Lue keskustelun säännöt.
Kun erosit, mikä yllätti sinut?
25.02.2024 |
Itse en ole eronnut, mutta olen monesti kuvitellut millaista elämää eläisin, jos eroaisin. Mutta tositilanne on eri asia kuin kuvittelu.
Mikä eroamisessa yllätti sinut hyvässä tai pahassa?
Kommentit (153)
Yllätyin miten vaikeaa oikean kumppanin löytäminen onkaan. En missään nimessä kadu eroa, mielummin vaikka yksin. Mutta erosta alkaa olemaan jo kohta 10v, enkä ole vieläkään onnistunut saamaan vakavaa parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että en ole katunut tai surrut eroa päivääkään. Ilmeisesti olisi pitänyt löytää rohkeus erota aiemmin.
Mikä yllätti...
Pahassa: köyhyys
Hyvässä: kuinka en tunnekaan itseäni niin yksinäiseksi kuin pelkäsin, vaan nautin rauhasta ja tasaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
itse eroa en kadu, mutta olisi ollut toivottavaa että lähipiiri olisi ollut enemmän mun puolellani. Noh elämä opettaa. Monelle kaverille(kaveripariskunnalle) olet tämän jälkeen potentiaalinen "uhka" eli ero kai tarttuu eli otetaan etäisyyttä. Mutta joka tapauksessa, jos olo suhteessa on tukala, niin ei siihen kannata jäädä kulissin vuoksi roikkumaan. Positiivisena yllätyksenä itselleni oli että miten hyvin viihdyn yksin alkukriiseilyn jälkeen. Sitä moni pelkää erossa ja itsekin näin tein ennen eroa.
Oliko kyse todella nyt siitä, että erosit. Vai ehkä siitä miten käyttäydyit erotessa ja eron jälkeen? Haukuitko exää ja voivottelit vain omia asioita? Tungitko joka paikkaan mukaan? Yrititkö saada ihmisiä ottamaan puolia?
Eronneet on monesti vähintään yhtä itsekeskeisiä kuin vastarakastuneet.
Jep. Ja itselleni on totaalista myrkkyä kuunnella miten lapsilla pelaillaan ja tehdään exälle kiusaa. En halua yhtään olla sellaista tukemassa.
Minut yllätti se, että en kaipaa yhtään uutta parisuhdetta. Toki kummallista, se että olin ex:n kanssa yhdessä 29 vuotta ja nyt ei olla oikeastaan missään tekemisissä toistemme kanssa, olisinko nähnyt hänet viimeksi 2 vuotta sitten, liittyi yhteisen jo aikuisen lapsemme johonkin muuttoon tms. Ja minua ei kiinnosta ex:n elämä pätkääkään.
Ajatus siitä, että esim. asuisin jonkun ihmisen kanssa, kauhistuttaa. Tulee tunne, että en halua ketään kanssani asumaan samaan asuntoon koska pitäisi aloittaa taas se toisen huomioiminen ja neuvottelu ja kompromissien teko ja ei voi elää kuten vain itse haluaa. Toki ehkä sellainen parisuhde, jossa molemmilla on omat asunnot voisi ehkä olla se juttu.
Mutta jotenkin ärsyttää ihan vain sekin, että pitäisi sopia menemisestä ja yrittää olla jotenkin sosiaalinen (olettaen, että toinen on sellainen, että haluaa mennä joka paikkaan jne). Nautin niin ihan vain kotona puuhailusta ja pihan laittamisesta kaikessa rauhassa. Minulle riittää ns. sosiaalinen elämä max. kerran kuukaudessa esim. kesällä ystävien kanssa joillekin festareille, mökille, terassille, leffaan, syömään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se miten hyvin voin! Tuntuu että naisvaltaisella työpaikalla olemme jakaantuneet kahteen leiriin: me jotka olemme eronneet tai kenties aina oltu yksin. Meillä on rentoa, voimme kaikki tosi hyvin, elämä on vapaata, kotona odottaa siisti koti ja itselle mieluiset ystävät ja harrastukset, opiskelut jne. Omistamme kotimme, kesämökkimme, automme. Ei tarvitse kysellä lupia keltään. Tätä elämää ja vapautta ei pysty sanoin kuvailemaan.
Sitten on nämä parisuhteilijat joilla on aikas, ehm, kireää. Pitää muistaa varoa sanoja heidän seurassa. Moni voi tosi huonosti kun ammentaa loputtomiin vähistä voimavaroista jonkun miesvauvan miellyttämiseen. Ja eihän se koskaan riitä. Naisparat. Lämmin halaus jokaiselle heistä.
