Nepsylapsi ahdistuu jos häntä katsotaan,silti sosiaalityön järjestämän perhetyön mukaan lapsi ei saisi syödä omassa huoneessaan rauhassa

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa on paljon ikäviä kommentteja. Ihmiset eivät ymmärrä.

Oma aut+keva lapseni on nyt aikuinen. Osaa syödä ja käyttäytyä ravintolassa, ja muuallakin. Lapsena hänellä oli vaikeita jumeja, mm. ei halunnut istua tuoleilla, istui aina lattialla, psitsi koulussa (siellä oli tiukka kuri ja oma avustaja). Jumeissa ja irrationaalisissa peloissa oli vaihtelua. Oli myös vaihe  jossa halusi syödä yksin, jos meille tuli vieraita.

Aikuisena hän osasi kertoa, että aterimien kilinä sattuu korviin, ja toki myös ihmisten puheensorina, ahtaus, hajut, kuumuus ym.

Sain myös kritiikkiä siitä, että en pakottanut häntä istumaan tuolilla (paitsi ruokapöydässä), ja annoin hänen mennä toiseen huoneeseen syömään. Sanoin, että aika korjaa asiat, ja istutaanhan monissa kulttuureissa lattialla, ja sitä jopa pidetään huenona ja terveellisenä. Mutta kun autistinen lapsi haluaa istua lattialla, se onkin merkki huonosta vanhemmuudesta...?<

Ihana Juuri näin, äidinvaisto kunniaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

^

No ne perhetyön tavoitteet on näissä aika usein suht laveita. "Olla koulunkäynnin tukena" tai "apuna siirtymätilanteissa" tms., ja meillä ne ei oo käytännössä oikein koskaan vastanneet tuota nimettyä tavoitetta. 

Silloin on syytä tarkentaa ja konkretisoida tavoitteita. On resurssien haaskausta, jos todellinen tilanne on se, ettei kukaan oikeastaan edes tiedä mitä työskentelyllä tavoitellaan. 

No minustakin perhetyö meillä on resurssien haaskausta. En kuitenkaan viitsi lähteä kieltäytymään, etten näyttäydy vielä hankalampana ja yhteistyöhaluttomana vanhempana. Eiköhän tää ole arkea aika monessa nepsyperheessä. 

Jos teillä on lastenpsykalle kontakti, niin kannattaa sanoa siellä ääneen nämä ajatukset. Voi olla, että sitä kautta järjestyy paremmin oikeanlaista apua. Ymmärrys näistä asioista on ihan eri tasolla ja toiminta on paljon ratkaisukeskeisempää. Sosiaalitoimeen voi myös rehellisesti sanoa että tämä ei nyt ole sellaista apua mikä vie asioita eteenpäin, että eiköhän lopeteta ja vapauteta työntekijä johonkin paremmin hänen työhönsä soveltuvaan perheeseen. Laku-kuntoutus voisi ehkä tuoda teille apua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No voi herran pieru. Pakkoko sitä on syödä pöydässä ja höpöttää? Meillä teinit menee omaan huoneeseen syömään ja minäkin tykkään syödä kaikessa rauhassa höpöttämättä.

Ei kai semmosta sääntöä ole olemassakaan,että pitää kaikkien syödä samaan aikaan ? Eikö oo pääasia, että saa kupunsa täyteen ? Jokainen tyylillään. Ihme nipotusta. Ehtii sitä kuulumiset vaihtaa muutenkin

Äkkiä googlaten löytyi amerikkalainen tutkimus, jossa oli käyty läpi laajalti aiempaa tilastollista tutkimusta.

Perheen yhdessä syöminen vähentää lasten syömishäiriöitä, alkoholin käyttöä, väkivaltaista käytöstä, masennusta ja itsetuhoisuutta, ja parantaa heidän koulumenestystään ja itsetuntoaan.

