Nainen tuhosi suhteemme liialla kiirehtimisellä

Vierailija kirjoitti:

Naiset, kertokaapa minulle tämä:



Toistuvasti teiltä naisilta kuulee, kuinka tapailusuhde jossa harrastetaan seksiä ja pidetään hauskaa on sellainen, jossa mies saa jotain naiselta.



Minä ymmärtäisin, että molemmat saavat samoja asioita yhtä lailla, eikö vain? Jos näin ei ole, vaan tällaisessa suhteessa mies on saaja ja nainen antaja, eikö parisuhteessa sitten ole toisin päin? Eikö silloin ole niin, että parisuhteen vakiintuessa nainen saa ja mies antaa. Miksi miehet muuten haluaisivat tapailusuhdetta, jos kaikille julkistettu parisuhde olisi puhtaasti "win-win".



Naiset eivät tunnu koskaan miettivän tätä. Naiset ovat niin itseensä ja omiin tarpeisiinsa keskittyviä, etteivät osaa ajatella miehen tarpeita miehen näkökulmasta. Tämä tuntuu olevan naisille jopa biologisesti mahdotonta. Miestä ajatellaan ainoastaan miehen velvollisuuksien kautta; mitä kunnon mies tekee, koska niin kuuluu t

Niin eli olet roikottaja? Jos se jollekulle sopii niin mikäs siinä, mutta ei se vaan kaikille naisille sovi. Ei myöskään kaikki miehet ole roikottajia, joten miksi pitäis jäädä sun roikotettavaksi?

Mikä siinä on, että sitä hyvää ei voi odottaa, jos toisen kanssa aidosti tosissaan on liikenteessä?

Ehkä sinä et vain ollut tarpeeksi hyvä, vaikka niin luuletkin. 

Hyvää kannattaa odottaa? Appivanhempia? 

Vierailija kirjoitti:

Ja naiset syyllistää aloittajaa, että on itse paska tyyppi ja ei ole käsitellyt edellisen suhteen jättämiä traumoja ja yritti kaataa ne seuraavan naisen päälle. Taas on naiset saatu tässäkin uhriksi ja mies on se sika.

Ens kerralla ku joku nainen valittaa kuinka on saanu paskaa kohtelua miehiltä ja on sen takia menettänyt luottamuksensa, niin pitääpä ruveta naista syyllistämään. Itse olet olut hankala tyyppi ja siksi miehet ovat käyttäytyneet siten. Et ole myöskään käsitellyt vanhoja miesjuttuja ennen kuin olet tutustellut uuteen mieheen ja se uusi miesparka on saanut olla syyttömänä paskaämpärinäsi ja siksi sekin mies on käyttänyt sinua kohtaan huonosti.

Taitaa suurin syyllistäjä noissa olla palstalla salaa käyvä naiseksi tekeytyvä mies. Tai miehen kaltainen fyysisesti mutta mieleltään kuin epävakaa nainen.

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin vielä sitä voiko parisuhteessa ollessa eheytyä entisistä traumoistaan. Kyllä voi, ehdottomasti, se on niitä harvoja spontaaniparanemisen paikkoja ihmiselämässä, ensimmäinen on murrosikä. 

Parisuhdessa on normaalia taantua niin, että persoonallisuuden infantiilit puolet tulevat esille ja saavat kehittyä eteenpäin (tulevat hoivatuiksi) tai sitten tulee uudestaan satutetuksi. Kiintymyssuhdemalli tulee tässä parisuhdedynamiikan pohjaksi eli riittää, jos toinen parisuhteen osapuoli on turvallisesti kiintynyt ja hänellä on lisäksi korkea intrapsyykkinen ja interpsyykkinen älykkyys. Hän osaa tulkita omia puolustusreaktioitaan paiskaamatta niitä heti toisen päälle ja osaa kuunnella ja tulkita myös toisen puolustusreaktioita provosoitumatta ja toisaalta asettamalla rajoja. Näin toinen saa käydä aikuisena läpi ne objektisuhteen heikot kohdat, jotka ovat jääneet oman lapsuudenperheen kanssa käymättä. 

Tuollainen suhde

Tähän kaivattiin aitojen ihmisten kommentit. ChatGTP ei kelpaa.

Minusta ketjun alapeukutetuin postaaja esitti hyvän poiintin. Tämä koko ketju on sikäli turha, että te naiset ette yksinkertaisesti osaa huomioida miesten näkulmaa ja kokemuksia. Te näette vain omat halunne ja tarpeenne.



Monenkin miehen kokemukset julkistetusta täysparisuhteesta ovat negatiivisia, tai vähemmän positiivisia kuin kokemukset tapailusuhteista.



Näin on minunkin tapauksessani, ja en todellakaan ole ainoa, vaan vastaavia kokemuksia on lukuisilla kavereillani.



