Olen murheen murtama menetettyäni rakkaan veljeni huumeille. TAJUAVATKO kannabiksen kannattajat mitä tekevät?!?!
Rakastava perheenisä, aviomies, työelämässä menestyvä ammattilainen.
Kaikki muuttui pian sen jälkeen, kun veljeni oli kokeillut kannabista. Kuulin tästä hänen vaimoltaan. Veljeni oli väittänyt aluksi, että homma on hallinnassa ja harmitonta. Kannabis kuitenkin muutti veljeni käytöstä ja vapaa-ajanviettoa sellaisiin mittasuhteisiin, että hakattu vaimo lähti lapsineen. Sitten veljeltäni lähti työ ja asunto ja se pudotti hänet ihan pohjalle.
Tätä surkeutta hän oli sitten lääkinnyt vahvemmilla huumeilla ja sieltä ei enää ollut paluuta. Kun tapasin hänet pitkästä aikaa, edessäni oli tyhjään tuijottava miesraunio, jonka hermo oli tiukalla ja hän vain toisteli kädet täristen miten v...aa ja miten v..aaa. En tiedä millä aineella hän oli aivonsa tuhonnut, mutta katsoin veljeni kuolleeksi jo tuossa vaiheessa. En enää tuntenut häntä, hänessä ei ollut mitään tuttua.
Menetettyään työnsä hän hankki rahat rikoksilla ja joutui välillä vankilaankin. Hän on ollut vieroituksessa, mutta mihinkäs narkkari elämästään pääsisi kuin hautaan. Nyt veljeni on täysi rikollinen ja olen hänelle vihainen, vaikka välillä säälinkin. Hän ei kestä tätä todellisuutta, kun vieroitusoireet raastavat, niskassa ovat ulosotto ja huumemaailman velanperijät. Siksi hän tekee rikoksen päästääkseen huumeiden avulla edes hetkeksi pakoon hänen paskaa elämäänsä.
Ihan turhaan tämän maan viranomaiset eivät ole kieltäneet kannabista. He ovat kokeneet saman kuin minä ja siksi tietävät enemmän kuin valtaosa suomalaisista. Siksi.
Pistää vihaksi, kun monet sinisilmäiset puhuvat huumeista niin myönteiseen sävyyn. Katsokaa, etteivät rakkaanne koske huumeisiin, koska muuten on liian myöhäistä.
Kommentit (514)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis siis tuhoaa koska veljesi siirtyi vahvempiin? Outo peruste.
Tuskin sitä aletaan vetämään mitään kovia huumeita ekaksi. Vaan miedoilla aloitetaan ja siitä sitten kovempiin aineisiin.
Kannattaa käydä kouluja niin voi oppiakin jotain.
Eikö viinalla koskaan aloiteta?
Lääkekannabis:
https://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4%C3%A4kekannabis
.
https://yle.fi/uutiset/3-10650937
EU-parlamentti haluaa lääkekannabiksen Kela-korvauksen piiriin
.
Parlamentti kehottaa EU-komissiota ja jäsenvaltioita käsittelemään esteitä, jotka haittaavat kannabiksen käyttöä lääkinnällisiin tarkoituksiin.
Parlamentti huomauttaa lauselmassaan, että "on todisteita siitä, että kannabis tai kannabinoidit voivat olla tehokkaita ruokahalun parantamisessa ja painonmenetyksen estämisessä hivin/aidsin yhteydessä ja että ne voivat helpottaa mielenterveyden häiriöitä, kuten psykoosia ja Touretten oireyhtymää, ja lieventää epilepsian sekä Alzheimerin taudin, niveltulehduksen, astman, syövän, Crohnin taudin, MS-taudin ja glaukooman oireita ja pienentää liikalihavuuden ja diabeteksen riskiä ja lievittää kuukautiskipuja".
Vierailija kirjoitti:
Huume ei ole hyvästä, eikä kannabis pahasta.
T: Stondis ry
Lämpimiä terveisiä Stondis ry:lle, että juurikin näin, kannabis ei vie stondista niin kuin viina. t. kokenut nainen
Oletko joskus muka kuullut nististä joka EI olisi aloittanut käyttöä kannabiksella?
Kuulostaa ikävä kyllä kannabiksen vastaiselta propagandalta aloitus, mutta harmi jos AP:n veli on huumekoukussa ja mitä ilmeisemmin voi pahoin.
En rupea kaikkia kommentteja lukemaan läpi ja joku on voinut saman jo mainitakin, mutta henkilö joka syystä sun toisesta haluaa saada päänsä sekaisin, ei saa sitä kannabiksen avulla tapahtumaan. Täten haitallisemmat aineet tulevat helposti kuvioihin jos kokee ettei ole mitään menetettävää tai henkilöllä on huono itsekuri.
AP:n veljeä ei kaikella todennäköisyydellä ole raunioittanut kannabis, vaan mielenterveysongelmat ja stressi mihin tämä on toivonut päihteiden auttavan. Tämä on vain veikkaus annettun infoon perustuen. Kannabiskaan ei tietenkään poista mitään ongelmia, mutta monelle se tuo hetkellisen avun rauhoittua ja rentoutua.