Ja millä tavalla tämä siihen vaikuttaakin yhdessä mussutetaan makaronilaatikkoa? En o

Ahdistuneisuus, JOS se tässä käytöksen syynä, paranee juurikin kohtaamalla ne omat huoliajatukset käytännössä ja huomaamalla että mitään kamalaa ei tapahtunutkaan ja minä selvisin. Ja erityisesti nepsyillä suoraan toimintaan, koska jäykkien tai äärimmäisen ajatusmallien vuoksi yleensä altistusharjoittelua edeltävä kognitiivinen työskentely on tehottomampaa kuin nenteillä. Ei tietenkään liian isoin askelin pakottamalla, mutta pikkuhiljaa patistamalla.

Ei saa pakottaa tekemään stressaavia asioita tarkoittaisi sitä että anorektikoiden annetaan kuolla nälkään, eroahdistuksesta kärsivien lasten äidit jäisi pois töistä, sosiaalisesti ahdistuneet teinit voisi kaikki jäädä kotikoulun ja bakteerikammoiset lukita itsensä kuplaan. Mitäpä veikkaat, vähenisikö ahdistus pitkässä juoksussa ja olisiko luvassa toipumista ja toimintakykyä sillä, ettei tarvitse tehdä asioita jotka stressaa?

Korostan, että sopivina askelina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos yritetään pakottaa autistia neurotyypilliseen muottiin, niin saadaan aikaan vain mielenterveysongelmia ja rikkonainen ihminen. 

Ehkä hän on mieluummin mielenterveysongelmainen, mutta kykenevä elämään neurotyypillisten ihmisten joukossa itsenäistä elämää, kuin autistina aikuisena isin ja äidin hoivissa?

Joo, ihan kuin mielenterveysongelmat olisi hirveä mörkö, mitä pitää kavahtaa. Mt-sairauksiin on sentään lääkkeet, joiden avulla voi elää normaalia elämää. Olisin mieluummin mt, kuin pumpulissa pidetty nepsy.

 

Nepsyydestä ei parane. Se on osa persoonallisuutta, eikä siten "korjattavissa". Sikäli kuin siinä mitään korjattavaa onkaan. Minusta korjatta

 

Puhut eri asiasta kuin mitä kommentoin. Alkutilanteessa lasta yritettiin pakottaa sietämään kotiin tulleen vieraan aikuisen katsekontaktia samalla, kun lapsi yritti syödä. Se oli lapselle liian kuormittavaa eikä tuo vieras aikuinen ymmärtänyt sitä. Tuota lasta ei saa runnottua väkisin sellaiseen muottiin, että hän tuosta vain jaksaisi tuon ylikuormittavan tilanteen  - koska se on edelleen hänelle liian kuormittavaa. Omassa kodissa pitäisi pystyä lepäämään, ja tuo alun tilanne ei kyllä ollut lepoa nähnytkään. Tuo lapsi olisi ollut ihan tyytyväinen, jos tuo vieras aikuinen ei olisi katsonut häntä eikä yrittänyt väkisin small talkia hänen ateriansa aikana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos yritetään pakottaa autistia neurotyypilliseen muottiin, niin saadaan aikaan vain mielenterveysongelmia ja rikkonainen ihminen. 

Ehkä hän on mieluummin mielenterveysongelmainen, mutta kykenevä elämään neurotyypillisten ihmisten joukossa itsenäistä elämää, kuin autistina aikuisena isin ja äidin hoivissa?

Joo, ihan kuin mielenterveysongelmat olisi hirveä mörkö, mitä pitää kavahtaa. Mt-sairauksiin on sentään lääkkeet, joiden avulla voi elää normaalia elämää. Olisin mieluummin mt, kuin pumpulissa pidetty nepsy.

 

Nepsyydestä ei parane. Se on osa persoonallisuutta, eikä siten "korjattavissa". Sikäli kuin siinä mitään korjattavaa onkaan. Minusta korjatta

Niin, me neurotyypilliset joudumme käytännössä koko ajan sopeutumaan asioihin jotka ovat vaikeita ja vastenmielisiä. Mutta tästä inspiroituneena taidan itsekin alkaa elämään nepsyn tapaan, kai meillä muillakin on oikeus toimia miten halutaan. Muut voivat sitten sopeutua meihin, meissä mitään vikaa ole! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos yritetään pakottaa autistia neurotyypilliseen muottiin, niin saadaan aikaan vain mielenterveysongelmia ja rikkonainen ihminen. 

