Nainen! Oletko koskaan torjunut jonkun naisen ystävystymisyritykset?

Olen,parinkin. Yksi oli sellainen hyvin tungettelevainen ja kova  lörpöttelemään.Tuputti minulle vanhoja tavaroitaan, uteli asioitani.Oli outo tyyppi ja sai hälytyskellot soimaan.

Toinen oli sellainen,no äiti -ihminen.Aivan mukava,mutta hänellä ei ollut muuta elämää kuin lapsensa.Jonkin verran tapasin häntä, mutta se alkoi tuntua ajan haaskaamiselta.Enemmän saan siitä,että luen hyvää kirjaa,katselen dokumentteja tai piirrän,kuin kuuntelen juttuja lapsiperheen arjesta.Ei vain antanut mitään.

Vierailija kirjoitti:

Juu, monta kertaa. Vaikutan sosiaaliselta, mutta olen sisimmässäni sen verran introvertti että kaipaan paljon ei-sosiaalista aikaa. Minulla ei riitä aika ja energia laajan ystäväpiirin ylläpitämiseen. Jos joku vaikuttaa oudolta tai epäluotettavalta, tai on ihan vastakohtani, en halua tehdä lähempää tuttavuutta. 

Tämä voisi olla minun kirjoittamani. Olen introvertti mutta ironisesti myös todella suosittu. Minne menenkin tunnun keräävän sieltä uusia ystäväehdokkaita, mutta aikani ja energiani ei riitä niin monen ystävyyssuhteen ylläpitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, monta kertaa. Vaikutan sosiaaliselta, mutta olen sisimmässäni sen verran introvertti että kaipaan paljon ei-sosiaalista aikaa. Minulla ei riitä aika ja energia laajan ystäväpiirin ylläpitämiseen. Jos joku vaikuttaa oudolta tai epäluotettavalta, tai on ihan vastakohtani, en halua tehdä lähempää tuttavuutta. 

Tämä voisi olla minun kirjoittamani. Olen introvertti mutta ironisesti myös todella suosittu. Minne menenkin tunnun keräävän sieltä uusia ystäväehdokkaita, mutta aikani ja energiani ei riitä niin monen ystävyyssuhteen ylläpitoon.

Sama minulla. 

Olen torjunut monia ystävystymisyrityksiä. Olen se avoin ja sosiaalinen ihminen, jonka monet tulkitsevat väärin: olen puhtaasti ystävällinen ja kohtelias rupatellesani muiden kanssa, en ole etsimässä ystäviä. Turhauttavan moni luulee, että koska juttelen kanssaan kassajonossa tai ravintolassa, niin minut voi pyytää kanssaan kahville tai elokuviin. En itse aloita keskustelua, en ole tyrkky, minulla on usein lapset mukanani ja silti minua "luetaan väärin". Ei, lapseni eivät tarvitse leikkitreffiseuraa, jonka aikana kahvittelisin heidän äitinsä kanssa enkä kaipaa leikkipuistoon kaveria, olen siellä lapsiani vahtimassa, en juoruilemassa.

On ollut pakko kiireiden takia, ja jälkeenpäin harmitti.

Olen torjunut ja syynä oli toisen empatiakyvyttömyys.

Vierailija kirjoitti:

Olen torjunut monia ystävystymisyrityksiä. Olen se avoin ja sosiaalinen ihminen, jonka monet tulkitsevat väärin: olen puhtaasti ystävällinen ja kohtelias rupatellesani muiden kanssa, en ole etsimässä ystäviä. Turhauttavan moni luulee, että koska juttelen kanssaan kassajonossa tai ravintolassa, niin minut voi pyytää kanssaan kahville tai elokuviin. En itse aloita keskustelua, en ole tyrkky, minulla on usein lapset mukanani ja silti minua "luetaan väärin". Ei, lapseni eivät tarvitse leikkitreffiseuraa, jonka aikana kahvittelisin heidän äitinsä kanssa enkä kaipaa leikkipuistoon kaveria, olen siellä lapsiani vahtimassa, en juoruilemassa.

Ei todellakaan ole kovin tavallista hölistä jossain kassajonossa. Pysy hiljaa äläkä johda ihmisiä harhaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen torjunut monia ystävystymisyrityksiä. Olen se avoin ja sosiaalinen ihminen, jonka monet tulkitsevat väärin: olen puhtaasti ystävällinen ja kohtelias rupatellesani muiden kanssa, en ole etsimässä ystäviä. Turhauttavan moni luulee, että koska juttelen kanssaan kassajonossa tai ravintolassa, niin minut voi pyytää kanssaan kahville tai elokuviin. En itse aloita keskustelua, en ole tyrkky, minulla on usein lapset mukanani ja silti minua "luetaan väärin". Ei, lapseni eivät tarvitse leikkitreffiseuraa, jonka aikana kahvittelisin heidän äitinsä kanssa enkä kaipaa leikkipuistoon kaveria, olen siellä lapsiani vahtimassa, en juoruilemassa.

