Lue keskustelun säännöt.
Nainen! Oletko koskaan torjunut jonkun naisen ystävystymisyritykset?
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Ystävystyn aina ihan kaikkien kanssa riippumatta siitä millaisia he ovat.
En ymmärrä tätä kommenttia. Vai onko trolli? Eihän kukaan ystävysty kenen tahansa kanssa yhtään seulomatta.
Oletpa väärässä. On ihmisiä, joka ottaa uutena mielenkiintoisena haasteena myös ne vähän erikoisemmat tapaukset. Tosin ei kai kaikista voi sydänystäviä tullakaan. Mutta en ainakaan haluaisi olla tyly kenellekkään tai aiheuttaa surua, yksinäisyyttä. Menin kaverini kanssa kerran tällaisen yksinäisen tytön luo tarjoamaan kaveruuttamme, yhdessäoloa. Olen myös saanut hymytyttöpatsaan. Eri juttu on sitten tahallisen ilkeät ystävät, ne torjun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskovaiset torjun heti kättelyssä.
Vaikea uskoa että he riemusta kiljuen tunkisi ei-uskovan seuraan. Miksi? Juomaanko kapakkaan kanssasi? Bah
Käännyttämään, ystävä hyvä, käännyttämään. Tätä tapahtuu kohtuullisen usein ja jo 30v sitten opin että eivät kykene ystävyyteen omana itsenään. Minulla on ystäviä noin 40 vuoden takaa, ne samat ihanat ihmiset.
Yleensä tulen toimeen suht kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta kolmesti olen juossut uutta tuttavuutta karkuun.
Ensimmäinen oli työkaveri silloisella työpaikalla, niin suupaltti, että hermot meni. Seurasi joka paikkaan ja puhui ihan taukoamatta, lähinnä itsestään, arvosteli kaikkea mitä minä tein ja tiesi kaiken paremmin. Piti mennä vessaan piiloon että sain hetkenkin rauhaa.
Toinen, nettituttavuus harrastuksen kautta. Ihastui minuun kai jotenkin, jutteli ummet lammet ja hermostui kun en vastannut heti. 2 päivän viestittelyn jälkeen halusi lisätä minut Face-ryhmään nimeltä "X:n rakkaat". Juu ei kiitos.
Kolmas, jälleen työkaveri, vaikutti ensin tosi hauskalta ja meillä tuntui synkkaavan ja olevan paljon yhteistä. Parin kuukauden tuntemisen jälkeen alkoivat yhtäkkiset raivarit, tiuskimiset ja mykkäkoulut, jotka kohdistuivat minuun ja muihin työpaikan naisiin. Meininki meni sen verran sekopäiseksi niin yllättäen että en jäänyt selvittelemään mitä olin tehnyt väärin. Onneksi vaihtoi työpaikkaa.
Jos lasketaan tällainen tapaus, niin olen. Olin lasten kanssa lähipuistossa ja poika leikki siellä jonkun pojan kanssa. Pojan äiti sitten alkoi juttelee ja oltiin "kimpassa" sen koko puistoilun ajan. Puisto sellainen iso asukaspuisto, jossa leluja ja paljon kävijöitä. Noh hän sitten ehdotti, et voitais muulloinkin tavata siellä. Olin vähän et joo...katellaan. No hän halus vaihtaa numeroita enkä kehdannut kieltäytyä. Heti seuraavana aamuna tuli viestiä, et ollaanko taas tulossa puistoon, et tavataan siellä. Vastasin, et ei nyt olla tulossa, on muuta menoa, tyyliin neuvola (vaikkei ollut), et joskus toiste sitten. Oltiin sitten omalla pihalla tai mentiin muualle ulkoilee, en tarkkaan muista, mut ei sillon sinne puistoon ainakaan menty. Ahdisti ja ärsytti jotenkin tuollainen yli-innokkuus, kun heti laittoi viestiä :D Itse ajattelin muutenkin, ettei jaksa alkaa mitään sopimaan, et nähdään silloin kun nähdään ja satutaan olemaan yhtäaikaa. En siis jotenkaan yhtään jaksa tommosia. Muutenkin siellä oli aina paljon porukkaa, et ei tarvinu yksin olla eikä mua haitannut satunnaisten ihmisten kanssa jutella, mut en nyt halunnu kaveeraamaankaan kenenkään kanssa alkaa ja mitään puistotreffejä sopimaan. Ei yhtään mun tyylistä.