Ehkä hän on mieluummin mielenterveysongelmainen, mutta kykenevä elämään neurotyypillisten ihmisten joukossa itsenäistä elämää, kuin autistina aikuisena isin ja äidin hoivissa?

Joo, ihan kuin mielenterveysongelmat olisi hirveä mörkö, mitä pitää kavahtaa. Mt-sairauksiin on sentään lääkkeet, joiden avulla voi elää normaalia elämää. Olisin mieluummin mt, kuin pumpulissa pidetty nepsy.

 

Nepsyydestä ei parane. Se on osa persoonallisuutta, eikä siten "korjattavissa". Sikäli kuin siinä mitään korjattavaa onkaan. Minusta korjatta

Ihmiset puhuvat nykyään niin leväperäisesti neurologisista poikkeavuuksista ja erilaisista "käyttöjärjestelmistä", vaikka neuropsykiatrisissa haasteissa ei ole kyse aivotason poikkeamista vaan tilastollisista poikkeamista lasten psykososiaalisessa kehityksessä. Tilastolliset poikkeamat voivat johtua tuhannesta eri syystä, yleensä vain yhtä aikaa syytä ei ole. Autismin kirjon häiriö tai ADHD ovat oiretason häiriöitä, joiden diagnostiset kriteerit eivät riitä oireilun yksilöllisen etiologian tunnistamiseen.

Diagnoosivälineinä ovat seulontalomake ja haastattelu siksi, koska aivokuvantamistutkimuksissa ei ole löydetty mitään diagnostisesti merkitseviä poikkeamia vuosikymmenien ahkerasta tutkimustyöstä huolimatta. Siksi psykiatrian hoitosuosituksissa tyydytään viittaamaan epäjohdonmukaisiin tilastollisiin eroihin, jotka eivät ole häiriöille edes mitenkään spesifejä ja joista suurin osa johtuu todennäköisesti tutkimusten metodologidista puutteista ja julkaisu - ja raportointiharhasta. ADHD  tai autismi eivät ole aivotason häiriöitä, edes esimerkiksi kehitysvamma ei ole sitä. Kehitysvammaan johtavia biologisia häiriöitä sentään on tunnistettu lukuisia, mutta heikko suoriutuminen älykkyystesteissä ei itsessään ole neurobiologinen ilmiö kuten ei sekään, että lapsi ei jaksa istua tuntikausia pulpetissa tai kuormittuu siirtymätilanteissa. 

Kukaan ei halua että häntä tuijotetaan ja kuulustellaan kun hän syö. 

Vierailija kirjoitti:

Nepsyjä on aina ollut ja asia on hoidettu siten, että heiltä on vaadittu sopeutumista normaaliin elämään. Ei ole ollut diagnooseja ja paapottu. Pahimmat nepsyt oli niitä kylähulluja.

On hyvä, että lapsille järjestetään tutkimuksia ja apuja, mutta se ei tarkoita, että diagnoosin saatuaan on lupa tehdä miten huvittaa, ja vanhemmat huokaisee, että nyt ei tarvi enää kasvattaa.

Vanhempien pitää kasvattaa lasta elämää varten. Ei pitää kaikkien elämä mukavana antamalla periksi ja siloittelemalla kaikkea. Täytyy miettiä missä se lapsi asuu täysikäistyttyä, miten opiskelee ja menee töihin. Pahimmassa tapauksessa elämästä on tehty niin helppoa ja mukavaa ettei lapsi enää kykene kuin tuettuun asumiseen ja eläkkeeseen. 