Kun olin +-20v, halusin kovasti parisuhteen. Halusin nimenomaan vakiintua, ja juuri sitä mitä naisetkin haluavat. Mutta naisia kiinnosti miehet jotka olivat menevämpiä, röyhkeämpiä, haastavampia sitouttaa. Monet näistä miehistä vaihtoivat naisystävää muutaman kuukauden välein, ja suhteet olivat sellaisia, joissa nainen miellytti miestä ja mies itsevarmana urosleijonana teki mitä huvitti. Minä olisin tarjoutunut tasa-arvoiseksi ja luotettavaksi kumppaniksi, mutta kun ei niin ei. Ja kuten sanoin, samassa asemassa oli lukuisia tuntemiani miehiä.



No, sitten tilanne muuttui täysin, joskus kolmen kympin lähestyessä. Yhtäkkiä naisia kiinnostikin. Ja ei, kyse ei ollut siitä, että juuri ne naiset eivät vain olleet tavanneet minua aikaisemmin. Kolmesta ensimmäisestä kiinnostuneesta kaksi oli naisia jotka antoivat minulle pakit parikymppisinä. Seurustelin molempien kanssa.



Alku oli mahtavaa, enkä häiriintynyt liiaksi siitä, että molemmille oli kertynyt vähän kiloja (exien kanssa he olivat tarkkoja linjoistaan, eivätkä ne exät epäröineet huomautella asiasta). Tuntui kivalta olla se herrasmies jonka kanssa ei tarvinnut jännittää. Naiset olivat todella mukavia ja hauskoja, seurustelu oli mahtavaa aikaa.



Mutta kauaa se ei jatkunut. Nimittäin, minulle tehtiin selväksi, että enhän ole kuten ne exät? Olenhan mies joka ei jää jahkailemaan?



Ja siihen se alkuvaiheen markkinointikampanja päättyi. Hyvin pian naisia kiinnosti enemmän asunnon sisustus kuin minä, ja perhettä suunniteltiin jo, vaikkei seurustelua ollut takana vuottakaan. Kiloja kertyi lisää, ja nyt mahtavaa olikin syödä suklaata pieruverkkareissa turvallisen miehen kainalossa. Seksi, ihan kivaa mutta sivuseikka. Yhteiset harrastukset, enää ei tarvinnut esittää että reippaulu on naisestakin kivaa.



Oli 100% varmaa, mihin perheen perustaminen olisi johtanut. Ruuhkavuodet, "kasvettiin erilleen" = mies oli alun perinkin vain tarpeellinen siittäjä-rakentaja jonka avulla nainen sai mitä halusi.



On myös olemassa onnellisia liittoja. Ne ovat sellaisia, joissa nainen halusi kyseisen miehen ilman lapsikuumetta ja miehen välinearvoa. Siksi miehet haluavat että pariutuminen tapahtuu ennen lapsikuumetta, ja lapsetonta seurusteluaikaa on paljon, jotta selviää onko juuri tämä mies itsessään se kenet nainen haluaa.



Olen oppinut virheistäni. Lapsia en hanki, enkä todellakaan julkista parisuhdetta muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Vaikuttaisi siltä, että muutkin miehet ovat alkaneet oppia. Joko saan parisuhteen joka ei valu siihen, että nainen lakkaa yrittämästä ja miehestä tulee kävelevä työkalupakki ja lohtutyyny.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ketjun alapeukutetuin postaaja esitti hyvän poiintin. Tämä koko ketju on sikäli turha, että te naiset ette yksinkertaisesti osaa huomioida miesten näkulmaa ja kokemuksia. Te näette vain omat halunne ja tarpeenne.



Monenkin miehen kokemukset julkistetusta täysparisuhteesta ovat negatiivisia, tai vähemmän positiivisia kuin kokemukset tapailusuhteista.



Näin on minunkin tapauksessani, ja en todellakaan ole ainoa, vaan vastaavia kokemuksia on lukuisilla kavereillani.



Kun olin +-20v, halusin kovasti parisuhteen. Halusin nimenomaan vakiintua, ja juuri sitä mitä naisetkin haluavat. Mutta naisia kiinnosti miehet jotka olivat menevämpiä, röyhkeämpiä, haastavampia sitouttaa. Monet näistä miehistä vaihtoivat naisystävää muutaman kuukauden välein, ja suhteet olivat sellaisia, joissa nainen miellytti miestä ja mies itsevarmana urosleijonana teki mitä huvitti. Minä olisin tarjoutunut tasa-arvoiseksi ja luotettavaksi ku

Siunaa jeesus mitä sontaa. Tiedän millä sivuilla käyt noita juttuja istuttamassa päähäsi. Niillä samoilla sivuilla kerrotaan että naimisiin ei kannata mennä, koska eron tullessa nainen saa viedä mukanaan miehen koko omaisuuden ja mies joutuu maksamaan naiselle vielä elatustakin.

