Nainen tuhosi suhteemme liialla kiirehtimisellä
Hän painosti kovasti minua, että meidän pitäisi mennä tapaamaan vanhempiani. Itsellä oli taustalla kipeä ero ja luottamus naisiin ja parisuhteeseen erittäinkin horjunut. Siksi päätin jo aikoinaan edellisen eron jälkeen, että seuraavaa mahdollista suhdetta en julkista tai uutta kumppania näytille vie ennen kuin suhde on äärimmäisen vakaa ja tarpeeksi kauan kestänyt. Tämä painostus lähinnä vei vain kauemmas siitä tilanteesta, että olisin ollut halukas julkistamaan suhdetta lähipiirille, koska se ei todellakaan tehnyt suhdetta vakaaksi. Lopulta tämä painostus tuhosi suhteemme ja erosimme jopa hieman riitaisasti.
Mikä siinä on, että sitä hyvää ei voi odottaa, jos toisen kanssa aidosti tosissaan on liikenteessä?
Kommentit (332)
Vierailija kirjoitti:
Minusta ketjun alapeukutetuin postaaja esitti hyvän poiintin. Tämä koko ketju on sikäli turha, että te naiset ette yksinkertaisesti osaa huomioida miesten näkulmaa ja kokemuksia. Te näette vain omat halunne ja tarpeenne.
Monenkin miehen kokemukset julkistetusta täysparisuhteesta ovat negatiivisia, tai vähemmän positiivisia kuin kokemukset tapailusuhteista.
Näin on minunkin tapauksessani, ja en todellakaan ole ainoa, vaan vastaavia kokemuksia on lukuisilla kavereillani.
Kun olin +-20v, halusin kovasti parisuhteen. Halusin nimenomaan vakiintua, ja juuri sitä mitä naisetkin haluavat. Mutta naisia kiinnosti miehet jotka olivat menevämpiä, röyhkeämpiä, haastavampia sitouttaa. Monet näistä miehistä vaihtoivat naisystävää muutaman kuukauden välein, ja suhteet olivat sellaisia, joissa nainen miellytti miestä ja mies itsevarmana urosleijonana teki mitä huvitti. Minä olisin tarjoutunut tasa-arvoiseksi ja luotettavaksi ku
Oletko ap?
"Noitakin naisia on, mutta todella vähän.
Unohdit nimittäin yhden seikan. Kyllä, suurin ryhmä on siltä väliltä, naiset jotka haluaisivat vakaan parisuhteen. Mutta he haluavat sen vakaan parisuhteen "itsevarman" (eli käytännössä röyhkeän ja itsekkään) miehen kanssa, ja miellyttävät tätä saadakseen sen. Tämä ei tietenkään toimi, vaan mies häippäisee kyllästyttyään ja sitten seuraa "ei koskaan enää miehiä"-vaihe, kunnes kiltin betamiehen on aika todistaa etteivät kaikki miehet ole vaativia sikoja."
Eikö ole aika luonnollista että jos kokee tietyntyyppisen miehen itselleen epäsopivaksi ja saa suhteesta jonkinlaisia traumoja, seuraavaksi alkaa sitten katselemaan toisenlaisia miehiä? Ensimmäinen suhteeni oli tuollaisen röyhkeän ja itsekkään miehen kanssa eikä se tietenkään hyvin päättynyt. Nuolin haavani ja totesin, etten sellaiseen mieheen enää koske. Olisihan se typerää jatkaa samalla linjalla eikä ottaa opikseen aiemmasta huonosta kokemuksesta. En ole hänen jälkeensä muutenkaan edes kiinnostunut miehistä, joilla on vastaavanlaisia ominaisuuksia, vaan kiinnostukseni on ihan luontaisesti suuntautunut toisenlaisiin. Haluan kiltin miehen, mutta sehän ei automaattisesti tarkoita että mies olisi joku vässykkä "betamies". Jos miehelle on ongelma että olen aiemmin ollut suhteessa toisentyyppisen miehen kanssa, sitten voi ihan vapaasti skipata minut.
Ap ei ole juuri kommentoinut lukuisia sivuja, jotka hänen tekstinsä on kirvoittanut. Eli mitä mieltä kommenteista olet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ketjun alapeukutetuin postaaja esitti hyvän poiintin. Tämä koko ketju on sikäli turha, että te naiset ette yksinkertaisesti osaa huomioida miesten näkulmaa ja kokemuksia. Te näette vain omat halunne ja tarpeenne.
