Lue keskustelun säännöt.
Ystävystymisen vaikeudesta
21.02.2024 |
Olen huomannut, että minun on hirveän vaikea tutustua ja ystävystyä naisten kanssa. Olen siis nainen itsekin. Lapsena minulla oli ystäviä, mutta teiniajoista lähtien tutustuminen muihin naispuolisiin on ollut vaikeaa.
Minusta tuntuu, että on olemassa jokin naisten keskinäinen koodisto tai käyttäytymisnormisto, jota en vain tajua. Koen itseni ulkopuoliseksi ja vääränlaiseksi.
Esimerkiksi työpaikalla uusiin ihmisiin tutustuessa ensimmäinen kysymys on, onko minulla lapsia. Kun vastaan, ettei ole, keskustelu tyrehtyy sitten siihen. Jotkut ovat selvästi vähän yllättyneitä ja pettyneitäkin. Ilmeisesti naisten tapa bondata on jutella joko omasta tai muiden lapsista?
Osaisiko joku samaistua tähän? Tarvitsen neuvoja.
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sama juttu. Yksinkertaistettuna ja ihan tyhmästi ilmaistuna:
Miehet ihastuu ja naiset vihastuu minuun. Tai sitten molemmat vihastuu. Jos yritän ystävystyä miehen kanssa, valitsen väärin ja mies ihastuu. Jos alan tulla toimeen jonkun naisen kanssa, hänen puolisonsa usein inhoaa minua eikä peittele sitä.
Olen kauan sitten jo hyväksynyt sen, että syy on minussa. Teen paljon asioita jotenkin tahattomasti väärin, ja olen liian tunteellinen, liian tarkka, muistan liian hyvin, puhun liikaa tai olen liian hiljainen. Loppujen lopuksi ystävyyden esteeksi nousee elämäntilanteeni, joka on liian erilainen. Tai se, että en vain ole tarpeeksi kiinnostava, että kukaan pyytäisi toista kertaa mihinkään.
En pidä juoruilusta enkä juurikaan valita rahanpuutetta tai valita miehestäni mitään ihmeempää. Voisin keskustella mielenkiintoisista aiheista silti loputtomiin. Minulla ei ole vahvaa mielipidettä vaikka politiikasta, mu
Hmm. Tässä kuvauksessa on jotain samaa kuin minussa. Etenkin nuo "liian tunteellinen, liian tarkka, liian hyvämuistinen". Paitsi että minuun ei ihastuta, en ainakaan ole huomannut.
Edellisellä sivulla joku mainitsi "miehisesti ajattelevat" naiset. Mielestäni en ajattele miehisesti tai mitenkään miestyypillisesti. En tiedä? Jos nyt noita feminiinisyys-maskuliinisuus -jaotteluja pohditaan, en taida olla oikein kumpaakaan.
Minäkin voin keskustella itseäni kiinnostavista aiheista vaikka kuinka pitkään. Valittamiseen olen sortunut ollessani stressaantunut, samoin juoruiluun.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutat ylimieliseltä ja ärsyttävältä.
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi olen huomannut, että naisvaltaisilla työpaikoilla syntyy helposti jonkinlainen hierarkia tai nokkimisjärjestys. On kai melko tavallista, että joku henkilö ottaa työyhteisössä epävirallisen pomon roolin ja määrää puheenaiheet ja soveliaan käyttäytymisen. Nämä "pomot" siis ohjailevat koko työpaikan sosiaalista elämää. Itse en oikein istu noihin kuvioihin, joten minua oudoksutaan.
- ap
Tuo on totta. Rasittavaa.
Osaan samaistua sinänsä, että minun on vaikea tietyllä tapaa yhdistyä ihmisiin, vaikka olenkin sosiaalinen ja tulen helposti juttuun kaikkien kanssa. Toisilla on kaveriporukat ja ehkä useampikin, mutta itse en ole koskaan aikuisena kuulunut mihinkään porukkaan. En ole myöskään seurustellut koskaan, ei ole miesten kanssa tullut myöskään mitään sellaista yhteyttä.
Naispuolisia ystäviä kuitenkin on.
Sinun tilanteesi kuulostaa siltä, että ympärilläsi on jostain syystä vaan ihan eri tyyppisiä ihmisiä kuin itse olet? Miksihän noin on?
