Kun muutit pois kotoa, miten vanhempasi tukivat sinua taloudellisesti tai tavaralla?

Sain muuttaessani mukaani patjan ja sänkyvaatteet. Toki kassissa olivat vaihtovaatteet. Kouluttamaton ja työtön äitini halveksui sitä, että tein yliopisto-opintojen ohessa siivoustyötä. Niillä tienesteillä sain kuitenkin hankittua huonekaluja ja muuta tarpeellista.

Vierailija kirjoitti:

Sain mukaan vanhoja huonekaluja, omasta huoneesta, sekä jotain mummolta. Samoin astioita. Petivaatteita olin saanut lahjaksi aiemmin, samoin jotain mukeja jne. Mummo oli säästänyt minulle muutaman tonnin ja niiden avulla pärjäsin jonkin aikaa, kun opiskelin. Ja ostin mitä tarvitsi. Äidiltä en ole ikinä rahaa saanut, hän on kyllä minulta lainannut. Mutta on aina ollut pienituloinen. Itse haluan omia lapsia auttaa, jos vain suinkin voin. Heillä on tilit mihin säästetään ja saavat aikuisena sitten sen. 

Meinasin itsekin tehdä noin, mutta lasten tileille ei kannata säästää, sillä säästöt menee ennen kuin saa sossutukea, jos sitä itsenäisen elämän aluksi tarvitsisi. 

Kannattaa säästää vanhemman omalle tilille ja sieltä antaa tarvittaessa omilleen muuton jälkeen. 

Ostivat mulle asunnon ja huonekalut.

Olin 16 v, kun menin vakituiseen työhön. Äitini sai perheläkettä ja lapsilisää minusta, kun asuin kotona. Maksoin lisäksi palkastani osan kuluista ja lopun palkastani sain pitää itse. Ostin omat kapioni ja keräsin mm astioita palkastani ja kotoa muuttaessani otin mukaani vain omat tavarani.

Vierailija kirjoitti:

Muutin parikymppisenä pous vanhempien nurkista. Muutin isäni omistamaan yksiöön vuokralle eli halvemmalla pääsin kuin ulkopuoliselta vuokraamalla. Huonekalut suurimmaksi osaksi joidenkin vanhoja. Lisäksi vanhempani ostivat minulle keittiötarvikkeita yms. Pyykit pesin pari seuraavaa vuotta edelleen vanhempien luona. Eli auttoivat todella paljon.

Tämäkin on pilattu. Enää ei voi asua tuilla vanhempien omistamassa erillisessä asunnossa. 

Ei mitenkään, eikä edes tullut mieleeni, että olisi pitänyt tukea jotenkin. Henkistä tukea kyllä tuli ja välit vanhempiin olivat hyvät.

Itse ostin kesätöistä saamillani rahoilla soluhuoneeseen halvimman mahdollisen sängyn, patjan, tyynyn, peiton, kirjoituspöydän ja tuolin.

Olen aina tottunut pärjäämään omillani, ja tuskin olisin edes ottanut vastaan taloudellista apua, jos sitä olisi tarjottu.

Ammattiin valmistuttuani muutin sitten yhteen miesystäväni kanssa ja jaoimme uuden kodin hankinnat puoliksi.

Muutettiin yhdessä poikaystävän kanssa ekaan omaan asuntoon 2011. Molemmilla oli omat säästöt, jotka oli sitä varten, että pystytään muuttamaan yhteen. Meillä molemmilla on vanhemmat, jotka olisivat varmaan pitäneet meidät kotona lopun elämää, jos emme itse olisi halunneet muuttaa. Heiltä ei siis rahallista tai muutakaan apua tullut, koska onhan se nyt kamalaa, että nuoret haluaa muuttaa ja aloittaa oman elämän. On ollut hassua seurata sivusta kuinka pikkuveljelle hommattiin kaikki ensimmäiseen asuntoon ja edelleen melkein kolmekymppisenä saa kaikkea mitä vain pyytää tai tarvitsee. Mulle sanotaan edelleen, että kyllä sä kotiin vielä palaat, kun tulee liian vaikeaa. En kyllä usko, että tästä omasta perheestä enää lapsuudenkotiin palaisin. :D

Lähdin 1980-luvulla 400 kilometrin päähän opiskelemaan. Sain mukaani omat vaatteeni, kaksi pussilakana- ja pyyhesettiä sekä noin 10 vanhaa astiaa. Sen enempää en osannut edes odottaa, mutta asiaa helpotti se, että opiskelija-asuntolassa oli talon puolesta sänky, patja, kirjahylly, pöytä ja tuoli.