Monenkin miehen kokemukset julkistetusta täysparisuhteesta ovat negatiivisia, tai vähemmän positiivisia kuin kokemukset tapailusuhteista.
Näin on minunkin tapauksessani, ja en todellakaan ole ainoa, vaan vastaavia kokemuksia on lukuisilla kavereillani.
Kun olin +-20v, halusin kovasti parisuhteen. Halusin nimenomaan vakiintua, ja juuri sitä mitä naisetkin haluavat. Mutta naisia kiinnosti miehet jotka olivat menevämpiä, röyhkeämpiä, haastavampia sitouttaa. Monet näistä miehistä vaihtoivat naisystävää muutaman kuukauden välein, ja suhteet olivat sOlet varmaan jo huomannut, että olet naispuolinen peilikuva näistä miesten kirjoittamista asioista, joista he ovat ikään kuin katkeria. Eli olet kokenut, että et ollut suosittu ja jäit syrjään. On hyvä, että kirjoitat tähän sen, koska kokemus kuulostaa samanlaiselta rakenteeltaan, vaikka sukupuoli on eri. Kokemus siitä, ettei kelpaa, on aivan yhtä rankka naisille myös.
Jotenkin on sellainen tuntuma, että kokemus syrjään jäämisestä on tulosta myös muista asioista kuin itse pariutumisesta eli mukana on myös lapsuuden asioita: sitä, ettei ole tullut nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi kuten jokaisen lapsen kuuluisi tulla. Kokemus rakastetuksi tulemisesta luo lapseen luontaista varmuutta olla oma itsensä, lisäksi tarvitaan vielä vanhempien parisuhdemalli, jotta uskoo olevansa arvostettu oman sukupuolensa edustajana myös eikä vain ihmisenä.
Monilla sosiaalisella pörriäiselläkin on puutetta tuosta jälkimmäisestä.
En nyt saa lainauksista selvää, että oliko tämä vastaus minulle, joka kerroin jääneeni ylimääräiseksi kun tutut ympärillä pariutuvat aina tähän päivään asti kestäneisiin parisuhteisiin.
Kyllä, ulkopuolisuuden tunne on aina ollut kova ja samalla kun lukee palstalla näitä juttuja, miten naiset voivat valikoida suhteeseen kenet tahansa, mutta oltu vaan niin näiden ja näiden perään.
Niin näistä herää ajatus, että ei ole tainnut minunkaan olemassaoloani kukaan tainnut edes huomata. Minun, joka mielelläni olisin heti nuoresta pitäen lähtenyt parisuhteeseen mukavan miehen kanssa, ja olisin mielelläni ollut suhteessa aina tähän päivään asti. Mutta pakkohan se on itsenikin alkaa ymmärtää, että näissä tekstissä kuvataan niitä kauniita ja sosiaalisia naisia, niitä ykkösvalintoja.
"Niin näistä herää ajatus, että ei ole tainnut minunkaan olemassaoloani kukaan tainnut edes huomata. Minun, joka mielelläni olisin heti nuoresta pitäen lähtenyt parisuhteeseen mukavan miehen kanssa, ja olisin mielelläni ollut suhteessa aina tähän päivään asti. Mutta pakkohan se on itsenikin alkaa ymmärtää, että näissä tekstissä kuvataan niitä kauniita ja sosiaalisia naisia, niitä ykkösvalintoja."
Totta, jokainen noista teksteistä missä kerrotaan miten nainen menee yhteen sen itsevarman ja röyhkeän kanssa kuvaa sitä luokan suosituinta tyttöä tai jotain muuta hottista. Tavalliset naiset haukutaan täällä maanrakoon ulkonäön osalta, olen kiinnittänyt samaan huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä nainen koki ettet ole tosissasi hänen kanssaan ja pidät häntä vain hetken hupina ja laastarina.
Tämä. Itsekin joutunut kusetetuksi kaikenmaailman sitoutumispelko tarinoilla. Lopulta mies onkin lähtenyt jonkun muun matkaan (ja varmaan pannut samaan aikaan useita muitakin) ja yllätys yllätys, ei se sitoutuminen sitten siihen seuraavaan ollutkaan vaikeaa. Niin törkeää toiminta, että itse lopetan tapailun heti, jos on jotain vaikeilua ilmoilla.