Tuo lapsista kyseleminen ei ainakaan normaalilta kuulosta, en ole koskaan itse naisena törmännyt tuollaiseen eikä minultakaan ole kukaan koskaan kysynyt onko minulla lapsia (tosin olen vasta kolmikymppinen, en tiedä sitten kyselläänkö vanhemmilta ihmisiltä lapsista?).
Jotain sosiaalista normikoodistoa ihmisten keskuudessa tietysti on, se voi vaan vähän vaihdella piirien ja ympäristön mukaan mitä ne on.
Vierailija kirjoitti:
Osaan samaistua sinänsä, että minun on vaikea tietyllä tapaa yhdistyä ihmisiin, vaikka olenkin sosiaalinen ja tulen helposti juttuun kaikkien kanssa. Toisilla on kaveriporukat ja ehkä useampikin, mutta itse en ole koskaan aikuisena kuulunut mihinkään porukkaan. En ole myöskään seurustellut koskaan, ei ole miesten kanssa tullut myöskään mitään sellaista yhteyttä.
Naispuolisia ystäviä kuitenkin on.
Sinun tilanteesi kuulostaa siltä, että ympärilläsi on jostain syystä vaan ihan eri tyyppisiä ihmisiä kuin itse olet? Miksihän noin on?
Tuo lapsista kyseleminen ei ainakaan normaalilta kuulosta, en ole koskaan itse naisena törmännyt tuollaiseen eikä minultakaan ole kukaan koskaan kysynyt onko minulla lapsia (tosin olen vasta kolmikymppinen, en tiedä sitten kyselläänkö vanhemmilta ihmisiltä lapsista?).
Jotain sosiaalista normikoodistoa ihmisten keskuudessa tietysti on, se voi vaan v
Joku muukin tässä ketjussa mainitsi "erityyppiset" ihmiset.
Olen korkeasti koulutettu mutta erinäisten vaiheiden jälkeen olen päätynyt käytännönläheiseen duunariammattiin. Joidenkin työkavereiden kanssa voi jutella, mutta useimmat ovat kiinnostuneita ihan erilaisista asioista kuin minä. Jos tämä liittyykin siihen.
Toisaalta koin myös yliopistossa opiskellessani vahvaa ulkopuolisuuden tunnetta.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Olen aina ollut se vähän jännä tyyppi, toisaalta en sitten taas mikään megaouto eli monen mielestä varmaan ärsyttävän normaali. Eipä taida siis olla sellaista sosiaalista yhteisöä/ryhmää missä en tuntisi itseäni ulkopuoliseksi. Kiusaamiskokemuksiakin löytyy niin lapsuudesta kuin aikuisiästä.
Erikoista itselläni näin naisten välisissä ystävä- ja kaverisuhteissa on se, että tunnun kelpaavan lähinnä kahdenkeskiseen oleiluun eikä minua oikein koskaan oteta mukaan mihinkään porukkaan. Kavereillani saattaa siis olla vaikka samanhenkisiä muita ystäviä, joiden kanssa viettää porukalla aikaa, mutta minua ei haluta edes esitellä näille muille, vaikka usein ihmisille kerron toivovani uusia tuttavuuksia. Onpa myös ihan porukasta eristämistäkin tullut koettua. Olen varmaankin vähän raskasta seuraa, en keksi muutakaan syytä.
Oletko se miespuolinen? Entäpä suhteet miesten kanssa? Jos olet vähän autistinen tai muuten sellaisella tavalla rakentunut, ihmissuhteet tuppaavat painottumaan kahdenkeskisiksi. Ovatko ne naiset kanssasi samanhenkisiä? Ne, joiden kanssa oleilet? Ja oletko ottanut selkeästi puheeksi, jos olet erityisesti tykästynyt johonkin? Tai yrittänyt kategorisesti kaikkia?
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/b7cf2f76-ffb4-4743-8149-cc47b98b4cbb
Clara Törnvall kärsi ahdistuksesta ja ulkopuolisuuden tunteesta 42-vuotiaana oloon löytyi selitys
https://johanneskoski.medium.com/autismi-adhd-ja-min%C3%A4-30399d07ca95
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/potilaan-aani/esteena-asperger/
"epävarmuudesta sosiaalisissa tilanteissa ja ulkopuolisuuden tunteesta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi olen huomannut, että naisvaltaisilla työpaikoilla syntyy helposti jonkinlainen hierarkia tai nokkimisjärjestys. On kai melko tavallista, että joku henkilö ottaa työyhteisössä epävirallisen pomon roolin ja määrää puheenaiheet ja soveliaan käyttäytymisen. Nämä "pomot" siis ohjailevat koko työpaikan sosiaalista elämää. Itse en oikein istu noihin kuvioihin, joten minua oudoksutaan.