Eikö tuossa juuri yllä ollut kuvaus siitä, mitä tapahtui, kun vanhemmat laitettiin asettamaan rajat autismin kirjolla olevalle lapselleen? Lapsi meni paniikkimoodiin eikä hommasta tullut enää yhtikäs mitään. Kirjoittajan mukaan vei vuosia saada aiheutunut vahinko korjattua.

Eli se, mikä toimii neurotyypillisiin, ei toimi autistisiin. Ei kyse ole pellossa kasvamisesta, vaan lapsen tarpeiden huomioimisesta. Kaikki eivät vain ole samasta muotista veistettyjä eikä kaikkiin siksi toimi samat menetelmät.

"Edelleen, vanhempikin tarvitsee omaa rauhaa ja kodin pitäisi olla myös hänelle turvallinen paikka, jossa levätä.

Mistä sitäpaitsi edes tiedät, että autistin lapsetkaan haluaisivat syödä muiden kanssa yhdessä?"

En jaksa lukea jokaista, mutta jos sinä tällaista sontaa jankutat täällä (viittaan alkuusi, edelleen) niin ihan turhaan tuhlaat aikaasi. Mene nyt mieluummin ottamaan tämäkin hetki itsellesi.

Ymmärrän monia erityisyyksiä, autismia, mt-ongelmia, sairauksia, riippuvuuksia, traumoja jne. Ymmärrän, jos ei pysty. Ymmärrän sen ahdistuksen asian taustalla ja sanoisin, että ei ole pakko. Tee niin kuin nyt tuntuu parhaalta. Jne. Jos todella on yrittänyt, tai edes vähän. Jos haluaa joskus vielä yrittää. Ja ottaa apua vastaan (silloin kun sitä saa. Ymmärrän, että aina ei saa, ja silloinkin on ihan ok mennä niiden voimien kanssa eteenpäin mitä on).

Mutta joo, en tiedä, enkä sitä paitsi edes ole kiinnostunut tietämään, että autistin lapsi haluaa syödä yksin. Tuossa olisi jo niin paljon perheessä opittua ja hyväksyttyä käytös mallia, että ei ole mitään syytä ymmärtää. Perhe missä jokainen haluaa vaan omaa rauhaa? Ihan varmasti näinkin on, mutta kyllä siinä silloin tarvitaan apua tilanteen ratkaisemiseen. Miksi lapsi on edes pitänyt tehdä? Vanhemmuus tuo velvollisuuksia, ja se ei ole mikään pakollinen asia. Ei yhteiskunnasta vaan voi noin haluta eroon. Tai voi, mutta ei silloin kun vastuulla on toinen ihminen!

Näille haluttomille aikuisille pitäisi antaa mahdollisuus toteuttaa haluaan niin, että samalla katkeaisi joka ikinen yhteiskunnan rahahana. Saisivat olla ihan rauhassa. Toinen vaihtoehto olisi järjestää yhteismajoitus missä tarjottaisiin välttämätön katto pään päälle ja ruoka hengissä pysymiseen. Voisivat sitten miettiä, että missä vaiheessa alkaa haluttaa liittyä muiden seuraan vai jatkaako näin omissa oloissaan? Lapset huostaan toki mahdollisimman pian, että he edes saisivat oppia normaalista elämästä.

Sossuissa ei ole kuin haittaa. Halveksin koko ammattiryhmää. Enemmän haittaa kuin hyötyä lapsille. 

Vierailija kirjoitti:

"Edelleen, vanhempikin tarvitsee omaa rauhaa ja kodin pitäisi olla myös hänelle turvallinen paikka, jossa levätä.

 

Mistä sitäpaitsi edes tiedät, että autistin lapsetkaan haluaisivat syödä muiden kanssa yhdessä?"

 

En jaksa lukea jokaista, mutta jos sinä tällaista sontaa jankutat täällä (viittaan alkuusi, edelleen) niin ihan turhaan tuhlaat aikaasi. Mene nyt mieluummin ottamaan tämäkin hetki itsellesi.

