Nainen! Oletko koskaan torjunut jonkun naisen ystävystymisyritykset?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lasketaan tällainen tapaus, niin olen. Olin lasten kanssa lähipuistossa ja poika leikki siellä jonkun pojan kanssa. Pojan äiti sitten alkoi juttelee ja oltiin "kimpassa" sen koko puistoilun ajan. Puisto sellainen iso asukaspuisto, jossa leluja ja paljon kävijöitä. Noh hän sitten ehdotti, et voitais muulloinkin tavata siellä. Olin vähän et joo...katellaan. No hän halus vaihtaa numeroita enkä kehdannut kieltäytyä. Heti seuraavana aamuna tuli viestiä, et ollaanko taas tulossa puistoon, et tavataan siellä. Vastasin, et ei nyt olla tulossa, on muuta menoa, tyyliin neuvola (vaikkei ollut), et joskus toiste sitten. Oltiin sitten omalla pihalla tai mentiin muualle ulkoilee, en tarkkaan muista, mut ei sillon sinne puistoon ainakaan menty. Ahdisti ja ärsytti jotenkin tuollainen yli-innokkuus, kun heti laittoi viestiä :D Itse ajattelin muutenkin, ettei jaksa alkaa mitään sopimaan, et nähdään silloin kun nähdään

Ei hyvä jumala. Ei se ole ilkeyttä jos ei halua olla jonkun kaveri. Oikeastiko jollain ventovieraalla puistossa tavatulla tyypillä pitäisi olla joku oikeus alkaa määritellä tuon kommentoijan sosiaalista elämää?

Pimeä ajatus.

Kyllä. Entinen naapuri kutsui kahville muutamankin kerran. Johonkin kiireeseeni vedoten aina kieltäydyin. Ei vain kiinnostanut tutustua lähemmin, sen perusteella mitä tavatessamme aina toisinaan olimme pysähtyneet juttelemaan. Hänellä tuntui olevan kovin varmat mielipiteet asioista, enkä jaksa sellaista. Taipumusta juoruiluun ja taivasteluun myös.

Kyllä, nuorempana torjuin erään tosi kivan naisen ystävystymisyrityksen aika töykeästi vain siksi että olin elämäntilanteessa jota häpesin enkä halunnut hänen saavan tietää miten elän. Tämä harmittaa minua vieläkin ja toivoisin että voisin jotenkin jälkikäteen selittää. En vain muista edes hänen koko nimeään.

Myöhemmin olen torjunut ihmisiä jotka eivät ole tuntuneet olevan yhtään samalla aaltopituudella. 

Vierailija kirjoitti:

Semmoinen hirmuinen takertuminen helposti aiheuttaa kohteliaimman väistöliikkeen. 

Tämä. Työkaverin sukulainen oli samoissa illanistujaisissa aikanaan. Heti seuraavana aamuna huomasin kaveripyynnöt kaikissa somekanavissa mistä minut löytää. Hyväksyin kohteliaisuuttani. Viestipommitus alkoi välittömästi. Mitä kuuluu, oli kivaa, mitä teet, menen saunaan, terveisiä saunasta, tuletko saunomaan.. Poistin kavereista kaikissa kanavissa.

Muutaman kuukauden päästä oltiin taas samoissa kinkereissä, ja aamulla taas somet täynnä kaveripyyntöjä. En hyväksynyt, ja pian tulikin jo tekstiviestiä perään. Mitä kuuluu, pitäiskö saunoa, pitäis pestä pyykkiä.

Pelottavaa.

Liika innokkuus ja takertuvuus ei koskaan johda kovin hyvään lopputulokseen. Ei sen enempää ystävyyssuhteiden kuin parisuhteiden solmimistilanteessa. Pitäisi osata lukea tilannetta ja pitää huoli siitä että viestintä on suunnilleen vastavuoroista ja tasapuolista, eikä pommittaa toista tekstarein, soitoin tai jatkuvin kyselyin.

