Lue keskustelun säännöt.
On todella surullista että jotkut kärvistelevät huonossa suhteessa vielä yli 50 vuotiainakin
08.03.2024 |
Yleensä puhutaan, että huonossa parisuhteessa elävät odottavat lasten pois muuttoa ja eroavat vasta sitten. Tämä ei olekkaan kuitenkaan kovin yleistä, vaan moni jatkaa sitkittelyä ihan sellaisenkin asian vuoksi kuin joulu. Aikuiset lapset haluavat tulla kestittäväksi lapsuuden kotiinsa ja vanhemmat elävät yhdessä vain tätä yhtä hetkeä varten. Astioita tiskatessa valuu jo ensimäiset kyyneleet, koska seuraavaan kertaan pitää taas elää vuosi epäytyydyttävässä suhteessa.
Kommentit (373)
Toisaalta, onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä joillekin riittää se, että kumppani ja parisuhde on ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 50+ ja ajattelen, että nämä valinnat on jo tehty. Näillä sitten mennään. En näe järkeä enää ei-täysin-hyvää suhdetta lopettaa, tässä kuitenkin puolensa. Toisen tuntee jne.
Nuorempana eri asia, silloin kannattaa lähteä jos siltä yhtään tuntuu.
Tämä. Koen lapsellisena, jos pitäisi antautua huuman vietäväksi, ihan vain jotta tuntisi itsensä haluttavaksi jonkun muunkin kuin puolisonsa taholta. Kypsymättömän ihmisen merkki minusta, en arvosta. Kyllin hyvä puoliso on kyllin hyvä, riittää kyllä.
Sitten jos toinen on väkivaltainen niin eri asia.
Mikä kyllin hyvä? Jos suhteesta puuttuu läheisyys ja intohimo, se ei ole hyvä suhde. Ei kyllin eikä muutenkaan. On ihmiset outoja. Tässä on kuitenkin kyseessä parisuhde. Kaverit on erikseen.
Tää on tätä nykyajattelua. Mitä ihmeellisimmillä härpäkkeillä pitää leikkiä, asentoja ja paikkoja vaihdella, kakkoseen vähintään joka toinen kerta, vaikka olisi molemmilla vaihdevuodet takanapäin jo eikä kumpikaan jaksaisi :D Jos ei, niin "Se ei ole hyvä suhde", koska sinä sanot niin, kun sinulle on sarjoissa niin opetettu?
Aika rankaksi käy elämäsi vielä, jos upea seksi on kriteeri nro 1, rakkauden ylikin. Säälittävää ja elämästä ymmärtämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi tehdä pitkää työpäivää ja siten paeta tunteita ja tuskaa!
Ja mahdollisimman paljon työmatkoja, harrastuksia ja omia menoja. Hirveää todellisuutta todella monelle.
Taisi olla sarkasmia? Työmatkat, harrastukset ja omat menothan on just kivaa, ja niitä pitäisi kummallakin olla, jos niitä toivoo :) Ei ole hirveää elämää vaan ihanaa.
Itsenäiset ihmiset ei roiku toisessa vaan tekee omiakin asioita. Toki pitää yhteistäkin olla ettei vallan kasveta erilleen.
Hyvä huomata myös se, että jotkut parit viihtyy lähes 24/7 yhdessä. Miinus työt. Niin mekin. Se ei ole roikkumista, vaan meille sopiva suhde.
Mä taas tulisin hulluksi, jos mun pitäis olla mieheni kanssa 24/7. Onneksi sillä on menoja, ettei köki riesanani koko ajan. Eikä meillä ole huono suhde vaan ihan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tää on tätä nykyajattelua. Mitä ihmeellisimmillä härpäkkeillä pitää leikkiä, asentoja ja paikkoja vaihdella, kakkoseen vähintään joka toinen kerta, vaikka olisi molemmilla vaihdevuodet takanapäin jo eikä kumpikaan jaksaisi :D Jos ei, niin "Se ei ole hyvä suhde", koska sinä sanot niin, kun sinulle on sarjoissa niin opetettu?
Aika rankaksi käy elämäsi vielä, jos upea seksi on kriteeri nro 1, rakkauden ylikin. Säälittävää ja elämästä ymmärtämätöntä."
Siellä taas katkeran vuodatusta. Kaikki läheisyyshän on toki tuota pervoilua. 🙄
Mutta eipä siinä, jos sinulle riittää että kuoritte yhdessä perunoita, niin onnea vaan sillä tiellä. 😁
Vierailija kirjoitti:
Ehkä joillekin riittää se, että kumppani ja parisuhde on ihan ok.
Mitä sitten kellekin tarkoittaa tuo ihan ok?
Vähän tulee vaikutelma että on ihan sama mitä toinen ajattelee tai tekee eli millään ei ole mitään väliä. Kunhan on sama osoite niin ihan ok 🙂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa suhteista on tyytymissuhteita jotka on solmittu sosiaalisesta paineesta. En ole yhtään hinkua sellaiseen.