- ap
Tuo on totta. Rasittavaa.
Joku muukin on siis huomannut tämän. En ole ikinä ymmärtänyt, millä oikeudella tai millä meriiteillä nuo pomotyypit sen asemansa ottavat.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi olen huomannut, että naisvaltaisilla työpaikoilla syntyy helposti jonkinlainen hierarkia tai nokkimisjärjestys. On kai melko tavallista, että joku henkilö ottaa työyhteisössä epävirallisen pomon roolin ja määrää puheenaiheet ja soveliaan käyttäytymisen. Nämä "pomot" siis ohjailevat koko työpaikan sosiaalista elämää. Itse en oikein istu noihin kuvioihin, joten minua oudoksutaan.
- ap
Tuo on totta. Rasittavaa.
Joku muukin on siis huomannut tämän. En ole ikinä ymmärtänyt, millä oikeudella tai millä meriiteillä nuo pomotyypit sen asemansa ottavat.
- ap
Röyhkeydellä ja aiheettomalla sisäisellä oikeutuksentunteella. Ei kai kukaan ole väittänyt, että se olisi oikein ja oikeudenmukaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama. Onko sinulla autistisia, eristäytyviä tai muuten jotenkin outoja perheenjäseniä tai lähisukulaisia? Olen epäillyt itselläni jotain erittäin lievää autismia tms.
Olen itse sitä "koodistoa" opiskellut koko elämäni, miten olla ihmisten kanssa toimivasti yhteydessä. Tämä on netistä lukemani mukaan yleistä autistisille ihmisille ja sellainen perustava ulkopuolisuuden tunne.
Onneksi minun nuoruudessani ei puhuttu näin paljon autismista. Siksi en diagnosoinut itseäni autistiksi vaan aloin opiskella kehittääkseni heikoksi jääneitä sosiaalisia taitojani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tämä ketju koskee naisten välisiä ystävyyssuhteita."
Ok. Yritin vain hahmottaa asiaa ja sivuuttaa sukupuolet, Kiitos myös hänelle, joka huomautti, että mulla on huonoja ystäviä. Esineellistävät ihmiset hakevat usein "ystävikseen" hyödynnettäviä ihmisiä. Sekä naiset että miehet. - Hänkin allekirjoitti väitteeni siitä, että parisuhdekumppanai valitessa ja hakiessa tällaine "hyödyntämis momentti" olisi ymmärrettävämpää. - Toisaalta tekisi mieleni väittää, että tälllainen halu hyötyä ja saada etuja kavereiden ja ystävien kautta -sukupuoleen katsomatta -on yleisempää kuin mitä ehkä aina tiedostammekaan.... Onnekkaita ovat he, joilla on pyyettömiä läheisiä. Ei heidän määränsä vaan laatunsa!
Eihän ystävyyskään ole ikinä täysin pyyteetöntä. Jotain siinä aina tavoitellaan - seuraa, asioiden jakamista, sympatiaa, turvaa, ymmärrystä, vastavuoroi
Meinasin just tulla kirjoittamaan samaa. Mä viihdyn erinomaisesti yksin ja olen aika introvertti luonteeltani. Pidän kyllä muistakin ihmisistä, mutta en jaksa kovin usein ja kovin pitkiä aikoja kerrallaan ihmisten kanssa yhdessäolemista. Sen vuoksi olen viihtynyt jo vuosikymmeniä sinkkunakin (pari avoliittokokeilua oli nuorena). Jos mä en tarvitsisi ystäviltäni seuraa, ymmärrystä jne, sittenhän mä en tarvitsisi ollenkaan ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama. Onko sinulla autistisia, eristäytyviä tai muuten jotenkin outoja perheenjäseniä tai lähisukulaisia? Olen epäillyt itselläni jotain erittäin lievää autismia tms.
Olen itse sitä "koodistoa" opiskellut koko elämäni, miten olla ihmisten kanssa toimivasti yhteydessä. Tämä on netistä lukemani mukaan yleistä autistisille ihmisille ja sellainen perustava ulkopuolisuuden tunne.
Onneksi minun nuoruudessani ei puhuttu näin paljon autismista. Siksi en diagnosoinut itseäni autistiksi vaan aloin opiskella kehittääkseni heikoksi jääneitä sosiaalisia taitojani.
