Miten kestätte oman lapsen/nuoren sairastumisen?

. 

Suosittelen tutustumaan finfamiin.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen tutustumaan finfamiin.

Kiitos ideasta! 

.

Muita? 

Mulla on ahdistusta ja masennusta ja välillä ollut lääkityskin. Elämäni on hyvää kaikesta huolimatta, olen jo kolmekymppinen. Jos lapselle puhkeaa samat vaivat niin tiedän että kaikesta selvitään. Aika harva on lopulta täysin terve. Mt-ongelmiin on myös hyvää hoitoa olemassa, kaikkiin sairauksiin ei ole. 

Olet ihanan optimistinen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kannattaisi mielestäni siirtyä iltalukioon. Turha jatkaa väkisin sellaista mikä ei vaan nyt onnistu. 

Tästä on nyt viime viikolla alettu puhua, erityisopettaja otti puheeksi ja sulattelemme asiaa. Oma lapseni haluaisi vielä käydä nykyisessä lukiossa ja aikoo hiihtoloman jälkeen yrittää aiempaa enemmän. Toivon niin paljon, että hän onnistuisi. Se tekisi hänelle todella hyvää. 

Iltalukio voisi olla hyvä ratkaisu. Itse kävin lukion aikuisena, mutta luokakallani oli muutamia lukioikäisiä nuoria. Vaistosin, että heillä oli päiväkoulussa joitakin ongelmia. Me aikuiset olimme kavereita kaikkien kanssa. Paras koulukaveri oli juuri tällainen tyttö ja olimme hyviä ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Kyse on sinun tulkinnastasi, sillä lapseni saa kyllä olla sairas ja kärsiä. Tulkitsit aivan väärin oman kokemuksesi takia. Meidän tilanteemme ei ole sama kuin teidän.

Kyse on siitä, miten minä jaksan vastedeskin elää lapsen ehdoilla enkä uuvu itse. Ihan normaalia pohdintaa. Lapsellani on jo autismin kirjon dg. 

Pitää hyväksyä että lapsi on erityinen. Lukio voi vielä onnistua tai sitten ei. Iltalukio voi olla yksi vaihtoehto. Sitten on olemassa erityis ammattikouluja, joihin suosittelen tutustumaan.

Olethan armollinen lapselle ja itsellesi. Itse olen huomannut, että kun en leiki liikaa kaveria, niin se auttaa. Rajat auttavat jaksamaan ihan kumpaakin.

Kiitos kaikille vastauksista! Iltalukio on tosiaan alustavasti mietinnässä.

Rajat pyrin pitämään ajatuksella, että ne tuo turvaa ja osoittaa rakkautta. En onneksi edes osaa olla kaverivanhempi. Juttelemme silti kaikesta ja olemme läheisiä. 

Olisko tai onko jo, mahdollista saada tyttärellesi samanikäistä vertaistuki ystävää. Saman läpi käyneen ja kaikki hyvin nyt. Usko tulevaan ja vaikeiden asioiden hetkellinen unohtaminen auttaa eteenpäin. Paljon tekemistä ja menemistä kivan kaverin kanssa. Jos ei sellaisia ole niin kai joidenkin yhdistyksien kautta saa. Sukulaisnuori..

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kannattaisi mielestäni siirtyä iltalukioon. Turha jatkaa väkisin sellaista mikä ei vaan nyt onnistu. 

Ollaan mietitty tätäkin vaihtoehtoa, mutta en pidä hyvänä ideana. Menettäisi vain kosketuksen niihin vähäisiinkin sosiaalisiin tilateisiin.

Vierailija kirjoitti:

Olisko tai onko jo, mahdollista saada tyttärellesi samanikäistä vertaistuki ystävää. Saman läpi käyneen ja kaikki hyvin nyt. Usko tulevaan ja vaikeiden asioiden hetkellinen unohtaminen auttaa eteenpäin. Paljon tekemistä ja menemistä kivan kaverin kanssa. Jos ei sellaisia ole niin kai joidenkin yhdistyksien kautta saa. Sukulaisnuori..

Kyseessä on poika enkä usko meidän pikkukunnassa olevan tuollaista mahdollisuutta. :(

Iltalukiossa on se ongelma, että muutenkin sosiaalisista peloista kärsivän nuoren koko ympäristö yhtäkkiä muuttuisi. Lisäksi kurssit käydään etänä eli tosiaan vähäisimmätkin sosiaaliset tilanteet loppuisi, kun opiskelisi vain kotona. Voi tietenkin olla, että jossain vaiheessa ei ole enää muuta vaihtoehtoa, sitten vaihdetaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaksoin opettelemalla läsnäolon taitoa ja meditaatiota. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. 

Lapseni on nyt parempaan päin, mutta edelleen joudun taistelemaan, etten anna pelolle valtaa. Pelosta ei koidu mitään hyvää. 

Vastaan nyt kunnolla. Kiitos viestistäsi! Yritän myös opetella noita ja tosiaan pieninä hetkinä onnistuu. 

Hyvä kuulla, että lapsesi on paranemaan päin. On toivoa. Miten osaat olla antamatta pelolle valtaa? Onko siihen ihan jotain kikkoja?

