Lue keskustelun säännöt.
Puolison lapset ahdistaa
19.02.2024 |
Taas ahdistaa jo valmiiksi tuleva viikonloppu, kun mieheni kaksi lasta tulevat meille perjantaina. Ja nyt on vasta maanantai ja ahdistus vaan kasvaa viikonlopun lähestyessä Ja tämä sama ralli jatkuu joka toinen viikonloppu. Aina noiden lapsiviikonloppujen jälkeen maanantaina kun tulen töistä tyhjään kotiin, minulle tulee helpottunut olo ja tuntuu että olen taas oma itseni ja pystyn hengittämään.
Itse olen siis lapseton enkä ole ikinä ollut erityisen lapsirakas tai välittänyt muiden lapsista. Haluan kyllä vahvasti omia lapsia tulevaisuudessa ja myös mieheni on valmis siihen. En ole mikään nuori enää eli aikaa ei olisi enää lykätä omia lapsihaaveita, mutta pääseekö tuosta toisten lasten inhosta ikinä eroon?! Noista miehen lapsista kun ei pääse ikinä eroon kun kuuluu pakettiin.. Olemme alle vuoden asuneet yhdessä ja useamman vuoden seurustelleet. Tuo ahdistus vaan alkoi tai ainakin paheni ryminällä siitä kun muutimme saman katon alle.
En edes yritä olla mikään bonushahmo noille lapsille koska se ei tunnu luontevalta. He ovat aivan vieraan ihmisen lapsia joiden äitiä en ole edes tavannut. Mies ei onneksi vaadi minulta mitään tähän liittyen eikä pakota mihinkään äitipuolen rooliin. Yritän aina väkisin keksiä tekemistä noille viikonlopuille kun lapset ovat meillä ja joudun ns. lähtemään omasta kodistani karkuun ettei pää hajoa. Ällöttää suoraan sanottuna kun he tulevat meille sotkemaan ja huutamaan ja viikonlopun jälkeen on pakko siivota välittömästi kun inhottaa että ovat lääppineet joka paikkaa. Miten saan tämän järkyttävän ahdistuksen pois että en tuntisi itseäni aivan vieraaksi omassa kodissani?! Vai onko ainut vaihtoehto ero tuon ylimääräisen taakan takia joka rasittaa suhdettamme? Jos muutamme takaisin erillemme, niin sitten joutuisimme hautaamaan meidän yhteiset tulevaisuuden haaveet.
Kommentit (242)
"He ovat aivan vieraan ihmisen lapsia joiden äitiä en ole edes tavannut."
Seurustelet itsellesi vieraan ihmisen kanssa? Ilmankos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seuraan keskustelua ja vertaistuki tervetullutta. Puolisollani kaksi lasta vuoroviikoin. Itselläni ei yhtään enkä koskaan olisi sellaisten kanssa kuvitellut asuvani. Argh.
Miten päädyit sitten tähän tilanteeseen? Itse jouduin toteamaan edellisessä suhteessa, etten pysty lähtemään kuvioon, jossa asuisin miehen ja tämän lapsen kanssa. Vaikka olisikin vain joka toinen viikonloppu, niin aina on varauduttava siihen, että toisesta tulisikin syystä tai toisesta yksinhuoltaja/lähivanhempi.
Toinen haaveili jo yhteenmuutosta ja minkälainen asunto sitten hommataan, kun taas itselläni kyti ahdistus koko ajatuksesta. Eipä siinä muu auttanut kuin eroaminen, mutta varmasti oli kaikkien kannalta parhain ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pöyristynyt miten ketjussa on paljon naisia, jotka vihaavat puolison lasta! Tämän lapset ovat oletettavasti olleet tiedossa ennen yhteistä elämää, toivottavasti ne lapset ovat isälleen tärkeämpiä kuin heidän puolisonsa.
Itsellä oli hyvin tiedossa, ennen kuin miehen kanssa aloin seurustelemaan, että hänellä on lapsia, ja joista parilla on erityistarpeita. Alkuun mies hoiti lapsien jutut täysin, en puuttunut niihin, muutakuin saatoin siivota ruuanlaiton jäljet. Nopeasti aloin ottamaan vastuuta, joka tuntui luonnolliselle asialle. Jos lähdetään reissuun niin viimeksikin huolehdin muksujen pakkaamiset, ja että kaikki tulee mukaan. Mies hoiti muita asioita tällä välin. Lapset on joka toinen viikko. En sitä kiellä, etteikö ikinä potuttaisi ne muksut, mutta suurimman osan pidän heistä kovasti.
