Mikä tuossa Oppenheimer-elokuvassa nyt on niin erinomaista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se oli mulle pitkästä aikaa parasta mitä Hollywoodista on tullut! Se oli visuaalisesti kaunis, upea musiikki, upeaa näyttelijäntyötä (Cillian Murphyn Oscar oli niin ansaittu), älykäs, pohti syviä teemoja kuten politiikka ja valta ja tieteen suhde etiikkaan ja politiikkaan ja armeijaan yms. Kävin katsomassa tuon 3 kertaa, ja joka kerta olin liikuttunut kuinka kaunista TAIDETTA tuo elokuva on. Enkä ole edes Nolan-fani, yleensä pidän hänen scifi-rainojaan vähän lapsellisina.

Viihdeleffa. Täynnä virheitä. Eikä edes erityisen viihdyttävä. Hollywoodsontaa isolla rahalla yksinkertaisille ihmisille.

Ei muuten ole täynnä virheitä. Tätä on asiantuntijat yleisesti kiittäneet nimenomaan siitä, että pysyy varsin hyvin uskollisena totuudelle ja lähdeaineistolleen, joka on arvostettu, Pulizer-palkittu  Oppe

Millaisia elokuvia sinä katsot? Et ainakaan täysääliönä varmaankaan tätä älykkäille tarkoitettua elokuvaa.

Yritin tuota leffaa lentokoneessa katsoa, mutta oli niin tylsä, että nukahdin kesken. Toimi siis ainakin hyvänä unilääkkeenä minulle, jolla on yleensä vaikeuksia nukkua lentokoneessa. 

Vierailija kirjoitti:

Kai se purkaa jotain kansallista traumaa. 

Se on vain pieni sivujuonne, McCarthyismin noitavainomaiset kommunistivainot. Suurempi teema on se, mikä on hyvin ajankohtainen nytkin: tiede kehittää jotain, ja sitten se on maailmassa, mutta pullon henkeä ei saa enää takaisin pulloon, ja sitten sen kanssa on elettävä. Oppenheimerin ja kollegojen, ja heidät hommaan värvänneiden valtioiden, toimien seurauksena meillä on tänä päivänäkin ydinasearsenaalit ja ydinsodan uhka. Ukrainaakaan ei ole voitu auttaa niin kuin on haluttu, koska ydinsodan uhka. 

Eikä tämä liity vain ydinaseeseen, vaikka elokuva nimenomaan sitä käsittelikin. Nythän meillä on tekoäly kovassa kehitysvaiheessa. Se on monella tapaa samanlainen asia kuin ydinase, se kun on maailmassa, sitä ei saa enää pois, ja seuraukset voivat olla arvaamattomia. Silti sitä kehitetään, koska nähdään se välttämättömäksi - jos emme me, joku muu tekee sen, ja sitten niillä on etulyöntiasema. 

Samaa mietin. Jäi jotenkin ohueksi vaikka oli 3h pitkä. Plussaa että loppua lukuunottamatta jaksoin keskittyä siihen, eli kuitenkin imaisi mukaansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin Oppeheimerin ja Barbien dvd:ltä. Oppenhrimerin aikana nukahdin, Barbien en. 

Barbie oli kyllä sellaista woketus pas..aa ettei pahempaa nähty. Ja tämä huushollin naisten suusta.

Poro Things on paljon parempi feministinen elokuva ja olihan siinä mukavasti seksikohtauksia.

Onk tää Poro things lappilaiselokuva?

Vierailija kirjoitti:

Tylsähän se oli joo, mutta oli hienot efektit. Se riittää nykyajan apinakatsojalle (kuten Dune 1 ja 2).

Et ole varmaan katsonut elokuvaa? Siinähän ei niin kauheasti efektejä ole, se on pääosin tiedemiehiä, välillä myös poliitikkoja ja kenraaleja juttelemassa huoneissa.

Duneista samaa mieltä, hienoja visuaalisesti, aika onttoja sisällöllisesti, varsinkin 1, 2 on vähän parempi. Mutta Oppenheimer ei ole millään tapaa samanlainen elokuva.

Melkein kaikki elokuvat on nykyään huonoja. Pitkä elokuva on takuuvarma merkki täysin sietämättömästä elokuvasta. 

Taas kiteytettiin yhteen henkilöön kun idea atomipommista sitten Unkarilaisten jotka kovan kanssa painosti juuri Saksan uhkan takia kun tiedetty miten pitkällä oli mitä kauheasti elokuvassa tuotu esille.Myös keskeiset henkilöt lähinnä statisteja ja elokuvan pahista oikein ollut kun Unkarilaiset kyllä oli vetypommia tekemässä mihin Opperhaimer suhtautui penseästi.

