Mies ei halunnut jatkaa tapailua, parit treffit takana. Tarvitsen vertaistukea!
Tapailin pari kertaa yhtä miestä. Tunsin itse kemiaa (pitkästä aikaa, olen tapaillut useita miehiä ja nyt pitkästä aikaa tuntui heti että kolahti), juttu luisti tosi hyvin, oli rentoa, hauskaa ja helppoa olla. Myös fyysistä vetovoimaa ja flirttiä.
Mies sanoo silti ettei hänestä vaan tunnu siltä että tästä voisi tulla jotain, ei osannut itsekään sanoa mikä asia tarkalleen mättää. Mikä se asia voi olla? Miten voi kokemukset erota noin paljon? Että toinen on tosi kiinnostunut ja toinen ei?
Menee usko ihmisten väliseen kemiaan ja siihen, mitä itse tunnen/koen. En käsitä.
Kommentit (196)
Vierailija kirjoitti:
En minä ole takertumassa kehenkään. Käytiin jo miehen kanssa lyhyt viestikeskustelu hyvässä hengessä, kunnioitan hänen päätöstään. Halusin vain tukea täältä, kun on aika paha mieli juuri nyt.
ap
Olen aidosti pahoillani ap:n puolesta. Itsekin aloittelemassa treffailua eron jälkeen ja tuo on juuri se "pahin pelko". Että itse kokee toisen sellaisena jonka kanssa voisi olla mahdollista rakentaa jotain, mutta toinen ei tunnekaan samoin.
Taitaa olla niin, että nykyajan parinmuodostajat ja kaikenmaailman huuhaatyypit podcasteissaan ovat pahasti metsässä ja ihmeellisen taikauskoisia siitä päätellen miten hel ve tisti nykyään viljellään sanaa KEMIA kun mietitään toimiiko tai syntyykö suhde.
Tämä KEMIA josta nämä yleensä naiset puhuvat tarkoittaa heidän itse kokemaansa FYYSISTÄ VETOVOIMAA toista kohtaan. Ei ole mitään mystistä kemiaa, joka syntyy kahden ihmisen ympärille. On kaksi ihmistä ja heidän kokemuksensa tilanteesta ja tunteensa toista kohtaan. On vetovoimaa tai ei ole. KUMMALLAKIN ERIKSEEN. Ei ole kemiaa! Se on yhtä tieteellistä kuin horoskoopit, aurat, kaksoisliekit tai ajatusten lukeminen. Tosin ajatustenlukuunkin moni muuten näyttää aikakin nettikeskustelujen perusteella uskovan kykenevänsä.

Oletkos vähän hidas? Kemialla tarkoitetaan juuri tuota mitä kirjoitikin. Ap oli vain erehtynyt luulemaan sitä molemminpuoliseksi tunteeksi omansa perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
#54, kyseessä saattaa olla ihan eri henkilö.
Saattaa olla myös ihan sama henkilö?
Eipäs juupas -vaarin housut.
Inttäkää keskenänne oikein kunnolla, anonyymit. 😳😂😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö tuntea jotain sympatiaa? Naiset dumppaavat 9/10 miehistä. Olet joko liian vanha ja/tai ruma.
Kolmen minuutin muna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Molemmilla pitää olla kemiaa. Ei riitä, että toisella on.
Mitä se kemia tarkoittaa!? Juttelukemiaa on, seksuaalista kemiaa on. Mitä muuta tarvitaan?
Niin , sinun puolelta oli riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla niin, että nykyajan parinmuodostajat ja kaikenmaailman huuhaatyypit podcasteissaan ovat pahasti metsässä ja ihmeellisen taikauskoisia siitä päätellen miten hel ve tisti nykyään viljellään sanaa KEMIA kun mietitään toimiiko tai syntyykö suhde.