Lapset kyllä havaitsevat, jos heistä
Tää lainaus edelleen rikki. Se, että otetaan sellainen ukko, jolla on lapsia, ja ei siedetä niitä lapsia. Ne lapset on IKUISESTI osa sitä sun rakasta miestä, halusit tai et.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraan keskustelua ja vertaistuki tervetullutta. Puolisollani kaksi lasta vuoroviikoin. Itselläni ei yhtään enkä koskaan olisi sellaisten kanssa kuvitellut asuvani. Argh.
Miten päädyit sitten tähän tilanteeseen? Itse jouduin toteamaan edellisessä suhteessa, etten pysty lähtemään kuvioon, jossa asuisin miehen ja tämän lapsen kanssa. Vaikka olisikin vain joka toinen viikonloppu, niin aina on varauduttava siihen, että toisesta tulisikin syystä tai toisesta yksinhuoltaja/lähivanhempi.
Toinen haaveili jo yhteenmuutosta ja minkälainen asunto sitten hommataan, kun taas itselläni kyti ahdistus koko ajatuksesta. Eipä siinä muu auttanut kuin eroaminen, mutta varmasti oli kaikkien kannalta parhain ratkaisu.
Meillä tulisi ero jos mies haluaisi lapsen luokseen asumaan. Minua ei vähääkään kiinnosta lapsiperhearki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pöyristynyt miten ketjussa on paljon naisia, jotka vihaavat puolison lasta! Tämän lapset ovat oletettavasti olleet tiedossa ennen yhteistä elämää, toivottavasti ne lapset ovat isälleen tärkeämpiä kuin heidän puolisonsa.
Itsellä oli hyvin tiedossa, ennen kuin miehen kanssa aloin seurustelemaan, että hänellä on lapsia, ja joista parilla on erityistarpeita. Alkuun mies hoiti lapsien jutut täysin, en puuttunut niihin, muutakuin saatoin siivota ruuanlaiton jäljet. Nopeasti aloin ottamaan vastuuta, joka tuntui luonnolliselle asialle. Jos lähdetään reissuun niin viimeksikin huolehdin muksujen pakkaamiset, ja että kaikki tulee mukaan. Mies hoiti muita asioita tällä välin. Lapset on joka toinen viikko. En sitä kiellä, etteikö ikinä potuttaisi ne muksut, mutta suurimman osan pidän heistä kovasti.
&nbs
Niinhän se on halusin eli en. Mies on rakas hänen lapsensa ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Niinhän se on halusin eli en. Mies on rakas hänen lapsensa ei."
Sinä olet kuvissa omasta vapaasta tahdostasi. Lapsi on pakotettuna tilanteeseen.
Kannattaa miettiä sitäkin tilannetta, kun harkitsee yhteenmuuttoa bonusvanhemmaksi, että vaikka lapsi *nyt olisikin toisen vanhempansa luona vain esim joka toinen viikonloppua, voi tulla päivä, jolloin lapsi haluuakin muuttaa kokonaan tai isommaksi ajaksi toisen vanhenpansa luokse. Miten silloin jaksaa arkea lapsen kanssa? Ja vaikka *nyt lapsen vanhempi sanoisi, ettei lapsi muuta hänen luo koskaan kokonaan, se on vanhemmalle kova paikka jos lapsi syystä X haluaakin muuttaa hänen luokseen ja uuden kumppanin kanssa on sovittu toista, voiko silloin sanoa ei? Tiedän, ettei kaikkea voi suunnitella, mutta tällaista tapahtuu uusiperheissä paljon jos esim toinen vanhempi muuttaa kauemmas, tai jostain syystä lapsella on jostain syystä huono olla toisen vanhempansa luona. Tai haluaa tiettyyn kouluun toisen vanhemman lähelle, on koulukiusaamista ja haluaa vaihtaa koulua sen vuoksi tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä sitäkin tilannetta, kun harkitsee yhteenmuuttoa bonusvanhemmaksi, että vaikka lapsi *nyt olisikin toisen vanhempansa luona vain esim joka toinen viikonloppua, voi tulla päivä, jolloin lapsi haluuakin muuttaa kokonaan tai isommaksi ajaksi toisen vanhenpansa luokse. Miten silloin jaksaa arkea lapsen kanssa? Ja vaikka *nyt lapsen vanhempi sanoisi, ettei lapsi muuta hänen luo koskaan kokonaan, se on vanhemmalle kova paikka jos lapsi syystä X haluaakin muuttaa hänen luokseen ja uuden kumppanin kanssa on sovittu toista, voiko silloin sanoa ei? Tiedän, ettei kaikkea voi suunnitella, mutta tällaista tapahtuu uusiperheissä paljon jos esim toinen vanhempi muuttaa kauemmas, tai jostain syystä lapsella on jostain syystä huono olla toisen vanhempansa luona. Tai haluaa tiettyyn kouluun toisen vanhemman lähelle, on koulukiusaamista ja haluaa vaihtaa koulua sen vuoksi tms.
