Lue keskustelun säännöt.
Puolison lapset ahdistaa
19.02.2024 |
Taas ahdistaa jo valmiiksi tuleva viikonloppu, kun mieheni kaksi lasta tulevat meille perjantaina. Ja nyt on vasta maanantai ja ahdistus vaan kasvaa viikonlopun lähestyessä Ja tämä sama ralli jatkuu joka toinen viikonloppu. Aina noiden lapsiviikonloppujen jälkeen maanantaina kun tulen töistä tyhjään kotiin, minulle tulee helpottunut olo ja tuntuu että olen taas oma itseni ja pystyn hengittämään.
Itse olen siis lapseton enkä ole ikinä ollut erityisen lapsirakas tai välittänyt muiden lapsista. Haluan kyllä vahvasti omia lapsia tulevaisuudessa ja myös mieheni on valmis siihen. En ole mikään nuori enää eli aikaa ei olisi enää lykätä omia lapsihaaveita, mutta pääseekö tuosta toisten lasten inhosta ikinä eroon?! Noista miehen lapsista kun ei pääse ikinä eroon kun kuuluu pakettiin.. Olemme alle vuoden asuneet yhdessä ja useamman vuoden seurustelleet. Tuo ahdistus vaan alkoi tai ainakin paheni ryminällä siitä kun muutimme saman katon alle.
En edes yritä olla mikään bonushahmo noille lapsille koska se ei tunnu luontevalta. He ovat aivan vieraan ihmisen lapsia joiden äitiä en ole edes tavannut. Mies ei onneksi vaadi minulta mitään tähän liittyen eikä pakota mihinkään äitipuolen rooliin. Yritän aina väkisin keksiä tekemistä noille viikonlopuille kun lapset ovat meillä ja joudun ns. lähtemään omasta kodistani karkuun ettei pää hajoa. Ällöttää suoraan sanottuna kun he tulevat meille sotkemaan ja huutamaan ja viikonlopun jälkeen on pakko siivota välittömästi kun inhottaa että ovat lääppineet joka paikkaa. Miten saan tämän järkyttävän ahdistuksen pois että en tuntisi itseäni aivan vieraaksi omassa kodissani?! Vai onko ainut vaihtoehto ero tuon ylimääräisen taakan takia joka rasittaa suhdettamme? Jos muutamme takaisin erillemme, niin sitten joutuisimme hautaamaan meidän yhteiset tulevaisuuden haaveet.
Kommentit (242)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika lapsivihamielinen ketju naisilta, jotka haluavat omia lapsia. Juu, lapset sotkee, oli ne omia tai toisen. Se on ihan teistä itsestä kiinni, miten siihen sotkuun suhtautuu. Toiset valitsee inhota lapsia, toiset asennoituu sietämään enemmän sotkua.
Toisten lapset on täysin eri asia kuin omat. Omiaan rakastaa eikä niiden likaisuus tai sotkuisuus ole niin ärsyttävää ja ällöttävää.
Niin, sekin on valinta kysymys, onko puolison lapset "omaa porukkaa" vai vierasta.
Puolison lapset vielä siedän ja ovat ihan kivojakin, mutta ongelmaksi on muodostunut lasten äiti, jolla on jatkuvasti "tärkeää lapsiasiaa" etenkin silloin kun lapset ei ole isällään. Välillä hän
Isällä on oma kämppä, missä on lasten kanssa. Muuna aikana olemme minun luonani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pienenä vielä lapset menevät, vaikka ei omia. Mutta sitten kun tulee vävyjä ja miniöitä ja eritoten bonuslastenlapsia, meno tulee laajaksi , isoksi ja raskaaksi.
Kunnon k-päitä nämä henkilöt, jotka eivät voi sietää kumppaninsa lapsia ja silti yhteen muuttavat ja lasten on pakko tuollaisissa ympyröissä elää. Hävetkää k-päät!
Itsekään en halua viettää aikaa kumppanini lapsen kanssa, joten EN MUUTA saman katon alle niin kauan kuin lapsi asuu kotonaan.
Vierailija kirjoitti:
Kunnon k-päitä nämä henkilöt, jotka eivät voi sietää kumppaninsa lapsia ja silti yhteen muuttavat ja lasten on pakko tuollaisissa ympyröissä elää. Hävetkää k-päät!
Itsekään en halua viettää aikaa kumppanini lapsen kanssa, joten EN MUUTA saman katon alle niin kauan kuin lapsi asuu kotonaan.
