Työttömien kohtelu
Onko se samanlaista kuin täällä somessa? Eli järkyttävä haukkuminen, ulkopuolelle jättäminen, paheksuminen, pilkkaaminen jne.
Olen työssäkäyvä mutta ei ainakaan meillä työyhteisössä ole ollut tuota työttömien dissaamista. Meillä aika paljon muissa aiheissa keskustelut.
Kommentit (152)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ole ollut työttömänä niin ei kukaan ole sanonut mitään tai kohdellut erilailla. On tietysti niitä jotka saattavat kehuskella että kyllä heille on aina töitä löytynyt, ei ole tarvinnut päivääkään olla työttömänä, kyllä ahkeralle hommia riittää jne.
Ne on niitä vanhan kansan typeryyksiä kuten sekin, että lapsi tuo leivän tullessaan.
Oma äitinikin, silloin 60v, sanoi "ainahan se on työpaikan saaminen ollut vaikeaa". Ei nämä tämän ikäluokan ihmiset ymmärrä enää tämän päivän tilannetta vaikka kuinka selittää. Ovat saaneet tehdä töitä niin paljon kuin jaksaa ja haluaa vaikka heidän mielestään on "joutunut tekemään paljon töitä". Kyllä nykyäänkin ihmiset tekisivät paljon töitä kun vain annettaisiin mahdollisuus.
Joo, olen kyllä törmännyt tähän. Kävin työttömänä ollessa kirpparilla ja juttelin siskoni kanssa että kivoja löytöjä oli. Hän totesi että niin, hänen palkallaan sait nuokin ostettua. Olisikin ollut vitsi mutta ihan sanoi tämän v*ttuuntuneena😆 Sori nyt kun sain 5e itselleni jotain kivaa tekemättä mitään ja muut maksoi. Nyt olen töissä ja siskoni kohtelee täysin eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mää oon yhteiskunnan loinen ja makoilen kotona teidän rahoillanne, 800 e kuussa. Sillä ei oo mitään merkitystä että oon tehny 35 vuotta töitä ja maksanu veroni ja että se raha tulee YTK:lta. Anteeks et oon olemassa ja sori et oon syntyny...
Ei minua haittaa, älä suotta pyytele anteeksi.
Mutta haluaisin kuulla työttömiltä ovatko kohdanneet tätä haukkumista siis livenä tosielämässä vai huutaako ihmiset vaan netissä.
Ap
Sen verran tiedän ja olen kuullut kuinka työttömän selän takana juorutaan ja puhutaan pahaa, usein todella törkeästi. Että kyllä sitä tapahtuu palstan ulkopuolellakin, lähinnä ne kultalusikka perceessä syntyneet tätä harrastavat.
En ole tainnut puhutella enkä edes kuunnella kultalusikk
Kävelin kerran illalla rautatieasemalla ja päälläni oli valkoiset housut. Siinä sitten takana joku nuorehko, kantasuomalainen aikuinen mies kommentoi kuinka olen kermaperse (valkoista päällä).
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikeassa elämässä omalle kohdalle osunut minkäänlaista parjaamista.
Paitsi työkkärin oma ammatinvalintapsykologi tuli kyllä sellaisella asenteella ekaan tapaamiseen, että teki mieli tehdä siitä valitus. Ääni kellossaan muuttui kuitenkin, kun selvisi, että olen motivoitunut mutta vain vähän hukassa.
Minulle ammatinvalintapsykologi sanoi että olisi pitänyt 20 vuotiaana osata valita alansa niin ettei sairastu ammattitautiin. Aikamoista.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä mulla ystävät väheni sen jälkeen kun työttömyys pitkittyi. Ehkä johtuu siitä kun ei ole niin yhteistä puhuttavaa sen vuoksi eli erilainen elämäntilanne
Tästähän se on kiinni. Työttömän elämä on usein intohimotonta olemista ilman tulevaisuuden suunnitelmia. Mistä siinä sitten juttelee?
Vierailija kirjoitti:
Mutta haluaisin kuulla työttömiltä ovatko kohdanneet tätä haukkumista siis livenä tosielämässä vai huutaako ihmiset vaan netissä.
Ap
Joo, kyllä jouduin mustamaalauksen kohteeksi pari vuotta sitten ihan työpaikalla. Sain määräaikaisen työn (palkkatuella) kunnalta. Meni muutama viikko ja pas..kan jauhanta alkoi. Ihmettelin mistä tietävät minusta juuri mitään. Olin vaan iloinen työstä ja myös näytin sen, olen puhelias ja aika avoin ihminen.
