Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä ihmisiä, jotka on menettäneet molemmat vanhempansa alle 50-vuotiaana?
Kommentit (76)
Isä kuoli kun olin 7-v. ja äiti kun olin 25-v. Mitäpä tuosta, isää en paljon muista ja äitiä en yleensä mietiskele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni kuoli, kun olin 29-vuotias. Äini kuoli, kun olin 49-vuotias. Molemmat kuolivat yllättäen tapaturmaisesti. Jättihän tuollainen äkillinen poissaolo jonkinlaiset traumat ja vielä sellaisen ajatuksen, että jokainen päivä voi olla viimeinen, mutta ei sitä silti olisi hyvä joka päivä ajatella. Siskoni muuten kuoli, kun olin 5-vuotias.
Menetin molemmat vanhemmat alle kouluikäisenä. Olen selvinnyt ihan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Itse olin hiukan yli 50 kun pidempään elänyt vanhemmistani menehtyi.
Tämähän on tulevaisuudessa ihan normitilanne. Ihmiset saavat sen yhden lapsen lähes nelikymppisinä. Sitten joskus se lapsi on 40 v. ja joutuu hautaamaan vanhempansa. Ei ole sisaruksia, ehkä yksi täti perheineen hautajaissa.
Täällä sama juttu. Yksi eno on vielä elossa ja yksi setäpuoli. Se huono puoli siinä on, että alkaa itsekin pohtimaan elämän lyhyyttä ja merkityksettömyyttä aika nuorena, vaikka pitäisi katsoa aina tulevaisuuteen ja olla esimerkkinä tenaville.
Vähän päälle 40 itse, kun lähtivät parin vuoden välillä. Tästä ei ole edes kauaa. Eipä muuta ole voinut kuin selvitä, omat lapset toki auttoivat eli ajatus elämän jatkuvuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 43/44v. Vanhemmat vähän päälle 70, dementia ja sisäelinsyöpä. Oma lapsi oli tuolloin aloittelemassa koulua, joten oli siinä ruuhkavuosia kerrakseen, paljoa ei muistikuvia noista vuosista jäänyt.
On varsin tavallista menettää vanhempansa alle 50-vuotiaana. Jos vanhempi on saanut lapsensa yli 35-vuotiaana niin silloin vanhemman kuolema tulee helposti alle 50-vuotiaana.
Mutta luulen, että ap tarkoitti, että molemmat vanhemmat ovat kuolleet alle 50-vuotiaana. Se on hyvin harvinaista. Jättää ehkä traumat elämään, kun ei pääse itse kunnolla aikuiseksi ja saada omia lapsia ennen vanhemman kuolemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani olivat jo varsin iäkkäitä minut, ainokaisensa, saadessaan. He menehtyivät ysärillä ollessaan yli 70-vuotiaita, kun itse olin 26/29. Hyvin olen selvinnyt siitä. Varsinkin kun äidillä oli jo diagnosoitu Alzheimer...
Olin 39 kun molemmat vanhempani kuolivat. Hyvin selvisin, vaikka ikävä oli ja on.
Terveen aikuisen olettaisi kyllä selviävän vanhempiensa kuolemasta. Se on odotettavissa oleva asia, toisin kuin oman lapsen kuolema.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On varsin tavallista menettää vanhempansa alle 50-vuotiaana. Jos vanhempi on saanut lapsensa yli 35-vuotiaana niin silloin vanhemman kuolema tulee helposti alle 50-vuotiaana.
Mutta luulen, että ap tarkoitti, että molemmat vanhemmat ovat kuolleet alle 50-vuotiaana. Se on hyvin harvinaista. Jättää ehkä traumat elämään, kun ei pääse itse kunnolla aikuiseksi ja saada omia lapsia ennen vanhemman kuolemaa.
No mulla äiti oli 25-vuotias ja isä 31, kun synnyin, mutta silti menetin molemmat, kun itse olin alle 50. Tässä siis kysymyksessä tapaturmaiset kuolemat molemmilla.
Olin 10v molempien kuollessa ja vaikuttaa edelleen vuosikymmenten jälkeen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan joo. Isä kuoli kun olin 7v, äitipuoli kun olin 10v. Molemmat äkillisesti noin 40-vuotiaina.
Vierailija kirjoitti:
On varsin tavallista menettää vanhempansa alle 50-vuotiaana. Jos vanhempi on saanut lapsensa yli 35-vuotiaana niin silloin vanhemman kuolema tulee helposti alle 50-vuotiaana.
Mutta luulen, että ap tarkoitti, että molemmat vanhemmat ovat kuolleet alle 50-vuotiaana. Se on hyvin harvinaista. Jättää ehkä traumat elämään, kun ei pääse itse kunnolla aikuiseksi ja saada omia lapsia ennen vanhemman kuolemaa.
No olis voinut sitten kirjoittaa toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni menetin ollessani 12v ja äitini menehtyi ollessani 30v. Koen tuon kaiken olevan vain osa maailmankaikkeuden kiertokulkua. Muistelen suurella rakkaudella vanhempiani sekä muitakin menehtyneitä sukulaisia, mutta sellaista se on, me kaikki tulemme kokemaan tuon saman pilkahduksen tuntemattoman verhon taa. Se on osa elämää.
Olin juuri täyttänyt neljänkymmenen, kun isä kuoli ja äidin kuollessa olin lähes 46-vuotias. Minä olin iltatähti, vanhempani olivat syntymäni aikaan yli nelikymppisiä, että siinä mielessä sain pitää heidät yllättävänkin kauan. Molemmat olivat yli kahdeksankymmenen kuollessaan.
Olin pari kuukautta, kun isä kuoli ja 30, kun äiti kuoli. Kun leikki- ja koulukaverit joskus puhuivat isistään, lähinnä ihmettelin, että mikähän otus se on. En ole ikinä osannut kaivat isää. Helpottunut olin, kun äiti kuoli. Oli sen verran vaikea ihminen.
Olen iäkkäiden vanhempien Iltatähti ja molemmat kuolivat kun olin alle 40-vuotias.
Olin iäkkäiden vanhempien ainoa lapsi ja isä kuoli kun olin 43 v. ja äiti kun olin 44 v. Varsinkin äitiä on vielä yhdeksän vuoden jälkeen ajoittain kova ikävä, ymmärrän että hän on ollut ainoa ihminen joka minua on rakastanut ilman mitään ehtoja.
Olin 32 kun menetin äitini vain 10 min viimeisimmän puhelumme jälkeen. Isäni menetin 38 vuotiaana.
Itse olin hiukan yli 50 kun pidempään elänyt vanhemmistani menehtyi.
Tämähän on tulevaisuudessa ihan normitilanne. Ihmiset saavat sen yhden lapsen lähes nelikymppisinä. Sitten joskus se lapsi on 40 v. ja joutuu hautaamaan vanhempansa. Ei ole sisaruksia, ehkä yksi täti perheineen hautajaissa.