Koti on minun sekä miehen yhteinen jossa lapsi joskus käy kylässä. Miksi ei voitaisi asua yhdessä? Jos lapsi asuisi isänsä kanssa en muuttaisi heidän luokseen koska en halua asua lapsen kanssa.
Se on toki ymmärrettävää, että se oma sopeutuminen tuollaiseen kuvioon voi joskus yllättää, ja sinänsä on ihan ok sen kanssa tuskailla ja yrittää löytää keinoja kestää, kunhan tosiaan on valmis siihen panostamaan, että niillä lapsillakin on hyvä olla siellä toisen vanhempansa luona.
Mikä ei ole ok on sitten tehdä tuollaiseen kuvioon lisää lapsia. Se ei yksinkertaisesti toimi, jos ne kumppanin vanhemmat lapset ottaa päähän, ja edelleen ovat alaikäisiä. Uusperhekuviot joissa on sinun ja meidän lapset toimii vain ja ainoastaan silloin, kun niihin kumppaninkin lapsiin on hyvät välit ja he ovat tasavertainen osa perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te sitten neuvoisitte sellaista ihmistä toimimaan joka ei pidä lapsista mutta jonka puolisolla sellainen on? Ero toki on aina vaihtoehto mutta kannattaako sitä kaikkea hyvää heittää menemään? Sopivaa puolisoa ei noin vain löydy.
Jos ei pidä lapsista niin ei tietenkään ota puolisoa, jolla lapsia on!
Onhan erillään asuminen aina vaihtoehto. Lapset ovat pieniä vain hetken
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ne pennutkaan susta pidä.
Mitä sitten? Parempi niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon k-päitä nämä henkilöt, jotka eivät voi sietää kumppaninsa lapsia ja silti yhteen muuttavat ja lasten on pakko tuollaisissa ympyröissä elää. Hävetkää k-päät!
Itsekään en halua viettää aikaa kumppanini lapsen kanssa, joten EN MUUTA saman katon alle niin kauan kuin lapsi asuu kotonaan.
Koti on minun sekä miehen yhteinen jossa lapsi joskus käy kylässä. Miksi ei voitaisi asua yhdessä? Jos lapsi asuisi isänsä kanssa en muuttaisi heidän luokseen koska en halua asua lapsen kanssa.
Niin se lapsii joutuu pakosta turvattomaan tilaan, jossa on ihminen, joka ei voi sietää häntä. Haluaisitko itse tuollaisia vierailuja itsellesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmiset lähtee näihin uusioperhekuvioihin? Eikö se lapseton kumppani olisi helpompi tai sitten on vaan yksin, jos ei sellaista löydy. Itseä ei ainakaan kiinnosta edes tapailla ihmistä, jolla on jo lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon k-päitä nämä henkilöt, jotka eivät voi sietää kumppaninsa lapsia ja silti yhteen muuttavat ja lasten on pakko tuollaisissa ympyröissä elää. Hävetkää k-päät!
Itsekään en halua viettää aikaa kumppanini lapsen kanssa, joten EN MUUTA saman katon alle niin kauan kuin lapsi asuu kotonaan.
Koti on minun sekä miehen yhteinen jossa lapsi joskus käy kylässä. Miksi ei voitaisi asua yhdessä? Jos lapsi asuisi isänsä kanssa en muuttaisi heidän luokseen koska en halua asua lapsen kanssa.
Niin se lapsii joutuu pakosta turvattomaan tilaan, jossa on ihminen, joka ei voi sietää häntä. Haluaisitko itse tuollaisia vierailuja itsellesi?
Enpä oikeastaan ole ikinä kotona kun tulee tai sitten teen töitä omissa oloissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kamppailen itse ihan samanlaisten asioiden kanssa. Sivusta on helppo käskeä erota, mutta kyseessä vähän monimutkaisempi juttu. Aiheesta on vaikeaa puhua yhtään kenellekään, näiden asioiden kanssa on tosi yksin.
Ei kai ap. kuvitellut, että hänen tultuaan kuvioihin, mies olisi hylännyt lapsensa kokonaan ap:n vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Pienenä vielä lapset menevät, vaikka ei omia. Mutta sitten kun tulee vävyjä ja miniöitä ja eritoten bonuslastenlapsia, meno tulee laajaksi , isoksi ja raskaaksi.