Tämä KEMIA josta nämä yleensä naiset puhuvat tarkoittaa heidän itse kokemaansa FYYSISTÄ VETOVOIMAA toista kohtaan. Ei ole mitään mystistä kemiaa, joka syntyy kahden ihmisen ympärille. On kaksi ihmistä ja heidän kokemuksensa tilanteesta ja tunteensa toista kohtaan. On vetovoimaa tai ei ole. KUMMALLAKIN ERIKSEEN. Ei ole kemiaa! Se on yhtä tieteellistä kuin horoskoopit, aurat, kaksoisliekit tai ajatusten lukeminen. Tosin ajatustenlukuunkin moni muuten näyttää aikakin nettikeskustelujen perusteella uskovan kykenevänsä.
Oletko kenties kirjolla, kun otat tuollaisen sanan noin kirjaimellisesti? Sillä tarkoitetaan juuri sitä vetovoimaa, ja useimmiten lisäksi romanttista synkkaamista, flirtin toimivuutta jne. Ihan samoin kuin fyysinen vetovoima ymmärretään, eikä kukaan kuvittele että kyseessä on jokin magneetin kaltainen fysikaalinen ilmiö.
Pelkkä kemia ja se, että juttu luistaa, ei silti aina riitä. Joskus olen itse lopettanut jutun, vaikka toisen ulkonäkö miellytti, välillämme tuntui olevan kemiaa, ja keskustelu sujui ja synkkasi tosi hyvin. Jos toisesta paljastuu jokin asia, joka on ehdoton "deal breaker", niin silloin lopetan, vaikka muuten olisi kiinnostanut. Joskus tämä syy on sellainen, mitä ei kehtaa toiselle sanoa, joten "ei tunnu kemiaa" on silloin "helppo" tapa hoitaa asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla niin, että nykyajan parinmuodostajat ja kaikenmaailman huuhaatyypit podcasteissaan ovat pahasti metsässä ja ihmeellisen taikauskoisia siitä päätellen miten hel ve tisti nykyään viljellään sanaa KEMIA kun mietitään toimiiko tai syntyykö suhde.
Tämä KEMIA josta nämä yleensä naiset puhuvat tarkoittaa heidän itse kokemaansa FYYSISTÄ VETOVOIMAA toista kohtaan. Ei ole mitään mystistä kemiaa, joka syntyy kahden ihmisen ympärille. On kaksi ihmistä ja heidän kokemuksensa tilanteesta ja tunteensa toista kohtaan. On vetovoimaa tai ei ole. KUMMALLAKIN ERIKSEEN. Ei ole kemiaa! Se on yhtä tieteellistä kuin horoskoopit, aurat, kaksoisliekit tai ajatusten lukeminen. Tosin ajatustenlukuunkin moni muuten näyttää aikakin nettikeskustelujen perusteella uskovan kykenevänsä.
Oletkos vähän hidas? Kemialla tarkoitetaan juuri tuota mitä kirjoitikin. Ap ol
En ole ollenkaan hidas. Jos ihmisen on vaikea ymmärtää miksi toinen ei halua jatkaa, vaikka oli KEMIAA niin hän selvästi kuvittelee, että hänen oma tunteensa on yhteinen: se kemia.
Kunpa ihmiset lakkaisivat puhumasta kemiasta, koska sillä näytetään usein kuviteltavan, että heidän oma kokemuksena on yhteinen ja ympärilleen laskeutuu jokin maaginen tunne. Voisi olla hyödyllistä unohtaa puhe kemiasta ja keskittyä siihen, että kummallakin on omat tunteensa: minä tunnen vetoa häntä kohtaan, mitähän hän mahtaa tuntea minua kohtaan? Ahaa, hän ei haluakaan jatkaa, hän ei siis ikävä kyllä tuntenutkaan mitään erityistä. Silloin ei ole vaikeaa ymmärtää miksi toinen ei tuntenutkaan minun tuntemaani KEMIAA.
Karusellimies ei halua vakiintua?
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla niin, että nykyajan parinmuodostajat ja kaikenmaailman huuhaatyypit podcasteissaan ovat pahasti metsässä ja ihmeellisen taikauskoisia siitä päätellen miten hel ve tisti nykyään viljellään sanaa KEMIA kun mietitään toimiiko tai syntyykö suhde.