Todellisuudessahan ihan tutkitusti sekä miesten että naisten kriteerit parinhaussa ovat korkeammat kun etsitään ns. vakavaa suhdetta, verrattuna yhdenillanjuttuihin ja muihin säätöihin. Jos nainen on sinkku eikä kunnollista miestä löydy, lapsi tehdään itsellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ketjun alapeukutetuin postaaja esitti hyvän poiintin. Tämä koko ketju on sikäli turha, että te naiset ette yksinkertaisesti osaa huomioida miesten näkulmaa ja kokemuksia. Te näette vain omat halunne ja tarpeenne.



Monenkin miehen kokemukset julkistetusta täysparisuhteesta ovat negatiivisia, tai vähemmän positiivisia kuin kokemukset tapailusuhteista.



Näin on minunkin tapauksessani, ja en todellakaan ole ainoa, vaan vastaavia kokemuksia on lukuisilla kavereillani.



Kun olin +-20v, halusin kovasti parisuhteen. Halusin nimenomaan vakiintua, ja juuri sitä mitä naisetkin haluavat. Mutta naisia kiinnosti miehet jotka olivat menevämpiä, röyhkeämpiä, haastavampia sitouttaa. Monet näistä miehistä vaihtoivat naisystävää muutaman kuukauden välein, ja suhteet olivat sellaisia, joissa nainen miellytti miestä ja mies itsevarmana urosleijonana teki mitä huvitti. Minä olisin tarjoutunut tasa-arvoiseksi ja luotettavaksi ku

Miksi et julkista parisuhdetta muutaman kuukauden jälkeen eli miten se liittyy mielipiteeseesi, jonka kerroit? Ymmärsin mielipiteesi, mutta en sitä miten se liittyy julkistamiseen? Ap:n perustehan oli se, ettei hän kokenut suhdetta vakaaksi ja lämpimäksi. Entä sinun perusteesi? Sekö, että et aio koskaan elää parisuhteessa, vaan haluat pitää vain kevytsuhteita?

Ehkä on hyvä muistaa, että elämässä voi tapahtua kaikenlaista mukavaakin, joka saa muuttamaan mielipidettä vaikkapa naisistakin. Kaikki naisethan eivät halua elää yhdessä miehen kanssa, eivät halua perhettä tai lapsia, vaan tahtovat ihan muunlaisia asioita. Ei ole mikään pakko kiinnostua nimenomaan perhettä tahtovista naisista. Ja tuo vaihe on joka tapauksessa ohi nelikymppisenä, kun lapset on joko tehty tai juna meni jo. Tuo vaihe kestää elämässä noin 15 vuotta, ei enempää ainakaan, monilla vähemmän, jos sellaista aikaa ylipäätään on. Kaikilla ei ole ollenkaan.

Perhe-elämän suitsuttaminen on aika uusi ilmiö, ei sellaista ole ollut omassa lapsuudessani ollenkaan. Tuskin näin vanhempiani lapsuudessani, eivätkä muutkaan naiset istuneet hiekkalaatikolla, vaikka olisivat olleet kotirouvia. En itsekään istunut, opiskelin ahkerasti ja tein väikkäriä. Mutta nykyään taitaa olla tilanne, missä on luotu kulutuskeskeistä äitiysbrändiä, johon kuuluvat tietyt asiat (en tarkkaan tiedä mitkä asiat, kun en ole seurannut niin tarkasti). Sekin on hyvä muistaa, että näitä pariutumisen ja perheellistymisen brändejä hyödynnetään mielellään kaupallisesti ja luodaan uusia tarpeita ja uskomuksia. Kyse ei siis ole vain yksilöistä vaan kulttuurista, johon liittyy monenlaista.

"Kun olin +-20v, halusin kovasti parisuhteen. Halusin nimenomaan vakiintua, ja juuri sitä mitä naisetkin haluavat. Mutta naisia kiinnosti miehet jotka olivat menevämpiä, röyhkeämpiä, haastavampia sitouttaa. Monet näistä miehistä vaihtoivat naisystävää muutaman kuukauden välein, ja suhteet olivat sellaisia, joissa nainen miellytti miestä ja mies itsevarmana urosleijonana teki mitä huvitti. Minä olisin tarjoutunut tasa-arvoiseksi ja luotettavaksi kumppaniksi, mutta kun ei niin ei. Ja kuten sanoin, samassa asemassa oli lukuisia tuntemiani miehiä."

Tähän vielä kommentti eli iso ryhmä puuttuu kuvauksesta eli ne, jotka seurustelevat mielellään vakavasti, jos sopiva löytyy. Täällä palstalla on sellaisia paljon, olen huomannut, ja itsekin kuulun heihin. Samoin aviomieheni kuuluu.

Eli osa ihmisistä on ns. parisuhdeihmisiä, jotka ovat seurustelleet käytännössä koko ajan. Ensimmäinen seurusteluni oli muistaakseni 12-vuotiaana, toki se oli vain kädestä pitämisen ja hitaiden tanssimisten tasolla. Sama oli miehelläni. Hän oli tosi suosittu tyttöjen keskuudessa, mutta ei hän vaihdellut tyttöystäviä usein, paitsi ihan nuorena teininä. 