Pari kertaa siten, että en ole siinä tilanteessa ihan hoksannut, että toinen yrittää luoda syvempää kaveruutta/ystävyyttä. Ja nämä on kaduttaneet jälkikäteen.
Yhden tapauksen torjuin voimakkaiden narsistivibojen takia. Se ei varsinaisesti ole kaduttanut. Siinä missä nuo kaksi muuta yritti tutustua ihan tavallisesti, niin tämä imarteli jotenkin ihan liikaa, oli jostain hankkinut puhelinnumeroni, vaikka en ollut sitä hänelle antanut, soitteli jne. Tuli creepyt vibat. Toki voin olla hänestä myös väärässä, tuo käytös ei vaan ihan natsannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö naisia vaivaa tuottaa toiselle paha mieli? :(
Säännöllisesti. Minua 20 vuotta vanhempi kollega (häijy juoppo perheenäiti) yrittää aina viikonloppuisin pyydellä baareihin ja ties minne. Kännissä viestittelee säännöllisesti muutenkin.
Vastenmielinen tyyppi, en vastaile.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö naisia vaivaa tuottaa toiselle paha mieli? :(
Velvollisuudentunteestako pitäisi ryhtyä toiselle ystäväksi?
oon joskus torjunut työkavereiden, yritystä tutustua työajan ulkopuolella, ei ollut puhuttavaa tarpeeksi ja ei yhteistä. tulee vähän ikävä olo torjua, mutta en halua sotkea työ ja yksityiselämää.monella tämä sama. mua on itsekkin torjuttu joskus nuorempana ja ymmärrän hyvin.olin liian innokas ja takertuva. nyt ymmärrän sen itsekkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen. Tämä johtuu siitä, että olen luontaisesti itsekseni viihtyvä enkä juuri kaipaa seuraa. Väsyn myös tosi helposti eli en jaksa seurustella hirveästi muiden kanssa. Torjun siis kaikki, myös kivat ihmiset, sillä olisin em. syistä tosi huono ystävä ja koska en välttämättä kaipaa seuraa, niin näin on kaikille parempi. Mutta siis olen kyllä tavannut elämäni aikana monia kivoja ihmisiä, joiden kanssa on mukavaa niissä satunnaisemmissa hetkissä. Nuorena oli ihan ystäviäkin, sillä ajattelin, että niin "täytyy" olla, mutta sittemmin tajusin, ettei se tietenkään ole niin ja että totta kai jokainen voi elää juuri siten mikä on itselle luontaisinta ja tuntuu hyvältä. Ja tämä ei liity mihinkään ongelmiin tai johonkin tiettyyn oirekuvaan, vaan johtuu puhtaasti siitä, että olen äärimmäisen herkkä introvertti.
Kyllä. Tutustuin suunnilleen samanikäiseen, silloin ehkä 25-vuotoaaseen naiseen. Kävimme useita kertoja kahvilla ja viestittelimme.
Kerran ollessamme kahvilla hän kyseli minusta ja kuulumisistani suorastaan ahnaan oloisesti. Siis tyyliin: "No mitä muuta kuuluu, mitäs mä vielä kysyisin..." Tuntui siltä kuin hän olisi halunnut omistaa minut.
Myös kirjoitetut viestit alkoivat olla melko pitkiä. Minulla ei ollut aina aikaa tai halua jakaa kovin syviä mietteitä. Kun sitten en vastannut häneen pitkiin, syvällisiin ja pohdiskeleviin viesteihinsä, hän alkoi vaatia sitä. Kertoi, että häntä loukkaa, kun en vastaa.