Ymmärrän monia erityisyyksiä, autismia, mt-ongelmia, sairauksia, riippuvuuksia, traumoja jne. Ymmärrän, jos ei pysty. Ymmärrän sen ahdistuksen asian taustalla ja sanoisin, että ei ole pakko. Tee niin kuin nyt tuntuu parhaalta. Jne. Jos todella on yrittänyt, tai edes vähän. Jos haluaa joskus vielä yrittää. Ja ottaa apua vastaan (silloin kun sitä saa. Ymmärrän, että aina ei saa, ja silloinkin on ihan ok mennä niiden voimien kanssa eteenpäin mitä on).

Mutta joo, en tiedä, enkä

Kiitos tästä. Joku sentään ymmärtää, että ei ole lapsen vastuulla tehdä kodista aikuiselle turvallinen paikka, vaan juuri päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta kannustan, että tekisit siten kuin itsestä tuntuu hyvältä ja oikealta. Minä en tehnyt ja tästä on seurannut paljon pahaa.

Perhetyön alkaessa lapsella ei ollut vielä diagnoosia, myöhemmin diagnoosiksi tuli autismin kirjo PDA-piirteillä. Olimme kuitenkin aikaisemmin vaistomaisesti toimineet niin, miten PDA-lasten kanssa tulisikin (ns. PANDA-malli, paljon joustoa). Nämä toimintatavat menivät perhetyön ohjauksessa uusiksi.



Perhetyön näkökul

Meillä on varmaan kaikilla PDA ja kurinpito ja rangaistukset ei toimi. Se on tosiaan taistele tai pakene meininki sitten. Toisen kanssa leimahtaa liekit ja sen jälkeen on ihan turha saada samaa asiaa hoidettua muuten kuin tappelun kautta, enää ikinä.

Toinen taas menee hiljaiseksi, ahdistuu. 

Molemmille pitää antaa vaihtoehtoja, mutta sekään ei saa olla liian läpinäkyvää. Ihania tyyppejä, leimahtavan lapsen kanssa on kuitenkin helpompaa jostain syystä. Näiden lasten täytyy saada valita miten asian hoitavat. Sama tulos, hommat hoituu, mutta lapsen tavalla, lopputulos kuitenkin sama.

Minä olen taistele tyyppiä ja jos sossut olisi tulleet neuvomaan miten pitää elää ihmisiksi, ei olis hyvin käynyt. Olisin laittanut hanttiin kaikin mahdollisin keinoin ja niinkään olisin valmistunut hyvään ammattiin jossa työt ei lopu. Tuskinpa.

Toisten mielestä tämä on kurittomuutta ja pitäisi kitkeä lapsesta pois. .

Ainoa hyvä puoli omassa burnoutissa oli, että nyt voin tukea lapsiani. Välit tyttären kanssa eivät ole ikinä olleet näin hyvät. Tiedän myös miksi toinen kilahtaa ihan tavallisen vaatimuksen takia, tai tarvitsee aikaa sopeutuakseen äkilliseen muutokseen 

Se auttaa kun äiti sanoo, että kyllä ymmärrän että nyt on vaikeaa lähteä (esim päiväkotiin) tauon jälkeen. Tai ymmärrän, että et voi nyt lähteä kauppaan ihmisvilinään, se olisi vain liikaa. Pystyn hyväksymään nämä lapset sellaisina kuin he ovat.

Eipä olisi uskonut, että jos ei syö kotona ruokapöydässä, niin lapset kannattaa antaa sossuille korjattavaksi. Tulee sitten ehjä ja normaali lapsi. Ihanaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos yritetään pakottaa autistia neurotyypilliseen muottiin, niin saadaan aikaan vain mielenterveysongelmia ja rikkonainen ihminen. 

Ehkä hän on mieluummin mielenterveysongelmainen, mutta kykenevä elämään neurotyypillisten ihmisten joukossa itsenäistä elämää, kuin autistina aikuisena isin ja äidin hoivissa?

