Mistä tiedät että olet varakaveri?? Listataan tähän asiat

Olipa ikäviä kertomuksia monilla :( Mä tiedän olevani useammankin ihmisen varakaveri, mutta asia ei ole mulle ongelma, koska hekin ovat mulle varakavereita. Ei siis haittaa, jos kysyvät ensin jotain muita mukaansa, mutta jos kukaan muu ei lähde, kysyvät sitten multa. Niin mäkin teen. En tosin sano, että olen kysynyt ensin Maijalta, Kaijalta ja Raijalta, koska mielestäni se on epäoleellinen asia. 



Se on tosi ikävää, että ensin on sovittu yhdessä, että tehdään jotain. Lähdetään baariin, leffaan tai mitä tahansa. Ja sitten tuleekin ilmoitus, että en mä lähdekään sun kanssa vaan jonkun toisen kanssa. Mä perun sovittuja juttuja vain siinä tapauksessa, että en todellakaan voi tai jaksa lähteä. Mutta silloin en voi tai jaksa lähteä kenenkään muunkaan kanssa. En mielelläni kuitenkaan sovi kenenkään kanssa kovin aikaisin mitään, jos ei se aikaisin sopiminen ole aivan välttämätöntä. Juuri siksi, että oma tilanteeni voi muuttua hyvinkin nopeasti. Mutta silloin en tosiaan tee sitä asiaa kenenkään muunkaan kanssa. Mulla on yksi ystävä, jolla on samat sairaudet kuin mullakin, ja hänen kanssaan voin sopia jotain vaikka parin viikon päähän. Kumpikin ymmärtää, jos toinen joutuukin perumaan. 

kun kaveriltasi tulee joskus viestejä kun hänellä varmaan on tylsää että "mitä kuuluu". kun hänelle vastaa, hän ei vaivaudu vastaamaan eikä jos itse kysyy mitä kuuluu. hän on muka tosi kiireinen mutta näkee että kyllä muille kavereille aikaa on. lakkasin olemasta varakaveri ja satsaan ihmisiin joita kaveruuteni kiinnostaa. sitäkin näkee että yrittää suunnitella jonkun kanssa näkemistä mutta hänelle on niin vähäpätöinen ihminen että asia jää aina roikkumaan ilmaan. kun se alkaa tuntua yksipuoliselta, tajuaa olevansa varakaveri. osalla ei tunnu olevan mitään energiaa enää yhteenkään ylimääräiseen ystävyyssuhteeseen, se tuntuu niin vaikealta että parempi luovuttaa niiden kanssa. osa on niitä jotka ei ilmeisesti tarvikaan mitään muuta kuin perheen ja työt. ei ne jaksa muuta.

ymmärrän senkin että joku vaikkapa katoaa lataamaan akkuja ja palaa silleen "sori on ollut aika paskaa" mutta en jaksa niitä ihmisiä jotka on niin epäsosiaalisia että eivät muuta olekaan kuin kadoksissa aina jossain masennuskausissaan. siltikin niinäkin aikoina tekevät jotain ja näkevät jotakuta. sinä et vain ole heidän listallaan.

Luulen että tämä perustuu ihan vain karismaan tai sen puutteeseen. Minä olen harmaa ja karismaton ihminen, joka on ollut tällaisessa varakaverin roolissa ihan lapsesta saakka. Tiedän, että vika on minussa, koska muuten tämä ei olisi mahdollista. Olen kuitenkin jo tottunut asiaan, joten osaan ajatella asiaa ikään kuin ulkopuolisena, enkä jaksa siitä enää stressata. 

Annanpa esimerkin: eräs kaverini, jota silloin tällöin näen, alkoi tehdä omakotitaloonsa isoa remonttia. Minä olen koulutukseltani rakennusalan inssi, joten kysyttäessä kommentoin ja ehdotin sitä ja tätä ammattitaitoni pohjalta. Mutta kaverini vei myös toisen, läheisemmän kaverinsa sinne, jolla ei ole rakennusalaan minkälaista kosketusta. Hän on kuitenkin karismaattinen ja se menee aina kaiken yli kaverini mielessä. Ja tämä alaa mitenkään tuntematon tyyppi oli sitten oli antanut omia näkemyksensä miten remontti kannattaisi toteuttaa.

