Miten kestätte oman lapsen/nuoren sairastumisen?

Ei se auta lasta ollenkaan jos hermostun, sen yritän pitää mielessä. Vaikka välillä itkettää ja kiroiluttaa. Omalla lapsella krooninen migreeni, noin puolet vuorokauden tunneista, joka päivä. Estolääkekokeilut vaan jatkuu ja jatkuu enkä tiedä milloin saadaan apu tilanteeseen. Päivä kerrallaan on mentävä ja yritettävä vanhempana pitää omasta hyvinvoinnista huolta eikä miettiä lapsen sairautta liikaa. Koska juuri nämä nuoret tarvitsevat jaksavat vanhempaa ja hänen tukeaan, enemmän luin terveet.

Kiitos vastauksesta! Olet ihan oikeassa. Siksi yritän nyt hakea vertaistukea ja tietoa, miten voisin itse jaksaa paremmin, että jaksan tätä auttamista ja tukemista jatkossakin näin paljon. 

Kurjalta ja vaikealta kuulostaa teidänkin tilanne. Toivottavasti löytyy vihdoin oikea estolääkitys! Kovasti voimia ja jaksamista! 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksesta! Olet ihan oikeassa. Siksi yritän nyt hakea vertaistukea ja tietoa, miten voisin itse jaksaa paremmin, että jaksan tätä auttamista ja tukemista jatkossakin näin paljon. 

Kurjalta ja vaikealta kuulostaa teidänkin tilanne. Toivottavasti löytyy vihdoin oikea estolääkitys! Kovasti voimia ja jaksamista! 

T. Ap

Ps. Kumpa pystyisin edes itkeä.. 

Meillä tilannetta nyt takana yli puolitoista vuotta, nyt vasta alkaa itku tulemaan. Avantouinnista koen itselleni olevan apua oman hermoston rauhoittamiseen. 

 

Toivon myös ap teille parempia aikoja, on uskomattoman rankkaa kun ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan mutta ei luovuta toivosta!

Vierailija kirjoitti:

Meillä tilannetta nyt takana yli puolitoista vuotta, nyt vasta alkaa itku tulemaan. Avantouinnista koen itselleni olevan apua oman hermoston rauhoittamiseen. 

 

Toivon myös ap teille parempia aikoja, on uskomattoman rankkaa kun ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan mutta ei luovuta toivosta!

Kiitos ja samoin! Yritän myös rauhoittaa sympaattista hermostoa. Tuntuu vain, että sitä saisi olla koko ajan tekemässä. Niitä olen opettanut nuorellenikin, hän ei vain tunnu motivoituvan niistä, vaikka ne voisivat auttaa häntä. Se on surullista. 

Meillä takana tätä neljättä vuotta, uskomattoman raskasta on kyllä! Jos lapsi edes kävisi normaalisti koulua tai vaikka jossain kuntosalilla, olisi niin paljon parempi. 

Joo noista harjoitteista on kyllä apua, itse teen joka päivä. Migreeninuoreni kokee niistä myös olevan apua, mutta tosiaan paha se on toista motivoida jos ei hän itse halua niitä kokeilla.

Vierailija kirjoitti:

Joo noista harjoitteista on kyllä apua, itse teen joka päivä. Migreeninuoreni kokee niistä myös olevan apua, mutta tosiaan paha se on toista motivoida jos ei hän itse halua niitä kokeilla.

Totta. Hän tekee sentään pitkää uloshengitystä, kun se on tullut häneltä luonnostaan jo ennen kuin edes opetin sen. Toivon senkin jo auttavan. 

Lapsen kannattaisi mielestäni siirtyä iltalukioon. Turha jatkaa väkisin sellaista mikä ei vaan nyt onnistu. 

Miten kestätte lapsenne kuoleman.

Lapseni, nuori aikuinen, on sairastanut vaikeaa masennusta pari vuotta, on välillä itsetuhoinen ja ollut osastohoidossa ajoittain. Sydämeni on särkynyt, oman lapsen kärsimys on pahinta mitä voin ajatella tapahtuvan. 

Yritän tukea häntä parhaani mukaan ja elää vain päivän kerrallaan. Joskus on hyviäkin päiviä. On ollut hyvin vaikea hyväksyä tilannetta, mutta se on minulle tapa kestää epävarmuutta. 

Minulla on kaksi ystävää jotka tukevat minua uupumuksen hetkellä. Yritän myös välillä suunnata ajatukseni muualle, musiikkiin, taiteisiin jne.

Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni, nuori aikuinen, on sairastanut vaikeaa masennusta pari vuotta, on välillä itsetuhoinen ja ollut osastohoidossa ajoittain. Sydämeni on särkynyt, oman lapsen kärsimys on pahinta mitä voin ajatella tapahtuvan. 

Yritän tukea häntä parhaani mukaan ja elää vain päivän kerrallaan. Joskus on hyviäkin päiviä. On ollut hyvin vaikea hyväksyä tilannetta, mutta se on minulle tapa kestää epävarmuutta. 

Minulla on kaksi ystävää jotka tukevat minua uupumuksen hetkellä. Yritän myös välillä suunnata ajatukseni muualle, musiikkiin, taiteisiin jne.

Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Kiitos vastauksestasi ja toivotuksesta! Ehkä minäkin voisin kokeilla noita. Minunkin on ollut vaikeaa hyväksyä tilannetta. En oikein saa puhuttua ystävien kanssa asiasta, mutta onneksi puhun miesystävän ja siskoni kanssa. Ehkä ystävillekin voisi kertoa enemmän. 

Kovasti voimia ja jaksamista sinnekin! 

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kannattaisi mielestäni siirtyä iltalukioon. Turha jatkaa väkisin sellaista mikä ei vaan nyt onnistu. 

Tästä on nyt viime viikolla alettu puhua, erityisopettaja otti puheeksi ja sulattelemme asiaa. Oma lapseni haluaisi vielä käydä nykyisessä lukiossa ja aikoo hiihtoloman jälkeen yrittää aiempaa enemmän. Toivon niin paljon, että hän onnistuisi. Se tekisi hänelle todella hyvää. 

Vierailija kirjoitti:

Lapseni, nuori aikuinen, on sairastanut vaikeaa masennusta pari vuotta, on välillä itsetuhoinen ja ollut osastohoidossa ajoittain. Sydämeni on särkynyt, oman lapsen kärsimys on pahinta mitä voin ajatella tapahtuvan. 

Yritän tukea häntä parhaani mukaan ja elää vain päivän kerrallaan. Joskus on hyviäkin päiviä. On ollut hyvin vaikea hyväksyä tilannetta, mutta se on minulle tapa kestää epävarmuutta. 

Minulla on kaksi ystävää jotka tukevat minua uupumuksen hetkellä. Yritän myös välillä suunnata ajatukseni muualle, musiikkiin, taiteisiin jne.

Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Oman lapsen kärsimys on tosiaan pahinta, mitä voi olla. Ei tätä meinaa kestää, vaikka pakkohan se on. Sydän on todella särkynyt. 

Tietysti se tuntuu pahalta mutta sun pitää olla tukena. Oiskohan iltalukio tässä vaiheessa hyvä idea?

Vierailija kirjoitti:

Tietysti se tuntuu pahalta mutta sun pitää olla tukena. Oiskohan iltalukio tässä vaiheessa hyvä idea?

Totta kai ja tukena olen koko ajan. Nyt viime aikoina vaan on uupumus alkanut vallata tilaa ja silläkin kyselen täältä neuvoja, että en itse uuvu. Iltalukio on mietinnän alla. Nuori ei vielä ole siihen valmis, vaikka on käynyt koulussa viimeksi kuukausi sitten. Saa vielä tietenkin mahdollisuuden. 

Haen lapselle apua psykologi/psykiatri. 

Vierailija kirjoitti:

Haen lapselle apua psykologi/psykiatri. 

Lapsella on psykiatrian poliklinikan kontakti. 

Tästä nyt saa vaikutelman, että lapsi ei saisi sairastua, kokea mitään ikävää tai vastoinkäymisiä ja kaiken pitäisi mennä äidin toivomalla tavalla, että äiti ei vaan rasitu tai kuormitu. Itselleni ainakin sanottiin näin. Mitään apua en saanut, enkä voinut muuttaa niitä olosuhteita, joista tilanteeni johtui. En todellakaan halunnut rasittaa äitiäni ja tuollaisen sanominen päin naamaa vain lisäsi tuskaani ja kuormitustani. Vuosia myöhemmin sain sitten vaikeuksiani selittävän autismikirjon diagnoosin. Toinen vanhempani on kuollut jo vuosia sitten, mutta toinen elää yhä ja vaikka tämä kärsii itse vaikka mistä vaivasta ei hyväksy vaivojani ja väittää esim., että keksin itse ahdistukseni ja että se on vain tekosyy ja laiskuutta.

Pahoittelen, että olen autismikirjolla ja että se aiheuttaa monia ongelmia. En tätä kuitenkaan ole valinnut tai syntymääni ole voinut vaikuttaa, enkä ole koskaan halunnut muita tällä kuormittaa. Oma kuormitukseni on jo valtavaa, mutta tämä diagnoosini on kuitenkin oma asiani. En ole ollut sellainen kun mitä vanhemmat toivoivat, mutta en halua muita sairastuttaa. En voi tilalleni mitään ja kamala elämä on pahentanut kaikkea. Olen jo ajat sitten eristänyt itseäni aika paljon kaikesta. Valitettavasti en voi itseäni täysin kaikesta eristää varsinkaan kun kohtuuttomasta taakasta ja valtavasta kuormituksesta huolimatta joudun myös käytännössä toimimaan vanhempani omaishoitajana ja hoitamaan paljon kaikkea.

Kyse on sinun tulkinnastasi, sillä lapseni saa kyllä olla sairas ja kärsiä. Tulkitsit aivan väärin oman kokemuksesi takia. Meidän tilanteemme ei ole sama kuin teidän.

Kyse on siitä, miten minä jaksan vastedeskin elää lapsen ehdoilla enkä uuvu itse. Ihan normaalia pohdintaa. Lapsellani on jo autismin kirjon dg.