Keski-ikäisen naisen vinkki kaikille nuoremmille naisille: eroa. Sinulla on vain yksi elämä, sinulla on oikeus voida hyvin. Tee koti itsellesi, lapsillesi. Älä yrit
Minun exäni jatkuva riidan haastaminen, valittaminen ja huutaminen eivät olleet mitään ongelmia minussa. Kyllä ne olivat ihan hänen luonnevikaisen ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Se miten hyvin voin! Tuntuu että naisvaltaisella työpaikalla olemme jakaantuneet kahteen leiriin: me jotka olemme eronneet tai kenties aina oltu yksin. Meillä on rentoa, voimme kaikki tosi hyvin, elämä on vapaata, kotona odottaa siisti koti ja itselle mieluiset ystävät ja harrastukset, opiskelut jne. Omistamme kotimme, kesämökkimme, automme. Ei tarvitse kysellä lupia keltään. Tätä elämää ja vapautta ei pysty sanoin kuvailemaan.
Sitten on nämä parisuhteilijat joilla on aikas, ehm, kireää. Pitää muistaa varoa sanoja heidän seurassa. Moni voi tosi huonosti kun ammentaa loputtomiin vähistä voimavaroista jonkun miesvauvan miellyttämiseen. Ja eihän se koskaan riitä. Naisparat. Lämmin halaus jokaiselle heistä.
Keski-ikäisen naisen vinkki kaikille nuoremmille naisille: eroa. Sinulla on vain yksi elämä, sinulla on oikeus voida hyvin. Tee koti itsellesi, lapsillesi. Älä yritä miellyttää ketään. Siitä ei jää mitään k
Hirveä kahtiajako ja mustavalkoisuus. Ei tämä nyt onnellisen ihmisen tekstiltä vaikuta kuitenkaan. Enemmän jotain todistelua ja vakuuttelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se miten hyvin voin! Tuntuu että naisvaltaisella työpaikalla olemme jakaantuneet kahteen leiriin: me jotka olemme eronneet tai kenties aina oltu yksin. Meillä on rentoa, voimme kaikki tosi hyvin, elämä on vapaata, kotona odottaa siisti koti ja itselle mieluiset ystävät ja harrastukset, opiskelut jne. Omistamme kotimme, kesämökkimme, automme. Ei tarvitse kysellä lupia keltään. Tätä elämää ja vapautta ei pysty sanoin kuvailemaan.
Sitten on nämä parisuhteilijat joilla on aikas, ehm, kireää. Pitää muistaa varoa sanoja heidän seurassa. Moni voi tosi huonosti kun ammentaa loputtomiin vähistä voimavaroista jonkun miesvauvan miellyttämiseen. Ja eihän se koskaan riitä. Naisparat. Lämmin halaus jokaiselle heistä.
Keski-ikäisen naisen vinkki kaikille nuoremmille naisille: eroa. Sinulla on vain yksi elämä, sinulla on oikeus voi
Ja mitä hän sanoisi sinusta??
Kaikissa on omat huonot puolensa. Myös sinussa.
Se yllätti että eniten ikävöin mieheni perhettä ja sukulaisia ja surin heistä luopumista. Yllätti se miten valmis eroon olin ollut jo ajat sitten vaikka se tulikin miehen aloitteesta. Ymmärsin että mulla ei olisi ollut varmaan rohkeutta pitkään aikaan tehdä sitä eropäätöstä ja onneksi miehellä oli. Olen hänelle kiitollinen siitä ja yllättyinkin miten aidosti tunsin kuinka ero oli yksi elämäni parhaista asioista lopulta. Toki siis nyt ollut jo vuosikausia nykyisen aviomieheni kanssa mutta tuo kokemus edellisestä suhteestani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvin samoilla linjoilla täällä tuon vapauden ja yksinolosta nauttimisen suhteen. Ja kotitöiden määrän mysteerinen väheneminen alle puoleen entisestä, vaikka erityislapsikin lähti mukaan. Iso aikuisvauva taitaa sotkea enemmän kuin oikea taapero?
Se että avioliitto ei jäänyt pelkäksi elämäni suurimmaksi virheeksi, vaan erosta tuli siihen liittyvä, yksi elämäni parhaista päätöksistä. Ihmiset suhtautuu eroon epätoivottavana asiana, mutta minulle sen kokeminen teki valtavan hyvää. En keksi mikä muu elämänkokemus olisi opettanut itsestäni näin paljon ja saanut suorastaan loistamaan.