On olemassa muutakin kuin ääripäät eli kukasta kukkaan lentelijät ja ne, jotka eivät saa ketään, vaikka haluaisivat. Eiköhän suurin osa kokeile vähän kukasta kukkaan lentämistä ja saa nenilleenkin eli kaikenlaista ehtii sattua ennen kun ehditään yli parinkympin iän. 

"Tähän kaivattiin aitojen ihmisten kommentit. ChatGTP ei kelpaa."

Kenellä riittäisi intoa etsiä ja laittaa tänne tekoälyllä tehtyjä vastauksia. Kerran aiemminkin olen bongannut kommenttiini tämän vastauksen. Enpä usko, että silloinkaan olisi tullut ihan tuollaista vastausta bingiltä.

Vierailija kirjoitti:

"Mutta samaan aikaan te jatkatte väittämistä, että seksisuhteessa mies saa kaikki edut ilman velvollisuuksia. Vaikka seksisuhteessa molemmat saavat samat asiat. Seksiä ja hauskanpitoa.

Mikä todistaa, että asia on kuten kirjoitin. Parisuhteessa nainen saa haluamiaan asioita, jotka eivät ole asioita joita mies pitää hyvinä tai yhtä tärkeinä."

Ekan osan tekstistä olen lukenut täältä lukuisia kertoja jo kolme vuotta sitten, mutta tämä häntä on uutta. 

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että myös miehet haluavat sitoutua? Sinä et selvästikään tahdo mitään sellaista, etkä ehkä edes tunne miehiä, joille parisuhde olisi jotain muuta velvollisuuksia ja ikävyyksiä. Mutta tosiasiassa ihan oikeassa elämässä lukuisat miehet nimenomaan haluavat parisuhteeseen naisten kanssa niin, että se vaikuttaa jopa epätoivoiselta. 

Minulla on paljon kokemuksia miehistä, jotka haluaisivat mennä lyhyen deittailun jälke

Unohdit sen, että naiset itse eivät suostu perheenäideiksi ennen kuin ovat kokeneet juoksut ja seukkailut jännempin miesten kanssa. Sellaisten "itsevarmojen" miesten, joita naiset miellyttävät kun miehet tekevät mitä haluavat. Ja juuri näitä miehiä pitää saada.



Ihan turhaa osoitella sormella miehiä, jos he katsovat että oikei, sittenhän kannattaa olla sellainen mies.

Vierailija kirjoitti:

"Kun olin +-20v, halusin kovasti parisuhteen. Halusin nimenomaan vakiintua, ja juuri sitä mitä naisetkin haluavat. Mutta naisia kiinnosti miehet jotka olivat menevämpiä, röyhkeämpiä, haastavampia sitouttaa. Monet näistä miehistä vaihtoivat naisystävää muutaman kuukauden välein, ja suhteet olivat sellaisia, joissa nainen miellytti miestä ja mies itsevarmana urosleijonana teki mitä huvitti. Minä olisin tarjoutunut tasa-arvoiseksi ja luotettavaksi kumppaniksi, mutta kun ei niin ei. Ja kuten sanoin, samassa asemassa oli lukuisia tuntemiani miehiä."

Tähän vielä kommentti eli iso ryhmä puuttuu kuvauksesta eli ne, jotka seurustelevat mielellään vakavasti, jos sopiva löytyy. Täällä palstalla on sellaisia paljon, olen huomannut, ja itsekin kuulun heihin. Samoin aviomieheni kuuluu.

Eli osa ihmisistä on ns. parisuhdeihmisiä, jotka ovat seurustelleet käytännössä koko ajan. Ensimmäinen seurusteluni oli muistaakseni 12-vuotiaana, toki se oli

Noitakin naisia on, mutta todella vähän.



Unohdit nimittäin yhden seikan. Kyllä, suurin ryhmä on siltä väliltä, naiset jotka haluaisivat vakaan parisuhteen. Mutta he haluavat sen vakaan parisuhteen "itsevarman" (eli käytännössä röyhkeän ja itsekkään) miehen kanssa, ja miellyttävät tätä saadakseen sen. Tämä ei tietenkään toimi, vaan mies häippäisee kyllästyttyään ja sitten seuraa "ei koskaan enää miehiä"-vaihe, kunnes kiltin betamiehen on aika todistaa etteivät kaikki miehet ole vaativia sikoja.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ketjun alapeukutetuin postaaja esitti hyvän poiintin. Tämä koko ketju on sikäli turha, että te naiset ette yksinkertaisesti osaa huomioida miesten näkulmaa ja kokemuksia. Te näette vain omat halunne ja tarpeenne.



Monenkin miehen kokemukset julkistetusta täysparisuhteesta ovat negatiivisia, tai vähemmän positiivisia kuin kokemukset tapailusuhteista.



Näin on minunkin tapauksessani, ja en todellakaan ole ainoa, vaan vastaavia kokemuksia on lukuisilla kavereillani.



