Nepsylapsi ahdistuu jos häntä katsotaan,silti sosiaalityön järjestämän perhetyön mukaan lapsi ei saisi syödä omassa huoneessaan rauhassa

Vierailija kirjoitti:

Aina näissä ketjuissa äidit sanovat, että pitäisi ymmärtää nepsyjä loputtomiin ja pukea maailma pumpuliin, kun onhan se rankkaa raskaan päivän jälkeen kuunnella astioiden kilinää tai kestää muiden katsetta. 

Mutta just siihen pitääkin tottua. Asteittain, mutta pitää siedättyä ja oppia käsittelemään sitä, millainen maailma on. On karhunpalvelus suojata nepsylapsi kaikilta aistiärsykkeiltä ja mennä aina hänen tahtonsa mukaan. Jos haluatte, että lapsestanne tulee normaali yhteiskunnan jäsen, hänen pitää siedättyä joihinkin asioihin. Kaikkea ei voi paeta. 

Eri asia, jos lapsi on niin vaikeasti nepsy, ettei selviä ilman elinikäistä apua. Mutta meillä on paljon fiksuja, kykeneviä nepsyjä, jotka kyllä pärjäävät ja jopa menestyvät kunhan oppivat sietämään ja toimimaan normien mukaan. Näistä keskusteluista mulle tulee aina sellainen olo, että nepsy on muiden mielestä jotenkin heikko ressukka, jota ei edes t

Mutta kun se siedättäminen ei auta siten, että niitä asioita oppisi kestämään. Päinvastoin taas toimii. Mun on annettu olla sellainen yliherkkä itseni lapsena, niin nyt aikuisena kestän kyllä vaikka mitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se nepsylapsen ahdistuminen käytännössä ilmenee? Mitä se on?  En tunne ketään  kyseistä vaivaa sairastavaa ( ja olen jo yli 60 v).  

Jokainen on erilainen, mutta meillä lisääntyy erilaiset yliherkkyydet, vaatteille, äänille, ruokailut voi olla vaikeampia. Pitkään kun jatkuu, niin ei kykene enää sinnittelemään vaan romahtaa. Tarpeeksi monta kertaa kun romahtaa, niin sitten menee viikkoa toipuessa, eikä siihen auta mikään perhetyöntekijä eikä terapeutti. Levon jälkeen hän voi pikkuhiljaa sitten koota itseään sen verran, että kykenee ylläpitämään sosiaalista normielämää, kunnes taas romahtaa.

Joten ei, meillä ei yritetä elää kuin muut vaan kuunnellaan. Ei ole tuhma lapsi jos ei kykene pöytään. 

Ystäväni

No niinpä. Ainoat ajat kun itselläni on ollut normaali(akin parempi) työkyky, oli silloin kun minun annettiin olla juuri sellainen kuin olen ja ihmiset ympärillä olivat aidosti mukavia. Näen kaiken teeskentelyn läpi. Mitä rauhallisempi olen, sitä enemmän on energiaa ja jaksamista. Ymmärtämättömät ihmiset haistaa kaukaa, ja heidän odotuksensa aiheuttavat järjetöntä kuormittumista. 

Ne vaatimukset eivät edes itselleni ole se juttu, vaan ihmisten asenteet, kun aistin ne koko ajan.

En ole autistinen, mutta jonkinlainen yliherkkyys ja pda lähinnä ensiksi mainitun seurauksena. En kestä ihmisiä ja heidän tietoisuuksiaan. On kuin tuijottaisi jotakin muovisia irtosilmiä, kun yrittää hakea katsekontaktia normoihin. Elämä meni. Provosoi ihan h e l vetisti nämä kirjoitukset täällä.

Vierailija kirjoitti:

jaa-a. Mulle tuli vaan mieleen, että lapsen on annettu aina tehdä kuten haluaa, eikä nyt sitten osaa olla ihmisten ilmoilla edes syömässä. Onhan se helppoa hautua omassa huoneessa yksin. ei tarvii olla muiden kanssa.