Nainen ei ole tuntenut oloaan turvalliseksi sinun kanssa ja varmasti aiheesta. Kyllä kusettajia löytyy, niihin on turha aikaansa tuhlata määräänsä enempää, joten jos ei sitoutuminen käy ja ei ole tosissaan liikkeellä, niin ulos vain ja seuraavaa kierrokseen.
Vierailija kirjoitti:
"Niin näistä herää ajatus, että ei ole tainnut minunkaan olemassaoloani kukaan tainnut edes huomata. Minun, joka mielelläni olisin heti nuoresta pitäen lähtenyt parisuhteeseen mukavan miehen kanssa, ja olisin mielelläni ollut suhteessa aina tähän päivään asti. Mutta pakkohan se on itsenikin alkaa ymmärtää, että näissä tekstissä kuvataan niitä kauniita ja sosiaalisia naisia, niitä ykkösvalintoja."
Totta, jokainen noista teksteistä missä kerrotaan miten nainen menee yhteen sen itsevarman ja röyhkeän kanssa kuvaa sitä luokan suosituinta tyttöä tai jotain muuta hottista. Tavalliset naiset haukutaan täällä maanrakoon ulkonäön osalta, olen kiinnittänyt samaan huomiota.
Näissä muutamassa suhteessa myös huomasin, ettei minua pidetty oikein minään. Siis oltiin ihan tosissaan vähän yllättyneitä siitä, että pahoitin mieleni kun esim. ex oli iloinen kun joku nainen oli pyytänyt hänen puhelinnumeroaan, että kerrankin joku nainen lähestyi, ikinä ei ole näin käynyt. Meidän suhteessa minä olin aloitteen tekijä...
Syntymäpäivälahjoja en saanut, kun ei tiedetty mistä pidän (vaikka olisin suoraan kertonut). Eikä siinäkään nähty mitään outoa.
Näissä alkaa väkisinkin itsekin kyseenalaistaa, että onko tosiaankaan lainkaan arvokas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Niin näistä herää ajatus, että ei ole tainnut minunkaan olemassaoloani kukaan tainnut edes huomata. Minun, joka mielelläni olisin heti nuoresta pitäen lähtenyt parisuhteeseen mukavan miehen kanssa, ja olisin mielelläni ollut suhteessa aina tähän päivään asti. Mutta pakkohan se on itsenikin alkaa ymmärtää, että näissä tekstissä kuvataan niitä kauniita ja sosiaalisia naisia, niitä ykkösvalintoja."
Totta, jokainen noista teksteistä missä kerrotaan miten nainen menee yhteen sen itsevarman ja röyhkeän kanssa kuvaa sitä luokan suosituinta tyttöä tai jotain muuta hottista. Tavalliset naiset haukutaan täällä maanrakoon ulkonäön osalta, olen kiinnittänyt samaan huomiota.
Näissä muutamassa suhteessa myös huomasin, ettei minua pidetty oikein minään. Siis oltiin ihan tosissaan vähän yllättyneitä siitä, että pahoitin mieleni kun esim. ex oli ilo
Hyvä että olet päässyt eroon tuollaisista. On parempi olla yksin kuin sellaisen kanssa, joka tuhoaa itsetunnon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ketjun alapeukutetuin postaaja esitti hyvän poiintin. Tämä koko ketju on sikäli turha, että te naiset ette yksinkertaisesti osaa huomioida miesten näkulmaa ja kokemuksia. Te näette vain omat halunne ja tarpeenne.
Monenkin miehen kokemukset julkistetusta täysparisuhteesta ovat negatiivisia, tai vähemmän positiivisia kuin kokemukset tapailusuhteista.
Näin on minunkin tapauksessani, ja en todellakaan ole ainoa, vaan vastaavia kokemuksia on lukuisilla kavereillani.
Kun olin +-20v, halusin kovasti parisuhteen. Halusin nimenomaan vakiintua, ja juuri sitä mitä naisetkin haluavat. Mutta naisia kiinnosti miehet jotka olivat menevämpiä, röyhkeämpiä, haastavampia sitouttaa. Monet näistä miehistä vaihtoivat naisystävää muutaman kuukauden välein, ja suhteet olivat sellaisia, joissa nainen miellytti miestä ja mies itsevarmana urosleijonana teki mitä huvitti. Minä ol
Jätät kertomatta olennaisen seikan.
Kelpasit "parempaa odotellessa"-tyttöystäväksi niille miehille jotka sinä kelpuutit. Meikkaamalla ja miellyttämällä pääsit seurustelemaan näiden miesten kanssa, sillä aikaa kun miehet jotka olisivat halunneet sinut kestävään parisuhteeseen, olivat sinulle näkymättömiä.