Lopulta viestitin ystävällisesti suoraan, että ihmissuhde oli muuttunut minusta niin vaativaksi ja ahdistavaksi, että katsoin parhaaksi toivottaa hyvää jatkoa.
En usko, että hän nieli palautteeni vastaisuuden varalle ainakaan heti. Toivon, että sulateltuaan hän osaa tulevissa ihmissuhteissaan jättää tilaa toiselle ja olla vaatimattomampi ja valmis myös pettymään, jos toisesta ei aina saa sitä, mitä itse niin kovasti kaipaisi.
Ihan hieno ihminen varmasti muuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos lasketaan tällainen tapaus, niin olen. Olin lasten kanssa lähipuistossa ja poika leikki siellä jonkun pojan kanssa. Pojan äiti sitten alkoi juttelee ja oltiin "kimpassa" sen koko puistoilun ajan. Puisto sellainen iso asukaspuisto, jossa leluja ja paljon kävijöitä. Noh hän sitten ehdotti, et voitais muulloinkin tavata siellä. Olin vähän et joo...katellaan. No hän halus vaihtaa numeroita enkä kehdannut kieltäytyä. Heti seuraavana aamuna tuli viestiä, et ollaanko taas tulossa puistoon, et tavataan siellä. Vastasin, et ei nyt olla tulossa, on muuta menoa, tyyliin neuvola (vaikkei ollut), et joskus toiste sitten. Oltiin sitten omalla pihalla tai mentiin muualle ulkoilee, en tarkkaan muista, mut ei sillon sinne puistoon ainakaan menty. Ahdisti ja ärsytti jotenkin tuollainen yli-innokkuus, kun heti laittoi viestiä :D Itse ajattelin muutenkin, ettei jaksa alkaa mitään sopimaan, et nähdään silloin kun nähdään ja satutaan olemaan yhtäaikaa. En siis jotenkaan yh
Ymmärrän hyvin tämän! Toiset ihmiset ovat itsenäisempiä ja silti heistä voi olla ihan kiva törmätä puistossa. Toiset taas tarvitsisivat varmistuksen kaverista siinä vaiheessa kun puistoon ollaan vasta menossa. Se ahdistaa itsenäistä, jonka aikatauluista katoaisi joustavuus ja tekemisistä vapaus.
Vierailija kirjoitti:
Jos lasketaan tällainen tapaus, niin olen. Olin lasten kanssa lähipuistossa ja poika leikki siellä jonkun pojan kanssa. Pojan äiti sitten alkoi juttelee ja oltiin "kimpassa" sen koko puistoilun ajan. Puisto sellainen iso asukaspuisto, jossa leluja ja paljon kävijöitä. Noh hän sitten ehdotti, et voitais muulloinkin tavata siellä. Olin vähän et joo...katellaan. No hän halus vaihtaa numeroita enkä kehdannut kieltäytyä. Heti seuraavana aamuna tuli viestiä, et ollaanko taas tulossa puistoon, et tavataan siellä. Vastasin, et ei nyt olla tulossa, on muuta menoa, tyyliin neuvola (vaikkei ollut), et joskus toiste sitten. Oltiin sitten omalla pihalla tai mentiin muualle ulkoilee, en tarkkaan muista, mut ei sillon sinne puistoon ainakaan menty. Ahdisti ja ärsytti jotenkin tuollainen yli-innokkuus, kun heti laittoi viestiä :D Itse ajattelin muutenkin, ettei jaksa alkaa mitään sopimaan, et nähdään silloin kun nähdään ja satutaan olemaan yhtäaikaa. En siis jotenkaan yh
Aika ilkeää, lapsesi sai kaverin ja tämä toinen äiti saattoi olla suht uus alueella, niin sinä sitten teet noin. Ei ole ihme että aikuisetkin on yksinäisiä eivätkä edes yritä kun näin käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen. Tämä johtuu siitä, että olen luontaisesti itsekseni viihtyvä enkä juuri kaipaa seuraa. Väsyn myös tosi helposti eli en jaksa seurustella hirveästi muiden kanssa. Torjun siis kaikki, myös kivat ihmiset, sillä olisin em. syistä tosi huono ystävä ja koska en välttämättä kaipaa seuraa, niin näin on kaikille parempi. Mutta siis olen kyllä tavannut elämäni aikana monia kivoja ihmisiä, joiden kanssa on mukavaa niissä satunnaisemmissa hetkissä. Nuorena oli ihan ystäviäkin, sillä ajattelin, että niin "täytyy" olla, mutta sittemmin tajusin, ettei se tietenkään ole niin ja että totta kai jokainen voi elää juuri siten mikä on itselle luontaisinta ja tuntuu hyvältä. Ja tämä ei liity mihinkään ongelmiin tai johonkin tiettyyn oirekuvaan, vaan johtuu puhtaasti siitä, että olen äärimmäisen herkkä introvertti.