Joo, ihan kuin mielenterveysongelmat olisi hirveä mörkö, mitä pitää kavahtaa. Mt-sairauksiin on sentään lääkkeet, joiden avulla voi elää normaalia elämää. Olisin mieluummin mt, kuin pumpulissa pidetty nepsy.

 

Nepsyydestä ei parane. Se on osa persoonallisuutta, eikä siten "korjattavissa". Sikäli kuin siinä mitään korjattavaa onkaan. Minusta korjatta

Auttaminen ei ole sitä, että oletetaan autistisen lapsen kokemuksen hyvästä elämästä olevan samanlainen kuin neurotyypillisen lapsen kokemus. Tarpeet ovat erilaiset. On jopa lapsia, jotka eivät siedä ollenkaan toisen ihmisen kosketusta. Eivät edes omian vanhempien. Neurotyypillisestä ihmisestä tämä on järjenvastaista, ja sitä yritetään helposti keinolla millä hyvänsä muuttaa. Vähän sama, kuin jotkut ihmiset kohtelee lemmikejään kuten ihmisiä. Olettavat että lemmikki pitää samoista asioista kuin itsekin, ja tarvitsee samoja asioita. Kärjistetty vertaus, mutta tarkoitan ettei ole kykyä ymmärtää, että toinen on todellakin erilainen kokemusmaailmaltaan ja tarpeiltaan. On itseasiassa vähän autistista sekin, ettei pysty tätä ymmärtämään, vaan kuvittelee, että koska minun kokemukseni on tämä, on se myös kaikkien muiden kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No voi herran pieru. Pakkoko sitä on syödä pöydässä ja höpöttää? Meillä teinit menee omaan huoneeseen syömään ja minäkin tykkään syödä kaikessa rauhassa höpöttämättä.

Ei kai semmosta sääntöä ole olemassakaan,että pitää kaikkien syödä samaan aikaan ? Eikö oo pääasia, että saa kupunsa täyteen ? Jokainen tyylillään. Ihme nipotusta. Ehtii sitä kuulumiset vaihtaa muutenkin

Äkkiä googlaten löytyi amerikkalainen tutkimus, jossa oli käyty läpi laajalti aiempaa tilastollista tutkimusta.

Perheen yhdessä syöminen vähentää lasten syömishäiriöitä, alkoholin käyttöä, väkivaltaista käytöstä, masennusta ja itsetuhoisuutta, ja parantaa heidän koulumenestystään ja itsetuntoaan.

Ja millä tavalla tämä siihen vaiku

Kannattaa varmaan kokeilla miettiä mitä suustaan päästää. Jos lapsi ei kykene syömään ruokapöydässä, ei vuorovaikutusta ole?

Onko todella noin kapea käsitys maailmasta ihmisillä edes mahdollinen 

Tähän ketjuun on kommentoinut nyt vahvoja mielipiteitä moni, joka ei selvästikään ymmärrä autismista mitään. 

Koska lainaukset ei muuten toimi:

"Kyse on 12v lapsesta! Ihan hiton pelottava ja väärä ajatus, että tässä nyt ollaan "nepsyydessä" joten pitää vaan hyväksyä. Ihmisyyteen kuuluu AINA myös sosiaaliset suhteet. 12v lapsen kehitykseen kuuluu AINA se, että mitään leimaa ei ole laitettu pysyvästi. Mistä tietädetään mikä perhe minkäkin "nepsyn" takana on? Lapsi ollut vaikka puolet elämästään eristettynä muusta perheestään, ja yhteiskunta toteaa jo noin nuorena, että tää nyt oli tässä? Ikävää, että vanhemmat kokevat asian niin, että heitä epäillään ja kasvatusta kyseenalaistetaan, mutta se on ainoa keino. Aikuisina terveinä ihmisinä teidän tehtävä on kestää se. Oman ja muiden lasten takia. Eikö näitä kaltoinkohteluiden esimerkkejä ole vieläkään tarpeeksi, että nämä minä minä minä ahdistun aikuiset heräisivät? Lisäksi sinun oma asenteesi mt-ongelmiin on yhtä huono. Kyllä nekin pitää tunnistaa ja auttaa lasta. Edelleen, kyse on 12-vuotiaasta! Siinä on elämä vasta alussa. Ja sitä EI määrittele diagnoosit, eikä vanhemmat"