Nyt olen jo pitkään kuulunut parhaiten ansaitsevaan kymmenykseen.

Ei mitenkään, sillä olen asunut koko ikäni kotitalossa. Viimeiset kolmekymmentä vuotta yksin vanhanapoikana

Lähdin joskus -88 ensin lähikaupunkiin opiskelemaan ja asuin koulun opiskelija-asuntolassa. Sittemmin sain pikku yksiön keskustasta. Sinne sain kotoa liinavaatteet, eli pyyhkeet ja petivaatteet jotka toki kävin pesemässä joka toinen vk loppu kotona. Sain myös kattilan, paistinpannun, jonku puulastan ja -kauhan, lautasia ja ruokailuvälineitä. Yksiö oli kalustettu, mutta oman kirjoituspöydän sain mukaan.

Rahaa sain korkeintaan joskus pieniä summia kaupungin ja kotipaikan väliseen linja-autolla kulkemiseen. Äiti antoi joskus viikonlopun jälkeen jotain ruokaa mukaan, esim mehua, ehkä leivän tai pienen juustopaketin. 

Kaiken muun itse hankin iltatöillä ja sainhan  opintotukea. Raha oli aina tiukassa. Mutta ihan hyvin kai sitä pärjäsi, menot suhteutettiin tuloihin.

Mutta kyllähän se vähän harmitti kun ystävän ei tarvinnut koskaan ottaa opintolainaa, hänen isä osti asunnon ja huonekalut ja kaiken muun tarvittavan sai kotoa ilmaiseksi,  ei tarvinnu ees vuokraa maksaa, maksoi vain pienen yhtiövastikkeen. 

Minulla oli köyhä yh äiti, mitään rahan arvoista ei tullut, mutta hän oli käsistään erittäin taitava ompelija ja kutoja, hän teki kankaista verhot, koristetyynyt, sängyn päiväpeiton ja antoi itse kutomansa uudet matot. Sain myös pyyhkeet ja petivaatteet. Ekassa opiskelija-asunnossa oli huonekalut valmiina. 

Sittemmin kun opiskelujen jälkeen muutimme poikaystäväni kanssa yhteen, saatiin astioita, kattiloita, paistinpannu ja muutamia ruoanvalmistusvälineitä sekä edelleen 2 isoa olohuoneen mattoa jotka oli itse tehnyt. Arvostin niitä.

Erityishuomio siitä, että poikaystäväni vanhemmat eivät antaneet mitään.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään, vaan perheeni tyhjensi tileiltäni vähäisetkin varani.

Minulla ei ollut huonekaluja, ei peittoa, ei tyynyä, ei yhtään mitään ensimmäisessä asunnossani. Nukuin yöt takkini päällä ja peittona oli kylpypyyhkeeni.

Sattui vielä niin, että vuokra-asunto oli ollut pidempään kai tyhjillään ja isännöitsijä oli unohtanut laittaa lämmöt asuntooni päälle. Luulin pitkään, että minua vain paleltaa, kunnes ystäväni tuli kylään ja sanoi, että asuntoni on jääkylmä, jolloin ostin lämpömittarin ja asteita oli 8 talvella. Soitin isännöitsijälle ja kävi laittamassa lämmöt päälle, mutta kerkesihän siinä muutaman viikon palella.

Olisin varmasti ollut oikeutettu toimeentulotukiin yms. mutta en tiennyt sellaisista ja muutenkin koko lapsuus minulle valehdeltiin kaikista viranomaisista varmaan ettei perheväkivalta tulisi ilmi, jos keskustelisin joskus viranomaisten kanssa. Ei ollut helppo aloitus aikuisuuteen, kun

Halaus.