Jos asumaan änkisi minä lähtisin.
Nämä ovat varmaan yleisiä ajatuksia joista harva uskaltaa puhua lynkkaamisen pelossa. Eikä näitä voi aina tietää etukäteen, en itse ainakaan pystynyt ennustamaan miten suhtautuisin. Ennen yhteenmuuttoa tulin miehen lasten kanssa hyvin juttuun, ei negatiivisia tunteita. Jotenkin sitten kun alettiin asua yhdessä, kaikki negatiiviset asiat lapsissa korostui ja se mies vanhemmoi heitä lellien ja passaten. Lapset ovat aivan tavallisia, ei mitään paholaisia, mutta omat tunteet on hiljalleen kasvaneet negatiivisiksi ja niitä hyviä asioitakaan heissä on vaikea nähdä. Lasten luonteet vaan eivät sovikaan omaan luonteeseen yhtään. Yritän niellä tunteeni ja pitää ne sisällä joka toinen viikko. Vetäydyn mieluummin omiin oloihin ja yritän olla kuin heitä ei olisikaan. Totta kai tervehdin lapsia ja vastaan jos he jotain kysyvät. Yritän olla perus kohtelias. Mutta ärsytyksestä ja jopa vihasta en ole päässyt. Tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten te sitten neuvoisitte sellaista ihmistä toimimaan joka ei pidä lapsista mutta jonka puolisolla sellainen on? Ero toki on aina vaihtoehto mutta kannattaako sitä kaikkea hyvää heittää menemään? Sopivaa puolisoa ei noin vain löydy.
Et ole mielestäni ihan tervepäinen, kun koet miehesi lapset noin saastaisina. Tarvitset jotain keskusteluapua. Muuta erilleen miehestäsi tai eroa kokonaan, ei missään tapauksessa lapsia lisää tuohon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten te sitten neuvoisitte sellaista ihmistä toimimaan joka ei pidä lapsista mutta jonka puolisolla sellainen on? Ero toki on aina vaihtoehto mutta kannattaako sitä kaikkea hyvää heittää menemään? Sopivaa puolisoa ei noin vain löydy.
Jos ei pidä lapsista niin ei tietenkään ota puolisoa, jolla lapsia on!
Vierailija kirjoitti:
Miten te sitten neuvoisitte sellaista ihmistä toimimaan joka ei pidä lapsista mutta jonka puolisolla sellainen on? Ero toki on aina vaihtoehto mutta kannattaako sitä kaikkea hyvää heittää menemään? Sopivaa puolisoa ei noin vain löydy.
Tapailee silloin, kun lapset eivät ole maisemissa. Jos tämä ei onnistu niin ero on ainoa vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovat 10 vuoden molemmin puolin iältään eli nuoria.
Ongelmahan on tullut nyt vasta tämän yhteenmuuton myötä ilmi. Erillään asuessa ei ollut näin paha olla ehkä siksi että kävin vaan miehen luona heitä moikkaamassa lapsiviikonloppuisin ja minulla oli oma rauha kun olin yöt omassa kodissani. En tuntenut mitään tällaista silloin.
Ap
Ymmärrän vitutuksesi etenkin jos mies ei siivoa lasten jälkiä niiden lähdettyä. Miehelläni on oma kämppä, missä viettää aikaa silloin kun lapset ovat hänen luonaan. Muuten vietämme aikaa minun luonani. Välillä käy lasten kanssa luonani ja minua ärsyttää kun ne sotkee, läästii vastapestyt ikkunat ja peilit. Murustelee, vaikka olen sanonut, että vain keittiössä syödään. Likaisilla sormilla koskettelee sohvaa ym. Hienovaraisesti a
Mitäköhän tarkoitat? Ei kyllä nämä miehen 2 -vuotiaat siivoa itse mitään
Vieraan ihmisen lapsia? Eivätkö he ole miehesi lapsia? Toivottavasti miehesi ymmärtää erota sinusta, eihän käytöksesi ole tervettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraan keskustelua ja vertaistuki tervetullutta. Puolisollani kaksi lasta vuoroviikoin. Itselläni ei yhtään enkä koskaan olisi sellaisten kanssa kuvitellut asuvani. Argh.