Kun olin +-20v, halusin kovasti parisuhteen. Halusin nimenomaan vakiintua, ja juuri sitä mitä naisetkin haluavat. Mutta naisia kiinnosti miehet jotka olivat menevämpiä, röyhkeämpiä, haastavampia sitouttaa. Monet näistä miehistä vaihtoivat naisystävää muutaman kuukauden välein, ja suhteet olivat sellaisia, joissa nainen miellytti miestä ja mies itsevarmana urosleijonana teki mitä huvitti. Minä olisin tarjoutunut tasa-arvoiseksi ja luotettavaksi ku

No jaa. Itse halusin mieluiten loppuelämän parisuhteen jo nuorena, mutta aikalailla seinäruusu olin kaikkialla. Kun jos olisi ollut tarpeeksi nätti, osannut laittaittautua kivasti, olla sosiaalinen, olla sitä, olla tätä, niin asiat olisi ehkä menneet toisin. 

Mutta ei niin ei. 

Parempaa odotellessa -tyttöystäväksi kelpasin muutaman kerran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ketjun alapeukutetuin postaaja esitti hyvän poiintin. Tämä koko ketju on sikäli turha, että te naiset ette yksinkertaisesti osaa huomioida miesten näkulmaa ja kokemuksia. Te näette vain omat halunne ja tarpeenne.



Monenkin miehen kokemukset julkistetusta täysparisuhteesta ovat negatiivisia, tai vähemmän positiivisia kuin kokemukset tapailusuhteista.



Näin on minunkin tapauksessani, ja en todellakaan ole ainoa, vaan vastaavia kokemuksia on lukuisilla kavereillani.



Kun olin +-20v, halusin kovasti parisuhteen. Halusin nimenomaan vakiintua, ja juuri sitä mitä naisetkin haluavat. Mutta naisia kiinnosti miehet jotka olivat menevämpiä, röyhkeämpiä, haastavampia sitouttaa. Monet näistä miehistä vaihtoivat naisystävää muutaman kuukauden välein, ja suhteet olivat sellaisia, joissa nainen miellytti miestä ja mies itsevarmana urosleijonana teki mitä huvitti. Minä ol

No jaa. Itse halusin mieluiten loppuelämän parisuhteen jo nuorena, mutta aikalailla seinäruusu olin kaikkialla. Kun jos olisi ollut tarpeeksi nätti, osannut laittaittautua kivasti, olla sosiaalinen, olla sitä, olla tätä, niin asiat olisi ehkä menneet toisin. 

Mutta ei niin ei. 

Parempaa odotellessa -tyttöystäväksi kelpasin muutaman kerran.

Olen nykyään muuten myös niin taitava ennustaja, että oletan jo tähän tulevan vastauksen, kuinka kaikki oli täysin omaa syytäni, koska etsin puolisoa vain ja ainoastaan röyhkeiden mallitasoisten miesten joukosta.

No ei, en etsinyt. Ihan tavallista ja mukavaa ihmistä etsin, kaikenlainen vattuilu ja muu röyhkeys olivat päinvastoin niitä turn-offeja, joiden jälkeen ensialkuun kiinnostava ihminen lakkasi kiinnostamasta.

Mutta niin. Katsoin vain, miten ystävät ja tuttavat pariutuivat mukavien miestensä kanssa jo nuorena, itse jäin ylimääräiseksi. Muutamassa parisuhteessa olin, mutta näissäkin kävi nopeasti ilmi, etten ole se unelmien tyttöystävä. Pahimmillaan minulle valiteteltu, kuinka kurjaa on kun ei ollut naisten keskuudessa enemmän vientiä (josta luen rivien välistä, ettei silloin olisi tarvinnut tyytyä minuun).

Nyt olen yksinään, ja sitä taidan olla elämäni loppuun asti. En jaksa enää uskoa, että minulle olisi täällä tarkoitettu aidosti onnellista ja rakastavaa parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kun olin +-20v, halusin kovasti parisuhteen. Halusin nimenomaan vakiintua, ja juuri sitä mitä naisetkin haluavat. Mutta naisia kiinnosti miehet jotka olivat menevämpiä, röyhkeämpiä, haastavampia sitouttaa. Monet näistä miehistä vaihtoivat naisystävää muutaman kuukauden välein, ja suhteet olivat sellaisia, joissa nainen miellytti miestä ja mies itsevarmana urosleijonana teki mitä huvitti. Minä olisin tarjoutunut tasa-arvoiseksi ja luotettavaksi kumppaniksi, mutta kun ei niin ei. Ja kuten sanoin, samassa asemassa oli lukuisia tuntemiani miehiä."

Tähän vielä kommentti eli iso ryhmä puuttuu kuvauksesta eli ne, jotka seurustelevat mielellään vakavasti, jos sopiva löytyy. Täällä palstalla on sellaisia paljon, olen huomannut, ja itsekin kuulun heihin. Samoin aviomieheni kuuluu.