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä on elokuva, fiktiivinen tuotos, joka ei ole totta. Sitä pitää arvioida viihdearvolla, joka on nolla. Pitää jaksaa odottaa sitä muutaman sekunnin pätkää kun jööti räjähtää, the end.

Hieman kuin Titanic mutta ei taida edes Einsteinin paljas pylly vilahtaa.

Mä olen lukenut sen kirjan mihin tuo perustuu, American Prometheus: The Triumph and Tragedy of J. Robert Oppenheimer, ja elokuva seuraa sitä varsin uskollisesti, mikä minusta on hyvä asia. Ei siis ole lähdetty viihteellistämään, kun kerran elämäkertaa tehdään.

Vierailija kirjoitti:

Tärkeintä on, että Maestro ei voittanut yhtään mitään.

Huvittaa Cooperin Oscar-pakkomielle. Yritin katsoa elokuvaa mutta ei pystynyt paria minsaa pidemmälle.

Mitä on tapahtunut amerikkalaiselle indielle?

Pommit sitten keikkuvan kuorma auton kyytiin aivan varmaan niin kun varmaankin käytettiin tuolloin lavettia jota pidetty liian nykyaikaisena?

Vierailija kirjoitti:

Taas kiteytettiin yhteen henkilöön kun idea atomipommista sitten Unkarilaisten jotka kovan kanssa painosti juuri Saksan uhkan takia kun tiedetty miten pitkällä oli mitä kauheasti elokuvassa tuotu esille.Myös keskeiset henkilöt lähinnä statisteja ja elokuvan pahista oikein ollut kun Unkarilaiset kyllä oli vetypommia tekemässä mihin Opperhaimer suhtautui penseästi.

Niin, se oli nimenomaan Oppenheimerin elämäkerta, ei kuvaus atomiaseen kehittämisestä tai sen ajan maailmanpoliittisesta tai sotilaallisesta tilanteesta. Nämä olivat siinä teemoina vain siltä osin, miten suoraan ilmenivät Oppenheimerin elämän tapahtumina. Nolan jopa kirjoitti käsikirjoituksen ensimmäisessä persoonassa korostaakseen sitä, että kyseessä on ikään kuin Oppenheimerin subjektiivinen näkökulma, ei sitä että katsotaan ikäänkuin ulkopuolelta mitä tapahtuu. Paitsi toki niissä oikeudenkäyntiosissa sitten oikeuskoneiston ja syyttäjien ulkoapäin näkemys, mikä sekään ei ollut objektiivinen. 

Itse pidin juuri tästä näkökulmasta. Niitä on ollut dokumentteja ja TV-sarjoja ihan tarpeeksi noista laajemmista tapahtumista, ja jos sellaisen haluaisi tehdä, pitäisi tosiaan tehdä joku moniosainen TV-sarja vähintään. Ei sitä millään yhteen elokuvaan kaikkea saa, ja sitten se tuntuisi kuitenkin pelkästä dokumentääriltä. Nyt siinä oli pääosassa ne Oppenheimerin moraaliset taistelut, jotka muistuttaa sitä mitä tänä päivänäkin moni joutuu tekemään, kun mikään vaihtoehto ei ole hyvä, mutta silti on valittava jotain.

Kuitenkin niin tonttu ja toope kun toi sitten esiin näkemyksiään sitten vahvalla kommunismi menneisyydellä kun kommunismin uhka oli monasti ihan uhka 50 luvulla pitkälti vakoilulla.

Olihan se hyvä. Klassinen elokuva.  Poor Things myös runsas ja loistava.  Molemmat ansaitsi Oscarinsa.  Barbie ei oikein kolahtanut.  The Holhovers loistava leffa myöskin!  Poika ja Haikara meni vähän ohi, ehkä eläkeläisikäisenä olen siitä maailmasta vieraantunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeintä on, että Maestro ei voittanut yhtään mitään.

 

Huvittaa Cooperin Oscar-pakkomielle. Yritin katsoa elokuvaa mutta ei pystynyt paria minsaa pidemmälle.