Minusta tyytymissuhteessa ei ole mitään vikaa, siis jos aidosti on tyytyväinen. Tosin pitkässä juoksussa kukaan meistä ei ole aina tyytyväinen, edes itseensä, jos vähänkään löytyy reflektointitaitoja.
Mutta itse väitän, että suurin osa suhteista on rakkaussuhteita, eli alkanut rakkaudesta. Mutta yksinkin saa olla, tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
"Tää on tätä nykyajattelua. Mitä ihmeellisimmillä härpäkkeillä pitää leikkiä, asentoja ja paikkoja vaihdella, kakkoseen vähintään joka toinen kerta, vaikka olisi molemmilla vaihdevuodet takanapäin jo eikä kumpikaan jaksaisi :D Jos ei, niin "Se ei ole hyvä suhde", koska sinä sanot niin, kun sinulle on sarjoissa niin opetettu?
Aika rankaksi käy elämäsi vielä, jos upea seksi on kriteeri nro 1, rakkauden ylikin. Säälittävää ja elämästä ymmärtämätöntä."
Siellä taas katkeran vuodatusta. Kaikki läheisyyshän on toki tuota pervoilua. 🙄
Mutta eipä siinä, jos sinulle riittää että kuoritte yhdessä perunoita, niin onnea vaan sillä tiellä. 😁
Ei ole katkeruutta. Kertoo sinun ajatuksistasi, että luit viestin noin :)
Ymmärsinkö oikein, että sinusta perunoiden kuoriminen yhdessä on jotenkin huono juttu? Minusta nimenomaan läheisyyttä. Taidat kuitenkin tarkoittaa "läheisyydellä" "pervoilua" ? Härpäkkeiden käyttö ei edes ole mainitsemaasi pervoilua, mutta ei niitä enää tässä iässä jaksa koko ajan käyttää. Eikä se tarkoita, että liitto olisi huono. Tai ettei seksiä olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa suhteista on tyytymissuhteita jotka on solmittu sosiaalisesta paineesta. En ole yhtään hinkua sellaiseen.
Minusta tyytymissuhteessa ei ole mitään vikaa, siis jos aidosti on tyytyväinen. Tosin pitkässä juoksussa kukaan meistä ei ole aina tyytyväinen, edes itseensä, jos vähänkään löytyy reflektointitaitoja.
Mutta itse väitän, että suurin osa suhteista on rakkaussuhteita, eli alkanut rakkaudesta. Mutta yksinkin saa olla, tietenkin.
Mutta jos sitä rakkautta ei enää ole, miksi roikkua siinä kuolleessa suhteessa loppuelämänsä ja pilata samalla se elämänsä. Meillä on kuitenkin vain yksi elämä.
Katkerat avioliitossaan epäonnistuneet mammat täällä moittivat pitkässä liitossa eläviä.
Aina..... ihan aina siihen pitkään liittoon tulee huonompia jaksoja. Jotkut vaan pääsevät niiden yli eivätkä heti anna periksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsinkaan yli 50 v nainen ei pääse enää uuteen suhteeseen ja tossa iässä tietää jo, että yksin vanheneminen ja vanhuuden eläminen on yhtä helvettiä. Siinä syy huonossakin suhteessa pysymiseen.
Vierailija kirjoitti:
Varsinkaan yli 50 v nainen ei pääse enää uuteen suhteeseen ja tossa iässä tietää jo, että yksin vanheneminen ja vanhuuden eläminen on yhtä helvettiä. Siinä syy huonossakin suhteessa pysymiseen.
Käytkö sinä täysillä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa suhteista on tyytymissuhteita jotka on solmittu sosiaalisesta paineesta. En ole yhtään hinkua sellaiseen.
Minusta tyytymissuhteessa ei ole mitään vikaa, siis jos aidosti on tyytyväinen. Tosin pitkässä juoksussa kukaan meistä ei ole aina tyytyväinen, edes itseensä, jos vähänkään löytyy reflektointitaitoja.
Mutta itse väitän, että suurin osa suhteista on rakkaussuhteita, eli alkanut rakkaudesta. Mutta yksinkin saa olla, tietenkin.
Mutta jos sitä rakkautta ei enää ole, miksi roikkua siinä kuolleessa suhteessa loppuelämänsä ja pilata samalla se elämänsä. Meillä on kuitenkin vain yksi elämä.
Rakkaus on mahdollista herättää uudelleen henkiin. Jos nyt jälkiviisastellaan niin typerää havahtua asiaan liian myöhään, suhdetta kannattaa hoitaa ajoissa.
Oletetaan et rakkaus kuoli, muuten liitto ok. Miksi kämppäkaveruus pilaisi loppuelämän? Vai onko kuitenkin taustalla ajatus, että ihmiselle kuuluu leiskuvat tunteet kuolemaan saakka, niihin on oikeus, lähes velvollisuus?