En voi sanoa olleeni yllättynyt, kun kaverini alkoi toteuttaa projektiaan tämän karismaattisen, mutta alaa täysin tuntemattoman tyypin ideoiden pohjalta ja ohitti kaikki neuvoni. Tietysti. En ollut myöskään yllättynyt, kun koko homma hajosi täysin palasiksi ja hintalappu kuulemma nousi valtavaksi koska ei oltu konsultoitu kunnolla ammattilaista ja sokea-reettakin näki että asiat hoidetaan alusta saakka väärin. Enkä ollut yllättynyt siitäkään, ettei tämä kaverini tajunnut silloinkaan sitä faktaa, että syy oli siinä että hän ei halunnut kuunnella henkilöä joka oikeasti tietää, vaan henkilöä jolta halusi kuulla.

Näin se menee. No minkäs sille, oma on projektinsa. Nyt se karismaattinen kaveri on reissussa ja tämä kaverini tuskailee siellä korjauksien kanssa. Mutta samalla puhuu minulle että montako viikkoa vielä kun se karismaattinen kaveri palaa reissusta.. ja he menevät yhdessä sitten sinne ja tänne (jonne minua ei tietenkään tulla kutsumaan).

Kyllä tätä esiintyy miestenkin porukoissa. Esim työpaikalla meillä on jakaantunut porukka koulumaailman tyyliin urheilullisiin, nörtteihin ja ulkopuolisiin. Urheilijat on ykkösiä ja he sopivat kaikki asiat keskenään ja ilmoittavat - jos muistavat - päätökset muille. He myös pitävät itseään automaattisesti parempina työntekijöinä, vaikka tilastot ei tätä tue. Heille menee myös bonukset. Että näin. Toki tämä on työelämästä, mutta silti.

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen ystävä pyysi, että lähtisinkö hänen kanssaan syömään ja sen jälkeen ehkä parille kuppilaan, kun on hänen syntymäpäivänsä. Tämä siis sovittiin jo useampi päivä aiemmin.

Kun olin jo lähtökuopissa sutimassa ripsivärejä naamaan, lähetti ystävä kymmenen sydänemojin viestin miten maailman parhaat ystävät vievät yllätyksenä hänet syömään ja viettämään iltaa, nähdään me joskus toiste. Nuo ihmiset olivat minullekin sen verran tuttuja, että olisin hänenä kyllä pyytänyt minutkin mukaan. 



Itku meinasi tulla ja tulikin, kun hän lähetteli kaverikuvia ja hehkutusviestejä minulle henkilökohtaisesti pitkin iltaa ja yötä. 

Tässä on nyt kysymyksessä joko pitkälle mennyt sadismi, tai sitten tuo kaverisi on ihan oikeasti yksinkertainen ja te olette ihan eri aaltopituudella. Asiasta kannattaisi puhua, koska siinä se selviää. Jos kyseessä on sadisti, välit poikki ja sillä selvä, jos taas yksinkertainen, voit yrittää selittää omia tuntemuksiasi, mutta tietysti takeita ei ole että tällainen ihminen sitä koskaan tajuaa. Tai sitten kyse on 50/50 molemmista. En tiedä. Ihan kuvotti lukea tuota tekstiä, koska meni ihon alle.

Jotenkin tosi säälittävä ketju :( Osa varmasti on ihan oikeita loukkaantumisenaiheita. Mutta enimmäkseen kuulostaa siltä, että Suomi on täynnä tylsiä, huonoitsetuntoisia herkkiksiä, joita muiden pitäisi jotenkin paapoa ja joille esim. muiden ihmisten kiireinen elämä on tietoinen dissaus.

Voi apua. Ei ihme ettei teitä haluta mukaan mihinkään. Kaikki ei pyöri teidän napanne ympärillä.