Tämä KEMIA josta nämä yleensä naiset puhuvat tarkoittaa heidän itse kokemaansa FYYSISTÄ VETOVOIMAA toista kohtaan. Ei ole mitään mystistä kemiaa, joka syntyy kahden ihmisen ympärille. On kaksi ihmistä ja heidän kokemuksensa tilanteesta ja tunteensa toista kohtaan. On vetovoimaa tai ei ole. KUMMALLAKIN ERIKSEEN. Ei ole kemiaa! Se on yhtä tieteellistä kuin horoskoopit, aurat, kaksoisliekit tai ajatusten lukeminen. Tosin ajatustenlukuunkin moni muuten näyttää aikakin nettikeskustelujen perusteella uskovan kykenevänsä.
Me ei enää eletä 60-luvulla. Nykyään on sosiaalisesti hyväksyttyä asua kommuunissa tai viihtyä sinkkuna.
Mulle on käynyt noin, tapasin tuttujen kautta yhden tyypin. Vietettiin mukava ilta yhdessä ja juttua riitti, olin tosi kiinnostunut. Hän halusi vaihtaa yhteystietoja ja pyysi fb-kaveriksi. No, odotin viikon että hän ehdottaisi uusia treffejä ja laitoin sitten itse viestiä, että nähtäiskö viikonloppuna, oli mukavaa viimeksi. Ei vastannut tohon mitään enkä kuullut hänestä mitään enää. Oli tälle yhteiselle frendillemme sitten joskus sanonut että ihan mukava tyttö, mutta ei kyllä hänen tyyppiä. Aha? Sitten kuitenkin itse ehdotti että nähtäisi vielä? Joillain ihmisillä on joku ihme ajatus, että toi on jotenkin kohteliasta puhua ihan lämpimikseen, että oli niiiin kivaa ja haluaa nähdä uudelleenkin, vaikka en edes ole "yhtään hänen tyyppiä."
Toinen oli kanssa, että oltiin nähty ja kun piti uudestaan nähdä "ei ollut lukenut" mun viestejä eikä tullut näkemään. Sitten muutaman kuukauden päästä kärtti koko ajan että haluais nyt nähdä. Sanoin, että mua olis kiinnostanut sillon tutustua paremmin, mutta itse ghostas mut niin olis pelannut korttinsa paremmin kun oli mahdollisuus.
En mä tajua miksi ne tekee noin, miehille on kanssa tärkeää että on joku varalla. Siksi valehtelevat ja tulee tommosta epämäärästä säätöä, että haluaako nyt tavata vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö tuntea jotain sympatiaa? Naiset dumppaavat 9/10 miehistä. Olet joko liian vanha ja/tai ruma.
Kolmen minuutin muna.
Don't want no short dick man.
Tinderissä näitä saalistajia on yliedustettuna. Treenaavat iskutaitojaan tulevan unelmakumppanin kaatamiseksi. Olin minäkin ollut treffeillä, jossa mies näytteli ihastunutta. Jostain rivien välistä antoi ymmärtää, että pokauskirjan vinkit tuli tässä testattua.
Niin, katsos tuo johtuu siitä, että deittimarkkinoilla miesten vastuulla on niiden aloitteiden teko ja hurmaaminen/pokaus. Nainen vain katsoo ja arvioi kuinka hyvin/huonosti miehellä menee ja sitten näyttää peukkua ylös tai alas kuin antiikin Rooman keisarit colosseumilla. Tästä syystä, jos mies haluaa sen unelmiensa naisen saada, niin hänen pitää osata nämä iskutaidot ja nehän eivät ilman harjoittelua kehity. Onneksi olkoon naiset, te olette tämän takana, sillä nautitte siitä osastanne, missä teidän ei sukupuolenne takia tarvitse tehdä juurikaan aloitteita, mutta seuraa ja liehittelijöitä riittää silti vaikka kuinka paljon. Don't hate the player, hate the game.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siirry eteenpäin. Turha miettiä yhtä random ihmistä ja sen tuntemuksia.
