain yhä uusia kipeitä kokemuksia ja pettymyksiä.
Heh. Mä rakastan ja arvostan itseäni. Kaipaan silti yhteyttä ja kontaktia toiseen ihmiseen. Miksi mua hyljitään?
(Tiedän vastauksen.)
Eri
Hyvä että rakastat ja arvostat, ja tarve toisten kanssa yhteyteen on iso osa ihmisyyttä. En tiedä miksi sua hyljitään. Siihen voi olla monia syitä, sinusta ja toisesta osapuolesta johtuvia.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa ihmisistä jaksaa ylläpitää täysipainoisesti noin viittä läheistä ihmissuhdetta. Tämä on se henkilön sisäpiiri, joiden kanssa viestitään päivittäin ja jaetaan arki. Joihin muodostetaan erilaisia riippuvuussuhteita. Sen ulkopuolisiin yhteydenpito on harvempaa ja pintapuolisempaa, olkoon he sitten kuitenkin kuinka rakkaita ja tärkeitä hyvänsä.
Useimmilla normaaleilla lapsilla tämä läheinen piiri on täyttynyt jo viimeistään ala-asteen ensi luokilla. Siihen voi mahtua esimerkiksi vanhemmat, sisarus ja yksi tai muutama läheisintä ystävää. Läheisten piirin ulkopuolelle useimmilla jää valtava määrä kavereita, harrastusporukkaa, sukulaisia yms.
Nuorina aikuisina taas suurin osa normaaleista ihmisistä luo piirinsä uudelleen. Tulee puolisoa ja lapsia. Viidelle vain on tilaa. Vastaava määrä vanhoista läheisistä putoaa väkisinkin vähän kauemmas. Usein se on kauas muuttanut sisarus, lap
Eli ne viisi paikkaa täytetään tavallaan fuksivuoden syksyn aikana? Silloin aika moni on muuttanut lapsuudenkodista opiskelemaan ja kuviot ovat vaihtuneet. Välit vanhempiin ja sisaruksiin säilyy aina mutta enemmistöllä ei taida olla siinä vaiheessa poikaystävää. Oletan että uudet ihmissuhteet solmitaan ensimmäisten opiskelukuukausien aikana.
Nuori aikuinen ei ole sama kuin 18 v. Toki silloinkin voi napata miehen ja jollain taikaiskulla lapsetkin jo elokuussa, mutta eiköhän useimpien aikuisuuden kuviot muodostu siinä 25-35 ikävuosien aikoina. Ja jos yhtään mietit milloin välit viilenee esimerkiksi opiskelukavereihin, niin se on siinä kun lapset syntyvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko miettinyt, että voisiko sinulla olla jotain lievää autismia tai aspergeriä? Silloin yrittää hakeutua seuraan, mutta se jotenkin kummasti kuivuu kokoon aina ja on myös niitä kusettajahyväksikäyttäjiä.
Niin, ja syy, miksi lähestymisyritykset menevät pieleen, on niissä muissa ihmisissä! HE eivät halua tutustua nepsyyn. 😑 HE käyttävät hyväuskoista nepsyä hyväkseen
Vai onko vika muka siinä nepsyssä, joka tekee kaikkensa, että joku kelpuuttaisi kaveriksi?
Annas kun arvaan seuraavan kommentin:
Ei ketään voi pakottaa, ei kenenkään ole pakko olla kaveria.
No ei olekaan, mutta miettikää nyt vähän, ettekö voi avartaa kuplaanne ja sydäntänne sen verran, että kiltti ja lojaali nepsy mahtuisi sisään?