Jos vaikuttaa siltä että toinen on hitaammin ystävyyteen tms. syttyvä niin ei auta kuin sopeutua tilanteeseen ja joko

A) antaa olla koko homman jos se tuntuu itselle liian hitaalta ja etsiä toinen samanlainen salama-etenijä tai 

B) antaa tilaa sille toiselle ja odottaa ihan oikeasti että se viesti/kysely siltä toiselta tulee omalla ajallaan

Mikäli sellaista tasapainoisen ja tasapuolisen oloista kommunikaatiota ei luonnollisesti synny, itse ainakin otan jalat äkkiä alleni. Ei ole kovin hyviä kokemuksia niistä ihmisistä jotka ylittävät nuo tietyt rajat eivätkä hahmota olevansa liian nopeasti liian innokkaita. 

Vierailija kirjoitti:

1 jatkaa: kun lapseni oli vauva, yksi äiti pyysi vaunulenkille. En mennyt. Sitä kadun, koska hän oli enemmän ystäväpotentiaalia kuin ne mammat, joiden kanssa kaveerasin.

Et enää nähnyt häntä sen jälkeen?

Entä jos tuo nainen on kovasti yksinäinen ja lopulta vaikka päätyy tekemään jotain? Eikö omatuntonne kolkuta? 

Vierailija kirjoitti:

Entä jos tuo nainen on kovasti yksinäinen ja lopulta vaikka päätyy tekemään jotain? Eikö omatuntonne kolkuta? 

Törkeää syyllistämistä!! Tottakai kaikille ihmisille pitää olla mukava ja asiallinen, mutta kenenkään ystäväksi ei ole pakko ryhtyä jos ei olla samalla aaltopituudella. 

Vierailija kirjoitti:

Entä jos tuo nainen on kovasti yksinäinen ja lopulta vaikka päätyy tekemään jotain? Eikö omatuntonne kolkuta? 

Muistetaan taas tässä välissä ettei kukaan ole vastuussa toisen ihmisen itsetuhoisuudesta. Ihminen itse on.

Ota yhteys ammattiapuun, älä syyllistä sivullisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos tuo nainen on kovasti yksinäinen ja lopulta vaikka päätyy tekemään jotain? Eikö omatuntonne kolkuta? 

Törkeää syyllistämistä!! Tottakai kaikille ihmisille pitää olla mukava ja asiallinen, mutta kenenkään ystäväksi ei ole pakko ryhtyä jos ei olla samalla aaltopituudella. 

Vastasit siis että omatuntosi ei kolkuta. Tokko sinulla sitä onkaan. Kun joskus itse joudut tilanteeseen ettet tahtoisi olla yksin niin muista tämä kovuutesi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos tuo nainen on kovasti yksinäinen ja lopulta vaikka päätyy tekemään jotain? Eikö omatuntonne kolkuta? 

Törkeää syyllistämistä!! Tottakai kaikille ihmisille pitää olla mukava ja asiallinen, mutta kenenkään ystäväksi ei ole pakko ryhtyä jos ei olla samalla aaltopituudella. 

 

Vastasit siis että omatuntosi ei kolkuta. Tokko sinulla sitä onkaan. Kun joskus itse joudut tilanteeseen ettet tahtoisi olla yksin niin muista tämä kovuutesi. 

 

Älä mussuta joutavia. Tuntemattomien niskaan et voi masennustasi kaataa. Hoitohenkilökunta on sitä varten.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos tuo nainen on kovasti yksinäinen ja lopulta vaikka päätyy tekemään jotain? Eikö omatuntonne kolkuta? 

Törkeää syyllistämistä!! Tottakai kaikille ihmisille pitää olla mukava ja asiallinen, mutta kenenkään ystäväksi ei ole pakko ryhtyä jos ei olla samalla aaltopituudella. 

Miksi sitten olla edes mukava? Miksei samantien haistatella ja toivottaa helvettiin? 

En yleensä torju ketään tutustumatta edes jotenkin. Mietin juuri, että en ole koskaan torjunut kenenkään tutustumisyrityksiä.