Jaa. Niin aloin itsekin ja olen tehnyt sitä 40 vuotta. Olen sairastunut muutamia kertoja masennukseen ja uupumukseen ja mikäli olisin saanut jonkun diagnoosin jo lapsena, olisin ehkä välttynyt tuolta vuosikymmenien vaivalta ja tuskalta.
Joo. On neuvoja. Ensinnäkin lopeta tuo nolo pick me girl -hölinä. Älä vastaa tähän että et tunne itseäsi muita naisia paremmaksi vaan huonommaksi. Et oikeasti ajattele niin.
Seuraavaksi sopeudu joukkoon. Jos työyhteisössä on tapana jutella jostain, niin yritä nyt helvetti soikoon sitten jutella siitä. Äläkä jää itseksesi jauhamaan, miten juttelisit mieluummin ydinfysiikasta kuin vaipoista. Usko pois, kukaan ei välitä siitä mistä olet oikeasti kiinnostunut. Sen sijaan se huomataan, että yrität etäännyttää itsesi ryhmästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama. Onko sinulla autistisia, eristäytyviä tai muuten jotenkin outoja perheenjäseniä tai lähisukulaisia? Olen epäillyt itselläni jotain erittäin lievää autismia tms.
Olen itse sitä "koodistoa" opiskellut koko elämäni, miten olla ihmisten kanssa toimivasti yhteydessä. Tämä on netistä lukemani mukaan yleistä autistisille ihmisille ja sellainen perustava ulkopuolisuuden tunne.
Onneksi minun nuoruudessani ei puhuttu näin paljon autismista. Siksi en diagnosoinut itseäni autistiksi vaan aloin opiskella kehittääkseni heikoksi jääneitä sosiaalisia taitojani.
Sinun mielestäsi on siis hyvä, että fysiikaltaan normaalista poikkeava ihminen joutuu pärjäämään vammansa kanssa yksin ja ilman tukea koko elämänsä? Tuntemaan itsensä huonommaksi ja erilaiseksi? Jos ihmisellä on autismi, se ei katoa harjoittelemalla eikä toivomalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama. Onko sinulla autistisia, eristäytyviä tai muuten jotenkin outoja perheenjäseniä tai lähisukulaisia? Olen epäillyt itselläni jotain erittäin lievää autismia tms.
Olen itse sitä "koodistoa" opiskellut koko elämäni, miten olla ihmisten kanssa toimivasti yhteydessä. Tämä on netistä lukemani mukaan yleistä autistisille ihmisille ja sellainen perustava ulkopuolisuuden tunne.
Onneksi minun nuoruudessani ei puhuttu näin paljon autismista. Siksi en diagnosoinut itseäni autistiksi vaan aloin opiskella kehittääkseni heikoksi jääneitä sosiaalisia taitojani.
Jaa. Niin aloin itsekin ja olen tehnyt sitä 40 vuotta. Olen sairastunut muutamia kertoja masennukseen ja uupumukseen ja mikäli olisin saanut jonkun diagnoosin jo lapsena, olisin ehkä välttynyt tuolta vuosikymmenien vaivalta ja
No minkä diagnoosin haluaisit?
Vierailija kirjoitti:
Joo. On neuvoja. Ensinnäkin lopeta tuo nolo pick me girl -hölinä. Älä vastaa tähän että et tunne itseäsi muita naisia paremmaksi vaan huonommaksi. Et oikeasti ajattele niin.
Seuraavaksi sopeudu joukkoon. Jos työyhteisössä on tapana jutella jostain, niin yritä nyt helvetti soikoon sitten jutella siitä. Äläkä jää itseksesi jauhamaan, miten juttelisit mieluummin ydinfysiikasta kuin vaipoista. Usko pois, kukaan ei välitä siitä mistä olet oikeasti kiinnostunut. Sen sijaan se huomataan, että yrität etäännyttää itsesi ryhmästä.
Olet häiriintynyt ja mielummin olen yksin kuin muodostaisin kanssasi ryhmän.
Mitä yksilö hyötyy siitä, että hän pakottaa itsensä epämukavuuden kautta ryhmään, joka ei ole hänestä kiinnostunut?
Ei ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama. Onko sinulla autistisia, eristäytyviä tai muuten jotenkin outoja perheenjäseniä tai lähisukulaisia? Olen epäillyt itselläni jotain erittäin lievää autismia tms.