Se miten hyvin tulen toimeen. Oletin että koska mahdollistin miehen urakehityksen omasta selkänahastani niin yksin tulotaso tulee putoamaan puoleen, mutta sainkin asiani järjestettyä niin että pudotus on nyt vain 2/3, ja sillä pärjää.
Sukulaisille kertomisen vaikeus. Vain yksi tietää, vaikka virallisesta erosta on yli 2 vuotta, asumusero
Mitä helkkaria? Mikset voi kertoa asiasta? :D
Aikuinen ihminen.. huh huh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
itse eroa en kadu, mutta olisi ollut toivottavaa että lähipiiri olisi ollut enemmän mun puolellani. Noh elämä opettaa. Monelle kaverille(kaveripariskunnalle) olet tämän jälkeen potentiaalinen "uhka" eli ero kai tarttuu eli otetaan etäisyyttä. Mutta joka tapauksessa, jos olo suhteessa on tukala, niin ei siihen kannata jäädä kulissin vuoksi roikkumaan. Positiivisena yllätyksenä itselleni oli että miten hyvin viihdyn yksin alkukriiseilyn jälkeen. Sitä moni pelkää erossa ja itsekin näin tein ennen eroa.
Oliko kyse todella nyt siitä, että erosit. Vai ehkä siitä miten käyttäydyit erotessa ja eron jälkeen? Haukuitko exää ja voivottelit vain omia asioita? Tungitko joka paikkaan mukaan? Yrititkö saada ihmisiä ottamaan puolia?
Eronneet on monesti vähintään yhtä itsekeskeisiä kuin vastarakastuneet.
Tuskinpa. Tunnistan itsekin tuon ilmiön josta aiempi kommentoija mainitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkän parisuhteen jälkeen oli ilahduttavaa huomata, että en tarvitse kumppania elääkseni onnellista elämää. Minulta ei puutu mitään, olen kokonainen ja elämäni on kokonaista näin. Arkeni on hyvää tällaisena: minulla on kiva ja palkitseva työ, harrastuksia ja riittävästi sosiaalista elämää. Saan itse päättää kodistani, ajankäytöstäni ja kaikista arkeni isoista ja pienistä asioista. Joskus ajattelen, että olisi mukavaa, jos olisi joku, jonka kanssa asioita jakaa, mutta toisaalta en halua luopua nykyisen elämäni vapaudesta.
Olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka itsestäänselvänä pidetään sitä, että on parisuhteessa tai aktiivisesti pyrkii sellaiseen. Ikään kuin parisuhteettomuus olisi vaihe suhteiden välillä, poikkeama normaalista tai halutusta. Usein myös tuntuu olevan vallalla ajatus, että parisuhteettomuuden valitsevat ihmiset ovat aiemmissa suhteissaan pettyneitä tai satutettuja. Minulle tämä on oma valinta ja olen ollut vain hyvissä parisuhteissa. En ole saanut siipeeni, mutta silti en haikaile kumppania.
Jos joskus kumppania alan etsiä, tuskin haluan edetä sen perinteisen parisuhdepolun mukaisesti; esimerkiksi kodin jakaminen jonkun kanssa ei vaikuta sellaiselta mitä haluan. Toki tämä saattaa muuttua, mutta on ollut vapauttavaa sisäistää, että minun ei tarvitse elää ihmissuhteitani yleisempien kaavojen tai aiempien suhteideni kaavojen mukaan.
Se että loppuun kaluttu suhde oli imenyt elämänvoiman minusta ja se että eron jälkeen tuntui uudesti syntymältä. Olin taas villi ja vapaa sekä elämänvoima täytti minut ja ajatuksiin tuli värit takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse kuvannut eron jälkeistä tilaa vapauden tilaksi. Ajattelen nykyään, että me naiset myös itse annamme vapauden pois ja luovutamme valtamme pois. Nykyisessä avioliitossamme olen huomattavasti itsekkäämpi. Voin olla, koska ei ole enää lapsia ja mieskääm ei ole niin kontrolloiva, mutta silti: en enää samalla tavalla miellytä miestä kuin ekassa avioliitossa. Osin aikaisempi miellyttäminen johtui puolisosta, mutta osin oli ihan itse aiheutettua.