Kerran piti vetää rajoja jo tuntemaani ystävään, kun hän alkoi pomottaa ja määräillä tapaamisiamme. Hänelle ei sopinut treffien sopiminen etukäteen, kaikki olisi pitänyt tapahtua ex tempore. En voinut sellaiseen suostua, koska olen töissä ja minulla on perhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos tuo nainen on kovasti yksinäinen ja lopulta vaikka päätyy tekemään jotain? Eikö omatuntonne kolkuta? 

Törkeää syyllistämistä!! Tottakai kaikille ihmisille pitää olla mukava ja asiallinen, mutta kenenkään ystäväksi ei ole pakko ryhtyä jos ei olla samalla aaltopituudella. 

 

Miksi sitten olla edes mukava? Miksei samantien haistatella ja toivottaa helvettiin? 

 

Hanki apua hyvä ihminen.

Meitä vuosia kiusanneen häirikön takia olen torjunut useankin ihmisen ystävystymisyritykset. Tai kieltäytynyt kertomasta puolitutuillekaan kuulumisiani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos tuo nainen on kovasti yksinäinen ja lopulta vaikka päätyy tekemään jotain? Eikö omatuntonne kolkuta? 

Törkeää syyllistämistä!! Tottakai kaikille ihmisille pitää olla mukava ja asiallinen, mutta kenenkään ystäväksi ei ole pakko ryhtyä jos ei olla samalla aaltopituudella. 

 

Miksi sitten olla edes mukava? Miksei samantien haistatella ja toivottaa helvettiin? 

 

 

Hanki apua hyvä ihminen.

 

Jossei ystävyys kelpaa niin ollaan sitten vihollisia. Mikä siinä teitä häiritsee kun en merkitse teille mitään muuta kuin inhon kohdetta? 

Olen hitaammin lämpiävää sorttia itse ja annan toiselle siinä sijaa näyttää millainen on ihmisenä. Jos uusi tuttavuus haluaa suhteelta terapiaa ja siihen viittaavaa seuraa, annan olla. Sama niiden kohdalla, jotka käyttävät sen ajan toisten ihmisten haukkumiseen. Jos joku on fanaattinen jonkun asian kanssa, myös hän saa etsiä saman oloista seuraa jostain muualta.

Viihdyn hyvin itsekseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos tuo nainen on kovasti yksinäinen ja lopulta vaikka päätyy tekemään jotain? Eikö omatuntonne kolkuta? 

Törkeää syyllistämistä!! Tottakai kaikille ihmisille pitää olla mukava ja asiallinen, mutta kenenkään ystäväksi ei ole pakko ryhtyä jos ei olla samalla aaltopituudella. 

 

Miksi sitten olla edes mukava? Miksei samantien haistatella ja toivottaa helvettiin? 

 

 

Hanki apua hyvä ihminen.

 

Jossei ystävyys kelpaa niin ollaan sitten vihollisia. Mikä siinä teitä häiritsee kun en merkitse teille mitään muuta kuin inhon kohdetta?&n

Ei häiritse yhtään.

Yksi työkaveri halusi väkisin ystävystyä. Oli julkilesbo (tai bi) ja oli sitä mieltä, että saa naisen kuin naisen käännytettyä. Tyrkytti mulle puhelinnumeronsa ja seuraavan kerran kun oltiin samassa työvuorossa, ihmetteli miksi en ole soittanut. Onneksi lopetti pian työpaikassa.

Vierailija kirjoitti:

>>Minä koen ahdistusta jos minuun takerrutaan. Näin on käynyt muutaman tuttavan/ystävän kanssa. Tämä on ihan kauhea sanoa, mutta en kaipaa ns sydänystäviä itselleni. Olen seurassa iloinen, sosiaalinen ja ystävällinen, mutta haluan oman kodin ja kesämökin yksityiseksi alueekseni oman perheeni kanssa. En halua, että omaa aluettani häiritään pitkillä puheluilla tai liian tuttavallisella tekstiviestittelyllä saati yllätyskyläilyillä. <<

 

Itselläni aivan samat ajatukset. Kiva että on tuttuja ja kavereita, joita voi nähdä silloin tällöin vaikka kahvikassa, mutta en halua ketään liian lähelle elämääni. Viihdyn parhaiten perheeni kanssa.