 

Ei todellakaan ole kovin tavallista hölistä jossain kassajonossa. Pysy hiljaa äläkä johda ihmisiä harhaan. 

 

No ei ole sekään tavallista, että kun jonkun ventovieraan kanssa hetken juttelee smalltalkia niin pitäisi olla sopimassa treffejä leffaan tms.

Yksi perheeni jäsenistä pääsi näkyvään asemaan ja silloin puolituttu nainen sanoi nähdessämme, että meidän pitäisi alkaa pitää enemmin yhteyttä. Sanoin hänelle, että mitähän varten? Siihen se ystävyyden yritelmä loppui😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen torjunut monia ystävystymisyrityksiä. Olen se avoin ja sosiaalinen ihminen, jonka monet tulkitsevat väärin: olen puhtaasti ystävällinen ja kohtelias rupatellesani muiden kanssa, en ole etsimässä ystäviä. Turhauttavan moni luulee, että koska juttelen kanssaan kassajonossa tai ravintolassa, niin minut voi pyytää kanssaan kahville tai elokuviin. En itse aloita keskustelua, en ole tyrkky, minulla on usein lapset mukanani ja silti minua "luetaan väärin". Ei, lapseni eivät tarvitse leikkitreffiseuraa, jonka aikana kahvittelisin heidän äitinsä kanssa enkä kaipaa leikkipuistoon kaveria, olen siellä lapsiani vahtimassa, en juoruilemassa.

 

Ei todellakaan ole kovin tavallista hölistä jossain kassajonossa. Pysy hiljaa äläkä johda ihmisiä harhaan. 

 

"Johda harhaan"? Eri

Mulle tulee tyrkkyihmistä mieleen aina se areenan  sarja naisesta, joka alkoi kaveerata raskaana olevan naisen kanssa tekeytyen itsekin odottavaksi äidiksi. Tarkoitus oli myöhemmin kaapata oikeasti odottavan naisen lapsi.

Sekä se suomalainen lapsen kaappaaja, 

Olen ehkä vainoharhainen😰

Olen joutunut torjumaan.

Olen hyvä lukemaan ihmisiä ja selvisi, että kyseessä on pahimman luokan lokkeja.

Mitään et saa vastikkeeksi ja vain toinen osapuoli hyötyy. Mitä järkeä sellaisessa ystävyydessä?

T: tuntematon

En varsinaisesti torjunut, mutta läheiseen ystävyyssuhteeseen minä en hevin ala.

Olen, hän on vaan lähes kaikessa erilainen kuin minä, joten en vain pystynyt ystävystymään hänen kanssaan. Harmi sikäli, että olisi varmasti sellainen ystävä, joka olisi ns. aktiivinen ja keksisi vaikka mitä tekemistä meille. Mutta hänen juttunsa on vaan sellaisia, että niitä ei jaksa kuunnella kovin pitkään ja lähes kaikissa asioissa toimii eri tavalla kuin minä. 

Hän on: äärettömän pihi (tietää joka kaupan hinnat esim. jogurteissa... en käsitä, että miten ihminen voi noita muistaa, mutta toki jos kaiken pohtii rahassa), utelias ja tietää kaikki juorut, kulkee isot minä-minä silmälaput päässä ja jos tulisi tiukka paikka, niin olisi ihan varmasti se, joka tönäisee muut kumoon tieltään ja pelastaa itsensä. 

Kovasti hän olisi halunnut olla ystäväni, mutta minä en halua olla hänen ystävänsä. Onneksi tuntuu, että on nyt sen ymmärtänyt, olen ihan liian kiltti sanomaan päin naamaa, että en halua olla tekemisissä kanssasi. 

Olen. Olen aika valikoiva silla tavalla, että en jaksa pelailla ystävyydellä. Ajattelen, että ystävyys on vapautta olla sellainen kuin on ja ilman kilpailuasetelmia. Liian monta kertaa on kohdalle osunut ihminen, joka vain yrittää kauttani tutustua muihin ja sitten yrittää pulauttaa minut ulkopuolelle. Tämä on piirre, jota en monissa naisissa ymmärrä. Minulla aikuinen ystävyys on vilpitöntä ja vastavuoroista, se ei vaadi, ei pakota, ei kilpaile, ei arvostele. Tympii myös, että suurin osa naisista ei osaa olla ystäviä useiden kanssa vaan aina on kyse siitä, kuka on mun bestis ja kuka ei ole. Minä en aikuisena, perheellisenä ihmisenä jaksa mitään bestiselämää (mulla on ollut useita bestiksiä lapsuudessa ja nuoruudessa enkä enää halua mitään symbioosia). Haluan normaalin kasuaalin ystävyyssuhteen, jossa voidaan käväistä kahvilla, lenkillä yms. ilman jatkuvaa ähinää siitä, että olenko 247 bestis vai en. Yllättävää kyllä, tämä tuntuu olevan tosi monille naisille erittäin vaikeaa sisäistää.

