Ystävyyden majatalo
Koko ketju katosi. Miksiköhän? Ei siinä lukenut minusta mitään, mitä olisi pitänyt poistaa.
Kommentit (519)
Hyvä kun katosi. Aivan täyttä ulostetta koko ketju.
Hyvä ja tarpeellinen paikka. Turhaa tämä mustamaalaus.
Valvira on toiminut epäjohdonmukaisesti, mutta Bristolin koulutuksen laatuongelmia tämä ei silti poista. Koulutuksen järjestäjä on antanut Valviralle väärää tietoa koulutussisällöistä, siitähän nämä ongelmat ovat alkunsa saaneet. Uskon, että koulutusta puolustavat opiskelijat eivät kestä ajatella menettäneensä lähemmäs 20 000 euroa, ja haluavat tästä syystä seistä John Pihlajan takana. Ongelmat kiistämällä heistä voisi "ehkä" vielä tulla laillistettuja psykoterapeutteja. Siksi kaikkia Valviralle koulutuksen puutteista raportoineita opiskelijoita syyllistetään ja syrjitään, vaikka hehän tässä ovat olleet niitä eettisiä, potilasturvallisuudesta huolehtivia, vastuullisia aikuisia.
En voi mitenkään uskoa, että koulutus voi olla laadukas, jos sinne pääsee opiskelemaan olematta terveydenhuollon ammattilainen (kuten Soile, häntähän ei löydy JulkiTerhikistä ollenkaan). Pääkouluttajakaan ei ole edes terveydenhuollon ammattihenkilö, psyoterapeuttiudesta puhumattakaan. Psykotepapeutin koulutukseen keskeisenä osana kuuluvaa omaa terapiaa ovat tässä koulutuksessa ohjanneet toiset opiskelijat, jotka saattavat siis olla vaikkapa insinöörejä tai agrologeja. Haastavia potilaistilanteita on myös käsketty reflektoimaan näiden insinöörien ja agrologien kesken, ilman alan ammattilaisen väliintuloa. Uskooko joku oikeasti, että näin valmistuu ammattitaitoisia psykoterapeutteja?
Näin asiakasnäkökulmasta haluaisin lausua ison kiitoksen niille Bristolin opiskelijoille, jotka Johnin neuvoja uhmaten uskalsivat nostaa kissan pöydälle ja viedä toistuvasti huolensa Valviraan. Mikään ei ole kamalampaa, kuin vaikeassa elämäntilanteessa joutua osaamattoman puoskarin käsiin. Olette toiminnallanne säästäneet monta pientä ihmismieltä. Kiitos! <3
Palataan takaisin Ystävyyden majataloon.
Otin vahvasti kantaa poistetussa ketjussa Su-san-nan puolesta Majista vastaan. Nyt on kuitenkin pakko kysyä Su-san-nalta, kykenetkö tähän?
Pätkä Danielin uusimmasta kirjoituksesta Facessa:
"Mutta miten aloittaa, jos kuitenkin haluaa sovintoa?
Kun joku haluaa selkeyttää suhdettaan minuun tai meihin, pyydän heitä vastaamaan ainakin yhteen näistä viidestä kysymyksestä:
1. Jos saisit meidät ymmärtämään jotain, mitä emme mielestäsi silloin ymmärtäneet, niin mitä me nyt vihdoin ymmärtäisimme?
2. Jos saisit tekemättömäksi jotain sellaista mitä silloin sanoimme tai teimme, niin mitä se olisi ja miten se olisi vaikuttanut toipumiseesi?
3. Jos saisit tehdyksi tai sanotuksi jotain sellaista, mitä emme silloin tehneet tai sanoneet, niin mitä se olisi ollut ja miten se olisi vaikuttanut toipumiseesi?
4. Jos saisit meiltä nyt jotain, mitä et silloin saanut, niin mitä se olisi ja mikä merkitys sillä olisi sinulle?
5. Jos saisit meiltä ihan vilpittömän anteeksipyynnön mistä tahansa, niin mitä silloin toivoisit meidän pyytävän anteeksi?"
Jostain syystä linkkaaminen ei nyt toimi. Mutta koko teksti löytyy Ystävyyden Majatalon FB-sivulta.
Vierailija kirjoitti:
Palataan takaisin Ystävyyden majataloon.
Otin vahvasti kantaa poistetussa ketjussa Su-san-nan puolesta Majista vastaan. Nyt on kuitenkin pakko kysyä Su-san-nalta, kykenetkö tähän?