Aika paljon tekstiä sait aikaan aiheesta, jota et selvästikään ymmärrä lainkaan. Autismi on synnynnäinen, pysyvä ominaisuus, jota ei voi "parantaa". Eli se todellakin määrittää sen nyt 12 vuotiaan koko elämää, ja on "pysyvä leima". Nepsy-asiat ei oo mitään mielenterveysongelmia.

Jos ei tiedä asiasta mitään, eikä ymmärrä mistä on kyse, niin kannattaa pidättäytyä esittämästä tuollaisia kiivaita näkemyksiä,ja uskoa niitä, joilla on asiasta tietoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

^

No ne perhetyön tavoitteet on näissä aika usein suht laveita. "Olla koulunkäynnin tukena" tai "apuna siirtymätilanteissa" tms., ja meillä ne ei oo käytännössä oikein koskaan vastanneet tuota nimettyä tavoitetta. 

Silloin on syytä tarkentaa ja konkretisoida tavoitteita. On resurssien haaskausta, jos todellinen tilanne on se, ettei kukaan oikeastaan edes tiedä mitä työskentelyllä tavoitellaan. 

No minustakin perhetyö meillä on resurssien haaskausta. En kuitenkaan viitsi lähteä kieltäytymään, etten näyttäydy vielä hankalampana ja yhteistyöhaluttomana vanhempana. Eiköhän tää ole arkea aika monessa nepsyperheessä. 

Jos teillä on lastenpsykalle kontakti, niin kannattaa sanoa siellä ääneen nämä ajat

Mun lapsella on PDA. En oo törmännyt yhteenkään ammattilaiseen, josta olis yhtään mitään hyötyä PDAn kanssa. Ei ne siitä ymmärrä lastenpsykiatrisella yhtään sen enempää. Ennen kuin tajusin sen PDAn, oltiin jo saatu vaikka kuinka paljon lapselle haitallisia "tukitoimia". Nyt en enää anna kenenkään toimia lapseni kanssa tälle haitallisella tavalla, mutta otan vastaan sitä perhetyötä, niin että lastensuojelu pystyy kirjaamaan, että perheelle tarjotaan tukitoimia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos yritetään pakottaa autistia neurotyypilliseen muottiin, niin saadaan aikaan vain mielenterveysongelmia ja rikkonainen ihminen. 

Ehkä hän on mieluummin mielenterveysongelmainen, mutta kykenevä elämään neurotyypillisten ihmisten joukossa itsenäistä elämää, kuin autistina aikuisena isin ja äidin hoivissa?

Ei siitä autistista, jonka mielenterveys tuhotaan traumatisoimalla lapsena, tietenkään tule jotenkin paremmin itsenäiseen elämään kykenevä, vaan päinvastoin. 

Hei, myös erityislapselta pitää vaatia asioita. Muuten ollan ihan hakoteillä ja lapsen loppuelämä tulee olemaan todella raskasta kun vanhempien pumpulipilvet hajoavat ympäiltä. Mitä paremmin oppii lapsena sietämään kuormitusta, stressiä ja hankalia tilanteita niin sitä enemmän saa myös onnistumisen kokemuksia ja uskoa siihen että selviää näistä tilanteista. MT-ongelmat ovat todella yleisiä nepsy-nuorilla, tämän varmaan jokainen vanhempi tiedostaa.

Miten tilanteet tarjoillaan, millaisisa erissä ja miten niinhin suhtaudutaan perheessä varmasti vaihtelee. Kannustus, porkkanat, sopiva mielentila ja riittävä virkeystaso pitää toki huomioida ennenkuin lapselta vaaditaan epämielyttäviä asiaoita.

t. Kahden autistin äiti