Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Puoliso ei suostu puhumaan mitään lapsuudestaan
03.03.2024 |
Onko outoa? En tiedä hänen lapsuudestaan juuri mitään, ei ole koskaan edes sivulauseessa maininnut juuri mitään ajasta alle 17-vuotias. Olen kysellyt kyllä, välillä ohimennen, välillä varta vasten. Ei vastaa mitään, mutisee vain jotain ettei muista. Jos kysyn vaikka että missä vietitte kesälomia kun olit kouluikäinen, niin en saa mitään vastausta. Hänen isältä ja äidiltä olen sitten kuullut joitain asioita kuten mitä harrasti lapsena, mistä asioista silloin tykkäsi jne. Käsittääkseni ovat olleet aika tavallinen perhe, olen tavannut myös muutamia hänen lapsuuden kavereita, tavallisia ihmisiä hekin. Onko teistä outoa tuollainen, että ei edes kysyessä kerro mitään? Myöhemmästä elämästään kyllä kertoo.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän kertoo kun on valmis. Et voi tietää mitä traumoja hän on kokenut.
En voikaan tietää. Mutta kai nyt normaalia olisi kertoa edes jotain neutraalia, vaikka että lapsena tykkäsin niin paljon lasagnesta että lähdimme yksi kesä koko perhe Italiaan sitä syömään. Tms. Ap
Miten tällainen utopistisen hyvä kokemus olisi neutraali lapsuusmuisto? Huonon lapsuuden eläneenä tästä tuli sellainen fiilis että olet elänyt itse hyvän lapsuuden, ja miehelläsi on trumoja yms. joita ei halua avata koska et ymmärrä kuitenkaan. Olen ollut samassa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun hän jättää sinut ja seuraava kyselee exästä, niin vastaus on, että se oli urkkiva kyylä.
Minä en kertonut entiselle kumppanille alistavasta ja manipuloivasta vanhemmasta joka pilasi kaikki lomareissut kiukutteluillaan. Sekä että piti raataa kotona vaikka oli koulutehtäviä,jos piti lukea kokeisiin niin heti oli pakko just sillä sekunnilla viedä roskat, pyyhkiä murut pöydiltä yms. Hän ei olis ymmärtänyt koska hänellä itsellään oli ihanaa ja rakastavat vanhemmat vastaus oli luokkaa höh ikävää kum kerroin etten halua että mennään vanhemmillani käymään... ja kysymys miksi ei ja sanoin aina että ovat tosi raskaita mutten sen enempää
Pystytkö miehen kanssa kuitenkin puhumaan tästä asiasta? Eli kertooko mies esim. ettei muista, mutta haluaisi? Tai ei muista kuin ihan pieniä juttuja sieltä täältä ja kertoo ne pienet jutut? Vai pahoitteleeko sitä, ettei halua muistella lapsuuttaan? Miten suhtautuu sun lapsuuden muistoihin? Minkälaiset välit omiin vanhempiinsa?
Jos minulla olisi kumppani, joka ei millään tavalla halua puhua lapsuudestaan, olisi se mielestäni huolestuttavaa. Ajattelisin, että hänellä on varmasti jotain traumoja ja haluaisin kyllä jotenkin paremmin ymmärtää häntä, ennen kuin sitoutuisin loppuelämän suhteeseen. Lapsuuden kokemukset kuitenkin muokkaavat meidän luonnetta, ja usein lapsuuden kokemukset aktivoituvat tavalla tai toisella kun saadaan itse lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun kumppani ei muista mitään lapsuudestaan ennen 11:ta ikävuotta. Jotain hajanaisia, mihinkään kiinnittymättömiä muistoja hänellä on, mutta sellainen yhtäjaksoinen muisti alkaa vasta 11-12 -vuotiaasta, kun oli otettu pysyvästi huostaan.
Erittäin traumaattinen lapsuus, joten disso vaivaa pahemman kerran. Hänellä on pysynyt samana yksi kaveri ekaluokkalaisesta asti ja tämä kaveri muistaa kumppanini lapsuudesta enemmän kuin kumppani itse.
Minulla on perheväkivaltatausta, että siinä mielessä traumaattinen nuoruus. Muistan kuitenkin noista teininä tapahtuneista asioista hyvin paljon, välähdyksiä vain kuitenkin, en tiedä milloin huonot ajat ovat alkaneet, mutta ei niitä välttämättä ole edes ollut vielä silloin niinä aikoina kun en muista. Eli lapsuutta jonnekin 13-vuotiaaksi saakka. Tai eivät ole minulle näkyneet, en ole joutunut kohteeksi tai joutunut suojelemaan ä
Niin, ainahan nämä ovat täysin yksilöllisiä. Traumat aiheuttavat myös muunlaista muistamattomuutta, eli ei vain pahojen kokemusten unohtumista tai sitten vastaavasti muistojen keskittymistä traumaattisten asioiden ympärille. Traumat saattavat heikentää muutenkin muistia ja dissohan voi vaikuttaa läpi elämän hetkittäisinä katkoksina.