Pätkä Danielin uusimmasta kirjoituksesta Facessa:
"Mutta miten aloittaa, jos kuitenkin haluaa sovintoa?
Kun joku haluaa selkeyttää suhdettaan minuun tai meihin, pyydän heitä vastaamaan ainakin yhteen näistä viidestä kysymyksestä:
1. Jos saisit meidät ymmärtämään jotain, mitä emme mielestäsi silloin ymmärtäneet, niin mitä me nyt vihdoin ymmärtäisimme?
2. Jos saisit tekemättömäksi jotain sellaista mitä silloin sanoimme tai teimme, niin mitä se olisi ja miten se olisi vaikuttanut toipumiseesi?
3. Jos saisit tehdyksi tai sanotuksi jotain sellaista, mitä emme silloin tehneet tai sanoneet, niin mitä se olisi ollut ja miten se olisi vaikuttanut toipumiseesi?
4. Jos saisit mei
Kyllähän tuo ^ teksti kypsemmältä vaikuttaa kuin Susannan avautumiset. Sorry vaan.
Uskon, että Majatalossa on paljon pielessä ja guruilua. Mutta tämä blogiaan mainostanut Susanna syytti ilman todisteita ja sitten kun muut alkoivat kommentoida, syytti kommentoijia öyhöttäjiksi. Vaikka itse toimi aika epäeettisesti.
Minulle taas tuli huono olo kyseisestä ketjusta ihan vain siitä tavasta ja tyylistä miten kyseisiä ihmisiä mustamaalattiin. Tuli heti olo että tuossa ei ole kypsä aikuinen asialla. Sen verran mauttomaksi meni, ehkä jopa vielä tahallisen/tahattoman parodiseksi.
Itse olen nuoruudessa yhdessä vähän samantyylisessä yhteisössä asunut vuoden ja sen voin sanoa että kaikenlaisia jännitteitä voi syntyä. Tuossa ei ole mitään kummallista. Sitten vielä omat mausteensa jos ihmiset ovat pahasti rikkinäisiä. Vaikea uskoa että tuolla olisi ollut jotakin täysin älyvapaata puoskarointia sen mitä Nylundin persoonaa kiroituksistaan ja kanavastaan voi päätellä. Reiluinta olisi myös selvitellä pettymykset muilla keinoin kuin panettelemalla nimettömänä alatyylisesti ja vihjailevan törkeästi.
Joo. Tää susanna hautoi kokemaansa neljä vuotta lähtönsä jälkeen. Ja sitten suolsi eetteriin syytöksiä vailla todisteita.
Miksi?
Su-san-na kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palataan takaisin Ystävyyden majataloon.
Otin vahvasti kantaa poistetussa ketjussa Su-san-nan puolesta Majista vastaan. Nyt on kuitenkin pakko kysyä Su-san-nalta, kykenetkö tähän?
Susanna vastaa, että kykenen. Otin Danieliin ihan itse yhteyttä pari viikkoa sitten ja olen käynyt hänen kanssaan siitä saakka päivittäin kirjeenvaihtoa. Tästä hyvin sujuneesta sovinnonteostamme Daniel saikin ajatuksen esittää Majikseen pettyneille tuon kutsun, jota nyt siteeraat.
Tein helvetillisen virheen kirjoittaessani tänne Vauvaan alunperinkin. Siitä koitui pahaa oloa sinne ja tänne. Toivon, että tämän virheeni seuraukset eivät ole kenellekään katastrofaaliset.
Toivoisin myös, että se, joka kopsasi kirjoitukseni täältä sille toiselle keskustelupalstalle, poistaisi ne sieltä. Niissä on paljon liian värikkäitä ja yliampu
Kerro rehellisesti, yrititkö vain saada blogillesi seuraajia?
Kumpi otti ekana yhteyttä, sinä vai Daniel?
Ison saavin kakkaa kaadoit majikseen.
Luulit hallitsevasi tilanteen, vaan pieleen meni.
Su-san-na kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palataan takaisin Ystävyyden majataloon.
Otin vahvasti kantaa poistetussa ketjussa Su-san-nan puolesta Majista vastaan. Nyt on kuitenkin pakko kysyä Su-san-nalta, kykenetkö tähän?