Jotenkin alkoi säälittämään tämä yksinäinen lapsi.

N51

Ihan oikeesti nyt. Tässä puhuttiin autistisesta ja vielä lievästi kehitysvammaisesta lapsesta. Ei varmaan oo nyt ihan vaan kasvatuksesta kiinni tää. 

Meidän tytär syö melkein kaikki ateriansa jossain muualla kuin meidän kanssaan. Jos edes koskaan syö mitään. Vetäytyy kotiinsa myös parittelemaan vaikka voisi senkin ajan hengata meidän kanssa. Taitaa olla nepsy.

Vierailija kirjoitti:

Meidän tytär syö melkein kaikki ateriansa jossain muualla kuin meidän kanssaan. Jos edes koskaan syö mitään. Vetäytyy kotiinsa myös parittelemaan vaikka voisi senkin ajan hengata meidän kanssa. Taitaa olla nepsy.

Niinpä. Siinä sohvalla vaan reippaasti, kun sossun täti katsoo ja kirjaa löydökset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tokkopa edes johtuu nepsiydestä, on vähän liikaa normalisoitu perheessä tai hoidossa. 

Hänellä on todettu  autismi ja lievä älyllinen kehitysvamma. Tutkittu 3vuotiaasta asti ja nyt on 12vuotias.

Aloittaja

 

Silti voi opetella juttelemaan ihmisten kanssa ja syömään ruokapöydän ääressä, minulla lievästi kehitysvammainen lapsi nyt jo aikuinen ja syö omassa asunnossakin pöydän ääressä. Ei tuosta teidän hommasta tule mitään ja lapsesta kasvaa järkyttävä aikuinen. 

Ihan oikeesti nyt. Miksi lapsesta kasvaisi järkyttävä aikuinen ihanv  vaan siks jos sitä ei lapsena traumatisoida kotona?

Ihan turha näitä oppikirjauskovaisia ja normien sokaisemia on yrittää valistaa. 

Oman lapsen romahdus johtui nimenomaan siitä, että en häntä kuunnellut vaan painostin elämään normia elämää. No, tyttö sai diagnoosin. Sen sijaan että yritän siedättää mitään, opetan kuuntelemaan itseään. Kukaan ei kuule eikä ymmärrä, että syy miksi tässä kuntoutusta tarvitaan, on se, että kaikilta vaaditaan tasapäistä suoriutumista. Jos ei v### kykene niin silloin levätään tai tehdään aivan minimi. Kerätään voimia, että jaksaa istua siellä ruokalassa ja ehkä saa jotain alaskin 

Kuunnelkaa vaistojanne. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan turha näitä oppikirjauskovaisia ja normien sokaisemia on yrittää valistaa. 

Oman lapsen romahdus johtui nimenomaan siitä, että en häntä kuunnellut vaan painostin elämään normia elämää. No, tyttö sai diagnoosin. Sen sijaan että yritän siedättää mitään, opetan kuuntelemaan itseään. Kukaan ei kuule eikä ymmärrä, että syy miksi tässä kuntoutusta tarvitaan, on se, että kaikilta vaaditaan tasapäistä suoriutumista. Jos ei v### kykene niin silloin levätään tai tehdään aivan minimi. Kerätään voimia, että jaksaa istua siellä ruokalassa ja ehkä saa jotain alaskin 

Kuunnelkaa vaistojanne. 

No tämä. Minäkin yritin ulkopuolisen painostuksen takia toimia vastoin omaa intuitiotani lapseni suhteen (ennen kuin tiesin lapseni autismista tai omasta autismistani). Nyt kun tiedän mistä on kyse, niin tiedän myös, että minä tiedän, mikä on minun lapseni parhaaksi, enkä suostu enää kuuntelemaan noita muita. Kaduttaa, että ikinä Painostettu epävarmuuttani toimin vastoin omia tuntemuksiani lapseni kanssa. Onneksi olen saanut paikattua aiheutettua vahinkoa, ja nyt minulla on iloinen lapsi, jonka kanssa olen todella läheinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos yritetään pakottaa autistia neurotyypilliseen muottiin, niin saadaan aikaan vain mielenterveysongelmia ja rikkonainen ihminen. 