Vierailija kirjoitti:
Oletko joskus muka kuullut nististä joka EI olisi aloittanut käyttöä kannabiksella?
Yleisimpiä huumekokeiluja aikuisväestön keskuudessa ovat amfetamiinin ja kokaiinin kokeilut kännissä ravintolassa. Moni ei enää kokeile kannabista aiemmin, eikä suurin osa kannabiksen kokeilijoista kokeile kovia huumeita vaikka niitä usein saakin samoilta myyjiltä kuin kannabistakin. Moni ei myöskään pidä kannabiksta lainkaan kuin sitä kokeilee.
Moni nuori käyttäisi varmasti mieluummin kannabista, mutta se haisee ja näkyy testeissä pitkään. Katukaupassa tarjotaan paljon vahvoja bentsoja Ksaloleita, jotka eivät myöskään maksa paljoa levy ja joilla saa pään sekaisin. Ksalolit on valmistettu jossain Itä-Euroopan autotallipajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis siis tuhoaa koska veljesi siirtyi vahvempiin? Outo peruste.
Kannabis tuhoaa ihan jokaisen aivoja, enkä todellakaan toivo yhteiskunnallemme sitä, että yhä useampi alkaa käyttää.
Sellaista suorituskyvyn laskua emme tarvitse.
Kannabis ei tuhoa aivoja edes lääkekäytössä. Päinvastoin, sitä käytetään lääkkeenä MS-taudissa koska kannabis suojelee aivoja. Alkoholi tuhoaa eniten aivoja, koska on voimakas solumyrkky. Ilmeisesti se ei sinua haittaa kun et siitä asiasta yhtään "valistele"? Taitaa olla aiheesta omakohtaista kokemusta runsaastikin.
Mä en käytä muuta päihdettä kuin kahvia. Ja sitäkin tosi vähän.
Aiheuttaako kannabis myös tuota henkilöön menevää argumentaatiota, vai alkoiko se oireilla jo ennen ensimmäistä kannabiksen käyttökertaa?
Edellinen kappale oli omaa lääkettäsi. Nyt palataan asiaan. Minkä ihan vain alla olevassa Käypä hoito -suosituksessa mainituista tutkimusnäyttöön perustuvista väitteistä voit kumota vastaavalla tutkimusnäytöllä?
Vierailija kirjoitti:Nyt palataan asiaan.
Kannabis on muita päihteitä vaarattomampaa, kertoo laaja EU-selvitys.
Huumeen vaarallisuus: Vaarallisimpia ovat ekstaasi ja kokaiini, joita seuraavat alkoholi ja heroiini. Vähiten vaarallinen huume on kannabis.
Riippuvuus: Pahinta riippuvuutta aiheuttaa tupakka, seuraavina tulevat heroiini, kokaiini ja alkoholi. Kannabis on tutkimusten mukaan vähiten riippuvuutta aiheuttava päihde.
https://www.emcdda.europa.eu/publications/monographs/cannabis-volume1_en
https://www.emcdda.europa.eu/publications/monographs/cannabis-volume2_en
https://www.duodecimlehti.fi/duo80438
"Tupakanpoltto ja alkoholin liikakäyttö ovat terveyden kannalta huomattavasti vaarallisempia kuin kannabiksen jatkuvakin suurkäyttö."
Vierailija kirjoitti:Nyt palataan asiaan.
Yritähän sinä ensin esitellä vähähaittaisempi päihde ja monipuolisempi lääkekasvi mitä kannabis on.
Vierailija kirjoitti:Edellinen kappale oli omaa lääkettäsi.
Minusta on hienoa miten narsisti vetää heti uhrin viitan harteilleen jos saa omaa lääkettään.
Kannabis ja Alzheimer
Uusissa Kalifornian yliopiston tutkimuksissa kannabiksen sisältämän THC:n havaittiin puhdistavan aivoista amyloidi-proteiinin muodostamia myrkyllisiä möykkyjä, jotka ovat yhdistettävissä Alzheimerin taudin syntymiseen.
Yhdysvaltalaistutkimus on linjassa aiemmin saatuihin tuloksiin, jotka kertovat kannabinoidien suojaavasta vaikutuksesta ihmisillä, joilla on neurorappeutumista aiheuttava sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis siis tuhoaa koska veljesi siirtyi vahvempiin? Outo peruste.
Kannabis tuhoaa ihan jokaisen aivoja, enkä todellakaan toivo yhteiskunnallemme sitä, että yhä useampi alkaa käyttää.
Sellaista suorituskyvyn laskua emme tarvitse.
Kannabis ei tuhoa aivoja edes lääkekäytössä. Päinvastoin, sitä käytetään lääkkeenä MS-taudissa koska kannabis suojelee aivoja. Alkoholi tuhoaa eniten aivoja, koska on voimakas solumyrkky. Ilmeisesti se ei sinua haittaa kun et siitä asiasta yhtään "valistele"? Taitaa olla aiheesta omakohtaista kokemusta runsaastikin.
Mä en käytä muuta päihdettä kuin kahvia. Ja sitäkin tosi vähän.