Tiedän. Mutta olen tosi hämmentynyt. Kun kaikki meni niin hyvin. Eri asia, jos treffit olisi menneet huonosti ja ei olisi juttu luistanut jne. Miksi ei halunnut jatkaa?
ap
Nyt ap. Minä olen ollut monesti semmoisilla treffeillä joissa olen viihdyttänyt miestä, kertonut vitsejä, pitänyt tunnelman kepeänä, kysellyt hänen asioitaan ja antanut hänen kertoa itsestään. Mies on viihtynyt ja halunnt nähdä uudestaan, mutta minulle ei ole jäänyt vastavuoroisuuden kokemusta ja olen jättänyt tapailun siihen.
Nuole haavat ja sitten kohti uusia pettymyksiä. Ihmissuhteet on sellaisia ettei niitä voi pakottaa, ja pakit on vain hyväksyttävä. Selviät niistä kyllä. Tuuripeliä on se että löytyy joku jonka kanssa on molemminpuolista tykkäämistä.
Toinen oli kanssa, että oltiin nähty ja kun piti uudestaan nähdä "ei ollut lukenut" mun viestejä eikä tullut näkemään. Sitten muutaman kuukauden päästä kärtti koko ajan että haluais nyt nähdä. Sanoin, että mua olis kiinnostanut sillon tutustua paremmin, mutta itse ghostas mut niin olis pelannut korttinsa paremmin kun oli mahdollisuus.
En mä tajua miksi ne tekee noin, miehille on kanssa tärkeää että on joku varalla. Siksi valehtelevat ja tulee tommosta epämäärästä säätöä, että haluaako nyt tavata vai ei.
Onneksi naiset eivät koskaan ghostaa...eiku. Mä pikemminkin luulen, että useimmilla naisilla on todella monta matchia tinderissä tms. kerrallaan ja sitten näitä ghostaamisia sattuu enemmän tai vähemmän. Uskon siis vahvasti, että tämä ghostaaminen ja monen kanssa samaan aikaan säätäminen on nimenomaan naissukupuolen juttu. Miehistä sitten puolestaan ne top-10% chadit voivat tällaista tehdä, mutta suurimmalle osalla tavismiehistä ei todellakaan ole varaa mihinkään sarjadeittailuihin. Tai voihan se olla niinkin, että nämä gyllikarusellit ja haaremit on totta, minkä johdosta nämä top-10% chadit aiheuttaa isolle osalla naisia ghostaamisia ynnä muita harmistuksia. Mitä luulette, mammat, onko näin?
Mies varmaan viettänyt aikaa jonkun muun kanssa ja heillä on keskenään enemmän kemiaa, kuin miehellä sun kanssa. Toisen kanssa enemmän kipinöitä, toinen kiinnosti enemmän. Ei se sen kummempaa tarvitse olla.
En ymmärrä mikä tässä on ongelma? Mies oli sentään rehellinen ja sanoi asian suoraan, eikä esim ghostannut tai keksinyt jotain typeriä tekosyitä ja selitellyt että nyt on vähän kiireitä..
Vierailija kirjoitti:
Mies varmaan viettänyt aikaa jonkun muun kanssa ja heillä on keskenään enemmän kemiaa, kuin miehellä sun kanssa. Toisen kanssa enemmän kipinöitä, toinen kiinnosti enemmän. Ei se sen kummempaa tarvitse olla.
Chad only. Ei tässä tosiaan tähän ihmeellisempää ole tapahtunut. Chadin haaremi varmaan tullut täyteen ja ei juuri nyt ollut tilaa uudelle tulokkaalle, varsinkaan jos/kun tulokas olisi ollut naisena sitä harmaata tavisluokkaa.
Tuhero hih hih hih.
Tiedätkö edes mikä se on?