Olen itse sitä "koodistoa" opiskellut koko elämäni, miten olla ihmisten kanssa toimivasti yhteydessä. Tämä on netistä lukemani mukaan yleistä autistisille ihmisille ja sellainen perustava ulkopuolisuuden tunne.
Onneksi minun nuoruudessani ei puhuttu näin paljon autismista. Siksi en diagnosoinut itseäni autistiksi vaan aloin opiskella kehittääkseni heikoksi jääneitä sosiaalisia taitojani.
Sinun mielestäsi on siis hyvä, että fysiikaltaan normaalista poikkeava ihminen joutuu pärjäämään vammansa kanssa yksin ja ilman tukea koko elämänsä? Tuntemaan itsensä huonommaksi ja erilaiseksi? Jos ihmisellä on autis
Saatko jotain mielihyvää tahallisesta väärinymmärtämisestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama. Onko sinulla autistisia, eristäytyviä tai muuten jotenkin outoja perheenjäseniä tai lähisukulaisia? Olen epäillyt itselläni jotain erittäin lievää autismia tms.
Olen itse sitä "koodistoa" opiskellut koko elämäni, miten olla ihmisten kanssa toimivasti yhteydessä. Tämä on netistä lukemani mukaan yleistä autistisille ihmisille ja sellainen perustava ulkopuolisuuden tunne.
Onneksi minun nuoruudessani ei puhuttu näin paljon autismista. Siksi en diagnosoinut itseäni autistiksi vaan aloin opiskella kehittääkseni heikoksi jääneitä sosiaalisia taitojani.
Jaa. Niin aloin itsekin ja olen tehnyt sitä 40 vuotta. Olen sairastunut muutamia kertoja masennukseen ja uupumukseen ja mikäli olisin saanut jonkun diagnoosin jo lapsena, olisi
No minkä diagnoosin haluaisit?
Oikean.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. On neuvoja. Ensinnäkin lopeta tuo nolo pick me girl -hölinä. Älä vastaa tähän että et tunne itseäsi muita naisia paremmaksi vaan huonommaksi. Et oikeasti ajattele niin.
Seuraavaksi sopeudu joukkoon. Jos työyhteisössä on tapana jutella jostain, niin yritä nyt helvetti soikoon sitten jutella siitä. Äläkä jää itseksesi jauhamaan, miten juttelisit mieluummin ydinfysiikasta kuin vaipoista. Usko pois, kukaan ei välitä siitä mistä olet oikeasti kiinnostunut. Sen sijaan se huomataan, että yrität etäännyttää itsesi ryhmästä.
Olet häiriintynyt ja mielummin olen yksin kuin muodostaisin kanssasi ryhmän.
Mitä yksilö hyötyy siitä, että hän pakottaa itsensä epämukavuuden kautta ryhmään, joka ei ole hänestä kiinnostunut?
Ei ap
Ei, minä en ole häiriintynyt. Solvaamisella ei kannata kommunikoida, opettele se.
Minulla on sama juttu. Yksinkertaistettuna ja ihan tyhmästi ilmaistuna:
Miehet ihastuu ja naiset vihastuu minuun. Tai sitten molemmat vihastuu. Jos yritän ystävystyä miehen kanssa, valitsen väärin ja mies ihastuu. Jos alan tulla toimeen jonkun naisen kanssa, hänen puolisonsa usein inhoaa minua eikä peittele sitä.
Olen kauan sitten jo hyväksynyt sen, että syy on minussa. Teen paljon asioita jotenkin tahattomasti väärin, ja olen liian tunteellinen, liian tarkka, muistan liian hyvin, puhun liikaa tai olen liian hiljainen. Loppujen lopuksi ystävyyden esteeksi nousee elämäntilanteeni, joka on liian erilainen. Tai se, että en vain ole tarpeeksi kiinnostava, että kukaan pyytäisi toista kertaa mihinkään.
En pidä juoruilusta enkä juurikaan valita rahanpuutetta tai valita miehestäni mitään ihmeempää. Voisin keskustella mielenkiintoisista aiheista silti loputtomiin. Minulla ei ole vahvaa mielipidettä vaikka politiikasta, mutta voisin puhua siitä yleisesti ja yhteiskunnallisista aiheista mieluusti. Pidän isoista kuvista keskusteluissa, syistä ja seurauksista.
Ehkä olen energiasyöppö. Ehkä arberger. En tiedä.