Susanna vastaa, että kykenen. Otin Danieliin ihan itse yhteyttä pari viikkoa sitten ja olen käynyt hänen kanssaan siitä saakka päivittäin kirjeenvaihtoa. Tästä hyvin sujuneesta sovinnonteostamme Daniel saikin ajatuksen esittää Majikseen pettyneille tuon kutsun, jota nyt siteeraat.
Tein helvetillisen virheen kirjoittaessani tänne Vauvaan alunperinkin. Siitä koitui pahaa oloa sinne ja tänne. Toivon, että tämän virheeni seuraukset eivät ole kenellekään katastrofaaliset.
Toivoisin myös, että se, joka kopsasi kirjoitukseni täältä sille toiselle keskustelupalstalle, poistaisi ne sieltä. Niissä on paljon liian värikkäitä ja yliampu
Rekisteröidy itse M ur hainfoon ja kerro siellä totuus.

Eli valehtelit? Et pysty seisomaan sanojesi takana.
Kerro nyt hyvä ihminen, miksi aloit neljän (4!!) vuoden jälkeen purkaa tänne pahaa oloasi ja nyt oletkin taas hyvää pataa Danielin kanssa. Vai Soilelleko halusit kostaa jotain?
En todellakaan halunnut seuraajia blogiini.
Minä otin yhteyttä Danieliin, kuten äsken juuri sanoin.
Kakkaa tulin kaataneeksi, mutta yhtäkään valhetta en ole mihinkään kirjoittanut.
En luullut hallitsevani yhtään mitään, koska en ajatellut niin pitkälle.
Su-san-na kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palataan takaisin Ystävyyden majataloon.
Otin vahvasti kantaa poistetussa ketjussa Su-san-nan puolesta Majista vastaan. Nyt on kuitenkin pakko kysyä Su-san-nalta, kykenetkö tähän?
Susanna vastaa, että kykenen. Otin Danieliin ihan itse yhteyttä pari viikkoa sitten ja olen käynyt hänen kanssaan siitä saakka päivittäin kirjeenvaihtoa. Tästä hyvin sujuneesta sovinnonteostamme Daniel saikin ajatuksen esittää Majikseen pettyneille tuon kutsun, jota nyt siteeraat.
Tein helvetillisen virheen kirjoittaessani tänne Vauvaan alunperinkin. Siitä koitui pahaa oloa sinne ja tänne. Toivon, että tämän virheeni seuraukset eivät ole kenellekään katastrofaaliset.
Toivoisin myös, että se, joka kopsasi kirjoitukseni täältä sille toiselle keskustelupalstalle, poistaisi ne sieltä. Niissä on paljon liian värikkäitä ja yliampu
Kadut Vauvalle kirjoittamista ja minfoon kopiointia mutta et kadu omaa blogiasi?
Tulikin sellainen tunne, että olet feikki.
Su-san-na kirjoitti:
En todellakaan halunnut seuraajia blogiini.
Minä otin yhteyttä Danieliin, kuten äsken juuri sanoin.
Kakkaa tulin kaataneeksi, mutta yhtäkään valhetta en ole mihinkään kirjoittanut.
En luullut hallitsevani yhtään mitään, koska en ajatellut niin pitkälle.
Sitten sä olet aika sekaisin.
Voisikohan Soilen terapiasta olla sulle hyötyä?
Su-san-na kirjoitti:
En todellakaan halunnut seuraajia blogiini.
Minä otin yhteyttä Danieliin, kuten äsken juuri sanoin.
Kakkaa tulin kaataneeksi, mutta yhtäkään valhetta en ole mihinkään kirjoittanut.
En luullut hallitsevani yhtään mitään, koska en ajatellut niin pitkälle.
Kuitenkin mainostit täällä blogiasi.
Olet lisännyt sinne kuvia mm Danielista. Ja Soilen kuva löytyy majatalon sivuilta.
Oikeudenmukaisuuden nimissä tuuttaa omakin naamasi näkyviin.
Miksi Susannaa parjataan? Ja miksi Susanna katuu kirjoittamisiaan?
Sehän on vain hyvä, jos Vauvan kirjoittelut johtavat Majatalon isännän parempaan itsereflektioon. Sellaista hän varmasti itsekin toivoo ajattelevana ihmisenä. Kaikilla meillä on kasvunpaikkansa.
Susannan selittelyjä kun lukee, musta tulee Daniel fani
Tällä suskilla on asioiden pahentamisen armolahja 😅
Mikä on tämä majatalo asia?