Ap

juuri sillä läsnäolom taidolla. Tällä hetkellä on kaikki hyvin. Lisäksi olen kääntänyt ajatusmaailmani niin, että jos lapseni tekee itselleen jotain, niin sittenhän hänellä on kaikki lopullisesti hyvin. Sitä en tiedä, miten onnistun, jos jotain tapahtuu, mutta tässä tullaam taas siihen, että tällä hetkellä on kaikki hyvin.



lue Eckhart Tolle Läsnäolon voima. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaksoin opettelemalla läsnäolon taitoa ja meditaatiota. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. 

Lapseni on nyt parempaan päin, mutta edelleen joudun taistelemaan, etten anna pelolle valtaa. Pelosta ei koidu mitään hyvää. 

Vastaan nyt kunnolla. Kiitos viestistäsi! Yritän myös opetella noita ja tosiaan pieninä hetkinä onnistuu. 

Hyvä kuulla, että lapsesi on paranemaan päin. On toivoa. Miten osaat olla antamatta pelolle valtaa? Onko siihen ihan jotain kikkoja?

Ap

juuri sillä läsnäolom taidolla. Tällä hetkellä on kaikki hyvin. Lisäksi olen kääntänyt ajatusmaailmani niin, että jos lapseni tekee itselleen jotain, niin sittenhän hänellä on kaikki lopullisesti hyvin. Sitä en tiedä, miten onnistun, jos jotain tapahtuu, mutta tässä tullaam taas siihen, että tällä h

Kiitos tästä! Olet ilmeisesti onnistunut hyvin. Kiitos myös vinkistä ajatusmaailman kääntämiseen.  

Hoen itselleni joka päivä erilaisia lauseita, kuten "Juuri nyt ei ole mitään hätää." Jne. Usein vain ongelma on se, että tuntuu, että pitäisi olla koko ajan hokemassa noita. Lisäksi hermosto niin ylivireä ja sitä vaikeaa saada katki enkä usein arjessa ehdi tehdä niin paljon harjoituksia, mitä tarvitsisin. Yritän kyllä. 

Lapsen tuskaa on myös niin vaikeaa seurata vierestä. Miten häntä voisi auttaa enemmän, en tiedä. Sydän särkyy. 

Vierailija kirjoitti:

Miten kestätte lapsenne kuoleman.

Kyllä senkin kestää, kun ei ole ollut vaihtoehtoja. Nyt on kahdeksas vuosi hänen kuolemastaan. Olen hyväksynyt, että kannan lopun elämääni tätä kaipausta, ikävää, sielu on säröillä. Lohduttaa, ettei hän enää kärsi, niin kuin olisi kärsinyt,  jos olisi elänyt yhtään pidempään. Tietysti meillä olisi ollut myös hyviä hienoja päiviä ja hetkiä, mutta niihin olisi sisältynyt myös lapsen kärsimys, jota ei enää inhimillisin avuin pystynyt lievittämään. 

Otan osaa lapsesi kuolemasta. Yritin ajatella tuon aiemmin kirjoittaneen ajatusmaailman muutoksesta esimerkkiä ottaen, että jos lapseni tekee lopullisen ratkaisun, hän ei ainakaan kärsi enää. Viimeksi tänään oli masentuneita ja surullisia itsetuhoisia puheita. Mutta ei niiden kuuntelu ole yhdellekään vanhemmalle helppoa, siitä olen varma. 

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa lapsesi kuolemasta. Yritin ajatella tuon aiemmin kirjoittaneen ajatusmaailman muutoksesta esimerkkiä ottaen, että jos lapseni tekee lopullisen ratkaisun, hän ei ainakaan kärsi enää. Viimeksi tänään oli masentuneita ja surullisia itsetuhoisia puheita. Mutta ei niiden kuuntelu ole yhdellekään vanhemmalle helppoa, siitä olen varma. 

Kiitos osanotosta. 

Kuunteleminen ja läsnäolo on raskasta mutta tärkeää, ihan vaan tulevaisuutta ajatellen, millainen se sitten onkaan. Jos nyt mennään siihen, että lapsi kuolee, ei tarvitse ainakaan sitä kelata mielessään, että miksen ollut lähellä, miksi en ottanut vastaan lapsen taakkaa. Ja vaikkei lapsi lähtisikään täältä, on itselleen helpompi, kun ei tarvitse ajatella, että olisi pitänyt, ei olisi pitänyt. Menneisyyden virheitä ei pääse korjaamaan, ne on vain hyväksyttävä, ja yrittää mennä eteenpäin. Meillä, kun tiedettiin, että kuolema on ihan lähellä, oli onneksi aikaa olla lähekkäin, puhua, nauraa, itkeä. Hän kysyi, että tartteeko hänen olla minusta huolissaan, vastasin, että ei tartte. Sen mukaan yritän nyt mennä, vaikka varmaan 2 ensimmäistä vuotta näytti siltä, että lähden samalle matkalle. 

Tuskan lapsesta kestää vähän helpommin, kun ymmärtää, että se on hinta siitä että rakastaa. Kyyneleet taasen ovat sitä varten, että ne pikkuhiljaa huuhtovat surua pienemmäksi.