Vierailija kirjoitti:
"Niin näistä herää ajatus, että ei ole tainnut minunkaan olemassaoloani kukaan tainnut edes huomata. Minun, joka mielelläni olisin heti nuoresta pitäen lähtenyt parisuhteeseen mukavan miehen kanssa, ja olisin mielelläni ollut suhteessa aina tähän päivään asti. Mutta pakkohan se on itsenikin alkaa ymmärtää, että näissä tekstissä kuvataan niitä kauniita ja sosiaalisia naisia, niitä ykkösvalintoja."
Totta, jokainen noista teksteistä missä kerrotaan miten nainen menee yhteen sen itsevarman ja röyhkeän kanssa kuvaa sitä luokan suosituinta tyttöä tai jotain muuta hottista. Tavalliset naiset haukutaan täällä maanrakoon ulkonäön osalta, olen kiinnittänyt samaan huomiota.
Ei, vaan päin vastoin. Tämä tarina nimenomaan kuvaa sitä tavallista naista, joka meikkaamalla ja miellyttämällä pääsee seurustelemaan miehen kanssa, joka on luontaisella komeudella ja itsevarmuudella mitattuna naista kovempaa tasoa.
Tähän ryhmään kuuluu myös se "hottis", joka ei ole suinkaan kaunein, mutta juuri siksi panostaa seksikkyyteen.
Ne todelliset kaunottaret eivät tyypillisesti juokse juoksuja ympäriinsä, eivätkä he myöskään vaivaudu miellyttämään miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ketjun alapeukutetuin postaaja esitti hyvän poiintin. Tämä koko ketju on sikäli turha, että te naiset ette yksinkertaisesti osaa huomioida miesten näkulmaa ja kokemuksia. Te näette vain omat halunne ja tarpeenne.
Monenkin miehen kokemukset julkistetusta täysparisuhteesta ovat negatiivisia, tai vähemmän positiivisia kuin kokemukset tapailusuhteista.
Näin on minunkin tapauksessani, ja en todellakaan ole ainoa, vaan vastaavia kokemuksia on lukuisilla kavereillani.
Kun olin +-20v, halusin kovasti parisuhteen. Halusin nimenomaan vakiintua, ja juuri sitä mitä naisetkin haluavat. Mutta naisia kiinnosti miehet jotka olivat menevämpiä, röyhkeämpiä, haastavampia sitouttaa. Monet näistä miehistä vaihtoivat naisystävää muutaman kuukauden välein, ja suhteet olivat sellaisia, joissa nainen miellytti miestä ja mies itsevarmana urosleijonana teki mitä huvitti. Minä olisin tarjoutunut tasa-arvoiseksi ja luotettavaksi ku
Eli kiinnostut niistä jännänaisista, etkä sellaisita tasaisista. Syytät siis naisia samasta asiasta, johon syyllistyit itse. Etsi mieluummin sellainen nainen, joka aidosti sopii sinulle.
Vierailija kirjoitti:
"Noitakin naisia on, mutta todella vähän.
Unohdit nimittäin yhden seikan. Kyllä, suurin ryhmä on siltä väliltä, naiset jotka haluaisivat vakaan parisuhteen. Mutta he haluavat sen vakaan parisuhteen "itsevarman" (eli käytännössä röyhkeän ja itsekkään) miehen kanssa, ja miellyttävät tätä saadakseen sen. Tämä ei tietenkään toimi, vaan mies häippäisee kyllästyttyään ja sitten seuraa "ei koskaan enää miehiä"-vaihe, kunnes kiltin betamiehen on aika todistaa etteivät kaikki miehet ole vaativia sikoja."
Eikö ole aika luonnollista että jos kokee tietyntyyppisen miehen itselleen epäsopivaksi ja saa suhteesta jonkinlaisia traumoja, seuraavaksi alkaa sitten katselemaan toisenlaisia miehiä? Ensimmäinen suhteeni oli tuollaisen röyhkeän ja itsekkään miehen kanssa eikä se tietenkään hyvin päättynyt. Nuolin haavani ja totesin, etten sellaiseen mieheen enää koske. Olisihan se typerää jatkaa samalla linjalla eikä ott
"Olisihan se typerää jatkaa samalla linjalla eikä ottaa opikseen aiemmasta huonosta kokemuksesta"
No miksi naiset sitten tekevät samat virheet kuin heidän äitinsä tekivät? Aina niin päin, että ensin itsevarma, itsekäs ja röyhkeä mies - ja vasta kun on saatu siipeen riittävästi, se kunnollinen mies.