Miten päädyit sitten tähän tilanteeseen? Itse jouduin toteamaan edellisessä suhteessa, etten pysty lähtemään kuvioon, jossa asuisin miehen ja tämän lapsen kanssa. Vaikka olisikin vain joka toinen viikonloppu, niin aina on varauduttava siihen, että toisesta tulisikin syystä tai toisesta yksinhuoltaja/lähivanhempi.
Toinen haaveili jo yhteenmuutosta ja minkälainen asunto sitten hommataan, kun taas itselläni kyti ahdistus koko ajatuksesta. Eipä siinä muu auttanut kuin eroaminen, mutta varmasti oli kaikkien kannalta parhain ratkaisu.
Meillä tulisi ero jos mies haluaisi lapsen luokseen asumaan. Minua ei vähääkä
Oletpa lapsellinen. No, onneksi eroatte pian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraan keskustelua ja vertaistuki tervetullutta. Puolisollani kaksi lasta vuoroviikoin. Itselläni ei yhtään enkä koskaan olisi sellaisten kanssa kuvitellut asuvani. Argh.
Miten päädyit sitten tähän tilanteeseen? Itse jouduin toteamaan edellisessä suhteessa, etten pysty lähtemään kuvioon, jossa asuisin miehen ja tämän lapsen kanssa. Vaikka olisikin vain joka toinen viikonloppu, niin aina on varauduttava siihen, että toisesta tulisikin syystä tai toisesta yksinhuoltaja/lähivanhempi.
Toinen haaveili jo yhteenmuutosta ja minkälainen asunto sitten hommataan, kun taas itselläni kyti ahdistus koko ajatuksesta. Eipä siinä muu auttanut kuin eroaminen, mutta varmasti oli kaikkien kannalta parhain ratkaisu.
Meillä tulisi ero jos mies ha
Vainiin. No ei kyllä olla eroamassa koska onnekseni myös moni käytännön asia estää meille muuton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika lapsivihamielinen ketju naisilta, jotka haluavat omia lapsia. Juu, lapset sotkee, oli ne omia tai toisen. Se on ihan teistä itsestä kiinni, miten siihen sotkuun suhtautuu. Toiset valitsee inhota lapsia, toiset asennoituu sietämään enemmän sotkua.
Toisten lapset on täysin eri asia kuin omat. Omiaan rakastaa eikä niiden likaisuus tai sotkuisuus ole niin ärsyttävää ja ällöttävää.
Niin, sekin on valinta kysymys, onko puolison lapset "omaa porukkaa" vai vierasta.
Puolison lapset vielä siedän ja ovat ihan kivojakin, mutta ongelmaksi on muodostunut lasten äiti, jolla on jatkuvasti "tärkeää lapsiasiaa" etenkin silloin kun lapset ei ole isällään. Välillä hänellä on niin kova ikävä lapsia, että pitää tunkea katsomaan niitä isän vuorollakin. Lapset on isällä siis joka viikko 2 yönä. Pari kertaa äiti on ehdottanut, että mitä jos hän tulee käymään ja syödään porukassa ja voidaan käydä vaikka iltasaunassakin yhdessä koko porukka. Siis niin hävytön tyrkky, että oksat pois! Mies taasen ei kykene sanomaan jyrkästi naiselle, kun hän välttelee konflikteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika lapsivihamielinen ketju naisilta, jotka haluavat omia lapsia. Juu, lapset sotkee, oli ne omia tai toisen. Se on ihan teistä itsestä kiinni, miten siihen sotkuun suhtautuu. Toiset valitsee inhota lapsia, toiset asennoituu sietämään enemmän sotkua.
Toisten lapset on täysin eri asia kuin omat. Omiaan rakastaa eikä niiden likaisuus tai sotkuisuus ole niin ärsyttävää ja ällöttävää.
Niin, sekin on valinta kysymys, onko puolison lapset "omaa porukkaa" vai vierasta.
Puolison lapset vielä siedän ja ovat ihan kivojakin, mutta ongelmaksi on muodostunut lasten äiti, jolla on jatkuvasti "tärkeää lapsiasiaa" etenkin silloin kun lapset ei ole isällään. Välillä hänellä on niin kova ikävä lapsia, että pitää tun
Tietääkö hän siis että sinäkin olet siellä? Haluaa saunaan myös sun kanssa?!
Mitä pöyristyttävää siinä on tai edes yllättävää? Ei sitä turhaan sanota että omat lapset ja muiden kakarat.