No, ongelmia siitä tuli. Toisen osaston henkilöt halusivat minut pois ja työsuhde lopettiin koeajalla. Kutsuivat minua nimellä " Työllistetty". Oli se törkeää ja kyseessä oli kuitenkin iso uusimaalainen kunta ja sen ydin. Että sellaista. Sain parantumattomat traumat. Kannattaa varoa palkkatukipaikkoja.
Olin pitkään työtön, viisi vuotta. Sain palkkatukipaikan. Itkin melkein onnesta kun pääsin takaisin työelämään. No, meni alle kaksi viikkoa niin määrätietoinen kiusaaminen alkoi. En ymmärrä miten jaksoin kolme kuukautta, oli pakko kun tiesin että tulee karenssi kun lähden ja piti saada rahaa säästettyä. Ja kiusaaminen johtui juuri siitä koska olin palkkatuella. Tein työni hyvin ja sain kiitosta niin esimieheltä kuin asiakkailta mutta työkaverit suoraan sanottuna vihasivat ja antoivat sen näkyä.
Jäi traumat, olen kyllä hakenut töitä mutta nyt työttömyyttä kestänyt kohta taas kaksi vuotta. En tiedä millä ilveellä uskaltaisin mennä taas palkkatuelle kun siihen edelleen oikeus. Tai edes työkokeiluun, olisi mielenkiintoista kokeilla toista alaa, mutta pelottaa minkä kohtelun saisi siinäkin, varmaan vielä pahempi.
Työtön odottelee eläkkeellä pääsyä, jos on ikää ja työvuosia tehtynä ja työeläkettä kertynyt.
Saa ihmisarvonsa takaisin.
Olin eräs kevät itse hommannut itselleni työpaikan. (Olin tehnyt aamusta yöhön joka ikinen päivä monta sataa työhakemusta ja ravannut kymmenissä työhaastatteluissa) Sitten alkoi mustamaalaus, savustus, paskanjauhanta, seuraaminen vapaa-ajalla kaupungille ja laiton puhelinkuuntelu. Heppu tuli kaupungilla juttelemaan ja väittämään kuinka olen toiselle työnantajalla töissä (en ollut) ja kuinka olen joku laulaja (en ole). Seuraavana aamuna sitten potkut ilman syytä. Sitten tulikin jo kotiin palkkatukityötarjous heti saman tien ja vaatteita hakiessa työpaikalta työkaveri kysyi että olenko saanut jo töitä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kysynys työttömien haukkumisesta. On kysymys kaikkien niiden ihmisten, työttömien tai työllisten, haukkumisesta, jotka eivät tee poliitikon työtä/ole valtion virastossa töissä.
Työttömät tekevät sijaisuuksia valtion virastoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä mulla ystävät väheni sen jälkeen kun työttömyys pitkittyi. Ehkä johtuu siitä kun ei ole niin yhteistä puhuttavaa sen vuoksi eli erilainen elämäntilanne
Tästähän se on kiinni. Työttömän elämä on usein intohimotonta olemista ilman tulevaisuuden suunnitelmia. Mistä siinä sitten juttelee?
Kyllä mulla on suunnitelmia elämään ilman töitäkin. Eikö ihmisillä ole elämässä muuta mielenkiinnon kohteita kuin työ? Ei meillä edes kukaan jauha töistä kaveriporukassa. Kyllä puhutaan ihan kaikesta muusta. Maailman tilanteesta, harrastuksista, lemmikeistä, lapsista, elokuvista. Nyt ollaan menossa porukalla yhteiselle patikointiretkelle kesällä. Porukkaan kuuluu sekä työssäkäyviä että työttömiä, ketään ei kiinnosta puhua töistä kun elämässä on niiiin paljon muutakin.
Vierailija kirjoitti:
Mutta haluaisin kuulla työttömiltä ovatko kohdanneet tätä haukkumista siis livenä tosielämässä vai huutaako ihmiset vaan netissä.
Ap
Joo, kyllä jouduin mustamaalauksen kohteeksi pari vuotta sitten ihan työpaikalla. Sain määräaikaisen työn (palkkatuella) kunnalta. Meni muutama viikko ja pas..kan jauhanta alkoi. Ihmettelin mistä tietävät minusta juuri mitään. Olin vaan iloinen työstä ja myös näytin sen, olen puhelias ja aika avoin ihminen.