Miksi roikkua? Vaikka siksi että on kerran sanonut Tahdon <3 Oikeasti tietenkin pelkkä roikkuminen ilman yritystä on typerää. Kyllä sen verran pitää nähdä vaivaa että kääntää jokaisen kiven, että rakkauden tunteetkin tulee peliin. Mahdollista se on, ellei ole annettu periksi. Surullista jos toinen yrittää mutta toinen ei.
Miten voi löytää toisen kodin .Nyt on asunnot tiukassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa suhteista on tyytymissuhteita jotka on solmittu sosiaalisesta paineesta. En ole yhtään hinkua sellaiseen.
Minusta tyytymissuhteessa ei ole mitään vikaa, siis jos aidosti on tyytyväinen. Tosin pitkässä juoksussa kukaan meistä ei ole aina tyytyväinen, edes itseensä, jos vähänkään löytyy reflektointitaitoja.
Mutta itse väitän, että suurin osa suhteista on rakkaussuhteita, eli alkanut rakkaudesta. Mutta yksinkin saa olla, tietenkin.
Mutta jos sitä rakkautta ei enää ole, miksi roikkua siinä kuolleessa suhteessa loppuelämänsä ja pilata samalla se elämänsä. Meillä on kuitenkin vain yksi elämä.
Rakkaus voi hiipua välillä ja muutenkin, koska se pitkässä suhteessa muuttaa muotoaan, moni miettii onko rakkaus loppunut kokonaan. Vaan kun se rakkaus voi useinkin löytyä uudelleen, siis saman puolison kanssa. Tai sen korvaa syvä kumppanuus, joka on upeaa sekin. Ei se mitään elämän pelaamista ole 😀
Yhdellä läheisellä ihmisellä on omituinen kiukutteleva ukko,, joka tykkää haastaa riitaa. Luulin, että nainen ottaa eron kun lapsensa muuttaa kotoa, mutta ei. Olen ihmetellyt tätä, myönnän. Miksi 50+ ikäinen ei eroa. Itse en jaksa heillä edes usein käydä kun tervehtimisestä melkeinpä lähtee joku riitaisa jankutus liikkeelle.
Vierailija kirjoitti:
^ Kaikki eivät sopeudu kerrostaloon, niin se vaan on. Itse kun jouduin erossa kerrostaloon muuttamaan kun täällä ei hyviä rivareja ole, olin kuin sairas. Kaikki ystävät ja sukulaisetkin sanoi, ettei ole mun juttu ja mun täytyy päästä sieltä pois, ja toki sen tiesinkin. En kertakaikkiaan sopeutunut.
Onneksi palattiin miehen kanssa yhteen, ja pääsin takaisin omakotitaloon.
Mä olen eronnut 15v sitten ja lapsien kanssa muutettiin rivitaloon. Sitten kun lapset muutti kotoa, minä muutin luhtitalokaksioon. Miksi pitäisi asua kerrostalossa? Ei se ole edes sen halvempaa. Omakotitaloon mulla ei toki ole varaa, mutta mulla on kumminkin pieni piha ja asunnossa on sauna. Mieluummin näin kuin jonkun ukkelin kanssa oktssä huonossa suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^ Kaikki eivät sopeudu kerrostaloon, niin se vaan on. Itse kun jouduin erossa kerrostaloon muuttamaan kun täällä ei hyviä rivareja ole, olin kuin sairas. Kaikki ystävät ja sukulaisetkin sanoi, ettei ole mun juttu ja mun täytyy päästä sieltä pois, ja toki sen tiesinkin. En kertakaikkiaan sopeutunut.
Onneksi palattiin miehen kanssa yhteen, ja pääsin takaisin omakotitaloon.
Mä olen eronnut 15v sitten ja lapsien kanssa muutettiin rivitaloon. Sitten kun lapset muutti kotoa, minä muutin luhtitalokaksioon. Miksi pitäisi asua kerrostalossa? Ei se ole edes sen halvempaa. Omakotitaloon mulla ei toki ole varaa, mutta mulla on kumminkin pieni piha ja asunnossa on sauna. Mieluummin näin kuin jonkun ukkelin kanssa oktssä huonossa suhteessa.
No täällä ei ollut tuolloin rivarikämppiä vapaana, kun hyvin huonolta alueelta. Narkkien naapurina. Joten kt ainoa vaihtoehto.
Ei onneksi tarvinnut palata huonoon suhteeseen, vaan suhde pistettiin kuntoon kun yhteen palattiin. Yhtä kaikki, koskaan ei enää kerrostalo ole minun paikkani.
Taisi olla sarkasmia? Työmatkat, harrastukset ja omat menothan on just kivaa, ja niitä pitäisi kummallakin olla, jos niitä toivoo :) Ei ole hirveää elämää vaan ihanaa.
Itsenäiset ihmiset ei roiku toisessa vaan tekee omiakin asioita. Toki pitää yhteistäkin olla ettei vallan kasveta erilleen.