Kyllä. En jaksa ihmisiä kauheasti ja nuoruuden jälkeen elin pitkään ilman ystäviä, enkä niitä kaivannutkaan. Tutustuin sittemmin sattumalta nykyiseen parhaaseen ystävääni. Meillä vain klikkasi hyvin. Ei olla koko ajan menossa tai tekemässä tai kyläilemässä, vaan pitkälti jutellaan puhelimessa, kerran pari viikossa. Mutta hän on ensimmäisten joukossa jolle kerron, jos elämässäni tapahtuu jotain merkittävää.

Otin vastaan esimiespaikan tilanteessa missä se oli ainut järkevä vaihtoehto. Vanha esimies lähdössä talosta samantien, minä vanhin työntekijä ja olisin joutunut tavallaan perehdyttää tämän uuden meidän hommiin ja tarjosivat sitten lisää rahaa vielä.. Otin paikan vastaan (ja kaikille neuvoksi jotka ovat samassa tilanteessa: älä suostu, vaikka lupaisivat kuut ja tähdet taivaalta) ja samantien muutama kollega, jotka eivät olleet kiinnittäneet aikaisemmin mitään huomiota alkoi lähestyä vapaa-ajalla, hakeutui töissä aina samaan aikaan kahville, facessa seurattiin ja tykättiin kaikesta mitä tein ja seuraavana päivänä niitä oikein nostettiin että olipas hauska kun olit tehnyt niin ja näin.

Tajusin nopeasti että nämä ystävyyssuhteet johtuu täysin siitä että olen esimies, kunnon perseennuolijat haluaa päästä hyötymään jos jotain olisi joskus jaossa. Blokkasin ja poistin nämä sosiaalisesta mediasta ja työpaikoilla aloin pitämään etäisyyttä. Alkoi puolestaan sit se seläntakana haukkuminen, mutta sekin on helpompi kestää kuin täysin feikki ihminen.

Olen välillä harmitellut yksinäisyyttä ja tätäkin ketjua lukiessa tuli vähän epämukava olo, olen aika ylimääräinen, muilla on jo ystäväluku täynnä.

Mutta samalla tajusin samaistuvani tosi moneen itsenäiseen ihmiseen täällä. En luultavasti edes pystyisi pitämään kovin tiiviitä kaveruuksia yllä. Siksi minulla ei niitä osittain varmaan olekaan. En jaksa juuri mitään kilpailuasetelmia, juoruamista, ilkeilyä, jatkuvaa yhteydenpitoa, bestistouhua. Viihdyn ihan parhaiten mieheni kanssa. Ärsyttää jos joudun tehdä tiliä tekemisistäni kauheasti muille. En jaksa arvostelua ja piilopottuilua mitä aiemmin on ystävyyssuhteissa jonkin verran ollut. Ehkä näin on todellakin paremmin. Yksi ystävä on, mutta näemme harvoin. Hän on kuitenkin aika menevä tyyppi ja sopii itseasiassa hyvin ettei ole kauheasti odotuksia minun suuntaan. Hän ei kuitenkaan kohtele kurjasti, kuten jotkut kaverit jotka jo jätin elämästäni. En ehkä halua olla bestis, mutta en myöskään varakaveri jonka kanssa voi töykeästi perua kaiken.

Kyllä olen, useitakin kertoja. Useimmiten syy on ollut se, että aavistan henkilön hakevan sellaista ystävyyttä, jota mulla ei ole tarjolla. Pienikin merkki ripustautumisesta on sellainen. En aio olla enää koskaan minkäänlaisessa kaverisuhteessa, jossa toinen luulee minun olevan velvollinen johonkin tai kokee mustasukkaisuutta muista ihmissuhteistani. Pienikin vihje tähän suuntaan ja kaveruus on siinä minun osaltani.

Yhden kerran syy oli se, että henkilö oli paljastanut aidon mielipiteensä autismin kirjon henkilöistä. Tai ehkäpä hän paljasti tyhmyytensä, koska vielä sen jälkeenkin tavoitteli ystävyyttä minun, autismin kirjon lapsen äidin kanssa. En lämmennyt.