Kun muutit pois kotoa, miten vanhempasi tukivat sinua taloudellisesti tai tavaralla?
Olen muuttanut pois kotoa 2000-luvun alussa ja olen usein miettinyt, että vaikka vanhempani olivat ihan tavallisia työssä käyviä, arkijärkisiä ja mukavia ihmisiä, niin he eivät tukeneet minua millään lailla pois muuttaessani.
Minulle ei ostettu yhtä ainoaa huonekalua, astiaa tai vuodevaatetta enkä saanut myöskään rahaa heiltä muuttoa ja oman elämän aloitusta varten. En muista, että vanhempani millään lailla olisivat kysyneet pärjäämistäni, tarvitsinko mitään tms. Ensimmäisessä vuokrayksiössäni oli oma sänkyni, koulupöytäni & tv, jotka otin lapsuudenkodista omasta huoneestani mukaan sekä ikivanha sohva, pieni ruokapöytä ja pari jakkaraa, jotka löysin jostakin mummolan ulkovarastosta. Samasta paikasta löysin joitakin astioita, niiden muutamien yo-lahjaksi saamieni lisäksi. Jollakin lailla pärjäsin, vaikka ensimmäisessä kodissani ei ollut kunnon keittiövälineitä, imuria eikä mitään siivousvälineitä, ei ikkunaverhoja tai mattoa. Tosi ankea kämppä.
Muistan kyllä, kuinka osa kavereistani meni vanhempiensa kanssa huonekalukauppaan ja he yhdessä hankkivat kaiken tarpeellisen. Vanhemmat huolehtivat lapsestaan. Nyt itse teini-ikäisten lasten vanhempana on vaikea käsittää omien vanhempien toimintaa ja ajatusmallia.
Kommentit (65)
Ei mitenkään. Otin omasta huoneesta mukaan vanhan, huonokuntoisen sängyn sekä koulupöydän jonka olin saanut vuosia aikaisemmin joululahjaksi.
Aloitin kesätöissä 15-vuotiaana ja siitä asti säästin rahaa kotoa muuttamista silmällä pitäen. Halusin muuttaa heti kun siihen oli mahdollisuus. En saanut penniäkään rahaa vuokriin ym, kaikki oli säästetty takuuvuokria myöten. Kävin lukion ohella töissä ja ostin kaikkea tarpeellista pikku hiljaa.
Olen kaiken elämässäni ostanut itse tienaamillani rahoilla. Koskaan ei ole tarvinnut sossun luukulla asioida
Ihan hyvä tukea nuorta tiettyyn rajaan asti.
Ei kuitenkaan liikaa, niin että nuori oppii ettei raha kasva puussa.
Olen kiitollinen vanhempieni tuesta, mutta varmasti vähemmälläkin olisin pärjännyt.
Meni nimittäin itselläni pitkälle aikuisikään oppia, että ne rahat mitä saa/ansaitsee pitää riittää koko kuukauden eikä voi vaan ostella kaikkea kivaa hetken mielijohteesta.
Nyt rahat kyllä riittää, mutta säästöjä ei ole.
Kaikki menee mitä tulee.
N40
Muutin ensin kalustettuun soluasuntoon niin en paljoa tarvinnut. Jotain astioita ja pyyhkeitä/lakanoita sain kotoa. Yo-lahjaksi oli aterimet ja jotain Iittalaa saatuna kyllä.
Autoa sain lainata syksyllä pari kuukautta kun tein töitä kotikaupungissa viikonloput niin ehdin tehdä vuorot pe ilta sekä la ja su ja maanantaiaamuna ajoin suoraan koululle.
Seuraavana vuonna muutin omaan vuokrayksiöön, sinne isä osti kirjoituspöytä/kirjahylly kalusteet, ei tosiaan ollut mitään halpaa Ikeaa tuolloin vaan ihan Niemen tehtaalta kotimaista laatua 😅
Ei mitenkään. Mulla oli 5tonnia säästössä kesätöistä ja määräaikaisista töistä. Kotoa sain ylimääräisiä huonekaluja ja muuttoapua.
M37