No, ongelmia siitä tuli. Toisen osaston henkilöt halusivat minut pois ja työsuhde lopettiin koeajalla. Kutsuivat minua nimellä " Työllistetty". Oli se törkeää ja kyseessä oli kuitenkin iso uusimaalainen kunta ja sen ydin. Että sellaista. Sain parantumattomat traumat. Kannattaa varoa palkkatukipaikkoja.
Minäkin olin jonkun kurssin työharjoittelussa ilman palkkaa, pelkällä peruspäivärahalla. Tein töitä yhtä ahkerasti kuin muut, yhtä pitkää päivää. Pomo lupasi ilmaiseksi/palkaksi pienen evään päivässä eli lähinnä jugurtti tai einespizza tms. Siitäkös riemu repesi muiden työntekijöiden joukossa. He saivat kolme kertaa enemmän rahaa mutta euron pizza tai 50 sentin jogurtti oli kuulemma liikaa minulle koska sain päivärahaa. Tosi kannustavaa. Kukaan ei perehdyttänyt ja yritin työtä oppia tekemällä ja kysymällä. Palkaksi sain jatkuvaa kettuilua.
Työttömiä on palkkatuella tarhoissa lapsia hoitamassa.
https://www.jyvaskyla.fi/uutinen/2023-09-04_palkkatuesta-apua-tyontekij…
Työtön on ilmainen terapeutti luuseri työnahertajalle. Kaikki paha olo oksentuu täysin ulkopuolisen syliin. Työläisen tulisi hakeutua psykoterapiaan purkamaan pahaa oloaan ja traumojaan.
Vierailija kirjoitti:
Mutta haluaisin kuulla työttömiltä ovatko kohdanneet tätä haukkumista siis livenä tosielämässä vai huutaako ihmiset vaan netissä.
Ap
Joo, kyllä jouduin mustamaalauksen kohteeksi pari vuotta sitten ihan työpaikalla. Sain määräaikaisen työn (palkkatuella) kunnalta. Meni muutama viikko ja pas..kan jauhanta alkoi. Ihmettelin mistä tietävät minusta juuri mitään. Olin vaan iloinen työstä ja myös näytin sen, olen puhelias ja aika avoin ihminen.
No, ongelmia siitä tuli. Toisen osaston henkilöt halusivat minut pois ja työsuhde lopettiin koeajalla. Kutsuivat minua nimellä " Työllistetty". Oli se törkeää ja kyseessä oli kuitenkin iso uusimaalainen kunta ja sen ydin. Että sellaista. Sain parantumattomat traumat. Kannattaa varoa palkkatukipaikkoja.
Mulla myös huono kokemus palkkatukityöstä. Olen reipas ja tein kaikki annetut työt. Osastolla suhtautuminen minuun oli alusta asti nuivaa. Osa ei vastannut tervehdyksiin. Ei koskaan kutsuttu mihinkään mukaan. Jos oli jotain tarjoiluja, ei kuulunut minulle, kaikille muille osastolla kuului. Mistään ei kerrottu. Koko porukka saattoi vaan yhtäkkiä hävitä ympäriltä. Menivät jonkin tilaisuuteen, mulle ei kerrottu. Eli kaikin tavoin osoitettiin, että olet VAIN työllistetty. Kuitenkin teet normaaleja työtehtäviä ja olet ns. normaalissa työsuhteessa. Mulla on niin paljon työkokemusta ennen työttömyyttä, että vertailupohjaa löytyy.
Itse olin työkokeilussa sairaalassa auttamassa osastonsihteeriä työmarkkinatuella.
Työkokeilu
https://toimistot.te-palvelut.fi/tyokokeilun-kaytannot-ja-saannokset&nb…;
Minua on kiusattu joka kerta palkkatuella ja työkokeilussa ollessa. Ainoastaan kuntouttavassa ei ole kiusattu. Ja olin siis kuntouttavan kautta ihan normaaleissa töissä tekemässä samaa kuin muutkin.
Minulla oli yks tuttu vapaaehtoistöissä kerran kauan kauan, kauan sitten (ei siis mitään palkkaa, ei mitään). Työpaikalla sitten tarjosivat kakkua muille, mutta hänelle ei, sanottiin vaan, että koska olet vapaaehtoistyöntekijä niin sinulle ei mitään kakkuakaan tarjota.
Työtön saa sairaalassa työkokeilussa tunnukset Lifecareen.
Olen työtön 58-v ja maksanut koko elämäni hyvin veroja. Ennen työttömyyttä palkka oli 6500 eli aika hyvin meni veroja. Ehkä nyt saisin tällä 550 e kuussa sitten olla ilman raippaa????