Suomessa syntyvyys hälyttävän pieni. Mikä on se syy että sinulla ei ole lapsia?
Tähän syitä ja perusteluja omaan lapsettomuuteen tai pieneen lapsilukuun.
Asiallista keskustelua, kiitos.
Kommentit (590)
Parikymppisenä sitä opiskeli persaukisena ja sen jälkeen stressasi työllistyykö. Suomessa sen ikäinen väestö jonka pitäisi lisääntyä ja rakentaa elämää ovat liian köyhiä unelmoimaan yhtään mistään. Suurin osa kaksikymppisistä elää kädestä suuhun. Hyvin monella korkeakoulutetullakin täällä on nettopalkaltaan hyvin keskinkertainen työ, jossa vaan vaatimukset kasvavat vuosi vuodelta tulostavoitteiden osalta ja pomot kyttää Powerbi:stä suurin piirtein pieraisutkin. Kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti ollaan lisäksi menossa huonompaan suuntaan. Massatyöttömyyden lisäksi yhtenäiskulttuuri on murenemassa ja maasta on tulossa monella tavalla turvattomampi. Aika moni koulu on sellainen, että niihin ei enää lasta haluaisi laittaa ainakaan isommalla paikkakunnalla. Näköalaton maa, joten mitäs sitä turhaan elämäänsä lapsilla vaikeuttamaan. Perheellistymistä tavoittelevat miehetkin ovat harvassa.
Koska en halua tehdä lopunaikoihin lapsia kärsimään
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelin jo lapsena kun lapsettomia sanottiin itsekkäiksi. Olen elämän aikana nähnyt kaikenlaista itsekkyyttä joten jos lapsettomat on Itsekkäitä niin so what
Miten lapseton/vela voi olla itsekäs, kun hänellä ei ole lasta, jota kohtaan voisi olla itsekäs?
Eli ketä kohtaan lapseton/vela on itsekäs? Mielikuvitusvauvaa kohtaan? 😂🤣
Olisin itse halunnut ison perheen, mutta ei löytynyt hyvää miestä ja suomalaiset on aika ilkeitä olleet minulle, ei ole mitään turvaa eikä pysyvyyttä. Nytkin olen odotellut kelan toimeentulotuki päätöstä jo kohta kuukauden eli olen joutunut olemaan lapsen kanssa ilman rahaa aika pitkään. Mihinkään ei voi luottaa. Sossut myös lähinnä kärkkyy koska voi viedä lapsen sijaisperheeseen jollakin syyllä.
Asuin aikanaan nuorena ulkomailla ja silloin minuun vedettiin kaikki mahdolliset rokotukset. Sen jälkeen ei tullut lapsia, vaikka oli ilman ehkäisyä.
Vierailija kirjoitti:
Asuin aikanaan nuorena ulkomailla ja silloin minuun vedettiin kaikki mahdolliset rokotukset. Sen jälkeen ei tullut lapsia, vaikka oli ilman ehkäisyä.
Sain yhden lapsen ennen ulkomaita ja niitä lukemattomia rokotuksia.
En tykkää lapsista enkä jaksa niitä.
Itsellä vaikeahoitoinen epilepsia, syön viittä eri lääkettä. Miehelle tullut haavainen paksusuolen tulehdus, siihen pistoksia ja päivittäisiä lääkkeitä. Emne halua ottaa riskiä miten lapselle käy. Samoiten, miehen tai jonkun muun tulisi aina olla läsnä kun olisin lapsen kanssa, sillä epilepsiakohtaus voi tulla koska vaan, en halua tätä näkyä lapselle. Samoin tulisi olla enemmän tuloja, jotta perhearki toimisi.

Vastuullista ajattelua, jossa lapsen tarpeet asetetaan etusijalle eikä aikuisten halut.
Voisin nussia teinitytöt raskaaksi!!