Ai kavereihin pitää heti laittaa välit poikki, jos joku asia ei mene teidän mielenne mukaan? Ei ihme jos yksinäisyys kalvaa.

Ukonhattu kirjoitti:

Mä tajusin olevani nollakaveri, kun mua ei kutsuttu koskaan heidän hienoon taloonsa sisälle, pihalle kutsuttiin esim marjoja poimimaan. Meni n 10 vuotta ennenkuin kutsuttiin sisälle ja esiteltiin kaikki kolme kerrosta. Aika tavanomaista oli.

Se, mikä oksetti myöhemmin tavatessamme oli, että tämä varakas nainen piilotti lompakkonsa pöydän päältä, kun istuin pöytään. 

Olen tummatukkainen ja -silmäinen ja olen kuulemma hieman mustalaisen näköinen. En siis ole kuitenkaan romani. Kerran naureskelin tälle ihmiselle, että jospa pukisin röyhelöt päälle samoin kuin mustan samettihameen ja riipuvat korvakorut, niin menisinköhän romanista. Siis tosiaan vitsillä. Suomalainen olen.

Tämä taisi tulla hänelle todeksi, kun nappasi lompsansa näkyvistä. Se oli hyvin loukkaavaa. Pidin väliä, kunnes tää taas otti yhteyttä jonkin katastrofinsa takia ja lupasin kuunnella. 

 

Taas loistava esimerkki minä-keskeisestä ylitulkinnasta. Kaverisi ei vältämättä muistanut koko romani-läppää, vaikka se sinun mielestäsi olisikin jotenkin kiehtova ominaisuus sinussa. Itse ainakin otan lompakon pois esim. kahvipöydästä jos se on pöytään jäänyt, koska se ei mielestäni pöydälle kuulu. En tietenkään siksi, että odottaisin kaverini varastavan, voi herran pieksut sentään!

Jäittekö te lapsina huomiotta vai mikä vaivaa?

On vaikea olla se kaveri, joka ei ns. kuulu porukkaan, mutta ei ole täysin ulkonakaan. Just silloin joutuu todistamaan, kun porukka pitää hauskaa ja itse pääsee vain kahvittelukaveriksi silloin tällöin. Toki voi myös kysyä itseltään, miksi sinua ei haluta mukaan ja voitko kenties itse tehdä jotain asian eteen sen sijaan, että vaivut murjolaan.

Minä olen kaikille kavereilleni vain varakaveri tai jopa säälistä pitävät yhteyttä, eikä sillä ole karisman kanssa tekemistä, vaan johtuu sairastumisestani masennukseen. Sitä ennen olin suosittu, mutta kun en jaksanut enää mitään koskaan, niin suhteet tietenkin hiipui.

En ole vieläkään niin terve, että kykenisin niitä tarvittavasti elvyttämään, joten olen jäänyt sellaiseksi menneisyyden haamuksi monelle, joka kyllä käy silloin tällöin mielessä, mutta ne oikeat kaverit ovat muita.

Ei siis kenenkään syy. En voi olla vihainen ihmisille siitä, että rakensivat uusia läheisiä ihmissuhteita poissaollessani ja nyt heillä on niitä sen verran tarpeeksi, että aikaa riittäisi enää sen enempää minulle. Näillä mennään ja tulevaisuudessa voi olla toisin.

Jotenkin karua, että sosiaalinen media näyttelee isoa roolia osalla. "Ei ikinä tykkää minun kuvista", "hehkuttaa instassa". Oikeesti, miten te edes viitsitte kytätä toisten tykkäämisiä tms? 

Tosin itse jäin koko somesta pois, kun tuntuu juuri olevan tuollaista stalkkausta. 

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä. Työkavereiden kanssa viihdyttiin toisinaan vapaa-ajallakin. Ilmeisesti en kuitenkaan ollut kaikkien mieleen kun erään kerran huomasin somesta, että ovat olleet bilettämässä keikalla. Töissä tästä ei puhuttu minun kuulteni hiiskuakaan. Myönnän, kirpaisi ja muutti osaltani sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta jota meillä oli ollut.