Itse autisti-naisena olen päätynyt siihen, että se on vaan niiltä nenteiltä liikaa odotettu, että pystyisivät tai ryhtyisivät tuohon. Useimmille niistä tulee minunkaltaisistani jollain tapaa paska fiilis, vaivautumista tai "huonoa energiaa" aistitaan tai kuka sen mitenkin ilmaisee, mutta joka tapauksessa jollain tapaa epämukava olo, ja he haluavat välttää epämukavaa oloa, joten he välttävät minua. Kun ei se kommunikointi solju niin luontevasti kuin kahden neurotyypillisen välillä, eikä sille voi mitään koska neurologiset eroavaisuudet. Jotkut jopa yrittää, mutta kaveruudet ja ystävyydet kuivuu aika pian kokoon tästä syystä. Useimmat ei edes yritä. Mutta eipä siinä mitään, tähän ikään mennessä olen itse oppinut elämään ilman ihmissuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi auttaakin. Opit rakastamaan itseäsi ja pitämään huolta itsestäsi. Se on edellytys sille että voit rakentaa hyviä ihmissuhteita. Jos et rakasta itseäsi vaan haet rakkautta kiihkeästi itsesi ulkopuolelta, se karkottaa useimmat, koska harva haluaa olla epätasa-arvoisessa suhteessa, missä toinen on "tarvitseva lapsi". Ja silloin saat vain yhä uusia kipeitä kokemuksia ja pettymyksiä.
Heh. Mä rakastan ja arvostan itseäni. Kaipaan silti yhteyttä ja kontaktia toiseen ihmiseen. Miksi mua hyljitään?
(Tiedän vastauksen.)
Eri
Meitä on vaikka kuinka paljon, joita hyljitään. Syyt vaan vaihtelee miksi hyljitään. Joku on ruma, joku autisti tms, jollain on persoonallisuushäiriö, joku on vaan sellainen persoonallisuuspiirteiden yhdistelmä jonka monet kokee epämiellyttäväksi, joltain puuttuu sosiaaliset taidot tai -kokemus. Osaa näistä syistä voi korjata, osaa ei. Mutta on valtavan yleinen kokemus että hyljitään ilman että sitä on mitenkään "ansainnut", eikä siinä oikein voi muuta kuin miettiä onko ne oman hyljinnän syyt jotenkin korjattavissa vai ei - jos on, tekee kaikkensa korjatakseen, jos taas ei, opettelee elämään ilman toisia ihmisiä. Itse olen valinnut viimemainitun jo 30 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko miettinyt, että voisiko sinulla olla jotain lievää autismia tai aspergeriä? Silloin yrittää hakeutua seuraan, mutta se jotenkin kummasti kuivuu kokoon aina ja on myös niitä kusettajahyväksikäyttäjiä.
Niin, ja syy, miksi lähestymisyritykset menevät pieleen, on niissä muissa ihmisissä! HE eivät halua tutustua nepsyyn. 😑 HE käyttävät hyväuskoista nepsyä hyväkseen
Vai onko vika muka siinä nepsyssä, joka tekee kaikkensa, että joku kelpuuttaisi kaveriksi?
Annas kun arvaan seuraavan kommentin:
Ei ketään voi pakottaa, ei kenenkään ole pakko olla kaveria.
No ei olekaan, mutta miettikää nyt vähän, ettekö voi avartaa kuplaanne ja sydäntänne sen verran, että kiltti ja lojaali nepsy mahtuisi sisään?
Itse autisti-naisena ol
Minun läheisimmät ihmissuhteet, myös itselleni antoisimmat, ovat toisten lievästi neuroepätyypillisten kanssa. Heitä putkahtaa elämään lisää aika-ajoin, myös 30-50 -vuotiaana. Täysin neurotyypillisten kuvioihin en ole onnistunut solahtamaan.
Kyllä omaan silmään moni autistinen tiktokaaja/tubettaja on aika lailla autistinen. Sehän on yksisuuntaista viestintää, joten jos ei ole ujo, miksei onnistuisi.
Ja lisään vielä että olisin ollut valmis keskustelemaan asiasta selvinpäin jälkeenpäin. Ketään ei vaan kiinnostanut vaan minusta puhuttiin yhtä sun toista selän takana sen jälkeen.