Oma lapseni sai opiskelijayksiöönsä aika lailla kaiken minulta ja sukulaisilta. Huonekalujen ja astioiden lisäksi myös säilyviä ruokia.  Itse sain kasarilla vanhan sängyn, kifjoituspöydän ja kirjahyllyn soluhuoneeseeni vanhemmiltani, kelpasi minulle. 

Ap:n vanhemmat kuulostaa välinpitämättömiltä.

Ei mitenkään. Sain mukaan astioita ja muutaman huonekalun.

Mitä kaikkea ap:n olisi pitänyt saada? Pyysitkö apua? Mikä esti ostamasta imuria, astioita ja muita tarpeita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain omat huonekalut kotoa ja vanhemmilta ikea start packin missä perusastiat. Jonkun verran oli tullut rippi ym lahjoina. Lisäksi olin jo töissä kotoa muuttaessa ja itse poikaystävän kanssa säästettiin ja ostettiin ja kerättiin kavereilta huonekalut. Isä tuli maalaamaan ja tapetoimaan asunnon. Omia olen tukenut suuremmin niin muuton kuin elämisen opettelun osalta mm käymällä välillä siivoamassa ja käyttämällä ruokakaupassa äidin piikkiin. Aina mennessä vien tarvittavaa taloustavaraa tai asioita mitkä käteviä mutta eivät ensimmäisenä opiskelijan hankinta listalla. Kun koti on mukava ja toimiva on arki vähemmän stressaavaa joka tukee niin psyykkistä kuin fyysistä terveyttä ja tuo elämäniloa mitä lapsilleni haluan. 

 

Ihan oikeastikko joku vanhempi käy siivoamassa pois muuttaneen lapsen asuntoa? Eikö tuo taito opetella jo lapsena?

Aivan oikeasti käy. Minun tyttäreni opiskelee, tekee töitä ja on vielä lapsikin tuohon tulossa. Osaa tietysti siivota, mutta ajan määrä on rajallista ja minulla sitä on enemmän. Mielelläni autan. Ja teen ruokaostoksetkin kun menen käymään. Perhe joka pitää yhtä on läheinen loppuelämän. 

Sääliksi käy perheitä jotka etääntyvät eivätkä auta toisiaan. 

Vanhemmat ostivat yksiön, johon muutin vuokralle. Lisäksi hommasivat muutamat lakanat ja astioita ym. tarpeellista. Sanoivat muuton jälkeen lähtiessään, että olen aina tervetullut kotiin, silloin kuin haluan.

Olen vanhemmilleni hyvin kiitollinen.

ja vieläkin tukevat lapsiaan, harmi kun kohta kuolevat ja saavat ny kantaa huolta tästä ikiteinistään joka ei koskaan oppinu tulee omillaan toimeen :(

Sain vanhemmilta 2kk takuuvuokran lainana. Siitä tehtiin ihan velkakirja. Ja muuttoapua sain heiltä myös. Tavaroita oli vanhasta huoneestani ja astioita sain mukaan, sellaisia mitä ei ollut kotona ollut käytössä.

Sain oikeastaan kaiken valmiina. Asuntolainaan takaus, huonekalut, astiat, lakanat, pyyhkeet, siivousvälineet jne. Ei mitään arvokkaita mutta perussiistejä. Opinnot sujuivat hyvin, pääsin työelämään nopeasti ja olen hyväpalkkaisissa ja mielekkäissä töissä ollut lähes aina. Puolen vuoden työttömyysjakso mahtunut väliin.

Vanhemmat vieläkin laittavat nelikymppiselle rahalahjoja vaikka en kyllä tarvisi, mutta haluavat kuulemma antaa vielä kun itsekin ovat hyvässä kunnossa. 

Omiani autan vastaavalla tavalla kunhan pois muuttavat. Heille on myös säästetty asuntolainaa varten lapsesta asti pesämunaa.