Pyysin jo lapsuudesta lähtien hyväksi ystäväksi luulemaani mukaani kirpparille. Hän kieltäytyi koska ei tykkää kirppareista. Tämä ok, kunnes parin tunnin päästä ilmoitti että toinen ystävänsä oli pyytänyt häntä mukaan kirpparille ja lupasi mennä, joten ei todellakaan nyt jaksa kahta kertaa samana päivänä. Olin ihan wtf?

Hän kieltäytyi useasti asioista. Ehdotin sitä tätä ja tuota. Mikään ei käynyt, joten ymmärsin vihdoin yskän. Meidän ystävyys oli sitä, että olin paikalla olkapäänä tai tavoitettavissa kun hänellä oli tarve jollekin. Muutoin en kuullut hänestä mitään,

Tämä! Olen jo pitkään touhottanut suurimmaksi osaksi yksin. Hyviä ystäviäkin on, mutta ne ihme säätäjäystävät ovat jääneet. 

Oon pettynyt.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kaikille kavereilleni vain varakaveri tai jopa säälistä pitävät yhteyttä, eikä sillä ole karisman kanssa tekemistä, vaan johtuu sairastumisestani masennukseen. Sitä ennen olin suosittu, mutta kun en jaksanut enää mitään koskaan, niin suhteet tietenkin hiipui.

En ole vieläkään niin terve, että kykenisin niitä tarvittavasti elvyttämään, joten olen jäänyt sellaiseksi menneisyyden haamuksi monelle, joka kyllä käy silloin tällöin mielessä, mutta ne oikeat kaverit ovat muita.

Ei siis kenenkään syy. En voi olla vihainen ihmisille siitä, että rakensivat uusia läheisiä ihmissuhteita poissaollessani ja nyt heillä on niitä sen verran tarpeeksi, että aikaa riittäisi enää sen enempää minulle. Näillä mennään ja tulevaisuudessa voi olla toisin.

Ihan samat kokemukset ja päätelmät. 

Olikos se Oscar Wilde vai kuka joka totesi, että ei haluaisi koskaan liittyä klubiin, joka pyytää häntä jäsenekseen, kun taas sellaiset klubit, joihin hänelle ei koskaan myönnettäisi jäsenyyttä, ovat juuri niitä joihin hän haluaa.

Jotenkin näinhän se menee kaverisuhteissakin. On niitä jotka houkuttaa ja niitä jotka ei. Ne, jotka ei niin houkuta, joutuu varakavereiksi. He sitten himoitsevat "klubin" jäsenyyttä ja katkeroituvat ja kirjoittavat tänne. 

Olin ystävystynyt työkaverin kanssa. Kerran hän sanoi, että mennään päivänä x zumbaan! Sitten kun zumban aika koitti, olin n. 15 min ennen paikalla ja jäin odottelemaan häntä. Vähän alkoi jännittää, kun 5 min ennen aloitusta häntä ei vieläkään näkynyt... kunnes pari minuuttia myöhemmin hän saapui 6-7 muun kaverin kanssa, ja huudahti minulle, ettei hän uskonut minun oikeasti tulevan (tätä kyllä edelleen ihmettelen itsekseni, mistä moinen kommentti). Kai hänen ehdotuksensa oli ollut sitten small talkia, koska hän kyllä myöhemmin puhui, että voisi mennä taas seuraavalle zumba-tunnille, ja minä kävin vielä kahdesti, mutta hän tai kaverinsa eivät tulleet.

Kerran yrityksemme järjesti juhlat toisella paikkakunnalla, jonne yritys järjesti kyyditykset, ja samainen kaveri halusi tulla samalla bussilla kanssani. Hänen piti hypätä bussiin ensin, ja minä tulin toiselta pysäkiltä. Ennen kuin bussi saapui, laitoin viestiä, mutta en saanut vastausta. Hän ei ollut bussissa ja laitoin viestiä kysyen missä hän oli, ja sain vastauksen paljon myöhemmin: hän oli ollut edellisiltana bilettämässä ja heräsi vasta nyt. No, häneltä jäi nämä juhlat sitten väliin.

