Lue keskustelun säännöt.
Lapsi on kateellinen pikkusisarukselle siitä että tällä on molemmat vanhemmat
22.02.2024 |
Lapsi on alakouluikäinen, pikkusisarus on alle kouluikäinen. Itse olen tämän pikkusisaruksen äiti, vanhemman lapsen äiti kuoli lapsen ollessa pieni. Meillä on aina ollut tämän lapsen kanssa hyvät välit, ja periaatteessa on edelleen. Olen ollut lapselle toinen perheen aikuinen, en kuitenkaan äiti.
Tämän talven aikana isompi lapsi on alkanut ilkeillä pienemmälle. Lapsi saattaa sanoa pienemmälle jotain ikävää liittyen siihen että tällä on äiti, esimerkiksi kun tämä viettää aikaa äidin kanssa, kun lapsi piirsi kuvan missä on äiti ja kun yhtenä päivänä oli puhe siitä milloin on äitienpäiväm. Muuten ilkeily on nimittelyä vauvaksi, mammanpojaksi ja väitteitä että nuorempi lapsi ei pärjää ilman äitiä.
On yritetty ottaa puheeksi, sekä minä että lasten isä, vanhemman lapsen kanssa, mutta tämä sulkeutuu eikä halua puhua asiasta. Selkeästihän tämä liittyy hänen omaan äitiinsä. Lisään vielä että on lapsilla keskenään ihan hyviäkin hetkiä ja ilkeily ja ikävät kommentit on satunnaista. Meneekö tällainen yleensä ohi itsestään?
Kommentit (433)
Voisiko olla myös se, että ehkä lapsi huomaa, että kohtelet heitä eriarvoisesti. Rakastat omaa lastasi enemmän kuin 'toisen' lasta ja mikroeleillä sen osoitat. Lapset ovat aika skarppeja näiden suhteen. Lapsi ei sitten osaa sitä purkaa kuin pikkusisarukseensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kouluikäiselle selittänyt, että rakastat lasta kuin oikea äiti ja että mikäli lapsi haluaa niin voi kutsua sinua äidiksi. Vai selitätkö olevasi vain perheen toinen aikuinen...
Vierailija kirjoitti:
Millä nimellä vanhempi lapsi kutsuu sinua?
Etunimellä, vaikka joskus onkin esitellyt minut esimerkiksi kavereille äitinä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletko kouluikäiselle selittänyt, että rakastat lasta kuin oikea äiti ja että mikäli lapsi haluaa niin voi kutsua sinua äidiksi. Vai selitätkö olevasi vain perheen toinen aikuinen...
Mitä jos näin ei ole? Aapeehän ei ole äiti vaan perheen toinen aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kouluikäiselle selittänyt, että rakastat lasta kuin oikea äiti ja että mikäli lapsi haluaa niin voi kutsua sinua äidiksi. Vai selitätkö olevasi vain perheen toinen aikuinen...
Totta kai tämä keskustelu on käyty useampaankin kertaan. Ja on sanottu että voi sanoa äidiksi jos haluaa, mutta kutsuu mieluummin etunimellä, koska pienempänä tottui jo siihen.
Periaatteessa olen teen molempien lasten kanssa samoja asioita, mutta koska en ole vanhemman lapsen huoltaja, niin näissä lasten isä hoitaa tämän vanhemman lapsen asiat. Toki niitä on arjessa aika harvoin, mutta tietyt koulujutut, viralliset asiat sekä vaikka passin hakeminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä vanhemman lapsen olisi hyvä saada tukea jostain oman äidin menetyksestä johtuvien tunteiden käsittelyyn, vaikka koulupsykologilta? Ja ehkä sinunkin olisi hyvä saada tukea, olet hypännyt suuriin saappaisiin. Et voi sille mitään, että olet äitipuoli, ja äitipuolihan "on aina paha". Siis vaikka kuinka olisit tasapuolinen ja hyvä, niin näin se vaan menee lapsen päässä. Yritä kuitenkin olla oma itsesi ja antaa erityistä kahdenkeskistä aikaa myös vanhemmalle lapselle.
Ehkä kannattaisi keskustella jos adoptoisit vanhemman lapsen ja olisit hänellekin äiti ja huoltaja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän se on iso suru ja tragedia lapsen elämässä, kun ei ole äitiä. Ehkä isompi lapsi huomaa / ymmärtää menetyksensä paremmin, kun näkee, millainen suhde sinun ja lapsesi välillä on ja tiedostaa kipeästi, että hänellä ei ole äitiä.
Vaikka et olekaan isomman äiti, onnistuisiko sinun järjestää myös isommalle lapselle joskus kahdenkeskistä kivaa puuhaa (siis ilman sitä pientä sisarusta)? Jos haluaisit, voisit ehkä alkaa melkein-äidiksi myös isommalle lapselle?
Omassa sukulaisperheessäni isäpuoli adoptoi vanhemman lapsen ja on käytännössä isä myös ei-biologiselle lapselle. Tyttö kutsuu häntä myös isäksi.
Ehkä sinun pitäisi puhua tästä äiti-statuksesta ensin miehen ja sitten lapsenkin kanssa.
Pienelle sisarukselle ilkeilyä ei pidä tietenkään hyväksyä.
Lapsi oli äitinsä kuollessa niin pieni ettei muista tätä, mutta hänelle on aina puhuttu paljon äidistä sekä näytetty kuvia tästä, joten sillä tavalla lapsi tuntee äitinsä. Ehkä se on vaikuttanut siihen, miksi en ole lapselle varsinainen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi on menettänyt äitinsä. Se on elämänmittainen trauma, jonka käsittely on nyt ilmeisesti alkanut lapsentasoisten keinojen kautta. Hän tarvitsee nyt ammattilaisen tukea trauman läpikäyntiin. Kouluterveydenhuollon kautta psykiatriselle sairaanhoitajalle tai kuraattorille aika, sieltä tarpeen mukaan eteenpäin.