Ehkä hän on mieluummin mielenterveysongelmainen, mutta kykenevä elämään neurotyypillisten ihmisten joukossa itsenäistä elämää, kuin autistina aikuisena isin ja äidin hoivissa?

Ei siitä autistista, jonka mielenterveys tuhotaan traumatisoimalla lapsena, tietenkään tule jotenkin paremmin itsenäiseen elämään kykenevä, vaan päinvastoin. 

Onko kaikki kuntoutus mielestäni traumatisointia? Entä terveydenhuolto? Esimerkiksi hampaiden oikomahoito on usein ikävää, mutta onko se traumatisoivaa?

Entä voivatko kasvatukselliset tavoitteet traumatisoida myös neurotyypillisiä, vai ainoastaan a

Olen eri kuin tuo, jolle vastasit. Tässä ei nyt ollut kyse kaiken kuntoutuksen vastustamisesta. Puhe oli toimista, jotka eivät aidosti auta nepsy-lasta, vaan päinvastoin ovat hänelle haitallisia. Neurotyypillisen lapsen kanssa toimivat yhdenlaiset asiat (ja hekin ovat aina yksilöitä, eli eroja löytyy), autistien kanssa saattavat toimia aivan erilaiset asiat. Nepsy-lapsia hoitavien ammattilaisten tulisi todellakin osata asiansa eli nimenomaan tuntea nepsy-lasten erityisyydet. Jos osaamista ei ole, aiheutetaan usein juurikin traumoja ja hidastetaan lapsen sopeutumista ympäröivään yhteiskuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin lapsi, kaikenlainen "nepsyys" ja "adhd" parannettiin tehokkaasti antamalla ympäri korvia. 

No multa ne eivät kumpikaan parantuneet tuolla menetelmällä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kaikkien pitää voida toimia samalla tavalla? Sillä saadaan terveustäkin ahdistuneita foobikoita. Vihakin tulee sellaisesta kasvatuksesta. Antakaa lapsille tilaa ja niiden omille ehdolle jotain arvoa. 

Voihan se olla, että lapsi aikuisena haluaisikin syödä vaikkapa ravintolassa tai osallistua läheisen hääjuhlaan.

Silloin se on hänen oma valintansa ja hän pystyy siihen.  Ei kukaan pakottamalla opi tuollaisia asioita, menee vaan pahemmin solmuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti neurotyypilliset ihmiset kokee jotain tiettyä, spesifiä positiivista tunnetta yhdessä ruokailusta? Tai näin oletan, kun kerran asiaa pidetään tunnetasolla niin tärkeänä.

Kenties neurotyypilliset ei osaa kuvitella, että autistilta saattaa puuttua tuo tunne kokonaan? 

Sosiaalityössä ajatellaan, että perheen yhdessä syöminen rakentaa perheen yhteenkuuluvuutta ja tarjoaa tilanteen, jossa on helppo esim. keskustella miten on kenelläkin päivä mennyt tai onko mitään erityisiä asioita mielessä. Nykymaailmassa perheet elävät hyvin hajallaan, kukin eri ruuduillaan, jolloin sellainen kiireetön yhdessäolo puuttuu. Perheet eivät ole yhtenäisiä yksikköjä vaan kummallinen sekamelska ihmisiä, jotka samassa asunnossakin elävät erillistä elämää, syövätkin eri aikaan ja puhumatta keskenään. Kirjollakin oleva

 

Mulla ei ole diagnoosia eikä ole lapsellanikaan (itselläni on piirteitä, lapsesta en ole koskaan ajatellut sellaista) ja me molemmat syömme mieluiten laitteen tai muun lukemisen ääressä. Sitten ihan eri tilanteessa juttelemme iloisina päivän tapahtumista ja meitä kiinnostavista asioista, ja vitsailemme sopivissa tilanteissa ja nauramme yhdessä. Eli olen samaa mieltä kanssasi, yhteishenkeä rakentavat keskustelut voi ihan hyvin hoitaa muulloinkin kuin ruokapöydässä.