Lisään tähän vielä, että joskus kaikki johtuu siis tosiaan vain siitä torjujasta itsestään eikä toisessa ole mitään vikaa. Eikä kaikilla natsaa aina muutenkaan kaikkien kanssa eli kannattaa yrittää olla ottamatta liikaa itseensä, jos tulee torjutuksi.
Semmoinen hirmuinen takertuminen helposti aiheuttaa kohteliaimman väistöliikkeen.
Jos joku ahdistelee, on hämäräperäinen tai epäsopiva, on parempi lähteä eri suuntiin. Suurin osa on massaväestön mukaan eläviä, itse kaipaan luonnollisempaa tapaa elää, ne usein eivät sovi yhteen. Ennen vanhaan oli enemmän ihmisillä yhteistä, ystävällisyyttä ja ihmiset ymmärsivät enemmän muita, erilaisia valtavirrasta poikkeavaa (en tarkoita boheemia).
Minä koen ahdistusta jos minuun takerrutaan. Näin on käynyt muutaman tuttavan/ystävän kanssa. Tämä on ihan kauhea sanoa, mutta en kaipaa ns sydänystäviä itselleni. Olen seurassa iloinen, sosiaalinen ja ystävällinen, mutta haluan oman kodin ja kesämökin yksityiseksi alueekseni oman perheeni kanssa. En halua, että omaa aluettani häiritään pitkillä puheluilla tai liian tuttavallisella tekstiviestittelyllä saati yllätyskyläilyillä.
Kaikista pahinta on se, että jos ystävä haluaisi että miehemmekin alkaisi kaveeraamaan. Ei ei ja ei. Mun mies on samanlainen kuin minäkin eli olemme toistemme parasta seuraa eikä kaivata mitään ryhmäkaveerauksia uusien pariskuntien kanssa.
En tiedä miksi mua ahdistaa se, että joku on musta liian kiinnostunut ystävyysmielessä. Varmasti aika kiittämätöntä ja olen aiheuttanut pettymyksen tunteita ystävilleni, mutta sosiaalisuus uuvuttaa minua liikaa ja koen ne velvollisuutena en virkistykseksi.
Olen toki. Kesti kyllä melkein 40 vuotta oppia se, että joskus saa olla torjuva ja jopa loukkaava.
Vedän puoleeni kummallisia ihmisiä, joilla on minulle valmiina rooli: palvelija, hoivaaja tai henkivartija, usein kaikki samassa nipussa. En vain jaksa sellaista enää.
Olen torjunut, en nyt toki päin naamaa sanomalla mutta niin että en ole lähtenyt mukaan sellaiseen liialliseen tuttavuuteen.
Minulla soi hälärit kun eräs työkaveri oli liian nopeasti liian tuttavallinen, kertoi liian nopeasti liian intiimejä asioitaan ja oli muutenkin sellainen turhan intensiivinen ja jotenkin epätoivoisen ja epävakaan oloinen.
Ystävyys syntyy ainakin omalla kohdallani pikku hiljaa jos on syntyäkseen. Asiallinen toki olen aina.
Sivusta: miksi haukut jotain vierasta kommentoijaa dokuksi? Eri