Eron jälkeen yllätyin, miten helppoa oli löytää uusi parisuhde. Seurustelin muutamankin kerran ennen kuin tapasin nykyisen vaimoni. Nuo seurustelukumppanitkin olivat tasapainoisia ja hyvää tahtovia ihmisiä, kuten nykyinen vaimonikin. Oli jokseenkin outoa, että minunkaltaiseni ihminen kiinnosti sellaisia naisia, olinhan ollut aina, ihan joka päivä ja jo vuosien ajan, haukkumisen arvoinen. Taisin itsekin lopulta uskoa niihin valheisiin.
Sekin yllätti, miten apuani kuitenkin tarvittiin. Tule kasaamaan hylly, saisiko sulta kyydin yms. pyyntöjä tuli viikoittain ensimmäiset kuukaudet. Järjestelmällisesti kieltäydyin. Jokaisen lienee kuitenkin syytä pärjätä itsenäisesti, kun ero on tullut.
Talouskin yllätti. Kahden aikuisen kodissa on kaksi maksajaa. Kuitenkin ainoaksi aikuiseksi/maksajaksi jäätyäni huomasin, että käytännössä talous ei juuri muuttunut. Rahat riitti ihan kuin ennenkin. Taisin käytännössä kuitenkin maksaa suuren osan puolison omista kuluista.
Vapauden aiheuttama humala. Muiden ihmisten (sukulaiset ja ystävät) avoin vihamielisyys. meni monen kanssa välit poikki.
Aikuisia ihmisiä, ja pah!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se miten hyvin voin! Tuntuu että naisvaltaisella työpaikalla olemme jakaantuneet kahteen leiriin: me jotka olemme eronneet tai kenties aina oltu yksin. Meillä on rentoa, voimme kaikki tosi hyvin, elämä on vapaata, kotona odottaa siisti koti ja itselle mieluiset ystävät ja harrastukset, opiskelut jne. Omistamme kotimme, kesämökkimme, automme. Ei tarvitse kysellä lupia keltään. Tätä elämää ja vapautta ei pysty sanoin kuvailemaan.
Sitten on nämä parisuhteilijat joilla on aikas, ehm, kireää. Pitää muistaa varoa sanoja heidän seurassa. Moni voi tosi huonosti kun ammentaa loputtomiin vähistä voimavaroista jonkun miesvauvan miellyttämiseen. Ja eihän se koskaan riitä. Naisparat. Lämmin halaus jokaiselle heistä.
Keski-ikäisen naisen vinkki kaikille nuoremmille naisille: eroa. Sinulla on vain yksi elämä, sinulla on oikeus voida hyvin. Tee koti itsellesi, lapsillesi. Älä yrit
Weeteen voimaantumista. Todennäköisesti kommenton kirjoittaja on palstalla salaa pyörivä erohullu mies. Joskin hyvin feminiininen sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Suhtautuminen yh-äiteihin. En olisi ikinä osannut kuvitella. Vauvakerhossa kerroin olevani yksinhuoltaja, niin eräs äiti alkoi jopa haukkoa henkeään :D siis en edes vitsaile.
Toinen asia mikä yllätti oli, ettei elämä yksinhuoltajana ollutkaan niin rankkaa kuin kuvittelin. Oikeastaan paskassa suhteessa oli rankempaa.
Yllätyin myös, että miesehdokkaita näyttää riittävän. Ajattelin, ettei kahden lapsen yh-äiti kelpaa kellekään. Olinpas väärässä.
Valmis koti. Säännölliset ruoka-ajat ja pyykkipalvelu. Katto pään päällä ja reikää säännöllisesti.
Kyllä yh äidit on parasta vaimomatskua.
Vierailija kirjoitti:
Vapauden aiheuttama humala. Muiden ihmisten (sukulaiset ja ystävät) avoin vihamielisyys. meni monen kanssa välit poikki.
Aikuisia ihmisiä, ja pah!
Niin. Yksinäinen vanhuus halveksittuna reunatyyppinä hoivakodissa odottaa aikanaan.
Onneksi en kuunnellut neuvoa ihmiseltä, joka itse epäonnistui parisuhteessaan, vaan päätin valita toisin ja panostaa liittooni, jossa voin tehdä ihan samoja asioita kuin sinkkunakin. Bonuksena kumppanuus arjessa, vahva side, yhteiset kokemukset.
Ymmärsin OMAN vastuuni siihen, miksi en ollut onnellinen. En ole mikään uhri, en marttyyri. Toista syyttämällä ei vapaudu omasta painolastistaan, ei kuormittavista tekijöistä itsessään.