Eli osa ihmisistä on ns. parisuhdeihmisiä, jotka ovat seurustelleet käytännössä koko ajan. Ensimmäinen seur

Höpön löpön. Beetamiestä ei halua kukaan nuorena eikä vanhana. Kyllä ne naiset ja miehet, jotka nuorena hoitavat ne juoksunsa, pariutuvat keskenään myös silloin kun on aika perustaa perhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ketjun alapeukutetuin postaaja esitti hyvän poiintin. Tämä koko ketju on sikäli turha, että te naiset ette yksinkertaisesti osaa huomioida miesten näkulmaa ja kokemuksia. Te näette vain omat halunne ja tarpeenne.



Monenkin miehen kokemukset julkistetusta täysparisuhteesta ovat negatiivisia, tai vähemmän positiivisia kuin kokemukset tapailusuhteista.



Näin on minunkin tapauksessani, ja en todellakaan ole ainoa, vaan vastaavia kokemuksia on lukuisilla kavereillani.



Kun olin +-20v, halusin kovasti parisuhteen. Halusin nimenomaan vakiintua, ja juuri sitä mitä naisetkin haluavat. Mutta naisia kiinnosti miehet jotka olivat menevämpiä, röyhkeämpiä, haastavampia sitouttaa. Monet näistä miehistä vaihtoivat naisystävää muutaman kuukauden välein, ja suhteet olivat sellaisia, joissa nainen miellytti miestä ja mies itsevarmana urosleijonana teki mitä huvitti. Minä ol

No jaa. Itse halusin mieluiten loppuelämän parisuhteen jo nuorena, mutta aikalailla seinäruusu olin kaikkialla. Kun jos olisi ollut tarpeeksi nätti, osannut laittaittautua kivasti, olla sosiaalinen, olla sitä, olla tätä, niin asiat olisi ehkä menneet toisin. 

Mutta ei niin ei. 

Parempaa odotellessa -tyttöystäväksi kelpasin muutaman kerran.

Ja jos vielä kuvailen ulkonäköäni, niin sana "nuhjuinen " varmaan kuvaa parhaiten. Ihan sama paljonko olen laittautunut, niin näytän homssuiselta. Päälle neliökasvot vahvoilla leukaperillä, paksut sormet, ulkoneva vatsa joka hoikkanakin näyttää siltä kuin olisin raskaana.

Näillä seteillä on taattu tähän asti se, etten ole kenenkään ykkösvalinta. Nykyään en jaksa enää edes yrittää panostaa ulkonäköön, kun ei sillä mitään vaikutusta ole. Enkä osaa valita kivoja ja yhteensopivia vaatteita, en osaa laittaa hiuksia huolettoman tyylikkäästi (yhden hienon kampauksen opin ja olin iloinen siitä, mutta joka paikassa sitten kyseltiin, että juhliinko olen menossa tuolla hääkampauksella), en ole ulkoisesti yhtään mitään.

"Noitakin naisia on, mutta todella vähän.

Unohdit nimittäin yhden seikan. Kyllä, suurin ryhmä on siltä väliltä, naiset jotka haluaisivat vakaan parisuhteen. Mutta he haluavat sen vakaan parisuhteen "itsevarman" (eli käytännössä röyhkeän ja itsekkään) miehen kanssa, ja miellyttävät tätä saadakseen sen. Tämä ei tietenkään toimi, vaan mies häippäisee kyllästyttyään ja sitten seuraa "ei koskaan enää miehiä"-vaihe, kunnes kiltin betamiehen on aika todistaa etteivät kaikki miehet ole vaativia sikoja." 

Ärsyttävä tämä uusi lainaussysteemi, kun ei enää näe mihin viestiin kommentit ovat kohdistettuja.

Katsoin eilen uutisia, missä yläasteikäisiä haastateltiin luokkaeroista. Siellä useampi kertoi, miten koulussa on erilaisia ryhmiä, on hiljaiset, jotka viihtyvät keskenään, keskiverrot ja sitten ne sosiaaliset pörräilijät, ja kaikki nämä ryhmät pyörivät pitkälti omissa porukoissaan. Eli mikään ei ole muuttunut sitten oman nuoruuteni. Minä kuuluin sosiaalisten pörriäisten joukkoon, poikaystäviä oli paljon jo senkin takia, että ystäväpiirini oli todella laaja. Tunsin "kaikki", liikuin myös huomattavasti vanhempien kaverien seurassa, joista sitten tulivat poikaystävätkin, koska samanikäiset tuntuivat lapsilta.

Tuo kolmitasoinen luokittelu muistuttaa tasoteoriasta myös, koska tasoteoria on kuvaus sosiaalisesta statuksesta samalla. On hiljaiset, tavikset ja suositut ja kussakin ryhmässä pariutuminen tapahtuu oman ryhmän sisällä pääasiassa. Suurin osa hiljaisista päätyy iän ja itseluottamuksen kehittymisen myötä tavisten joukkoon, kun teini-iän jyrkät rajat ja sosiaalinen hierarkia loivenee.