Olisiko vain uhmaikää ja huomannut, että tuo asia triggeröi muita? Sattuuko olemaan 9-vuotias? Siinä kohtaa yleensä on hankalampi itsenäistymisvaihe. Vauvaksi, itkupilliksi ja pärjäämättömäksi pienempien nimittely oli silloin tuttua täälläkin.
Varmasti se on myös hänelle vaikea asia, että ei ole äitiä. Isän vastuuta tässä peräänkuuluttaisin ja lapselle olisi hyvä tarjota nyt erityisen paljon kahdenkeskistä aikaa. Perheneuvolaankin voi olla yhteydessä vinkkejä pyytäen. Mutta sisarukset nyt yleensä ovat aina kateellisia toisilleen mitä ihmeellisimmistä asioista (meillä tällä hetkellä pinnalla on se, että toisella lapsella on kaksi kirjainta lyhyempi nimi kuin toisella ja lyhytnimisempi kadehtii pitkänimistä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vanhemman lapsen olisi hyvä saada tukea jostain oman äidin menetyksestä johtuvien tunteiden käsittelyyn, vaikka koulupsykologilta? Ja ehkä sinunkin olisi hyvä saada tukea, olet hypännyt suuriin saappaisiin. Et voi sille mitään, että olet äitipuoli, ja äitipuolihan "on aina paha". Siis vaikka kuinka olisit tasapuolinen ja hyvä, niin näin se vaan menee lapsen päässä. Yritä kuitenkin olla oma itsesi ja antaa erityistä kahdenkeskistä aikaa myös vanhemmalle lapselle.
Sitä mietinkin, että olisiko lapsen hyvä puhua jonkun ihan perheen ulkopuolisen kanssa. Meidän kanssa kun ei halua puhua. Pienempänä näitä samankaltaisia tilanteita oli joskus yksittäisiä, mutta niistä selvittiin puhumalla asia tilanteessa ja lapsi ilmaisi tunteitaan paljon avoimemmin. Vietän toki aikaa molempien kanssa, yhdessä ja erikseen.
Ap
Kun perheeseen tulee isäpuoli, niin yleensä tämä alkaa myös lapsipuoltensa isäksi ja osaa rakastaa ja kohdella lapsia tasapuoliseksi. Naisille ei näytä olevan yhtä helppoa alkaa äidiksi lapselle joka ei ole biologinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun perheeseen tulee isäpuoli, niin yleensä tämä alkaa myös lapsipuoltensa isäksi ja osaa rakastaa ja kohdella lapsia tasapuoliseksi. Naisille ei näytä olevan yhtä helppoa alkaa äidiksi lapselle joka ei ole biologinen.
Hauska läppä. Mies sysää myös ne omat edellisen suhteen lapsensa uuden kumppanin hoidettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko vain uhmaikää ja huomannut, että tuo asia triggeröi muita? Sattuuko olemaan 9-vuotias? Siinä kohtaa yleensä on hankalampi itsenäistymisvaihe. Vauvaksi, itkupilliksi ja pärjäämättömäksi pienempien nimittely oli silloin tuttua täälläkin.
Varmasti se on myös hänelle vaikea asia, että ei ole äitiä. Isän vastuuta tässä peräänkuuluttaisin ja lapselle olisi hyvä tarjota nyt erityisen paljon kahdenkeskistä aikaa. Perheneuvolaankin voi olla yhteydessä vinkkejä pyytäen. Mutta sisarukset nyt yleensä ovat aina kateellisia toisilleen mitä ihmeellisimmistä asioista (meillä tällä hetkellä pinnalla on se, että toisella lapsella on kaksi kirjainta lyhyempi nimi kuin toisella ja lyhytnimisempi kadehtii pitkänimistä).
Tokaluokkalainen. Ekaluokalla ja tokaluokan alussa asia oli vielä ihan ok. Esimerkiksi viime vuonna sain lapselta äitienpäiväkortinkin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on menettänyt äitinsä. Se on elämänmittainen trauma, jonka käsittely on nyt ilmeisesti alkanut lapsentasoisten keinojen kautta. Hän tarvitsee nyt ammattilaisen tukea trauman läpikäyntiin. Kouluterveydenhuollon kautta psykiatriselle sairaanhoitajalle tai kuraattorille aika, sieltä tarpeen mukaan eteenpäin.
Miksiköhän minulla ei ole elämönmittaista traumaattinen vanhemman menettämisestä lapsena?
No miksi et ole ottanut äidin roolia vaan epämääräisen "perheen toisen vanhemman" roolin? Johan jo se kertoo että kohtelet lapsia eri tavalla.
Outoa, ettei lapsi uskalla ilmaista teille tunteitaan asiasta kunnolla. Onko jotain tapahtunut, miksi hän on tunteiltaan sulkeutunut? (esim hän on ennen ilmaissut tunteitaan ja se on torjuttu tai sheimattu)
Ja lapsi tarvitsisi varmaan psykologin apua asian käsittelyyn, tuollaiset asiat voivat tehdä lapselle elinikäisen trauman. Ja jos olisin sinä adoptoisin lapsen, jos se lapselleen itselleen vaan sopii.
Vierailija kirjoitti:
No miksi et ole ottanut äidin roolia vaan epämääräisen "perheen toisen vanhemman" roolin? Johan jo se kertoo että kohtelet lapsia eri tavalla.
Miksi pitäisi ottaa äidin rooli kun ei ole äiti?
Millä nimellä vanhempi lapsi kutsuu sinua?