Kamalinta on, että minulla on ystävä toisessa työpisteessä, ja saatoin puhua hänestä tälle zumbaajalle ihan neutraaliin sävyyn esim. mitä olimme tehneet, ja tämä zumbaaja oli sairaalloisen mustasukkainen ystävästäni ja suoraan sanoen hor otteli häntä, väänteli naamaansa ja puhui oudolla äänensävyllä. He eivät edes mitenkään tunteneet toisiaan. Sanoin kyllä, ettei ystävästäni ole tarvetta puhua tuohon sävyyn, ja välini zumbaajan kanssa ovat viilentyneet hänen vaihdettua työpistettä sekä otin ihan tarkoituksella etäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Ukonhattu kirjoitti:

Mä tajusin olevani nollakaveri, kun mua ei kutsuttu koskaan heidän hienoon taloonsa sisälle, pihalle kutsuttiin esim marjoja poimimaan. Meni n 10 vuotta ennenkuin kutsuttiin sisälle ja esiteltiin kaikki kolme kerrosta. Aika tavanomaista oli.

Se, mikä oksetti myöhemmin tavatessamme oli, että tämä varakas nainen piilotti lompakkonsa pöydän päältä, kun istuin pöytään. 

Olen tummatukkainen ja -silmäinen ja olen kuulemma hieman mustalaisen näköinen. En siis ole kuitenkaan romani. Kerran naureskelin tälle ihmiselle, että jospa pukisin röyhelöt päälle samoin kuin mustan samettihameen ja riipuvat korvakorut, niin menisinköhän romanista. Siis tosiaan vitsillä. Suomalainen olen.

Tämä taisi tulla hänelle todeksi, kun nappasi lompsansa näkyvistä. Se oli hyvin loukkaavaa. Pidin väliä, kunnes tää taas otti yhteyttä jonkin katastrofinsa takia ja lupasin kuunnella. 

 

Sehän saattoi olla myös vitsi, toki nykyään rasistinen, että lompakko piiloon, kun *paljastuit* romaniksi.

Ei muuten ollut vitsi. Näin sen hänen silmistänsä. Olimme minun kotonani.

Oli vihjaillut samaan tyyliin jo aiemmin. En sanonut siihen mitään, katsoin vain kasvoihinsa. Viestin että lopeta, anna olla jo.

Mulla oli tosi kiva duunikaveri. Bailattiin kimpassa ja hölmöiltiin kaikkea.

Duuniin tuli uusi tyttö. Tää mun kaveri siirtyikin juttelemaan hänelle, ei mulle. Joskus kun kävelin ohi, heidän juttelunsa loppui. Mä todella surin tämän ystävyyden menetystä, enkä tiennyt mistä se johtui.

Kaveri sai pari lasta, onnittelin. Sitten ei oltu moniin vuosiin yhteyksissä, kunnes sain yllättäen hääkutsun häneltä. 

Häät olivat hieman oudot. Epämuodolliset, mutta osallistuin. Kirkkoon ei pyydetty. Tämä vaihtokaveri oli myös vieraissa. Hän puhisi, että hänet on pyydetty tänne vain rahankeruun takia ja täyteihmiseksi.

Sain jäädä yöksi, koska paikkakunnan julkinen liikenne oli nollassa. Aamusta piti lähteä keskikaljakuppilaan tarjoamaan hääparille tuoppeja.

Tulin kotiin ja huomasin, että yksi kultasormuksistani oli kadonnut. Otin yhteyttä ja kaveri lupasi lähettää postissa sen.

Monta viikkoa odotin. Ei tullut. Soitin ja kysyin. Joo, ei hän voi mitään jos posti töppää. Tuli kuin apteekin hyllyltä. Olipa kivasti tehty.

Tiedän että olen ehkä varakaveri. Ystäväni tapailee melkein päivittäin toista kaveriaan, ei mua.

  Olen siis nro 2.

Ajattelin kans etsiä kaverin jota tapailisin usein, en halua edes ajatella tätä nykyistä ystävääni.

Olkoot!