En siis jae näkemystäsi siitä, että kaikki naiset etsisivät teininä sen itsevarman ja röyhkeän pojan suosiota, mutta ulkonäöllä on kyllä merkitystä. Itse ihastuin teininä komeisiin, vähän ujompiin poikiin, koska tulkitsin ujouden salaperäisyytenä. Sen sijaan noita röyhkeitä itsensä tyköään tekeviä riitti joka sormelle, he eivät ole ikinä kiinnostaneet minua, koska ovat niin geneerisiä eli heissä ei ole mitään persoonallista. Minusta olet väärässä siinä, että itsekeskeinen ja röyhkeä miestyyppi olisi kaikkein suosituin, mutta se on kyllä yksi suosituista miestyypeistä. Toisaalta kyse on myös siitä millaisissa piireissä liikkuu. Voi hyvin olla siitäkin kyse, että eri nuorisoporukoissa arvostetaan eri asioita. Niissä porukoissa joissa itse liikuin, ei ollut coolia olla mikään macho, vaan runopoika, joka soittaa kitaraa oli kaikkein suosituin. Hän oli enemmän sellainen arrogantti tyyppi kuin supliikki naistenmies, mutta itse en voinut sietää tuota miestyyppiä. He ovat vanhentuneet myös erittäin huonosti (näin ihan äskettäin yhden leffateatterissa). 

Mutta kyllä minä tunnistan tuonkin ilmiön mistä kerrot. On olemassa tyttöjä, jotka pyörivät pahimmillaan koko elämänsä niiden miesten ympärillä, jotka osaavat puhua pehmoisia. Kerta toisensa jälkeen he särkevät itsensä, kun uskovat sanoja eivätkä tekoja. Mutta näen heidät kuitenkin suht pienenä ryhmänä enkä valtavirtana. Yhdistettynä siihen mitä kerroit aiemmin perhekeskeisyydestä, niin veikkaan, että nämä tytöt ja naiset ovat piireistä, joissa en ole pahemmin itse liikkunut, koska minun tuttavapiirini on aina koostunut naisista, joilla on ollut vahvoja ammatillisia ambitioita eikä sellaista painostavaa perheenperustamismoodia ole ollut yhdelläkään. Parhaiden ystävien joukossa on myös muutama omasta tahdostaan lapseton nainen. Ja nainen, jonka mies pääasiassa hoiti lapset, koska pariskunta asui eri maissa osittain, välillä jopa eri maanosissa. Voi siis olla, että oma näkökulmani asiaan on kapeampi.

"Unohdit sen, että naiset itse eivät suostu perheenäideiksi ennen kuin ovat kokeneet juoksut ja seukkailut jännempin miesten kanssa. Sellaisten "itsevarmojen" miesten, joita naiset miellyttävät kun miehet tekevät mitä haluavat. Ja juuri näitä miehiä pitää saada.

Ihan turhaa osoitella sormella miehiä, jos he katsovat että oikei, sittenhän kannattaa olla sellainen mies."

En ole unohtanut mitään, vaan kyse taitaa olla erilaisista kokemuksista. Eli sinä näet asian omasta näkökulmastasi noin, minulla taas on asioista erilaiset kokemukset. Kumpikaan ei ole väärässä, molemmat todellisuudet ovat olemassa maailmassa, jossa on paljon erilaisia kulttuureja, yhteisöjä jne. Se mikä on normi toisaalla, on anomalia toisaalla.

Jos mietin omaa ystäväpiiriäni, niin jokainen on pariutunut alle kolmekymppisenä sen miehen kanssa, jonka kanssa sai lapset, itse olin joukon ensimmäinen, paradoksaalisesti, koska koko teini-iän olin sitä mieltä, että en aio mennä naimisiin enkä saada lapsia. Toisin kävi.

Minun maailmassani siis on tavallisempaa, että miehet ovat olleet innokkaampia menemään naimisiin ja saamaan lapsia eli yksi parhaista ystävistäni, joka tekee töitä maailmalla, oli kyllä ison suostuttelun takana, että edes suostui puuhaan ryhtymään. Edelleen tämä pari on yhdessä, mutta nainen on selkeästi siinä roolissa, jonka sinä sanot liittyvän miehiin. Lapsettomaksi omasta tahdostaan jäänyt ystäväni on myös tuossa samassa roolissa, jonka asetat omassa tekstissäsi miehille. Ymmärrän, että tässä kohtaa ystäväpiirini on hieman poikkeava, olen itsekin poikkeava, en taida oikein kuulua mihinkään ryhmään kunnolla, koska olen tehnyt elämässäni välillä epäsovinnaisia ratkaisuja.

Palstalla on mielenkiintoista se, että tulee huomanneeksi, miten erilaisia todellisuuksia on olemassa. Sellaisia, joita ei tiennyt olevankaan. Se on selvästi totta, että on paljon naisia, jotka hyväksyvät mitä oudoimpia otuksia miehekseen vain siksi, että mies pitää olla tai että lapsia pitää saada ja perhe perustaa. Se on pääosin täysin vieras todellisuus minulle. Ja mikä minä olen sanomaan, että tuo lainausmerkkien sisältämä todellisuus kommentissa olisi väärä kuvaus. Se ei vain ole koko totuus. On aina olemassa myös erilaisia piirejä joissa toimitaan ja ajatellaan eri tavalla. Jokaisella ryhmällä on oma normaalinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ketjun alapeukutetuin postaaja esitti hyvän poiintin. Tämä koko ketju on sikäli turha, että te naiset ette yksinkertaisesti osaa huomioida miesten näkulmaa ja kokemuksia. Te näette vain omat halunne ja tarpeenne.