Minä valitettavasti katsoin sen kokonaan, ja se ylinäytteleminen ja tekonenä oli tuskallista katsottavaa. Myötähäpeää tunsin dramaattisimmissa kohdissa varrsinkin, kun koko esitys huusi, katsokaa Oscar-äänestäjät, MINÄ olen Bradley Cooper ja minä näyttelen todella, todella kovaa. Mutta sen liian yrittämisen takia siitä katosi kaikki luonnollisuus ja se näytti lähinnä imitaatiolta tai jopa parodialta.

Bradley Cooper ei ole yleisesti huono näyttelijä, mutta tässä nyt kun hän sekä ohjasi, että näytteli, oli mennyt vähän överiksi. Olisi varmaan ollut hyötyä, jos olisi ollut toinen ohjaaja, joka olisi vähän antanut kritiikkiä ja ohjeita, kun alkaa mennä överiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin Oppeheimerin ja Barbien dvd:ltä. Oppenhrimerin aikana nukahdin, Barbien en. 

Barbie oli kyllä sellaista woketus pas..aa ettei pahempaa nähty. Ja tämä huushollin naisten suusta.

Ei kyllä ollut. Olen tosi woke-allerginen ja pystyin ihan nauttimaan elokuvasta. Ennemminkin siinä naurettiin woketukselle ja setämiehille, eli kaavoihin kangistumiselle nyt ja ennen. Ferreran osuus oli ehkä sitä tylsää woke-lätinää, ja siitä olisi voinut leikata paljon pois. Varsinkin Ken-osuus yllätti iloisesti. Lisäksi nautin huippupuvustuksesta, Margotin edustus- ja ensi-ilta-asut mukaanlukien.

Olen samaa mieltä kuin Trump Oscar-gaalasta. Helvetin tylsä tapahtuma (en jaksa katsoa, katson vain lehdestä tai somesta naisnäyttelijöiden asut, ja ehkä pääoscarit), enkä todellakaan valitse elokuvia sen mukaan, kuka saa eniten Oscareita, koska pieleen menee aina sillä tavalla. Oma makuni on niin erilainen. En jaksa yhtään mitään tekotaiteellista pskaa. Barbien olisi pitänyt saada enemmän Oscareita. Olen katsonut sekä Oppenheimerin että Barbien. Oppenheimer oli kuivahko, vaikka historiallisesti mielenkiintoinen. Hyvä että se inkkarinäyttelijätär sai Oscarin siitä Leonardo Di Caprio -leffasta. Mielenkiintoinen leffa ja erityisesti, kenet ohjaaja on valinnut mihinkin rooliin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella surkea leffa. Yksi huonoimmista. En edes jaksanut katsoa loppuun.

Nykyään vaatimuksena on agenda että voi saada oskarin. Pitää olla nää kiintiö jutut kohdillaan.

Oskar palkitut elokuvat ovat siksi todella surkeita. Aina.

 

Siis mitä kiintiöjuttuja Oppenheimer täytti? Ei näkynyt seksuaalivähemmistöjä, värillisiä, se ei saarnannut minkään vähemmistön oikeuksia tai sellaiselle tehtyjä vääryyksiä, ei ottanut ideologisesti tiettyä kantaa oikein mihinkään, ei yrittänyt yläpuolelta käsin opettaa yleisölle mitään. Ja juuri siksi se oli niin hyvä.

 

Oliko ne kiintiöihmiset muuten jossain kameran takana? Parhaan elokuvan pystin saamiseksi on tosiaan ne ihme vaatimukset. 🤢

eri

Pidin elokuvasta paljon ja kyllä se mlelestäni ansaitsi kaikki Oscarinsa. Kävin katsomassa elokuvateatterissa kolme kertaa. En ollut etukäteen lukenut mitään Oppenheimerin elämästä enkä juuri tiennyt siitä, muuta kuin ihan pääasiat. Siispä ensimmäisellä kerralla olin aika pihalla elokuvan aikajanan suhteen. Tarinahan on aika monimutkainen ja kulkee monessa eri aikatasossa. Ennen toista katsomiskertaa luin sitten enemmän Oppenheimerista ja asioista joita elokuvassa kuvataan, ja elokuva avautuikin sitten eri tavalla. Ja kolmas kerta oli vaan sitten ihan vaan koska halusin nautiskella upeasta näyttelijätyöstä.

Näin elokuvan isoissa saleissa (Imax ja iSense) ja niissä se tietysti olikin parhaimmilaan. 

Ei se leffan pituus itsessään vaan se rytmitys, taito, joka on nykyohjaajilta pääsääntöisesti kadonnut. Esim. Heat tai Zodiac ovat melkein kolmetuntisia, mutta eivät tunnu siltä.