(Olen eri kuin tuo, jolle vastasit.) 

Vierailija kirjoitti:

Kai sosiaalityö tajuaa, että perheet voi viettää aikaa yhdessä ja keskustella muutenkin kuin ruokapöydässä?

 

Se yhdessä syöminen vaan on kaikkien kulttuurien tapa elää perheenä. Miksi se ei teille käy?

Eikö se ole vähän epäkäytännöllistä? Kun ruoka suussahan ei saisi puhua, se on epäkohteliasta. Mutta sitten, kun odotat, että saat suusi syötyä tyhjäksi, keskustelu etenee ja siinä kohtaa, kun suusi olisi sopivasti tyhjä, joku muu jo puhuu jotakin eikä toista sovi keskeyttää.

Minusta on paljon käytännöllisempää hoitaa puhuminen ja syöminen erikseen. Ei mua haittaa, jos joku muu puhuu, kun syön eikä muakaan haittaa keskustella syödessäni, mutta huomaatte varmaan, ettei yhdistelmä ole kovin käytännöllinen.

Vierailija kirjoitti:

Ihan turha näitä oppikirjauskovaisia ja normien sokaisemia on yrittää valistaa. 

Oman lapsen romahdus johtui nimenomaan siitä, että en häntä kuunnellut vaan painostin elämään normia elämää. No, tyttö sai diagnoosin. Sen sijaan että yritän siedättää mitään, opetan kuuntelemaan itseään. Kukaan ei kuule eikä ymmärrä, että syy miksi tässä kuntoutusta tarvitaan, on se, että kaikilta vaaditaan tasapäistä suoriutumista. Jos ei v### kykene niin silloin levätään tai tehdään aivan minimi. Kerätään voimia, että jaksaa istua siellä ruokalassa ja ehkä saa jotain alaskin 

Kuunnelkaa vaistojanne. 

Ihan totta, näin alan tehdä. Turhaan olen jättänyt kuuntelematta itseäni, raatanut töissä vaikka väsyttää, ahdistaa ja stressaa. Minulta ei enää saa vaatia samanlaista suorittamista kuin muilta. Vanhemmat nyt jatkossa ymmärtää että tulen pitämään sen oppitunnin jos sille tuntuu ja jaksan, muuten kerään voimia kotona tai opettajanhuoneessa. Tunneillekin asti jo spääsen, niin se minimin tekeminen riittää. Sama kun viette sitä lastanne lääkäriin tai ravintolaan, siellä ehkä on joku töissä tai sitten ei. Unohdetaan kaikki tämä suorituskeskeisyys ja aletaan tekemään niin kuin itsestä kivalle ja hyvälle tuntuu! Diagnoosinkin  helposti, kaikkihan tietää mitä noihin pitää vastata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan turha näitä oppikirjauskovaisia ja normien sokaisemia on yrittää valistaa. 

Oman lapsen romahdus johtui nimenomaan siitä, että en häntä kuunnellut vaan painostin elämään normia elämää. No, tyttö sai diagnoosin. Sen sijaan että yritän siedättää mitään, opetan kuuntelemaan itseään. Kukaan ei kuule eikä ymmärrä, että syy miksi tässä kuntoutusta tarvitaan, on se, että kaikilta vaaditaan tasapäistä suoriutumista. Jos ei v### kykene niin silloin levätään tai tehdään aivan minimi. Kerätään voimia, että jaksaa istua siellä ruokalassa ja ehkä saa jotain alaskin 

Kuunnelkaa vaistojanne. 