Itse juon vahvaa kahvia 2 - 3 litraa päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laiton huume. Eivät tajua Esim. Ajokielto tulee heti, näkyy päiviä jälkeenpäin. Ja tietenkin menee tieto ties mihin.
Mistä syystä kannabis on laitonta? Ei ainakaan haittojen takia.
70-luvulla äänestettäessä laittomuudesta äänten mentyä tasan heitettiin arpaa, ja tulos meni näin päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis siis tuhoaa koska veljesi siirtyi vahvempiin? Outo peruste.
Kannabis tuhoaa ihan jokaisen aivoja, enkä todellakaan toivo yhteiskunnallemme sitä, että yhä useampi alkaa käyttää.
Sellaista suorituskyvyn laskua emme tarvitse.
Kannabis ei tuhoa aivoja edes lääkekäytössä. Päinvastoin, sitä käytetään lääkkeenä MS-taudissa koska kannabis suojelee aivoja. Alkoholi tuhoaa eniten aivoja, koska on voimakas solumyrkky. Ilmeisesti se ei sinua haittaa kun et siitä asiasta yhtään "valistele"? Taitaa olla aiheesta omakohtaista kokemusta runsaastikin.
Mä en käytä muuta päihdettä kuin kahvia. Ja sitäkin tosi vähän.
https://www.kaypahoito.fi/nix01881
Eli jos käyttää nuorena runsaasti päihteitä, voi tulla ongelmiakin? Enpä olisi uskonut.
Vierailija kirjoitti:
Omituista ap:n tekstissä on muun muassa se, että veli olisi muuttunut väkivaltaiseksi jo alkuvaiheen kannabiksen käytössä. Kun poliisien ja terveydenhuollon havainto on, että kannabis ei sytytä väkivaltaisuutta kuten alkoholi tai piri tai lailliset lääkkeet + alkoholi, vaan rauhoittaa.
Ei se ole ensimmäinen kerta kun satu sisältää epäjohdonmukaisuuksia. Näitä tarinoita kannabis aiheutti sitä, tätä ja tuota näkee netissä. Mä olen yli 30 vuotta viihdekäyttänyt kannabista ja ainoat ongelmat mitä olen nähnyt ja kokenut liittyvät lakiin. Koskaan en ole nähnyt pössyttelijän riehuvan.
Alkoholille pitäisi olla miedompi vaihtoehto. Monella on syytä olla katkera valtiolle, kun alkoholin vaikutuksen alaisena on sekoillut, saanut turpaansa, hakannut, tappanut, moni on kuollut, maksa, munuaiset paskana, syöpä jne. Pilvi ei aiheuta mitään edellä mainituista, ei edes fyysistä riippuvuutta, kuten alkoholi.
Ihmiskunta on aina käyttänyt päihteitä, ja tulee aina käyttämään.
Niitäkin heikolla luonteella varustettuja tulee aina olemaan, mitkä hankkivat itselleen ongelman vaikka suklaan syönnistä.
Mikä omasta mielestänne on pienin mahdollinen huumerikos? Minusta se on kannabiksen kasvatus omaan käyttöön. Perustelen asiaa sillä, että se on vähähaittaisin päihde koko maailmassa, eikä ammattirikollisia tueta millään tavalla kun mietoa päihdettä kasvattaa itselleen. Verrattavissa lähinnä kotiviinin valmistukseen, paitsi että viini on haitallisempaa koska siinä on alkoholia, joka on voimakas solumyrkky joka aiheuttaa syöpää, tuhoaa aivoja ja aiheuttaa siittiöissä mutaatioita ja DNA-vaurioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:Edellinen kappale oli omaa lääkettäsi.
Minusta on hienoa miten narsisti vetää heti uhrin viitan harteilleen jos saa omaa lääkettään.
Mitä ihmettä?
En kannata mitään päihteitä. Ja jos joku on joutunut narsistin uhriksi, toivon, että pääsee terapiaan, saa oman elämänsä itselleen, eikä joudu turvautumaan päihteisiin!
Selittäkää mulle tämä: maasta kasvaa Luojan luomasta siemenestä kasvi, joka teeksi laitettuna tai poltettuna rentouttaa, herkistää aisteja, lievittää kipua jne. Lainlaatija arroganssissaan tuomitsee tämän kasvin huumeeksi.
Ymmärtäisin asenteen, jos kannbiksen huumeeksi valmistaminen edellyttäisi tislausta tai monia kemiallisia prosesseja kuten unikkopampulan uuttaminen valkoiseksi jauheeksi tai kokapensaan lehtien muokkaaminen samalla lailla. Niitä voi hyvällä syyllä sanoa huumeiksi, koska lopputuote on niin kaukana alkuperäisestä. Ihminen on muuttanut ne huumeiksi. Kannabikselle ihminen ei tee muuta kuin kuivattaa sen, tai juotuna ei edes sitä tarvitse tehdä.
Mutta unikon pampuloita saa ostaa kukkakaupasta ilman huumeen leimaa. Miksi kannabiskasvi ihan vaan kasvaessaan saa sen leiman?