Riippuu kuinka sukurakas mies on. Ei kaikki ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset lähtee näihin uusioperhekuvioihin? Eikö se lapseton kumppani olisi helpompi tai sitten on vaan yksin, jos ei sellaista löydy. Itseä ei ainakaan kiinnosta edes tapailla ihmistä, jolla on jo lapsia.
Mies on osoittanut viriilytensä, jos on tehnyt lapsia. Ei monet naiset sen pitemmälle ajattele.
En ikinä haluaisi olla se satujen paha äitipuoli.
Tekisin kaikkeni itseni kanssa,etten siihen "rooliin" alkaisi.
Periaatteella" lapset ensin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset lähtee näihin uusioperhekuvioihin? Eikö se lapseton kumppani olisi helpompi tai sitten on vaan yksin, jos ei sellaista löydy. Itseä ei ainakaan kiinnosta edes tapailla ihmistä, jolla on jo lapsia.
Mies on osoittanut viriilytensä, jos on tehnyt lapsia. Ei monet naiset sen pitemmälle ajattele.
Olen miettinyt tätä monesti. Eikös se ole hyvä peruste vain jos lapset ovat erityisen lahjakkaita tai terveitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset lähtee näihin uusioperhekuvioihin? Eikö se lapseton kumppani olisi helpompi tai sitten on vaan yksin, jos ei sellaista löydy. Itseä ei ainakaan kiinnosta edes tapailla ihmistä, jolla on jo lapsia.
Mies on osoittanut viriilytensä, jos on tehnyt lapsia. Ei monet naiset sen pitemmälle ajattele.
aika vähissä on nelikymppiset täyspäiset miehet, joilla ei ole lapsia.
Herää ajatus, miten ja miksi nuo realiteetit lasten olemassa olosta ovat päässeet syntymään vasta yhteenmuuton yhteydessä. Miksi kumppanin lapsiin ei ole ollut mielenkiintoa tutustua. Ja miksi on syntynyt mielikuva, että ovat kuin tavaroita joita lainantaan välillä ja sitten takaisin. Ensiksi kyllä katsoisin peiliin ja miettisin, missä suhteen kaksi aikuista ovat olleet näiden vuosien aikana, kuin tilanne on päässyt näin vinoutuneeksi.
Itse en yrittäisi lisääntyä ihmisen kanssa, joka on ulkoistanut omat lapsensa kyläilijän asemaan elämässään. Kertoo ihan riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Nämä ovat varmaan yleisiä ajatuksia joista harva uskaltaa puhua lynkkaamisen pelossa. Eikä näitä voi aina tietää etukäteen, en itse ainakaan pystynyt ennustamaan miten suhtautuisin. Ennen yhteenmuuttoa tulin miehen lasten kanssa hyvin juttuun, ei negatiivisia tunteita. Jotenkin sitten kun alettiin asua yhdessä, kaikki negatiiviset asiat lapsissa korostui ja se mies vanhemmoi heitä lellien ja passaten. Lapset ovat aivan tavallisia, ei mitään paholaisia, mutta omat tunteet on hiljalleen kasvaneet negatiivisiksi ja niitä hyviä asioitakaan heissä on vaikea nähdä. Lasten luonteet vaan eivät sovikaan omaan luonteeseen yhtään. Yritän niellä tunteeni ja pitää ne sisällä joka toinen viikko. Vetäydyn mieluummin omiin oloihin ja yritän olla kuin heitä ei olisikaan. Totta kai tervehdin lapsia ja vastaan jos he jotain kysyvät. Yritän olla perus kohtelias. Mutta ärsytyksestä ja jopa vihasta en ole päässyt. Tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville.<
Sama juttu, sillä erotuksella että toisella miehen lapsista on ADHD mikä tekee arjesta välillä täysin sietämätöntä. Onneksi hän on niin vanha, että muuttanee ihan viimeistään parin vuoden sisällä omilleen. Elämä tulee helpottumaan huomattavasti.
Introverttina ja vapaaehtoisesti lapsettomana kuulostaa absurdilta että jotkut ovat valmiita kärsimään näin paljon sen takia että haluavat väkisin asua yhdessä seurustelukumppaninsa kanssa. Elämässä on monia vaihtoehtoja, ei aina tarvitse elää niin kuin muut. Ihan hyvin voi seurustella vakavasti ja asua omissa kodeissaan niin kauan kunnes lapset ovat muuttaneet omilleen, siinä kohtaa on yleensä kuitenkin vielä puolet omasta elämästä jäljellä.