Se, millaisiin miehiin naiset tuntevat ensin vetoa, kertoo millaiset miehet ovat haluttavimpia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Niin näistä herää ajatus, että ei ole tainnut minunkaan olemassaoloani kukaan tainnut edes huomata. Minun, joka mielelläni olisin heti nuoresta pitäen lähtenyt parisuhteeseen mukavan miehen kanssa, ja olisin mielelläni ollut suhteessa aina tähän päivään asti. Mutta pakkohan se on itsenikin alkaa ymmärtää, että näissä tekstissä kuvataan niitä kauniita ja sosiaalisia naisia, niitä ykkösvalintoja."
Totta, jokainen noista teksteistä missä kerrotaan miten nainen menee yhteen sen itsevarman ja röyhkeän kanssa kuvaa sitä luokan suosituinta tyttöä tai jotain muuta hottista. Tavalliset naiset haukutaan täällä maanrakoon ulkonäön osalta, olen kiinnittänyt samaan huomiota.
Ei, vaan päin vastoin. Tämä tarina nimenomaan kuvaa sitä tavallista naista, joka meikkaamalla ja miellyttämällä pääsee seurustelemaan miehen kanssa, joka on luontaisella komeu
Tämä tarina kuvaa hyvin pientä osaa naisista. Se kertoo enemmän omasta naismaustasi (selvästikin siis kovin meikkaava ja pinnallisen oloinen), kuin naisista yleensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ketjun alapeukutetuin postaaja esitti hyvän poiintin. Tämä koko ketju on sikäli turha, että te naiset ette yksinkertaisesti osaa huomioida miesten näkulmaa ja kokemuksia. Te näette vain omat halunne ja tarpeenne.
Monenkin miehen kokemukset julkistetusta täysparisuhteesta ovat negatiivisia, tai vähemmän positiivisia kuin kokemukset tapailusuhteista.
Näin on minunkin tapauksessani, ja en todellakaan ole ainoa, vaan vastaavia kokemuksia on lukuisilla kavereillani.
Kun olin +-20v, halusin kovasti parisuhteen. Halusin nimenomaan vakiintua, ja juuri sitä mitä naisetkin haluavat. Mutta naisia kiinnosti miehet jotka olivat menevämpiä, röyhkeämpiä, haastavampia sitouttaa. Monet näistä miehistä vaihtoivat naisystävää muutaman kuukauden välein, ja suhteet olivat sellaisia, joissa nainen miellytti miestä ja mies itsevarmana urosleijonana teki mitä huvitti. Minä ol
Ei, vaan juurikin tasaisista. Mutta valtaosa tasaisistakin pyrkii hakemaan ensin komeinta ja itsevarminta miestä jonka ehkä voisi hyvänä päivänä saada. Miestä joka tekee mitä haluaa, ja toivoo että tästä miehestä löytyisi se perheenisäpuoli (juuri tämän naisen kanssa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Noitakin naisia on, mutta todella vähän.
Unohdit nimittäin yhden seikan. Kyllä, suurin ryhmä on siltä väliltä, naiset jotka haluaisivat vakaan parisuhteen. Mutta he haluavat sen vakaan parisuhteen "itsevarman" (eli käytännössä röyhkeän ja itsekkään) miehen kanssa, ja miellyttävät tätä saadakseen sen. Tämä ei tietenkään toimi, vaan mies häippäisee kyllästyttyään ja sitten seuraa "ei koskaan enää miehiä"-vaihe, kunnes kiltin betamiehen on aika todistaa etteivät kaikki miehet ole vaativia sikoja."
Eikö ole aika luonnollista että jos kokee tietyntyyppisen miehen itselleen epäsopivaksi ja saa suhteesta jonkinlaisia traumoja, seuraavaksi alkaa sitten katselemaan toisenlaisia miehiä? Ensimmäinen suhteeni oli tuollaisen röyhkeän ja itsekkään miehen kanssa eikä se tietenkään hyvin päättynyt. Nuolin haavani ja totesin, etten sellaiseen mieheen enää koske. Oli
Olisihan se typerää jatkaa samalla linjalla eikä ottaa opikseen aiemmasta huonosta kokemuksesta"
No miksi naiset sitten tekevät samat virheet kuin heidän äitinsä tekivät? Aina niin päin, että ensin itsevarma, itsekäs ja röyhkeä mies - ja vasta kun on saatu siipeen riittävästi, se kunnollinen mies.