Oman kumppanin kohdalla olen huomannut, kuinka hän välillä "katoilee". Tämä ilmenee usein, kun hän on valmiiksi väsynyt ja stressaantunut, joten ilmeisesti tuo lapsuudesta tuttu suojautumiskeino puskee silloin pintaan. Pari kertaa on käynyt niin, että hän on aamupäivän aikana siivonnut talon, käynyt kaupassa ja laittanut ruokaa, eikä mistään tuosta ole jäänyt hänelle pienintäkään muistikuvaa. Onneksi on harvinaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan tuo nyt outoa, kyllä oman puolison kanssa olettaisi voivan jakaa perusasioita omasta taustastaan. Täällä on kummallisia kommentteja, ettei saisi yhtään kysellä eikä ihmetellä, jos puoliso vaikenee menneisyydestään kuin muuri.
Teetkö muillakin tavoilla miehesi elämän hankalaksi? Ruokana on vain sellaista, mistä tiedät, että hän inhoaa tätä, yhteinen tekeminen on aina miehelle vastenmielistä ja sinä valitset sen nimenomaan kaiken niin, että ahdistat miestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo nyt outoa, kyllä oman puolison kanssa olettaisi voivan jakaa perusasioita omasta taustastaan. Täällä on kummallisia kommentteja, ettei saisi yhtään kysellä eikä ihmetellä, jos puoliso vaikenee menneisyydestään kuin muuri.
Se on sanonut ettei muista. Mitä tuota sitten jankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän kertoo kun on valmis. Et voi tietää mitä traumoja hän on kokenut.
En voikaan tietää. Mutta kai nyt normaalia olisi kertoa edes jotain neutraalia, vaikka että lapsena tykkäsin niin paljon lasagnesta että lähdimme yksi kesä koko perhe Italiaan sitä syömään. Tms. Ap
Miten tällainen utopistisen hyvä kokemus olisi neutraali lapsuusmuisto? Huonon lapsuuden eläneenä tästä tuli sellainen fiilis että olet elänyt itse hyvän lapsuuden, ja miehelläsi on trumoja yms. joita ei halua avata koska et ymmärrä kuitenkaan. Olen ollut samassa tilanteessa.
Minäkin olen ollut samassa tilanteessa. Siinä ei paljon muistella kuinka paljon tykännyt lasagnesta kun samalla vanhempi paiskoi päin seiniä. Ihankuin pitäis olla tilivelvollinen toiselle ja muistella vaan niitä hyviä hetkiä,joita ei ollut kuin tosi harvakseltaan jos silloinkaan. Nämä hyvän lapsuuden eläneet ovat niitä jotka ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan eivätkä voi tajuta että kaikilla ei ole ollut hyvät lähtökohdat elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän kertoo kun on valmis. Et voi tietää mitä traumoja hän on kokenut.
En voikaan tietää. Mutta kai nyt normaalia olisi kertoa edes jotain neutraalia, vaikka että lapsena tykkäsin niin paljon lasagnesta että lähdimme yksi kesä koko perhe Italiaan sitä syömään. Tms. Ap
Miten tällainen utopistisen hyvä kokemus olisi neutraali lapsuusmuisto? Huonon lapsuuden eläneenä tästä tuli sellainen fiilis että olet elänyt itse hyvän lapsuuden, ja miehelläsi on trumoja yms. joita ei halua avata koska et ymmärrä kuitenkaan. Olen ollut samassa tilanteessa.
Minäkin olen ollut samassa tilanteessa. Siinä ei paljon muistella kuinka paljon tykännyt lasagnesta kun samalla vanhempi paiskoi päin seiniä. Ihankuin pitäis olla tilivel
Näinhän se menee. Joillakin on naivikuva miten kaikkien elämä on lapsena ollut jotain juhlaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän kertoo kun on valmis. Et voi tietää mitä traumoja hän on kokenut.
En voikaan tietää. Mutta kai nyt normaalia olisi kertoa edes jotain neutraalia, vaikka että lapsena tykkäsin niin paljon lasagnesta että lähdimme yksi kesä koko perhe Italiaan sitä syömään. Tms. Ap
Miten tällainen utopistisen hyvä kokemus olisi neutraali lapsuusmuisto? Huonon lapsuuden eläneenä tästä tuli sellainen fiilis että olet elänyt itse hyvän lapsuuden, ja miehelläsi on trumoja yms. joita ei halua avata koska et ymmärrä kuitenkaan. Olen ollut samassa tilanteessa.
Mulla on eksä jolle ei vaan mahtunut päähän se, että joillakin ei ole ollut samanlainen lapsuus kuin hänellä. En koe että lapsuuteni on ollut mitenkään äärettömän rankka vaan lähinnä epätavallinen. Tuo eksä ei osannut suhtautua tuohon normaalisti ja tämän lohdutusyritykset oli jotenkin liikaa. Koki myös ihmeellista halua korjata perheeni. Vanhempani ovat siis eronneet ennen syntymääni, biologisella isälläni on ihan oma perheensä toisella puolella maata. Ex yritti houkutella olemaan yhteydessä näihin minulle käytännössä tuntemattomiin ihmisiin. Kerran matkustaessamme sai päähänsä että tehdään yllätysvierailu isäni luokse ja mökötti kun en suostunut. Juu ei kiitos.
Alue: Aihe vapaa
Jos omat lapsuusmuistosi ovat tuollaisia, niin monikaan ei ehkä innostu jakamaan kävimme kerran kesässä Kontulan jäätelökiskalla ostamassa irtojäätelöt tyyppisiä muistoja.