Ihan totta, näin alan tehdä. Turhaan olen jättänyt kuuntelematta itseäni, raatanut töissä vaikka väsyttää, ahdistaa ja stressaa. Minulta ei enää saa vaatia samanlaista suorittamista kuin muilta. Vanhemmat nyt jatkossa ymmärtää että tul

Ethän sä oikeesti oo opettaja, ethän? Eiks siihen hommaan tarviis jotain älliä. 

Vierailija kirjoitti:

Siedätyshoito voisi toimia. Ei ole pakko tanssia lapsen pillin mukaan, vaikka hän olisikin nepsy. Hän oppii pomottamaan tai on jo hyvin oppinut, kun alkaa olla esimurkku, eikä enää mikään uhmaikäinen 2-vuotias.

Jos ette yritä häntä sopeuttaa, hän asuu siinä kotona teitä pomottamassa vielä 40-vuotiaana. Olette sen lapselle velkaa, että annatte hänelle mahdollisimman hyvän tulevaisuuden neurotyypillisten maailmassa.

Perhetyöntekijä voi ohjata siedättämään ja seurata asian edistymistä kyselemällä vanhemmalta eikä niin, että siedätetäänpäs nyt yhdessä, kun olen tällä harvinaislaatuisella kotikäynnillä.

Suomalaisilla on kummallinen sairaalloinen pelko "joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee". Yleensä näillä aikuisilla ei ole itsellä eväitä kohdata lasta sellaisena kuin hän on tai muistaa, että lapsi opettelee näitä asioita, toiset hitaammin kuin toiset. Sukupolvelta toisellehan nämä kulkee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No voi kyynel nyt taas.

Mistä näitä Nepsyjä sikiää?

Nepsyt sikiävät enemmän kuin muut.

Ihan oikeasti mä alan toivoa, että kaikki näiden lapsien arvostelijat saisivat kohdata asian silmästä silmään. Ei mulla muuta.😈

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan turha näitä oppikirjauskovaisia ja normien sokaisemia on yrittää valistaa. 

Oman lapsen romahdus johtui nimenomaan siitä, että en häntä kuunnellut vaan painostin elämään normia elämää. No, tyttö sai diagnoosin. Sen sijaan että yritän siedättää mitään, opetan kuuntelemaan itseään. Kukaan ei kuule eikä ymmärrä, että syy miksi tässä kuntoutusta tarvitaan, on se, että kaikilta vaaditaan tasapäistä suoriutumista. Jos ei v### kykene niin silloin levätään tai tehdään aivan minimi. Kerätään voimia, että jaksaa istua siellä ruokalassa ja ehkä saa jotain alaskin 

Kuunnelkaa vaistojanne. 

Ihan totta, näin alan tehdä. Turhaan olen jättänyt kuuntelematta itseäni, raatanut töissä vaikka väsyttää, ahdistaa ja stressaa. Minulta ei enää saa vaatia samanlaista suorittamista kuin muilta. Vanhemmat nyt jatkossa ymmärtää että tul

Älä nyt oikeesti viitsi. Sä oot aikuisena ihmisenä ihan tietoisesti ja itse valiten sitoutunut työpaikkaasi ja työsi vaatimuksiin ja velvoitteisiin. Ja silti kehtaat verrata niitä autistiselle lapselle kohdennettuihin vaatimuksiin, joista tämä ei KYKENE suoriutumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No voi kyynel nyt taas.

Mistä näitä Nepsyjä sikiää?

Nepsyt sikiävät enemmän kuin muut.

Tuskin autistit lisääntyy mitenkään erityisesti neurotyypillisiä enemmän. Kuvittelisin, että päinvastoin. 

Aika hurjaa tietämättömyyttä autismista esiintyy tässä ketjussa.