Se, millaisiin miehiin naiset tuntevat ensin vetoa, kertoo millaiset miehet ovat haluttavimpia.
Aika useinhan se on se isäsuhde joka vaikuttaa paljon siihen, millaisiin miessuhteisiin nainen päätyy. Millaisen parisuhdemallin on saanut kotoaan.
"No miksi naiset sitten tekevät samat virheet kuin heidän äitinsä tekivät? Aina niin päin, että ensin itsevarma, itsekäs ja röyhkeä mies - ja vasta kun on saatu siipeen riittävästi, se kunnollinen mies.
Se, millaisiin miehiin naiset tuntevat ensin vetoa, kertoo millaiset miehet ovat haluttavimpia."
Se voi olla ihan varomattomuutta. Yleensä nämä itsevarmat ja röyhkeät miehet ovat aloitteellisempia ja tuovat itseään rohkeammin tykö, ja nainen sitten haksahtaa. Harvemmin nämäkään miehet hurmaamisvaiheessa mitään kusipäitä ovat, se piirre tulee esiin vasta vähän myöhemmin.

Ja äitien ja muitten vanhempien ja kokeneempien naisten varoituksia ei parikymppiset vielä tajua kuunnella. Eikä kaikki opi ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ketjun alapeukutetuin postaaja esitti hyvän poiintin. Tämä koko ketju on sikäli turha, että te naiset ette yksinkertaisesti osaa huomioida miesten näkulmaa ja kokemuksia. Te näette vain omat halunne ja tarpeenne.
Monenkin miehen kokemukset julkistetusta täysparisuhteesta ovat negatiivisia, tai vähemmän positiivisia kuin kokemukset tapailusuhteista.
Näin on minunkin tapauksessani, ja en todellakaan ole ainoa, vaan vastaavia kokemuksia on lukuisilla kavereillani.
Kun olin +-20v, halusin kovasti parisuhteen. Halusin nimenomaan vakiintua, ja juuri sitä mitä naisetkin haluavat. Mutta naisia kiinnosti miehet jotka olivat menevämpiä, röyhkeämpiä, haastavampia sitouttaa. Monet näistä miehistä vaihtoivat naisystävää muutaman kuukauden välein, ja suhteet olivat sellaisia, joissa nainen miellytti miestä ja mies itJätät kertomatta olennaisen seikan.
Kelpasit "parempaa odotellessa"-tyttöystäväksi niille miehille jotka sinä kelpuutit. Meikkaamalla ja miellyttämällä pääsit seurustelemaan näiden miesten kanssa, sillä aikaa kun miehet jotka olisivat halunneet sinut kestävään parisuhteeseen, olivat sinulle näkymättömiä.
Ja ne naiset, jotka olisi halunneet sinun kanssa kestävään parisuhteeseen oli sinulle näkymättömiä. Jahtasit samoja kuin ne komeammat ja itsevarmemmat.
Nämä roikotus/tapailusuhteet toimii niin kauan kun kummallakaan ei ole suuria tunteita toista kohtaan. Jos tunteita syntyy, haluaa sitoutua. Jos siis suostut kevyeen tapailuun (missä ei tosiaan mitään pahaa), myönnä itsellesi että se toinen ei rakasta sinua. Kelpaat ajanvietteeksi.
Itse kerran kokeillut tällaista suhdetta ja vaikka minua ei kohdeltu siinä varsinaisesti huonosti, koko hommasta jäi huono maku. Se tunne, kun olet muka parisuhteessa joka ei ole parisuhde eikä kumppanisi sukulaiset tai lapset tiedä kuka olet kun kävelevät ohitsesi kaupassa. Ei kiitos enää.
Kyllä oikea parisuhde on parasta ja helpointa ja nykyinen mieheni halusi sellaisen, omasta aloitteestaan. Tapailkoon ja roikottakoon ja leikkiköön kuurupiiloa ne ketkä sellaisesta syttyy.
No ei kai se kenellekään tule yllätyksenä, että suurin osa naisista haluaa lapsia viimeistään kolmekymppisenä. Sinä et selkeästi osaa arvostaa itseäsi tarpeeksi, että olisit luottanut siihen, että nuo seurustelukumppanisi olisivat valinneet sinut siksi että rakastuivat sinuun.