Monenkin miehen kokemukset julkistetusta täysparisuhteesta ovat negatiivisia, tai vähemmän positiivisia kuin kokemukset tapailusuhteista.



Näin on minunkin tapauksessani, ja en todellakaan ole ainoa, vaan vastaavia kokemuksia on lukuisilla kavereillani.



Kun olin +-20v, halusin kovasti parisuhteen. Halusin nimenomaan vakiintua, ja juuri sitä mitä naisetkin haluavat. Mutta naisia kiinnosti miehet jotka olivat menevämpiä, röyhkeämpiä, haastavampia sitouttaa. Monet näistä miehistä vaihtoivat naisystävää muutaman kuukauden välein, ja suhteet olivat sellaisia, joissa nainen miellytti miestä ja mies it

Olet varmaan jo huomannut, että olet naispuolinen peilikuva näistä miesten kirjoittamista asioista, joista he ovat ikään kuin katkeria. Eli olet kokenut, että et ollut suosittu ja jäit syrjään. On hyvä, että kirjoitat tähän sen, koska kokemus kuulostaa samanlaiselta rakenteeltaan, vaikka sukupuoli on eri. Kokemus siitä, ettei kelpaa, on aivan yhtä rankka naisille myös.

Jotenkin on sellainen tuntuma, että kokemus syrjään jäämisestä on tulosta myös muista asioista kuin itse pariutumisesta eli mukana on myös lapsuuden asioita: sitä, ettei ole tullut nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi kuten jokaisen lapsen kuuluisi tulla. Kokemus rakastetuksi tulemisesta luo lapseen luontaista varmuutta olla oma itsensä, lisäksi tarvitaan vielä vanhempien parisuhdemalli, jotta uskoo olevansa arvostettu oman sukupuolensa edustajana myös eikä vain ihmisenä. 

Monilla sosiaalisella pörriäiselläkin on puutetta tuosta jälkimmäisestä. 

Vielä esimerkki tuosta sosiaalisen pörriäisen puutteesta, joka koskee arvostetuksi tulemista oman sukupuolensa edustajana. 

Monesti vanhemmat arvostavat erilaisia suorituksia ja liittävät lapsiinsa erilaisia adjektiivien tarralappuja, joita lapsella ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia arvioida kriittisesti ennen kuin aikuisena. Eli lapsi on "hidas", hänellä on "ohut tukka", hän on "lihava", "laiha", "notkea", "älykäs", "hauska", "meluisa", "hankala" jne. Eli lapsen käytöstä arvioidaan niin kuin hän olisi vain jotain, vaikka jokainen ihminen on kaikkea. Ihan kaikkea, meissä kaikissa on kaikki. Eri suhteissa, mutta silti.

Tuo on ongelmallinen kasvatustapa, koska noista tarra-adjektiiveista tulee itseään toteuttava ennuste. Muut ihmiset ja erityisesti vanhemmat luovat meidän itsekuvamme noilla luonnehdinnoilla. Eivät pahuuttaan, vaan ymmärtämättömyyttään. Reipas ja rempseä tyttö ei usein ole saanut olla herkkä ja itkuisa, hän on saanut positiivista palautetta vain olemalla poikamaisesti pärjäävä. Häntä on ehkä pilkattu itkusta eikä hän koskaan opi antautumaan miehen avulle, koska oma isä on äidin alistama. Poika puolestaan ei ehkä ole saanut olla raisu, likainen ja tottelematon, vaan hän on aina saanut kiitosta olemalla kiltti äidin poika, pahimmillaan poika on saanut vielä kuulla isänsä saamattamuudesta ja munattomuudesta koko elämänsä. Miten siinä kasvat normaaliksi mieheksi, joka tietää oman voimansa ja käyttää sitä harkiten? Tai miten siinä kasvaa naiseksi, joka osaa pyytää apua, olla herkkä ja naisellinen, jos sellaisia ominaisuuksia on aina pidetty surkeina?

Jos lapsi ei saa olla kaikkea, niin hänestä tietenkin tulee yksipuolinen. Ei hän opi tuntemaan itseään ainakaan vanhempien avulla, ei opi omia voimiaan, heikkouksiaan eikä opi pyytämään apua. Hänelle tulee ajatus, että minuus on kohtalo. Olen tälläinen ja se muka on fakta, vaikka se on vain hänen päähänsä istutettu siirre vanhempien omista arvostuksista, traumoista ja ihan yhdentekevistä pikkuhuomautuksistakin, joilla ei ole pahaa tarkoitusta.